Helmikuun Seksejä ja Runkkauksia

13.01.2024

ke 1.2.
Olipa meillä taas mahtavat seksit päivällä. Laitoin pyyhkeet, hain lelut ja Erika Lustin pornoa kannettavasta. Ehdin pitää Lushia jonkun aikaa pillussa, ja kun menin hoitopöydälle, niin jätin sen pilluun surisemaan.X tulee suutelemaan, levittää liukkaria rinnoille, ja hieroo niitä. Laittaa liukkaria pillullekin, ja alkaa kiihottaa sormilla klitorista. Sammutan Lushin jossain kohtaa, ja otan sen pois, kun jotenkin liian turraksi menee, pyydän lasidildon ja dildotan sillä. Pari kertaa laitan jalkoja yhteen, että ei tule tästä satsista. X dildottaa lasidildolla ja samalla kiihottaa klitorista, tuntuu hyvältä, on varmaan vaikeaa tehdä samaa aikaa. Vihdoin saan kyllä ihan jäätävän ORGASMIN, huutoa ja kiroilua. Koko kroppa tärrää ja vielä pari pienempää orkkua perään. Sitten laitan jalat yhteen, että pieni breikki pakko pitää. Pillu ja klitoris on hetken kosketusarat.Sitten kahdet kunnon sormetukset, ja kyllä on kunnon orkkuja nämäkin. Siitä kohdunkaulaan ja orgasmi sieltä. Sitten suoraan fistausta kylkiasennossa, nyrkkiä pilluun. Helvetin hyviä orgasmeja kaks, kolme. Nousen pois hoitopöydältä ja saan raippaa, ja X nappaa hiuksistakin kiinni. Alkaa piiskata hyvällä, rauhallisella rytmillä, se rytmi on tosi tärkeä. Saan ekan piiskaorgasmin, X jatkaa piiskausta, niin saan vielä toisenkin.Sitten kyrpää pilluun ja helvetin kovaa nussimista, tuntuupa hyvältä. Ja penisrengas on kyllä hyvä, surina tuntuu hyvältä. X laukeaa ja käännyn katsomaan, kun ruiskii spermat pitkin lattioita.Vielä takas hoitopöydälle, ja katson peilistä kun pillu on ihanan turpea. Ja kolmet hyvät sormetukset lopuksi. Melkein tunti hommailtiin, ja ehkä 12 orgasmia sain. Ja ihana kun ei ollut kiire, eikä tarvinnut kelloa kytätä. Sai jäädä hetkeksi makoilemaan rauhassa.

pe 3.2.
Päivällä piti olla hyvin aikaa seksille, mutta kyllä ne sitten puoleen tuntiin typistyivät, vähän ehdin reunailla ja kasvattaa kiimaa. Kyllä me tehokkaita ollaan, kun puolessa tunnissa ehdittiin silti vaikka mitä, sain suuseksiä, sormetusta, fistausta ja sitten nussittiin lähärissä. Kun X lauennut niin pyydän vielä piiskaa, ja saan taas kaks piiskaorgasmia, ja loppuun vielä hyvät sormetukset. Kyllä mä ainakin 10 orgasmia ehdin saada, mutta kova kiima kyllä jäi silti päälle.Menin autopesuun, niin aattelin, että runkkaan siellä. En muistanut ottaa Lushia mukaan, joten pelkkä ruusu vain. Vähän mietin, että ehdinköhän orgasmia saada? Heti kun ajoin sisään, niin housut alas, penkki takakenoon, vähän liukkaria ja ruusu klitorikselle. Pyyhkeen laitoin peitoksi, niin ei tarttenut stressata kameroita. Surruttelin jalat tikkusuorina, jännittäen koko kroppaa, ja mietin, että ehdinkö, sitten ihan helvetin hyvä Orgasmi, huudan ja kovaa, kun kerrankin voi ja kiroilen. Just kun lopetan, niin vihreä valo syttyi.Kiimaa jäi vieläkin aika hyvin, kun en sit sormetuksia ehtinyt tehdä. Niin illalla sitten kun olin suihkussa, niin vedin vielä hyvät sormetukset.

