Hotelliviikonloppu 2

25.11.2020

Perjantaina lähdimme jälleen Herra X:n kanssa viettämään hotelliviikonloppua. Saavuimme iltapäivällä perille, ja nyt oli onneksi enemmän aikaa ennen kuin lähtisimme syömään. Joten ehdimme harrastaa seksiä. Vaatteet pois, ja aika suoraan hommiin. Liukkaria pillulle ja sit mentiin 😊 Ihanaa kutittelua vulvalta, ja klitorikselta. Oikeasti se tuntuu sika hyvälle, kun kutittelee. Just silleen ihanan kevyesti. Aika nopeasti tahti ja voimakkuus kiihtyi, ja IHANA klitorisorgasmi. Heti perään sormet märkään pilluun, ja voimakasta sormetusta g-pisteeltä ja vaginasta. Ja jälleen olin kuin Niagaran putous. Nestettä vaan valui ja valui. Nykyään odotan jo hirveällä kiihkolla niitä sormia sisääni, että orgasmi jatkuisi yhtenäisenä. Ja näin on nyt muutamia kertoja käynytkin. Kestot alkavat olla minuutin ja kahden mittaisia. Minä squirttaan useamman kerran. Ja nykyään samalla saan kyllä orgasmin, ja melko voimakkaan sellaisen. Ennen en vielä siihen squirttaamiseen yhdistänyt orgasmia, tai en sellaista samalla oikein saanut. Jos lukee niitä mun ekoja tekstejä, niin tulee kyllä niissä ilmi.

Jossain vaiheessa nussimista takaapäin. Ja hotellin sängyt on siitä hyviä, että Herra X voi seisoa sängyn päässä ja minä olen kontillani sängyllä. Nykyään saan myös nussiessa orgasmin, ennen en oikein saanut, ilman klitoriksen kiihottamista. Ja se oli sitten klitorisorgasmi, ei emätinorgasmi. Ja tunnen, että squirttaaminen nussiessa on melko lähellä. Uskon, että jossain vaiheessa näin tapahtuu. Ja vielä sormetusta loppuun, kun Herra X oli lauennut.

Lauantaina heräsimme aika myöhään ja kävimme aamupalalla. Sen jälkeen menimme huoneeseen takaisin lepäilemään ja nussimaan. On kyllä ihanaa, kun ei ole kiire mihinkään, saa olla ihan kahdestaan rauhassa ja nussia milloin haluaa, ettei tarvitse miettiä, että kun lapset on kotona. Otin lelut esille, tai siis käsikahleet ja piiskan, ja sanoin, että voisko laittaa. No, Herra X laittoi käsikahleet, ja levitti liukkaria paljon koko kropalle. Aluksi rintojen, vatsan ja ristiluun sivelyä, ja on kyllä siistiä, kun sitä liukkarin kanssa tekee. En kyllä tajua, että miksi meillä ei ole aiemmin ollut liukkari tällä tavalla käytössä. Ihan ehdoton nykyään. Ja se on ihan höpö, höpöä, että liukkautta on ihan omasta takaa. Niin, minäkin olen märkä ja squirttaan kun Niagaran putous välillä. Mutta ei ne pillun nesteet tule siihen klitorikselle ja vulvalle. Ehdottomasti pitää laittaa, jos klitorista meinaa sormilla kiihottaa. Sattuu kyllä muuten, tai ei ainakaan kovin kiihottavalta tunnu.

Sen jälkeen alkoi pillun käsittely. Herra X ottikin piiskan, ja sillä varsiosalla hieroi klitorista, tuntui hyvältä ja erilaiselta, koska se oli viileä. Sen jälkeen vulvan ja klitoriksen kutittelua, ja sormilla pyörittelyä, ja välillä pari sormea pillun sisään. Ja, vittu kun sekin tuntuu hyvälle. Ei edes kovin syvälle tarvitse laittaa, vaan ihan siihen emättimen suuaukolle. Se onkin emättimen herkintä aluetta. Välillä jo vähän odotin, että laittaisipa syvemmälle, että saisi squirtata. Se on myös hyvä, kun saa suuseksiä, niin pitää niitä kahta sormea suht paikallaan siinä emättimen suuaukolla. Lisää selkeästi kiihotusta ja nautintoa. Mä en edes halua samaa aikaan esim. g-pisteen stimulointia, kun keskityn klitorisorgasmiin. Joo, siis todella keskityn siihen ja metsästän sitä 😊 Sen saaminen häiriintyisi, jos vaikka g-pistettä stimuloisi samalla. Välillä lukee kirjoituksia, ettei sen orgasmin saaminen ja tavoittelu saisi olla se päämäärä, mutta minulla se on ja piste! Ja erityisesti haluan sen kunnon klitorisorgasmin, ja pari squirttausta perään, niin sillä jo pärjään jonkun aikaa. Mielestäni on hyvä, että tiedän selkeästi, että mitä haluan ja tarvitsen. Ja Herra X tietää ja osaa, että millä sen minulle saa.

