Huhtikuun Seksipäiväkirja

03.05.2021

to 1.4.
Olin nukkunut todella huonosti yön, kun mua panetti. No, aamulla jo ennen kuutta Herra X tuli halaileen, ja kunnolla sormettamaan. Ai, vitsi kun helpotti oloa, kun sai kunnolla paineet squirtata pois. Päivällä kahden aikaan oli sitten aikaa päiväpanoille. Kävin suihkussa, kun halusin suuseksiä. Olipa ihanaa, ja se klitorisorgasmin voimakuus oli jotain käsittämätöntä. Huusin vaan, että nuole, nuole ja painoin Herra X:n päätä pillua vasten, kun orgasmi vaan jatkui. Sitten huippu laskee, ja vähän hengittelen, X laittaa liukkaria, ja voimakasta sormetusta, ja suihkuan vuolaasti. Siirrytään taas hoitopöydälle. Siinä sormetusta ja fistausta, ja orgasmeja satelee. Jossain kohtaa katsoin peilistä, kun X sormettaa, ja ai että kun oli kiihottavaa. Ja se squirtin määrä oli käsittämätöntä, ihan reisille ja pillun päälle lensi. Taas maistoinkin, ja hyvää oli. Vielä takaapäin nussimista, ja piiskaakin sain ihan yllätäin. Olikin kivaa, kun en yhtään osannut odottaa. Ja tosi voimakkaan orgasmin sain nussiessakin, jalat vaan tärräsi, ja meinasi taju kyl lähteä. Nussittiin ns. aivot pihalle. Loppuun vielä sormetusta. Olin aivan puhki tämän setin jälkeen. Enpä olisi juuri enempää jaksanut. Varmaan 15 orgasmia sain, ja kaikki todella voimakkaita, suurimassa osassa koko kroppa vaan tärrää. Oli kyllä olo, kun olisi juossut tunnin lenkin. Sitten uudestaan suihkuun ja takapihalle nauttimaan auringosta ja valkkarista.

Tässä aprillipila minkä postasin Instaan. Meni monille läpi.

Juuri kun ajattelin luovuttaa anaalijuttujen suhteen, niin eilen illalla sain mahtavaa nautintoa anaalin kautta ja ihan orgasminkin. Ei nyt mitään järisyttävää, mutta hyvä alku. Ensin alkuun suuseksiä ja klitorisorgasmi, ja perään parit ruiskuorgasmit. Sitten käännyin kontilleni ja Herra X levittää anaalivoidetta reilusti peräaukolle, ja hyväilee pitkään. Ottaa anaalihelmet ja lähtee niitä työntämään hissukseen sisääni. Minä yritän rentoutua ja hieron samalla klittaa. Tekee helmillä jonkun aikaa edes takas liikettä. Pillussa alkaa paine kasvaa. Jättää helmet anaaliin ja sormettaa välissä, ja minä squirttaan.Sitten koittaa anaalidildoa, aluksi hankalaa saada sitä sisään, vähän jännityn, ja X huomaa tämän. Hyväilee jonkun aikaa peräaukkoa ja koittaa etusormella, jolloin taas rentoudun ja anaalidildo alkaa uppoutua sisääni. Herra X liikuttelee sitä varovasti edes takas. Tämä tuntuukin hyvältä, nautinnolliselta, ei ole ennen tuntunut tällaiselta. Pikkuhiljaa kiihotun enemmän ja enemmän, ja alkaa orgasmi lähestyä. Hetken päästä saan orgasmin ja huudan. Ei tosiaan mikään järisyttävä, mutta mahtavaa kuitenkin. Ja ehkä parasta tässä oli se, että sain anaalin kautta nautintoa, se tuntui hyvältä. Kyllä matkaa on vielä siihen, että Herra X nussii minua perseeseen. Aprillia, aprillia. Ehkä se joskus voisi näin mennä.

Juotiin siinä iltapäivän ja illan aikana aika paljon viiniä, grillattiin ja kuunneltiin musaa. Johan siinä alkoi halut taas kasvaa. Lapset menivät nukkumaan, ja kysyin Herra X:ltä, että voisiko vähän sormettaa. Sanoi, että no tule makkariin, kyllä hän voi. Ei ollutkaan mitkään lyhyet sormetukset, vaan kunnon tunnin, puolentoista setti. Ihanaa kiihkeää suutelua paljon, ja ai, että kun mä nautin ja kiihotun siitä. Siitä tulee olo, että Herra X tulee kiimaisena kiinni, "Että, mua panettaa ja mä haluan sua." Sormet lähti peräaukolle, ja sanoin, että otapa tota kunnon anaalivoidetta. Sormeile pitkään, ja välillä etusormea anaaliin. Ihan ok, ei edelleenkään mitään ihme nautintoa. Ehkä mä liikaa mietin, että mitä mä nyt tunnen, tuntuuko hyvältä vai ei. Ja, joo ei tunnu, ja sitten saatan ottaa kädestä kiinni, että ottaa sormen pois, tai ainakin, ettei ole niin syvällä. Jossain vaiheessa makasin selälläni, ja X laittoikin siitä sormet peräaukolle, ja suht näppärästi yhtäkkiä menikin koko peukalo anaalin, liikutteli edes takas, ja tuntui oikeastaan parhaimmalta miltä mikään ennen. En tiedä pystyinkö siinä asennossa sitten hyvin jotenkin peräaukon rentouttamaan.