ti 7.2.
Olipa mahtavaa tänään, kun X soitti ja sanoi, että hän onkin jo kotona, että nyt voitais jotain duunailla. No minäpä pakkaan kimpsut ja kampsut äkkiä, ja menen kaupan kautta kotiin. Syömme ensin lounasta, ja sitten sekstaillaan.Ensin ihanaa kunnon suutelua ja halailua, ristiluun sivelyä ja nännien imemistä. Sitten X ottaakin liukkaria ja laittaa pillulle, mä olen vähän pettynyt, kun odotin suuseksiä. Mutta saanhan minä sitä, x sormettaa ja samalla nuolee pillua ja klitorista, kyllä tuntuu niin helvetin hyvältä. Jossain kohtaa vaihtaa suun sormiin ja sormien tilalle ottaa lasidildon, on varmasti vaikeaa samalla kiihottaa sormilla ja dildottaa lasidildolla. Minä vedän klitoriksen huppua ylöspäin, niin kiihotus tuntuu vielä paremmin. Ja kyllä onkin ihan jäätävä ORGASMI, kyllä taas ääntä lähtee, ja toinen pienempi perään.Pieni breikki ja sitten kunnon sormetukset a-pisteeltä. X vaihtaa asentoa, ja siirtyy suoraan kohti jalkoväliä, ja saan kohdunkaulanorgasmejakin varmaan kaks tai kolme. Tässä vaiheessa menin jo laskuissa sekaisin, kun yritin laskea, että monta orgasmia saan. Siitä sitten nyrkkiä pilluun, kunnon kylkifistauata, eli olen kyljelläni, jalat koukussa sivulla. Ja kyllä saan niin jäätävän orgasmin fistatessa, että huh, huh.X laittaa penisrenkaan, ja tulee nussimaan lähärissä, minun jalat harteilla. Ensin ei tunnu niin hyvin, mutta kun X jotenkin muuttaa vähän asentoa, niin kylläpä alkoi tuntua. Käännyn kontilleni ja ojennan X:lle raipan, että antaa sillä, taas saan piiskaorgasmeja parikin. On jotenkin mielenkiintoista, että eka tuntuu aika paljonkin, sit just orkun jälkeen ei niinkään. Eli endorfiinit ja oksitosiini lieventävät kipua.Sitten X tunkee kyrpänsä turpeaan, märkään pilluun ja nussii kunnolla menemään. Kun X on lauennut, niin aina pitää saada hyvät sormetukset, kun kauheet paineet kertynyt pilluun. Aalta parit ja pyydän g-pisteeltä, kun tunnen että siitä tarvitsen. Itse painan vielä päältä päin vastaan, onpa hyvä. Joku 50 min. Täyttä nautintoa ja ainakin 12 orgasmia. Ja oli niin siistiä, kun ei oltu sovittu etukäteen, ja ei ollut kiire.

to 9.2.
Ehtikö moni tänään päivällä runkata? Minä ehdin vetää hyvän setin. Lähtökiima oli jo aika hyvä 8, koska en eilen runkannut ollenkaan. Laitoin Lushin pilluun surisemaan, ja jossain kohtaa pupun, kun Lushista loppui akku. Ihan hyvin saan kiiman nostettua ysiin.Sitten loput lelut esille ja Erika Lustin pornoa kannettavasta. Menen sohvalle, ja laitankin pitkästä aikaa anaalitapin perseeseen. Hyvin se menee, mutta ei se kyl mitenkään hyvältä tunnu. Varsinkin kun laitan surisevan Wandin pilluun, niin tappi painaa, ja melkeinpä sattuu. Mutta kun Wandi on sisässä, niin ei se sitten enää niin tunnu. Ruusun laitan klitorikselle, surruttelen ja katson kimppaseksi pornoa. Kohta, kohta ja jäätävän hyvä Orgasmi, en tiedä onko anaalitapilla vaikutusta.Lelut pois ja kunnon sormetusta, hyvin litisee pillu, sitten lasidildolla dildotusta välissä. Sitten kokeilen menisikö kaikki sormet, no ihan helposti. Silleen, että peukku on siellä sormien sisällä, niin kuin fistatessa, mutta mulla on käsi väärinpäin. Mutta aika hyvä tälleen sormettaa kaikilla sormilla, ei minusta tätä oikein fistaukseksi voi sanoa, kun käsi on väärin päin.Sitten Wand ja ruusu takaisin, en laita tappia nyt, kun ei se niin hyvältä tunnu, ja toinen orgasmi on vielä parempi. Sormetusta sohvalla ja vielä käyn ruiskimassa mehut pesuhuoneen lattialle.Illalla suihkun jälkeen hyppään alasti X:n syliin, no ei heti tapahtunut mitään. Sit keskusteltiin, että milloin on seksit seuraavan kerran. Sanoin, että no enpä tiedä, kun huomenna ei onnistu, sitten X sanoo, no mennään nyt jotain tekemään. Sainkin loistavan puolen tunnin käsiseksi setin. Ihan mahtavaa, paljon orgasmeja ja hyvän olon. Nyt voikin sitten mennä nukkumaan. 