No, tahti ja voimakkuus vaan kiihtyi, ja minä odotan kroppa jännittyneenä, että MILLOIN, MILLOIN? Kiroilen kyllä ihan hirveästi, vähän väliä, VITTU ja SAATANA. Ja SITTEN taas RÄJÄHTI, ihan saatananmoinen ORGASMI. Taas kuin sähköisku menisi läpi koko kropan, ja uutena on tullut nyt pari kertaa, että mun rinnoissa pistelee ja kihelmöi. Se ei välttämättä ole kauhean miellyttävä tuntemus. Ja se orgasmi vaan kesti, ja kesti. Herra X laittoi sormet pilluun, ja jatkoi heti perään g-pisteen ja emättimen voimakasta stimulointia. Orgasmi kesti varmaan pari minuuttia. Ja monta squirttia tuli, pyyhe aivan märkä. Nestettä vaan valui reittä pitkin. Ja oikein tunnen, miten se sieltä pillusta pulppuaa. Ja kyllä välillä ihmetyttää se nesteen määrä, että miten sitä voi tullakin niin PALJON.

Suosittelen kyllä kaikille vähän tutustumaan, että olisiko squirttaaminen mahdollista. Naiset uskaltaisivat heittäytyä ja rentoutua kunnolla. Ja miehet hieman perehtyisivät, että miten sen naisen ehkä saisi squirttaa. Ainakin g-piste pitää löytää, ja jaksaa kiihottaa naista tarpeeksi pitkään. Ja varmasti on helpompaa, jos nainen olisi jo saanut orgasmin. Tuota tapaa suosittelen kokeilemaan, miten se meillä yleensä menee. Olen tosiaan ollut yllättynyt, että on paljon miehiä, jotka ei tiedä, että missä se naisen g-piste on. Aika hyvin voisi löytyä, kun laittaa kaksi sormea sisään, koukistus ja Tule tänne -liike. Sen kyllä tuntee, on sellainen röpelöinen kolikon kokoinen alue. Ja ehkä myös naisesta näkee ja kuulee, kun siihen osutte. Jos ei meinaa löytyä, niin sitten joku kerta voisi ottaa hetken, että hei, nyt mä etsin sen. Vaikka seksin jälkeen. On tietysti paljon naisen anatomiasta kiinni, että missä kohtaa se kelläkin on. Ja kaikki naiset ei squirttaa koskaan. Ei sen tarvitse mikään päämäärä olla. Mutta voisi sitä vähän tutkia, että olisiko mahdollista. Ja myös ihan vaginan sormetusta, g-pisteen käsittelyn lisänä.

Ja, kun saan orgasmin, niin HUUDAN nykyään ihan hirveän lujaa. Ihan kuin synnyttäisin, ja vähän just niin kuin ponnistaisin samalla. Äänen voimakkuus on vaan noussut, ja Herra X on ihan helisemässä. Kyllä varmaan kuulu naapurihuoneisiin. Ja se kun ei ole vaan se yksi kerta, vaan huudan monta kertaa, kun saan monta orgasmiakin. Ja mun kroppa on ihan jännittyneenä tosi pitkän aikaa, kun ne orgasmit on vaan niin jäätäviä ja voimakkaita, ja niitä tulee niin paljon. Mä oon aika puhki tällaisten settien jälkeen. Ei kyl oikeesti tarvii lähtee mihinkään erikseen mitään liikuntaa harrastamaan.

Sitten lisää liukkaria ja fistausta. Ai, vittu kun oli hyvä. Sormi kerrallaan, hitaasti, kudoksia venyttäen. Välillä keinuttaen, tai minusta se on vähän, kun ruuvaisi. Ja välillä ihan vaan edes takas. Ja syvälle taas mentiin, ja neljä sormea taisi olla parhaimmillaan. Ei todellakaan rystysiä myöden, eikä mitään nyrkkinaintia. Haaveilen kyllä, että joskus olisi koko nyrkki rannetta myöden sisällä. Ja se varmaan myös tuntuisi hyvälle, kun sen koko nyrkin saisi sisään, mutta ei tarvisi rannetta myöden tunkea, mutta hieroisi niitä klitoriksen kaaria. Ai, että.

Sitten nussimista takaapäin ja piiskaa samalla. Vittu, kun oli siistiä, ja vielä käsikahleet käsissä. Mietin, että ottaisipa Herra X hiuksista kiinni. Ja, se otti. Jotenkin telepatia toimi tai jotain. No, ollaan kyllä oltu toooosi pitkään yhdessä, niin kai siinä jo vähän telepatiakin kehittyy 😊 Sen jälkeen ratsastusta, ja on kyllä hemmetin hyvä, kun Herra X hieroo samaa aikaa peukalolla klitorista. Ja orgasmeja satelee. Vitsi kun vaan olisi jotkut renkaat tai jotain katossa, mistä roikkua. Loppuun vielä parit ruiskuorgasmit sormilla. Se on hyvä, kun automaattisesti asetellaan pyyhe takaisin alle, kun se on otettu pois kun nussitaan.

Sitten lähdettiin myöhäiselle lounaalle. Kun tulimme takaisin huoneeseen, niin menimme kylpyyn. Ja siellä vähän hipelöin Herra X:n kullia kun se siinä edessä kivasti kellui 😊 Herra X sanoi, että otetaan pikaiset vielä. No, sain mä klitorisorgasmin ja parit ruiskut. Sunnuntai aamuna oli ihana herätys, kun Herra X tuli nuolemaan rintoja ja nännejä. Sain siinä sitten nänniorgasmin heti alkuun. No aika samalla setillä meni, kun lauantain ensimmäinen, ilman fistausta, eikä ollut käsikahleita, enkä saanut piiskaa. Kyllä olin poikki ja lihakset kipeinä tällaisen viikonlopun jälkeen. Neljä mahtavaa settiä puolentoista vuorokauden aikana.0