pe 2.4.
Herra X tuli heti aamusta kiimaisena sormettamaan ja nussimaan. Tosi riskillä taas kyllä vedettiin takaapäin. Aika pian, niin Herra X laukesi. Mietin vähän, että olisinko masturboinut vielä pupulla, mutta en sit tehnyt. Tiesin, että tänään ei sitten muuta ole, kun olimme lähdössä kylpylään koko perhe. Illalla kyllä haaveilin, että olisin saanut vähän sormetusta, kun lapset oli nukahtanut. Mutta eihän se olisi edes onnistunut, kun X meni nukkumaan esikoisen viereen, koska siinä pystyi pitämään ikkunan auki. Ilmastointi ei toiminut kunnolla.

la 3.4.
Muu perhe lähti aamupalan jälkeen kylpylään, niin minä jäin huoneeseen masturboimaan. Pornoa olisin laittanut, mutta ei ollut kannettavassa virtaa, niin annoin olla. Lelukassi esille, sieltä liukkaria Satisfyer ja dildo. Laitoin myös pyyhkeen alle varmuudeksi, jos squirttaan. Dildottelin ja pidin Satisfyeriä klitalla, välillä vähän sormetinkin. Kauhea paineen tunne pillussa, että pitäisi päästä squirttaan, mutta ei vaan tule. Jatkoin Satisfyerillä ja kohta mahtava orgasmi. Kiimaa jäi, kun painetta pillussa. Taas vähän dildotusta ja sormetusta, mutta luovutin squirttaamisen suhteen. Lähdin heti perään yrittää toista orgasmia. Satisfyer ei tuntunut enää riittävän, joten otin pupun. Aika kauan piti sitä klitalla pitää, mutta sitten ihan paras ORGASMI mitä olen ikinä masturboidessa saanut. Huusin, pisteli jaloissa ja käsissä, itku meinasi jopa tulla ja kyynel tuli silmään. Ja squirttaan vihdoin, vittu kun oli hyvä. Tämä orgasmi oli melko lähellä sitä minkä Herra X tekee minulle sormilla klitorikselta. Mä olen kyllä kehittynyt paljon masturboinnissakin 😊 Iltapäivällä lähetettiin lapset jätskille, että saadaan oma seksihetki. Piti olla nopea, aikaa noin 20 minuuttia. Pusu, liukkaria pillulle ja sit mentiin. Vähän piiskan hapsuilla Herra X kiusoitteli rinnoilla ja nänneillä. Jonkun aikaa kuitenkin kesti, koska olin aiemmin masturboinut kahden orgasmin verran. Mutta sitten jäätävä klitorisorgasmi, heti perään valtaisaa ruiskutusta sormetuksella ja g-/a-piste orgasmi. Ja toinen perään hetken päästä. Nussimista takaapäin, sain piiskaa, ja pidin Satisfyeriä klitalla. Olipa ihan hemmetin hyvä. Kohta kunnon tärinäorgasmi, ja huudan. Menen makaamaan mahalleni, Satisfyer edelleen klitalla, ja Herra X rynkyttää oikein kunnolla. Taas, taju meinaa lähteä, X laukeaa, ja minä vetäydyn kippuraan orgasmin kourissa. Loppuun vielä pari kohdunkaulanorgasmia ja ruiskuorgasmit. Yhteensä ainakin kuusi orgasmia. Kyllä tuli taas tehokkaasti maksimoitua orgasmien määrä siinä ajassa.

su 4.4.
Aamulla heti Herra X tuli halaan, ja laittoi käden ja sormet ristiluulle, sain orgasmin. Nostin rintsikat ylös, ja tarjosin nännin suuhun, hetken päästä nänniorgasmi. Hirveä paine pillussa, ja kauhea kiima päällä. Tytöt vielä nukkuivat, ja kuopus pelasi kylppärissä tabletilla. Mietin, että on pakko vaikka jotenkin päästä kahdestaan vessaan, ja saada vähän sormetusta, että saa pahimmat paineet pois. Herra X oli pesemässä hampaita, niin minä hyökkään sinne, laitan vessan oven lukkoon ja avaan vesihanan, ettei kuulu äänet. Pikkarit pois ja sanon, että voitko nyt ihan vähän sormettaa. Ai, hemmetti kun oli hyvä, ja siistiä. Hetkessä pikku lammikko lattialla, ja mulla olo helpottui huomattavasti. Iltapäivällä taas lapset jätskille, ja isille ja äidille 20 minuuttia omaa seksiaikaa. Suht sama setti kuin edellisenä päivänä, ilman piiskaa tällä kertaa. Mietittiin, että mitä sitä olisi sanonut lapsille, jos ne olisi kysynyt, että mitä te teette sillä aikaa, kun me ollaan jätskillä? Ehkä olisi sanottu, että meillä on silloin aikuisten leikkihetki. Sitten, kun ovat vähän vanhempia, niin voisi ehkä sanoa, että seksihetki. Olisikohan tällöin helpompaa heille sanoa suoraan, että nyt menette hetkeksi jonnekin, että äiti ja isi saavat seksiaikaa? Kun muutamien kanssa on keskustellut, joilla teini-ikäisiä lapsia, varsinkin nyt korona-aikaan, kun ne on päivät ja illat kotona, niin vaikeaa vanhempien järjestää aikaa seksille.

ma 5.4.
Tultiin kylpylästä kotiin. Kävin illalla ratsastamassa. Lapset ja Herra X menivät aikaisin nukkumaan. En kyllä odottanut, että on seksiä. Masturboin sohvalla pupulla. Kesti aika kauan saada orgasmi, mutta sitten yllätäin squirttasin samalla, pieni läntti sohvalla. Olin vähän ihmeissäni. Ei ole ennen käynyt näin, että pelkästään klitoriksen kiihottamisella squirttaisin. Olen ennen tarvinnut g-pisteen stimulointia, ja sormetusta tai ainakin, että sitä on kiihotettu, ja sitten olen saattanut squirtata vähän jälkijunassa.