ti 14.2.
Vielä ehtii toivottaa mahtavaa Ystävänpäivää kaikille! Minä sain aamupäivällä X:ltä ystävänpäivälahjan, loistavaa käsiseksiä. Vähän aikaa ehdin surrutella ruusulla, ja sitten X tulee viereeni. Meillä on edelleen vain patjat lattialla, sänky on kokoamatta. Vähän suutelua ja halailua, ja sitten X:n käsi menee pillulle. Ai, kun tuntuu klitan hiplailu hyvältä, minä pyydän lasidildon ja dildotan sillä samaa aikaa, kun X kiihottaa sormilla klitorista.Tää on helvetin hyvä, ja en tee koko ajan edes takas, vaan välillä ylös alas, silloin dildo osuu sekä g-pisteelle, että klitorikselle. En pysty koko aikaa dildottaa, kun käteen alkaa sattua. Pidän vähän taukoa, ja X kiihottaa koko ajan sormilla klitorista. Jatkan dildotusta hetken päästä, ja orgasmi alkaa lähestyä. Dildotan niin vitun kovaa, ja ai helvetti mikä ORGASMI, ja vittu kun HUUDAN kovaa. Ja täällä kämpässä voikin huutaa, kun ei ole seinänaapureita. Kyllä onkin orgasmit ollut parempia nyt parina kertana, mitä täällä ehditty sekstailla. Koko kroppa tärrää, ja pari pienempää orkkua perään.Parit kunnon sormetukset a-pisteeltä, ja hyvin lentää mehut. Kohdunkaulanorgasmi ja siitä perään fistausta. Olen kyljelläni, tää on ehdottomasti paras asento, suosittelen kokeilemaan "kylkifistauata". X ruuvaa kunnolla menemään, ja minä nautin, ja saan orkkuja. Ja oikeasti on niin siistiä, kun saa käyttää ääntä kunnolla.Loppuun vielä parit hyvät sormetukset ja ruiskutukset. Eipä oikein muuta ehditty, kiire oli, vähän kuten eilenkin, mutta hyvä setti silti, hyviä orgasmeja paljon. X lähteekin taas huomenna duunireissuun, ja on kaksi yötä pois. Viikonloppuna sitten kahdestaan kaksi yötä hotellissa

to 16.2.

