Jouluaaton vitutukset ja väännöt

11.01.2021

Aatonaattona keskiviikko illalla harrastettiin seksiä. Jossain vaiheessa siinä päivällä Herra X otti puheeksi, että onko sitten joulunpyhinä kauheat odotukset, että joka ilta on villiä seksiä pitkällä kaavalla? Siitä kuulemma just tulee ne kauheat paineet ja stressi Herra X:lle, että ei voi vaikka juoda viiniä niin paljon kun haluaa. Vaikkei se hänellä niin paljon vaikuta, kun en mä välttämättä tartte sitä nussimista. Mua ei niin haittaa, vaikka alkoholin takia ei seisoisikaan. Ja, ärsyttävää, kun siitä helposti tulee vähän sellainen, että "pakko" sitten tehdä, ettei mulle tule vitusta, ja sitten on kaikkien joulu pilalla. No, minä sanoin, että ei me nyt mitään etukäteen sovita, että tuntuu hölmöltä, ja ei tartte joka ilta tehdä mitenkään pitkällä kaavalla. Mutta, todellakin olisi pitänyt päivät sopia, kun olisi tiennyt, että mitä paskaa sitten oikeasti tuli.

Jouluaatto aamu ja päivä meni mukavasti. Käytiin lasten kanssa ulkona, ja sieltä kun tulimme, niin joulusaunaan. Sitten jo aloiteltiin syömistä kaloilla ja mädeillä. Kaikki oli valmiina pöydässä, kilisteltiin, ja Herra X antoi samalla vähän pidemmän pusun ja halasi. Ja sitten sanoi jotenkin, että "Ei, viitsi nyt enempää, ettei tule oletuksia illan suhteen." Ja, minä sanoi, että Kyllä, oletan ja odotan. Vittu se hänen ilmeensä, kun laittoi silmät kiinni ja painoi pään alas, ja oli niin kuin, että "Voi, vittu, ei kai." Hänelle, tuli just se stressi ja velvollisuusolo, että "pakko" on siis illalla tehdä jotain. Ja minä tietysti ajattelin, että oikeasti onko se hänelle noin ahdistavaa ja fiilis meni kaikkeen minulla. Kyllä, minä todellakin odotin, oli sentään jouluaatto, se olisi mun joululahja. Tänä vuonna ei edes ostettu toisillemme mitään paketteja. Tuon kommentin jälkeen muuttui täysin fiilis ja ilmapiiri. Mua vitutti niin saatanasti. Jossain vaiheessa "pukki" oli käynyt tuomassa lahjat ovelle, ja ne jaettiin lapsille. Siinä ilta sitten meni lahjojen parissa. Onneksi lasten kanssa pystyin tsemppaamaan, etteivät he huomanneet mitään. Istuimme Herra X:n kanssa eri sohvilla, emme juuri puhuneet mitään. Välillä kun kävin vessassa tai makkarissa, niin itku tuli. Ihan kyyneleet silmiin. Nytkin tuli, kun kirjoitan tätä, niin paha mieli oli, että vieläkin tulee niin vahvasti se tunne ja olo mieleen.

Saatiin lapset nukkumaan, ja mentiin itsekin sänkyyn. Käänsin kylkeä, ja kyyneleet nousi silmiin. Herra X tuli halaan, ja minä en siihen juuri reagoinut mitenkään. Kysyi, että mikä on? Sanoin, että no koitapa miettiä, että oliko ilta sinusta ihan "normaali"? Ja minä ihan samanlainen, kun päivällä? Sanoi, että en ollut normaali, mutta ei osannut sanoa, että milloin tilanne muuttui. Olin vähän ihmeissäni, että ei muka tajunnut, että mistä oli kyse. Keskusteltiin, itkettiin ja pyydettiin anteeksi. Sitten Herra X tuli uudestaan halaan, mutta mulle vaan edelleen tuli kyyneleet silmiin, en jotenkin pystynyt oleen messissä, vaikka mieli teki. Herra X käänsi sitten kylkeä ja alkoi nukkumaan. Nielin ylpeyteni, ja menin kuitenkin häneen ihan kiinni. Halutti kuitenkin paljon, vaikka asiaa ei oltu ihan loppuun käsitelty. Taisi olla vähän sellaista sovintoseksiä.

Aluksi suutelua, ja siitä lähti huulet alaspäin ensin rinnoille ja nänneille, sitten vatsalle. Sen jälkeen kevyesti klitoriksen päältä, ja koko vulvalta. Ai, kun tuntui hyvälle, ja pillu oli märkänä. Vähän aikaa nuolemista nivusilta, ja häpyhuulilta ja sitten kunnolla pelkkää klitorista. Pari sormea sisään, ja samaa aikaa pientä liikettä g-pisteeltä. Tämä lisää selkeästi kiihotusta ja orgasmin voimakkuutta. Hetken päästä mahtava klitorisorgasmi, ja jossain vaiheessa, ennen kuin orgasmi täysin loppuu, niin otan Herra X:n kädestä kiinni ja ohjaan sormet kunnolla sisääni. Ja jäätävää sormetusta g- ja a-pisteeltä, hetken päästä squirttaan, ja valun kuin Niagran putous. Olisi kyllä joskus mahtavaa, kun Herra X ottaisi kesken sormet pois, että näkisi kuinka paineella, se squirtti sieltä tulee. Mutta tavallaan ärsyttäisi, koska se lopettaisi orgasmin kesken. Minä nautin suunnattomasti squirttaamisesta, se lisää orgasmin voimakkuutta, ja on piste ii:n päälle. Myös Herra X tykkää, kun saa minut squirttaamaan. Moni mies haaveilee, että saisi naisensa squirttaamaan.

Joillekin naisille voi tulla vahvasti pissahädän tunne, kun g-pistettä sormetetaan kunnolla. Tällöin sitä alkaa jännittämään, ja squirttaaminen ei ole mahdollista. Eikä silloin luultavasti saa orgasmiakaan. Pitäisi vaan uskaltaa hieman "ponnistaa" sitä tunnetta pois, jolloin se ehkä tulisi squirttina. Toki, jotkut ei squirttaa koskaan. Yksi mies minulle kirjoitti, että kaikille se olisi mahdollista, jos osaa käyttää vaginaansa "oikein". Eli sitä kiihkoa ja "painetta" pitäisi juuti työntää pois, jolloin se tulisi squirttina. Joitakin naisia ajatus squirttaamisesta "inhottaa", tai se ei siis kiinnosta yhtään, eikä se tunnu miellyttävältä. Silti kehottaisin sitä mahdollisuutta tutkimaan, ja antaisin sille mahdollisuuden, tai en pidättelisi ainakaan vastaan.

Jossain kohtaa Herra X tuli päälleni, ja ohjasi kyrpänsä märkään pilluuni. Minä laitoin etu- ja keskisormeni kyrvän molemmin puolin, ja tunsin ihanasti, kuinka kyrpä liikkui sormieni välissä edes takas. Ja vittu, kun olikin kiihottavaa. Välillä kiihotin sormillani klitorista, ja sitten taas sormeilin kyrpää. Tämä lisäsi selvästi molempien nautintoa ja kiihottumista. Vaihdettiin konttausasentoon, ja hetken päästä Herra X laukesikin sisääni. Alettiin nukkumaan, mutta selkeästi asia ei ollut minun puoleltani vielä selvä. Jatkuu seuraavassa blogissa...