ti 6.4.
Herra X oli ihan flunssainen, kävi aamulla varmuudeksi koronatestissäkin. Oli sopimusseksi päivä, mutta en tietenkään olettanut, että kipeänä tarvitsee mitään tehdä. Taas masturboin pupulla, kun muut oli mennyt nukkumaan. En nyt squirtannut.

ke 7.4.
Sanoin jo heti aamusta Herra X:lle, että haluan tietää, milloin on seksiä? Sanoi, että katsotaan tossa päivällä jossain kohtaa varmasti onnistuu. No, minä odottelin ja kello alkoi olla kolme, ja toinen vaan puhelimessa ja sitten jo puol neljä, ja sanoin, no ei nyt sitten ehditty. Alkoi kyllä vituttaa ihan sikana. Sanoin, että illalla sitten, et voi tehdä mulle niin, että sanot, että päivällä on, ja jos aikataulut kusee sun puolelta, niin ei voi olla niin, että en saisi illallakaan. No X siis tyydytti vain minut. Mutta olipa hyvä, ja mä squirttasin niin sikana, kun parin päivän tauko kunnon ruiskuttamisesta. Oli ihan hemmetin hyvä, kun sormilla antoi kohdunkaulanorgasmin, niin hän jotenkin siinä sitten vähän käänsi kättä jotenkin eri asentooon. Olisiko ehkä ollut siten, että peukalo ylöspäin häpykumpua kohti, ehkä vähän niin kuin fistaisi. Mutta ihan sama, tuntui niin vitun hyvältä.

to 8.4.
Kysyin taas aamusta, että onnistuuko tänään päivällä seksihetki. No, Herra X, että ei nyt kannata odottaa, kun hänellä ihan paska ja kipeä olo. Vitutushan siitä sit taas tuli. Ei pysty edes kunnolla masturboimaan, kun X kotona etätöissä. Vittu, meillä oli sittenkin saatananmoiset päiväpanot. Menin hoitopöydälle makaamaan ja laitoin pyyhkeet alleni. Erika Lustin porno päälle, liukkaria pillulle ja sit mentiin. Niin jäätäviä ORGASMEJA, että oksat pois. Ja laukesin ainakin kuusi kertaa Herra X:n kädelle. Huusin kuin naarasleijona, ja varmasti kuului naapureille ja lähiasuntoihin asti. Nussimista takaapäin, ja jalat vaan tärrää, ja huuto jatkuu. Pari kertaa laukesin X:n kyrvälle. Loppuun vielä parit ruiskuorgasmit. Vajaa puoli tuntia täyttä nautintoa. Oikeaa kunnon tykitystä. Sitten vaan puna poskilla hakemaan kuopusta.

pe 9.4.
Sain aamulla vähän sormetusta, ruiskutuksen kera tietenkin. Päivällä taas päiväpanot hoitopöydällä. Illalla mua panetti ihan sikana, ja varmaan näytinkin sille, kun Herra X sanoi, että näkee ihan silmistäkin, että mitä ajattelen. No, harrastettiin vielä seksiä illallakin.

la 10.4.
Herra X heräsi taas aika aikaisin. Tuli sitten minut herättämään klo 9 aikoihin, olin kyllä vähän vihainen, koska olin ihan syvässä unessa. No, en kauaa ollut, kun sain ristiluun hyväilyä ja sormetusta. Olisi Herra X pikaiseen halunnut nussiakin, mutta en halunnut, kun aattelin, että mieluummin illalla sitten oikein pitkällä kaavalla. Kun oltiin saunassa, niin sain taas mahtavat pika sormetukset keittiön nurkassa, ja lammikko lattialla hetkessä. Ja oikeasti sitä tulee ihan kunnolla, ja saman tien. Ja tällöin ei kyllä tarvitse liukkaria, koska tilanne on kiihottava ja jännittävä, ja ihanan vapauttavaa ruiskia suoraan lattialle.

Minulla oli taas kovat odotukset seksin suhteen, että oikein pitkällä kaavalla tehdään kaikenlaista. Mutta sitten taas katselen, kun Herra X alkaa yhdeksän jälkeen haukottelemaan, ja näyttää sille ettei häntä kiinnosta yhtään. Mua alkaa vituttaa, ja kyyneleet tahtoo tulla silmiin. Lapset menee nukkumaan, ja X tulee viereeni sohvalle. Siinä sitten jo sanon, että ihan perseestä tää. No oli seksiä, tosi perus setti, ei edes voinut suudella, enkä saanut suuseksiä, kun X:llä herpes huulessa. Fistaustakin piti kysyä, että voisitko? Ja olisin halunnut vähän anaalikokeilua, mutta ei mitään. Ja taas tuli asiasta keskustelua, ja totesin, että ehkä sit pitää vaihtaa sopimusseksipäiviksi ma, ke ja pe, mutta haluan että kerran viikossa on pidemmällä kaavalla rauhassa, ettei tarvitse katsoa kelloa, että kohta joku lapsista tulee kotiin, tai sinulla alkaa puhelu tai palaveri.

su 11.4.
Oli vähän nihkeä ja kireä tunnelma koko päivän. Mua vitutti ja panetti. Illalla Herra X meni hyvissä ajoin sänkyyn, ja minä aika pian perässä, kun vähän ajattelin, että jos olisi seksiä. Juuri ikinä ei ole sunnuntai iltaisin. No hetken makoilin, ja jonkun ajan päästä aattelin kokeilla onneani. Menin halaamaan Herra X:ää, ja hän olikin yllättäen messissä. No, tosi hyvä perus setti oli, sain paljon orgasmeja, ja nussittiinkin.