Ehtikö moni runkata päivällä? Minä ehdin vetäistä suht pikaiset, ei ollut nyt aikaa nautiskella kovin pitkään. Tytöt tuli poikkeuksellisesti aikaisin jo koulusta, ja minä aloitin liian myöhään. Olisin laittanut Lushin pilluun, mutta ei siinä ollut akkua, joten laitoin hetkeksi ruusun pikkareihin, niin pysyi ihan hyvin klitan päällä.Sitten vaan sohvalle ja Erika Lustin pornoa kannettavasta. En löytänyt mun wandiakaan, joten laitoin Endless funin pilluun ja Ruusun klitorikselle. Ensin katoin kimppaseksiä, missä kaksi naista ja sitten missä kaksi miestä. Kummasta kimpasta sinä pitäisit enemmän tai haluaisit kokeilla? Voit laittaa viestiä myös suoraan. Suristelen leluilla jonkin aikaa, niin Endlesistä loppuu akku, joten vaihdan Cleopatraan. Tää onkin hyvä, kun siinä saa tuon ulokeen käännettyä peräaukolle. Hetken päästä ihan helvetin hyvä orgasmi. Ja saa huutaa rauhassa, ei tartte miettiä naapureita.Katson vähän tuskaisena kelloa, että ehdinkö edes vetäistä toista. No äkkiä vaan lelut takas päälle, tai no Cleopatraa en edes sammuttanut. Vaihdan pornon mun yhteen ihan lemppariin, missä kaksi naista, ja toinen fistaa toista, musta kumihanska kädessä. Kyllä laittaa nätisti nyrkkiä vittuun, naisen pitää pyytää lupaa orgasmiin. Kello tikittää eteenpäin, ja minä kiimaisena tavoittelen toista orgasmia, ja kyllä vittu sen saan. Ja ehdin vielä pesuhuoneessa vetää hyvät sormetukset kunnon ruiskutuksen kera. Mä aattelin, että olisin huomenna ehtinyt runkata rauhassa pidemmällä kaavalla, mutta ei onnistukaan. Ehkä käyn autorunkulla, ja sitten pitäisi olla illalla seksiä, kun X tulee kotiin.

pe 17.2.
Minäpä kävin töiden jälkeen autorunkulla, olipa helvetin hyvä pitkästä aikaa. Kävikö joku muu? Sama tuttu paikka, mihin menin, nyt oli lelut ladattu täyteen, joten Lush pilluun ja Ruusu klitorikselle. Laitoinkin pyyhkeen syliin suojaksi, ja pornoa kännykästä. Kunnon lesbo squirttailua, enpä ollut sitäkään vähään aikaan katsonut.Koko ajan pitää vilkuilla ympärille, mutta onpa ihmeen rauhallista. Vain yksi auto ajaa ohi, ja hän pysähtyykin viereeni. Sanoo jotain, pornokin jäi vahingossa päälle, no tuskin kuuli mitään.Pieni keskeytys on ihan hyvä, kun siinä tulee mentyä reunalle. Niin eipä kestänyt enää sen jälkeen kauaa, kun ihan helvetin hyvä orgasmi. Ja niin siistiä kun voi huutaa lujaa, ja kiroilua vittu, vittu tulee myös.Sammutan ruusun, mutta Lushin jätän pilluun surisemaan. Sitten ruusu uudestaan klitalle ja toista orgasmia perään, ja kyllä on helvetin hyvä tämä toinenkin, melkein vielä kovempi. Siirrän pyyhkeen alleni, ja kunnon sormetukset. Ja kylläpä tulee kunnon mehut, ja sekin tuntuu niin hyvältä.Illalla sain parikymmentä minuuttia käsiseksiä. Onneksi klittaorkut oli saatu, kun viiniä join, niin en sitä olisi saanutkaan. Yhden, kaks annosta voi juoda, niin vielä saa, mutta sitten kyllä vaikeutuu jo, se on kyl hyvä, kun sen tietää, niin ei edes yritä. Muita orgasmeja kyllä saan, vaikka vähän enemmän juonutkin.