ma 12.4.
Oli aamulla vähän epäselvää, että lähteekö Herra X työreissulle maanantaina illalla vai vasta tiistai aamusta. Jossain kohtaa sanoi, että lähtee jo päivällä. Olikin kiihkeät extempore päiväpanot. En osannut odottaa ollenkaan. Herra X tuli ja sanoi, että mitä jos otettais pikaiset, puolisen tuntia on aikaa.
No, pyyhkeet hoitopöydälle, porno päälle ja liukkaria pillulle. Ensin klitoriksen kimppuun, ja mahtavaa käsittelyä sormilla. Jäätävä ORGASMI, mikä jatkuu heti perään sormetuksella g-pisteeltä ja minä olen kuin Niagaran putous. Sitten pari kohdunkaulanorgasmia, raivoisaa nussimista takaapäin ja loppuun vielä muutamat squirtit. Minä huudan taas kuin leijona. Sitten X pakkaa laukkunsa ja lähti yhdeksi yöksi työmatkalle.

ti 13.4.
Vähän haaveilin, että olisiko ollut päivällä seksiä, kun Herra X tuli kotiin, no ei ollut tilaisuutta, eikä illallakaan. Masturboin sohvalla pupulla, kun muut oli mennyt nukkumaan.

ke 14.4.
Oli ajatus, että oltaisiin ehditty ottaa päiväpanot, mutta aika meni liian tiukille, olisi ollut vain 20 min. aikaa, joten minä en halunnut. Sanoin sit kuitenkin pari minuuttia ennen, kun tiesin, että kohta ovikello soi, että voitko vähän nyt kuitenkin sormettaa. Herra X sanoi, että no mene keittiön nurkkaan, niin voin. No, hetkessä orgasmi ja pillumehut lattialle, ovikello jo soi, mut sanoin, että vielä ehtii, äkkiä, ja orgasmi ja ruiskutus.
No kauhea kiima tietty jäi tästä päälle, ja odotin kovasti iltaa. Vihdoin päästiin hommiin. Liukkaria pillulle, ja alkaa niin mahtava klitoriksen käsittely, että vittu sentään. Kutittelua, pyörittelyä ja sivelyä tosi kevyellä kosketuksella. Ja tahti alkaa pikkuhiljaa voimistua. Jonkun ajan kuluttua ihan käsittämättömän voimakas klitorisorgasmi, ja se onkin kestoltaan pitkä. Herra X meinaa jo lopettaa ja siirtyä g-pisteellä, mutta otankin vähän kädestä kiinni, että ei vielä. Hän osaa kyllä hyvin rytmittää sormia orgasmin tahdissa, liike hidastuu, kun huipulta aletaan tulla alaspäin. Sitten hän antaa kiihkon ja paineen kasvaa, ennen kuin laittaa sormet pilluun. Kunnon sormetusta ja minä kuin Niagaran putous. Ihan käsittämättömän määrä pillumehua ruiskutan.
Tästä sitten sormet syvälle kohdunkaulaan asti. Niin jäätäviä orgasmeja varmaan kolme. Nousen ihan sellaiseen puoli-istuvaan asentoon, välillä jalat tärrää ja reidet puristuu krampin omaisesti yhteen. Huudan, mutta pitää himmailla aika paljon äänen kanssa. Sitten takaapäin raivoisaa nussimista, ja vittu kun tuntuu hyvälle. Pari orgasmia tässä, ja sanon "Vittu, nussi mua" Lopuksi vielä g-/a-piste orgasmeja varmaan kolme. Kaikki orgasmit tuntui taas jotenkin extra voimakkailta ja squirttaamisen määrä oli valtava. En tiedä vaikuttiko, että yksi päivä oli välissä.

to 15.4.
Panetti jo aamusta, kun illalla oli ollut niin saatanan hyvää seksiä. Herra X meni koko päiväksi töihin, ja tuli vasta illalla kotiin. Meni jossain vaiheessa sohvalla ollessa hänen viereen, ja laitoin pään syliin, kun aattelin, jos olisi seksiä. Hän oli kireä kuin viulun kieli. Hän lähti nukkumaan, ja minä kohta perässä. Jäin halaamaan häntä vähän pidempään, kun X tuli antamaan hyvänyönsuukon, niin hän sanoi heti, että nyt ei kyl pysty mitään, on niin stressaantunut ja vitutus olo. Kysyin, että voitko vaan vähän sormettaa? No, se onnistui, kolme orgasmia ja ruiskutusta. Menin sitten katsomaan yhden elokuvan loppuun, ja vielä sit masturboin pupulla. Taisi tulla lopussa pieni squirtti, ei sohvalle asti, mutta tunsin kyllä kun niin märäksi tuli pillu, ja vähän maistoin, niin sormet maistui makealta.

pe 16.4.
Meillä oli sovittuna pidempi seksihetki klo 14.30-16, koska Herra X ei välttämättä jaksa illalla, ja minä haluan ainakin kerran viikossa rauhassa pitkällä kaavalla, suuseksiä, fistausta ym. Eikä silleen, että pitää kelloon tuijottaa. Odotin pillu märkänä, että milloin kello on puoli kolme. Ja vittu taas kusi aikataulut. Päästiin hommiin vasta kolmelta. Ensin mahtavaa suuseksiä pitkästä aikaa. Kesti kyllä jonkun aikaa, että laukesin. Taas oli se klitorisorgasmin kesto kyllä pitkä. Ihanaa, kun ne on pidentynyt. Jossain kohtaa mietinkin, että vitsi kun se kesto on niin lyhyt. Näköjään sitä kehittyy tässäkin. Sitten fistausta, mitä olisin kyllä halunnut pidempäänkin. Nussimista Herra X päällä ja takaapäin, ja ihan jäätävää oli taas se ruiskutuksen määrä. Lopetettiin kohdunkaulanorgasmiin, niin sain jäädä nautiskeleen hetkeksi ihanaan orgastiseen tilaan. Vittu, me vedettiin illalla vielä toinen setti. Oli, kyllä taas sellaista squirttailua, että oksat pois. Herra X kun oikein antoi sormilla pillulle kyytiä, niin pillu vaan litisi ja lotisi, ja sormien välistä räiskyi reissille. Työnnän omat sormet pilluun ja nuolen niitä, ja myös X nuolee. Kyllä maistuu pillumehut hyvältä, makealta. Jotenkin niin pornoa. Ja sitten ihanaa kunnon suutelua ja nussimista paljon. Myös aika paljon anaalin hyväilyä sormilla. Kyllä me ehkä pikkuhiljaa edistytään tässäkin asiassa. Kaikkein paras asento, on näköjään, että minä makaan ihan selälläni. Silloin pystyn näköjään parhaiten rentouttaa anaaliin. Jonkun aikaa jopa tuntui ihan hyvältäkin. Yksi mies neuvoi, että anaalin suuaukko on kaikkein rennoimpana, kun on selällään jalat ylös nostettuna. Pitäisi tätä kyllä kokeilla.

la 17.4.
Heti aamusta oli kova panetus. Vitsailtiin Herra X:n kanssa, että meidän pitäisi mennä sormetuksen SM-kisoihin. Kuinka monta orgasmia saisi minuutissa? Ja ehkä siihen pitäisi lisätä, että kuinka nopeasti saa naisen squirttaan. Me oltaisiin kyllä aika hyviä. X ei heti innostunut, kun sanoin, että voitko nyt vähän sormettaa. No, sitten mietin, että kokeilen, että saisinko ihan vaan ajattelemalla orgasmin. No, kyllä sain. Toki sellaisen suht miedon, mutta kuitenkin. Sormetti sit kuitenkin, niin oikeasti 10 sekunttia vaan meni, ja minä jo squirttaan oikein kunnolla. No tästähän jäi vaan kauhea panetus tietty päälle. Jossain kohtaa päivällä, kun muut olivat takapihalla, niin masturboin pikaisesti pupulla. Ajattelin vähän senkin takia, että jos illalla on seksiä, niin en kuitenkaan klitorisorgasmia saa, kun tiesin, että siinä päivällä tulee juotua viiniä vähän enemmänkin. Oli kaikkea kivaa flirttiä päivällä, suutelua, ja sit jossain kohtaa, kun Herra X oli vessassa, niin menin perään, ja laitoin oven lukkoon, sanoin, että voitko vähän sormettaa. Vessan matto sivuun, ja ei kun lammikko hetkessä lattialla. Vittu, kun oli siistiä. Myös saunassa ehti ihan vähän, ennen kuin lapset tuli sinne, ja taas keittiön nurkassa, kun lapset oli vielä pesulla. Kun koko päivä oli ollut kaikkea pientä kivaa, niin minulla tietysti kovat odotukset illan suhteen, että on seksiä. Vaikka ei ollutkaan sopimuseksipäivä. Jossain kohtaa Herra X kyllä alkoi näyttää tosi väsyneeltä ja haukotteli, mietin, että vittu kuseekohan silti kaikki. No laitettiin lapsetkin aika aikaisin nukkumaan, että ehdittäisiin hommiin hyvissä ajoin. Herra X sormetti jonkun aikaa, mutta sitten alkoi tutua homma ihan mekaaniselta, ettei X ollut yhtään messissä. Lopetin sit itsekin messissä olon, ja sanoin, että "Voi vittu, et sä voi tehdä näin." Ja itkuhan siinä tuli, ja hirveä riitä alkoi. Oli siis taas mun virhe odottaa, ja olettaa, että on seksiä. Mutta kun koko päivä oli kaikenlaista ja kyllä X oli kaikessa ihan messissä, välillä itsekin tuli. Pakko oli lähteä hetkeksi ulos kävelemään. Menin sitten nukkumaan, mutta monta kertaa halailin X:ää. Sitten joskus kolmen aikaa X heräsi ja tulikin oikein kiimaisena kiinni. Repi pikkarit päältä, niin kovaa, että ne menivät rikki, vähän sormetti ja sitten jo kyrpä sisään. Oli ihana nussia lähetyssaarnaajassa pitkästä aikaa, paljon suutelua. Ihana läheisyyden tunne tulee kyllä tässä asennossa. Ja oli hyvä, että välillä X lopetti nussimisen ja sormetti välillä, ja litinät ja lotinat vaan kuuluu. Maistan taas, ja X myös nuolee sormiani, niin pornoa. Välillä runkkasin X:n kyrpää, ja taas sisään. Jossain kohtaa X vain pyöräyttää minut siitä hänen päällensä, ja sitten ratsastaen. Ja taas sormetusta välissä, loppuun oli kyllä raivoisaa nussimista, oikein kunnon rynkytystä. Ja Herra X laukeaa.