la 18.2.
Kylläpä oli niin helvetin hyvät seksit äsken. Laitan verkkosukkanauha setin jalkaan, ja meen sängylle makaamaan. X tulee suutelemaan kiihkeästi, ottaa käsikahleet, ja tiukasti kädestä kiinni ja kiinnittää ne molempiin käsiin. Välillä nappaa hiuksista kiinni, mä olen jo aivan kiimassa ja kiihkossa. Sitten tulee silmälaput, ja X pyöräyttää minut mahalleni, nappaa hiuksista kiinni, ja suutelee niskaa, HELVETTI. Siitä meneekin kieli ristiluulle, X nuolee sitä, oikein kunnolla pitkin nuolaisuin. Niin saatanan hyvä, minulla pillu jo aivan märkä, ja nousen kontilleni, ja vittu saan orgasmin. Nuolee lisää ristiluuta, ja välillä taas suutelee niskaa, ja hiuksista kiinni. Sitten ottaakin raipan, ja sillä pieniä napsautuksia perseelle.X kääntää minut takaisin selälleni, suutelua välissä ja sitten kunnon nännin nuolentaa, pitkästä aikaa saan nänniorgasmin. Siitä kieli lähtee pillua kohti, ja ihanan kevyttä kosketusta kielen kärjellä ihan klitoriksen päältä. On jonkin aikaa haarovälissä, mutta siirtyy siitä sivulleni ja antaa suuseksiä pituussuunnassa, eli Kivin metodilla. X vaihtaa jossain kohtaa sormiin, ja lisäksi dildottaa lasidildolla. Hetken päästä, niin helvetin kova ORGASMI, ja kyllä huudan kovaa. Laitan jalat hetkeksi yhteen, kun on klitta niin herkillä, sitten avaan jalat ja vielä lähtee klittaorkku.Sitten X alkaa kiusaa sormilla, ettei sormeta heti kunnolla. Kyllä kertyy painetta, mä oon aivan kiimassa ja huohotan. Odotan, että milloin sormettaa kunnolla, tekee enemmän g-pisteeltä, ja vittu samalla nuolee klittaa. Taitaa yrittää saada paineella mehut lentämään. Ja sitten lähtee kunnon sormetukset, niin kyllä tulee squirttia niin helvetisti, ja minä huudan ja kiroilen.X kääntyy jalkoväliin ja aloittaa kohdunkaulan käsittelyn. Siitä suoraan kunnon fistausta, nyrkkiä pilluun. Sitten X tulee nussimaan lähärissä, siitä kääntää minut vatsalleni. Ja nussiminen jatkuu näin, mutta aika pian X laukeaa, oli tainnut viikko sitten viimeksi laueta. No pyydän tekokyrpää lisäksi, kunnon paksulla jötikällä dildottaa takaapäin menemään.Takaisin selälleni ja hyvät sormetukset lopuksi. Vielä jää tykytystä pilluun, niin saan tekokyrpää lisää.

ma 20.2.
Aamupalan jälkeen vielä vedettiin viimeinen seksisetti. Käyn suihkussa, niin X on laittanut sillä aikaa sängylle kaikki valmiiksi, alustat, liukkari, piiska, lasidildo ja tekokyrpä. Jotain jutellaan ensin, ja sitten X yhtäkkiä kääntää mun perseen esille ja antaa piiskaa, sanoo, että tuhma tyttö oon ollut, ja hiuksista kiinni. Välillä kunnon suutelua niskasta, ja pienen piiskan jälkeen, lempeää nuolemista ristiluulta. Ai vittu, kun tää tuntuu niin hyvältä. Onko sinulla ristiluun alue herkkä? Siitä takakautta lipoo vähän pilluakin.X kääntää minut selälleni ja jatkaa pillun ja klitoriksen nuolemista. On taas sivullani, ja kieli liikkuu pituussuunnassa. Ihmettelen, kun aika kauan jaksaa nuolla, kun oli edellisenä iltana valitellut, että niska on ihan kipeä. Jatkaa sitten kuitenkin sormilla loppuun. Nappaan jossain kohtaa lasidildon ja dildotan sillä, mutta käsi väsyy melko nopeasti. Mutta X dildottaa sillä samalla, kun toisen käden sormilla kiihottaa klitorista, ja kyllä on taas niin jäätävän kova orgasmi. Mutta kyllä sitä vähän vaimentaa se, kun X laittaa kättä mun suun eteen, kun mä huudan niin kovaa. Yritän väliin sanoa, että mitä välii, kohta me lähdetään täältä. Pieni tauko ja vielä lähtee pari pienempää orgasmia perään.Parit kunnon ruiskuorgasmit sormetuksella, ja kylläpä taas pillumehut lentelee pyyhkeelle. Sitten kohdunkaulanorgasmi ja kunnon fistausta nyrkillä varmaan vartin verran. Kyllä lähtee kunnon tärräys orgasmeja.Sitten X meneekin istumaan nojatuoliin, ja minä istun kyrvän päälle selin X:ään päin, mutta ei siinä pystykään nussimaan, kun mun olisi pitänyt pystyä vähän johonkin nojaa, ottaa tukea. No seison sänkyä vasten ja pyllistän, x nussii takaapäin.X lopettaa ja siirtyykin ison ikkunan eteen, vetää verhot pois tieltä, ja minä siirryn sinne myös . Nojaan ikkunaan ja pyllistän, X nussii menemään. Onpa siistiä, siinä on sellainen ohut väliverho vain välissä. Mut jotenkin niin pornoa nussia ikkunan edessä, kun X laukeaa, niin käännyn katsomaan. Takas vielä sängylle ja muutamat hyvät sormetukset, että sai paineet ruiskia pois. Kylläpä oli niin mahtava seksintäyteinen reissu.