su 18.4.
Aamusta heti kun oli herätty, niin alkoi taas keskustelut, että mikä siinä meni taas pieleen. Keskusteltiin, itkettiin ja pyydettiin anteeksi. Ja nussittiin lopuksi. Melkein suorilta Herra X työnsi kyrpänsä sisään, ja minä sain käytännössä heti orgasmin. Aika herkillä siis olin. Herra X rynkytti oikein kunnolla menemään, ja ei mennyt kauaa, että hän laukesi. Vielä sormetusta loppuun, ja halusin vikan sormetuksen seisten, että sain ruiskia makkarin lattialle. Vittu, että oli siistiä. Se on jotenkin niin pornoa ja vapauttavaa. Illalla masturboin nopeasti pupulla,

ma 19.4.
Herra X oli lähdössä iltapäivällä työmatkalle neljäksi yöksi. Ajattelin, että oltais ehditty kunnon panot ottaa ennen sitä, mutta oli ehkä 15 minuuttia aikaa, niin en ehtinyt saada kun vähän sormetusta. Mutta en klitorisorgasmia, olisin kyllä kaivannut. Illalla masturboin pupulla pikaisesti.

ti 20.4.
Olipa ihana masturboida kunnolla lelujen kanssa. Lustin porno päälle, ja otin siitä heti ekan mikä oli tarjolla. Uusi lesbo pornopätkä. Kolme naista nuolivat ja sormettivat pillujaan, niin että yksi ruiskikin pitkin sohvia. Liukkaria pillulle ja anaaliin. Ensin Satisfyer klitalle ja anaalihelmiä perseeseen. No, ei se vittu tunnu hyvältä. Kyllä ne sinne menee, ja edes takas liikutelin. Kokeilin myös anaalidildoa, no vittu eihän se sinne mene ollenkaan. Kohta mä lyön hanskat tiskiin tän kanssa.
Vain Satisfyer klitoriksella tuntuu hyvältä. Otan dildon, ja dildottelen pillua samalla, anaalihelmet edelleen perseessä. Sormetan välillä myös. Jossain vaiheessa keskityn vain klitorisorgasmiin, ja saankin sen. Kauhea paine pillussa, mutta en millään squirttaa. Toinen orgasmi vielä Satisfyerilla.

ke 21.4.
Vitsi mä jo kaipaan kunnon klitorisorgasmia ja squirttaamista, mutta pitää nyt vaan tyytyä masturbointiin. Luin ensin @eroottisiakohtaamisia tarinan pätkän, ja siitä sitten porno päälle ja hommiin. Liukkaria pillulle ja anaaliin ja Satisfyer klitalle. Laitoin hanskan käteen, ja aattelin kokeilla sormilla anaalin hieromista. No, sormi menikin aika hyvin ja helposti sinne. Mut, vittu kun ei se tunnu hyvältä. Anaalidildoa sain vähän sisälle. Otin sormet pois, ja dildotin pillua oikein kunnolla ja samalla Satisfyer klitalla. Ja vittu, kun olikin hyvä orgasmi. Tuntui, että squirttasin ehkä vähän, mutta kun dildo sisällä, niin en ole ihan varma. Heti perään toinen orgasmi, nyt vaan Satisfyerillä.

to 22.4.
Vittu, että mä odotan huomista ja kunnon orgasmia ja Squirttailua.
Mutta olipa hyvät masturboinnit, paras mitä tässä nyt on ollut. Päätin jättää anaalikokeilut vähäksi aikaa. Laitoin Lustin pornon totta kai päälle, ja liukkaria sekä Satisfyer klitalle ja dildottelua pilluun. Jonkun ajan päästä orgasmi. Hirveä paine pillussa, ja dildotin ja sormetan. Ja ihan pakko on saada squirtata. Sormetan, ja siirränkin sormet siihen aikalailla pillun suuaukolle, että ne osuu kuitenkin jonkun verran ehkä g-pisteelle ja klitallekin. Ja vittu mä ruiskutan, siis oikeasti ruiskin reisille. Nyt opin tekniikan, millä ne varmaan pornoleffoissakin ruiskuttaa, että se lentää kaaressa. Ai, saatana kun tuntui hyvältä, kun monen päivän paineet purkautui. Mutta vielä piti jatkaa, niin satisfyer vaan klitalle, mutta akku jo loppui. Ei kun vaan äkkiä vaihto pupuun. Oli kyllä kolmas orgasmi tiukassa, mutta vittu kun sen sain 🔥🔥 Huusin ja melkein itku tuli ja koko kropassa pisteli. Pitää neuvoa uusi tekniikka Herra X:lle. Niin päästään oikein kunnolla ruiskimaan. Kyllä mä nyt näillä jaksan odottaa huomiseen iltaan. Soitin Herra X:lle illalla, ja hän sanoi, että on ihan sikana töitä, mitkä hänen on pakko tehdä ennen maanantaita, että voi olla, että joutuu menee työpaikalle illaksi. No, vittu, kun alkoi vituttaa. Sitten ei ainakaan varmaan ole seksiä, jos sinne vielä lähtee rankan viikon jälkeen. Olisi ollut niin kiva viettää iltaa yhdessä, ja saada hyvää seksiä ja kunnon klitorisorgasmikin. Ei voi mennä töihin viikonloppuna, kun me lähdetään lauantaina aamusta taas viettämään hotelliviikonloppua.

pe 23.4.
Masturboin päivällä vähän varmuudeksi, että jos ei olekaan seksiä illalla.
Hyvä, kun lopetin ne anaalikokeilut. Oli taas niin hyvä setti, eka orgasmi täyteen ladatulla Satisfyerillä. Sitten dildottelua ja sormetusta uudella tekniikalla. Ja hyvin ruiski, ja orgasmi. Vielä kolmas orgasmi Satisfyerillä. Herra X oli kyllä niin poikki, että tyydytti vain minut, mutta sain kyllä niin mmahtavaa käsihoitoa. Klitorisorgasmi oli kyllä tiukassa, mutta sitten kun sen sain, niin aivan järisyttävää. Monta mahtavaa kohdunkaulanorgasmia, ja paljon ruiskutusta totta kai. Kunnon itkukin tuli pitkästä aikaa. Herkillä oltiin, kun monen päivän tauko. Sitten nukuin hetken, ja vittu heräsin orgasmiin, ja se ei meinannut loppua. Pillussa vaan kihelmöi. Ajatuksen voimalla, sain sitten sen orgasmin tavallaan loppuun. Vaikea selittää.

la 24.4.
Lähdimme viettämään Herra X:n kanssa taas hotelliviikonloppua. Veimme lapset hoitoon jo heti aamusta, ja sitten matkaa. Nyt olimme vain yhden yön, mutta kaksi kokonaista päivää käytännössä. Saavuimme hotelille, niin käytännössä vaatteet pois ja hommiin. Ihanaa suutelua ja käsihoitoa. Ajattelin ensin, että en mä nyt halua tälleen vähän pikaiseen klitorisorgasmia sormilla, ja näin, että haluisin sit rauhassa pitkällä kaavalla, ja suuseksiä. Mutta se olikin hyvä, koska ei vielä ollut juonut mitään. Herra X:kin sanoi, että nyt on hyvä, niin ei sitten kestä niin kauaa. Ja monta hyvää kohdunkaulanorgasmia, ja sguirttailua tietenkin.
Lähdimme lounaalle, ja siellä kun kävin vessassa, niin katsoin, että onpa hyvät erilliset unisex vessat. Tuli sitten ajatus, että voiskohan täällä nussia. Ehdotin X:lle, ja yllätäin hän oli heti messissä. Teimme niin, että lähdin vähän ennakkoon pöydästä, ja X tuli perästä. Toinen kenkä pois ja housun lahje, että pystyi ensin sormettaa, ai saatana, kun oli siistiä ruiskia lattialle menemään, hetkessä lammikko. Sitten vaan nussimista takaapäin. Ja vitsi se jännitys siinä lisänä. Herra X lähti ensin pois, ja minä jäin kuivaamaan lattian. Kun tultiin hotellille takaisin, niin siten vasta kunnolla päästiinkin hommiin. Oli siis, hyvä, että X ei ollut lauennut vessassa, koska sitten ei varmaan olisi ollut kovin kummoista settiä. Mutta nyt siis oli, silmälaput silmille, käsikahleet käsiin ja piiskalla kiusoittelua. Sanoin, että tee mulle orgasmikontrollia. No, vittu tehtiin, ja olipa niin kiihottavaa. En tiennyt, milloin saan squirtata. Mutta kyllä minä yhden orgasmin siinä välissä sain. Varmaan neljä, viisi kertaa käytiin lähellä squirttausta. Vittu, kun kiima ja kiihko kasvoi. Ja vihdoin ja viimein, kun sain kunnolla laueta ja ruiskuttaa. Niin, ai saatana. Ja, kyllä ruiskutin. Lakana märkänä, vaikka pyyhe piti olla suojana. Otin jossain kohtaa kädestä kiinni, ja ohjasin kurkulle, ja saatana, miten lisäsi kiihotusta. Kokeiltiin myös parivibraa ekaa kertaa, ihan ok, mut ei mikään ihme. Ja kunnolla kyrpääkin sain, ja piiskaa. Huusin vaan, että vittu anna mennä, ja vittu nussi mua. Perse vaan punoitti. Loppuun ihan jäätävä sormetusta, vuolaasti valuen.

Vielä meno jatkui kylvyssä. Menin hajareisin Herra X: n naaman päälle, että nuolee vähän pillua. Ja siitähän kiima jatkui, että pakko saada sormetusta, niin suihkutilaan, toinen jalka seinälle nostettuna, ja kunnon sormetusta, ja Squirttailua. Nussimista takaapäin kylpyammeessa. Ja vielä vähän sormetusta. Ai, vittu mä nautin. Kyllä oli näiden jälkeen tyydytetty ja nussittu oli.

su 25.4.
Aamulla herättiin puol ysin aikaan, ja heti hommiin. Ensin paljon sormetusta ja nussimista. Sitten pidettiin taukoa, tai ajattelin, että lopetettiin jo, mutta minä aloin kunnolla tutkimaan ja kokeilemaan, että miten pystynkin itse sormettaa siten, että squirttaan.
Olen selinmakuulla jalat koukussa, jolloin pillu nousee hyvin siihen ylös. Sitten ohjeella kaksi sormea sisään, koukistus ja tule tänne liike löytyy g-piste. Sitten kun ponnistaa, työntää, niin se g-piste ihan nousee käytännössä melkein siihen pillun huulille. Ainakin minulla Tässä sitten, kun sormettaa, niin kyllä ruiskuttaa. Uskon, että moni nainen siihen pystyisi. Kannattaa kokeilla. Ja ainakin etsiä itseltään g-piste. Näin kun sen itse tekee, niin ei ehkä edes tule sitä mahdollista pissahädän tunnetta. Jolloin sitä uskaltaa ponnistaa. Ja tästä asennosta oikeasti pääsee kunnolla ruiskuttaa, kun sormet ei ole siellä niin syvällä. Näin kun olin hetken aikaa siinä X:n vieressä sormettanut ja ruiskinut pillu litisten, niin kohta X tuli nussimaan uudestaan. Olipa hyvä asento olla mahallaan ja laitoin tyynyn lantion alle. Jonkun ajan päästä X laukesi. Ja vielä loppuun kunnon sormetukset totta kai.
Vähän siinä oli sitten kommunikointiongelmaa, kun oletin ja luulin, että X:kin sen tiesi, että olisi vedetty vielä kunnon setti, ja saisin suuseksiäkin. Mutta aikataulu tuli vastaan, niin oltiin kylvyssä, ja sanoin, että haluan suuseksiä, kun halusin saada klitorisorgasmin. No tosi tiukassa oli, kun aika suorilta vaan klitorikseen kiinni, ja vähän paine, että nyt nopeasti pitää saada. Jatkoi sitten sormilla loppuun, ja laukesin vihdoin. Sormetusta perään, ja suihkussa vielä lisää. Mä niin tykkään ruiskuttaa lattialle. Se on jotenkin niin pornoa ja vapauttavaa.