ke 22.2.
Eilen illalla pidin pikaisen runkkuhetken, tiistaina olikin välipäivä orkuista. Pornoa kännykästä, ja Wandi pilluun ja Ruusu klitorikselle. Katson kolmen naisen kimppaa, ja kunnon squirttailua. Kylläpä tuntuu hyvältä, ja ei kestä kyllä kun 2-3 minuuttia, kun ensimmäisen helvetin hyvän orgasmin saan, kyllä musta ääntä lähtee, ja kiroilenkin. X:lle tänään sanoin, niin hän sanoi, että joo kuulin, heräsin siihen. Hetkeksi lelut sammuksiin, ja sitten vaan toista orgasmia perään. Vähän kauemmin kestää saada, mutta helvetin hyvä myös.to 23.2.
Olimme sopineet tälle aamupäivällä seksit, lapset ulos, ja äkkiä hommiin. Yksi pusu ja x alkaa suoraan klittaa kiihottaa, olen vähän, että no anna mulle edes lasidildo. Mietin, että mitenhän käy orkun kanssa, X vispaa klittaa ja minä dildotan lasidildolla, en vaan pysty sitä kovin pitkään tekeen, kun käteen alkaa sattua. Haen Wandin pilluun, ja X jatkaa kiihottamista, pari kertaa paussia, ja mä oon melkein luovuttamassa. Otan uudestaan lasidildon, kun se on oikeasti tosi hyvä, kun vaan mun käsi kestäisi.Sitten alkaa orkku lähestyä, ja just kun olen saamassa, niin kuulen kun ehkä joltain pöydältä tippuu jotain. Niin X melkein lopettaa kiihottamisen kesken, ja sanoo mulle, että hiljaa. Vittu, kun kesken orkun, onneksi mulla oli lasidildo, niin ei ihan pahasti keskeytynyt orkku. X luuli, että joku oli ulko-oven takana, niin yritän orkun lomasta huutaa, että sisältä kuului se ääni. Pitihän mun ihan ulkoa käydä sitten varmistaa, ettei siellä ketään ollut, mutta onneksi sain, vaikka orkku vähän häiriintyikin. Sanoin, että laita vaikka käsi suun eteen, mutta et sä voi lopettaa kesken kiihottamista, siitä tulee ns. pilattu orkku. Ja sanoin, että täällä uudessa kämpässä on ollut siistiä, kun on saanut huutaa kunnolla, eikä miettiä naapureita, kun ne ei ihan seinässä kiinni ole.Sitten kolmet hyvät sormetukset ja ruiskutukset, eikä muuta ehditty. Mut oli siisti kunnolla ruiskuttaa, kun en eilen illalla sormettanut. En nyt saanut kohdunkaulanorgasmeja tai fistausta, mut kun sain kuitenkin hyvän klittaorkun, niin hyvä setti silti.