ma 26.4.
Mua panetti jo päivällä, mutta en masturboinut, kun tänään on sopimusseksipäivä. Mutta ei sitten ollutkaan, Herra X meni aiemmin nukkumaan, kun kuopus, ja oli tosi väsynyt, kun oli herännyt aamulla aikaisin rankan viikonlopun jälkeen. Ja seuraavana aamuna oli myös aikainen herätys. No, hetken aikaa ehti vähän vituttaa, ja harmittaa, että en ollut masturboinut päivällä. Sitten tajusin, että pupu on makkarissa lelupussissa. No, ei kun sormipelillä mentiin. Hain kookosöljyä, ja olipa hyvä. Sormetin myös vähän, mutta en squirttaukseen asti, kun ei ollut alustaa, ja kauhea litinä siitä kuuluisi myös. Mutta olipa hyvä välillä masturboida ihan vaan sormin, niin ei ihan turru klitoris noihin suristimiin.ti 27.4.
Herra X oli koko päivän töissä, ja minäkään en masturboinut, kun olin ihan varma, että olisi ollut seksiä illalla, kun maanantaina ei ollut. No, eipä ollut. Herra X:llä vähän huono olo ja maha sekaisin. No, en sitten sen kummemmin tietty odottanutkaan. En edes masturboinut. Täysin välipäivä siis.

ke 28.4.
Alkoi jo olla vitusta ilmassa, kun kaksi päivää ilman kunnon orgasmia. Sanoin jo aamusta X:lle, että milloin on seksiä? Sanoi, että iltapäivällä onnistuu. No, hyvää käsihoitoa sain hoitopöydällä joku 20 minuuttia. Ei nussittu.

to 29.4.
Olin ihan varautunut siihen, että tänään ei ole seksiä, kun ei ollut sopimusseksipäivä. Joten ajattelin, että masturboin kunnolla rauhassa. Suunnitelmiin tuli muutos, ja ehdinkin ottaa vain pikaiset. Olin kysynyt edellisenä päivänä Instassa, että mitä pornoa katsoisin, ja ryhmäseksi oli voittanut. Ensin meinasin valita sellaisen missä oli vaan neljä naista, mutta se olisi mennyt enemmänkin kategoriaan lesboseksi. No, valitsin sellaisen missä oli kaksi naista ja kaksi miestä. He olivatkin panseksuaaleja, eli seksuaalinen kiinnostus voi olla mieheen tai naiseen. Panseksuaali kiinnostuu ihmisestä, sukupuolella ei ole väliä. Siinäpä sitten miehetkin nussi toisiaan, niin kelasin kyllä sen kohdan, ei ole mun juttu. Tosiaan otin vain pupun, kun aikaa ei ollut kauheasti. Surruttelin jonkun aikaa, ja sain mahtavan orgasmin ja taas yllättäen squirttasin. Sohvalla märkä läntti, kun enhän mä ajatellut, että squirttaan. Ja kyllä se vaan selkeästi lisää orgasmin voimakkuutta. Kysyin illalla kuitenkin, että olisiko Herra X voinut vähän edes sormettaa, no ei jaksanut, ja oli ihan stressaantunut töistä. Minä sitten aattelin pupulla vielä pikaiset vetäistä, mutta olipa orgsami tiukassa. Sain vähän sellaisen puolittaisen, niin pakko oli vielä jatkaa siitä. Pupusta loppui akku, niin ei kun sormilla loppuun. No, vihdoin sitten orkun sain.

pe 30.4.
Meillä oli sovittuna päiväpanot kolmen aikaan. Kävin suihkussa, kun ajattelin, että saisin suuseksiä. Mut ei sitten uskaltanutkaan, kun X:n herpes huulessa näytti vielä sellaiselta, ettei uskaltanut. No liukkaria pillulle, ja sormipelillä sitten. Aivan jäätävä Multiorgasmi heti alkuun, ei meinannut loppua ollenkaan. Klitorisorgasmi, mikä jatkui g-piste orgasmina. Kyllä on hyvä se uusi sormetustekniikka. Sillä tuntui, että se orgasmi vaan jatkui ja jatkui. Siirryttiin sängyltä hoitopöydälle ja siellä porno päälle ja kohdunkaulanorgasmi, ja taas tuli oikein kunnon itku. Kunnon nussimista takaapäin. Oli kyllä niin voimakkaita, kunnon tärräysorgasmeja taas kaikki. Halusin ihan loppuun, että saan ruiskia lattialle, joten keittiön nurkkaan vakiopaikalle. Nostin toisen jalan keittiötasolle, ja Voi Vittu, kun sitä pillumehua tulikin. Aivan jäätävä lammikko. Mua panetti illalla ihan sikana, olisin halunnut seksiä, mutta Herra X ihan kuitti, ja meni aikaisin nukkumaan.

-