su 26.2.
Lauantaina oli alunperin tarkoitus saada päivälle järjestymään seksihetki, mutta mulla menikin niin myöhään pakkaamisessa ja siivoamisessa, että se sitten vähän kusi. Aattelin sit, että no kyllä meillä illalla sit jotain ainakin on, mentiin makkariin, ja ei sit yhtään mitään. Ja minä olin päättänyt, että en tee mitään. Olisi ollut niin kiva, kun joskus olisi spontaania seksiä. Mulle tuli ihan itku, ja varmaan valvoin yli tunnin.Kyllä oli sunnuntaina kireä meininki, ja jossain vaiheessa sit taas alkoi hirveät keskustelut ja väännöt. Siinä yritettiin sitten viimeiset pakkaamiset ja siivoamiset tehdä riidoissa. No lähettiin sitten lapset jossain kohtaa ulos, niin olikin saatananmoista sovintoseksiä.Ensin kunnon suutelua, ja x laittaa liukkaria pillulle, ja kunnon sormetukset ja mehujen ruiskutukset heti alkuun. Siitä meneekin sitten huulet pillulle ja alkaa saatananmoinen pillun ja klitan nuolenta. X sormettaa samalla aika voimakkaastikin, niin onpa hyvä yhdistelmä. Mietin, että vaihtaakohan kohta sormiin, kun oli vähän valitellut, että niskat on kipeät. Ei vaihdakaan, vaan jatkaa saatanmoista nuolemista ja sormetusta, ja minä odotan jalat tikkusuorina, huohotan ja kiroilen. Ja ai SAATANA mikä ORGASMI, ihan jäätävän kova ja pitkä. Huudan niin helvetin lujaa ja kroppa tärrää. X kiihottaa vielä sormilla parit pienemmät orgasmit perään.Laitan jalat yhteen ja kunnon tauko ennen sormetuksia. Siitä mahtava kohdunkaulanorgasmi ja siitä suoraan fistausta. Nyrkkiä pilluun, ja kyllä on hyvä sellainen kylkiasento, polvet koukussa sivulla.X tulee nussimaan lähärissä, ja siitä hän kääntyy selälleen ja minä ratsastamaan, helvetin hyvät orgasmit tässäkin. Vielä käännyn kontilleni ja ensin raipalla kunnolla perseelle ja piiskaorgasmi, ja siitä vielä saatanmoista nussimista takaapäin. X laukeaa ja ruiskii spermat osittain perseen päälle. Ja lopuksi tietty pakko saada muutamat hyvät sormetukset, että saa ruiskia paineet pois. Kylläpä oli helvetin hyvä setti ja se klittaorkku oli kyllä niin jäätävän kova.Nyt ei pysty tälle viikolle sopimaan mitään seksiaikoja, X:llä kova työviikko edessä.

ti 28.2.
Kylläpä oli taas hyvät runkut päivällä. Lähtökiima oli 7, kun maanantaina oli välipäivä orkuista, tai no on mulla melkein aina kiima joku 7. Laitoin Lushin pilluun surisemaan, ja välillä pidän lisäksi pupua klitalla. Sitten Erika Lustin pornoa kannettavasta, olikin joku uusi kunnon ryhmäseksi pätkä. Hain lelut ja otin kurkun jääkaapista ja siihen kortsu päälle.Menen sohvalle ja alan dildotella kurkulla, tuntuupa jännältä, kun se on niin kylmä, ja on oikeesti hyvä dildo. Kortsu on laitettu merkiksi siihen, mihin asti työnsin sitä. En mitannut silloin, mutta jälkikäteen arvioin, että olisi ollut 15-18 cm.Sitten laitan Wandin pillun sisään ja ruusun klitorikselle. Eipä kyllä kovin kauaa tarvitse suristella, kun ensimmäinen ihan jäätävän hyvä orgasmi. Kyllä huudan ja kiroilen, onpa siistiä kun ei tarvitse enää miettiä naapureita, saa huutaa ihan vapaasti. Hetkeksi lelut pois, ja sormetusta välissä, ja kurkulla sekä lasidildolla dildottelua. Kylläpä on hyvät pillun litinät ja mehua tulee, hyvin tuntee sormissa, kun mehuja tulee pillun sisältä.Lelut takaisin ja toista kunnon orgasmia perään, sain mä siis sormetuksella siinä välissä muutamat orgasmit. Mutta kylläpä onkin toinen orgasmi tiukassa, meinaa vaan kestää, ja ihan hiki tulee. Mutta vihdoin toinen yhtä hyvä orgasmi kuin ensimmäinenkin. Vielä perään kunnon kurkku dildotusta ja sormetusta.