Lokakuun Seksipäiväkirja

03.01.2023

La 1.10.
Kyllähän meillä meni sitten koko päivä riidellessä, tai se muutama tunti mitä nähtiin aamupäivällä, olin iltapäivän ja illan pois. Tänään välipäivä siis orkuista, en runkannut, eikä vittu ollut sitä seksiäkään. Kyl nää tällaiset on niin paska viikkoja, kun ei käytännössä seksiä ole ollenkaan.

Su 2.10.
Tänään aamulla ja päivällä nihkeä meininki jatkui, mua niin vitutti, kun x oli lähdössä duunireissuunkin, niin tiesi ettei tänään illallakaan olisi seksiä. Mutta sitten järkättiinlapset pihalle kännyköiden ja jälkkäreiden kanssa, että saadaan sellainen aikaiseksi.

No nyt on X messissä, tulee kiihkeästi suutelemaan, laittaa sormet pilluun, ottaa kädestäni kiinni ja ohjaa sen kovalle kyrvälle. Alan runkata sitä ihan kiihkossa, ja X hieroo samalla pillua. Sitten lähteekin huulet alaspäin vittua kohti. Ai kun tuntuu hyvältä, ja odotin jo perjantaina kovasti suuseksiä, niin nyt sain. Itsellä tuntuu ajatukset harhailevan ihan muualla, mutta pikkuhiljaa pääsen kunnolla messiin. X nuolee pillua ihan kiihkossa, vähän höllää tahtia, ja välissä ihan kevyttä kosketusta kielellä, ja sitten taas tahti kiihtyy. Sanon, että jatka sormilla loppuun, niin ai helvetti mikä ORGASMI. Päässä oikein pyörähtää, ja itku tulee, tunteet pinnassa tällaisessa sovintoseksissä. Onko sinulle tullut itku seksin aikana?

Pieni tauko pakko pitää, ja sitten lähtee kunnon sormetukset, ja kylläpä taas squirttia tulee, olen kuin Niagaran putous. Siitä kohdunkaulanorgasmi ja suoraan jatkuu fistauksena, nyrkkiä pilluun. Kyllä rystyset taitaa mennä, kirraa kyllä, vähän otan X:n kädestä kiinni, että höllää. Ottaa käden enemmän siihen huulille ja alkaa ruuvata oikein kunnolla, sellaista kello ysin ja kolmen välillä olevaa liikettä. Ihan helvetin hyvältä tuntuu. Eikä se nyrkin tartte olla siellä syvällä, eikä käsi edes nyrkissä, myös suorilla sormilla voi fistata. Samalla X kiihottaa klitorista, ja jossain kohtaa minä hieron klitorista samalla, kun X fistaa, helvetin hyvä orgasmi tästäkin. Sitten X tulee päälleni, työntää kyrpänsä märkään pilluun ja alkaa nussia. Ei kyl kauaa kestä kun laukeaa, ruiskii spermat pillun päälle, ja lentääkin pitkälle. Niin kiihottavaa, antaa vielä tekokyrpää perään ja minä hieron klittaa samalla. Muutamat sormetukset vielä lopuksi g-ja a-pisteeltä.

Kyllä ne a-piste orgasmit vaan on parempia ja voimakaampia

Ma 3.10.
Kyllähän mä eilen illalla runkkasin, kun lapset oli mennyt nukkumaan. Olkkarissa sohvalla olin, ja pornoa laitoin kännykästä. Katsoin lesbo squirttailua ja naisten runkkaus videoita. Kyllä ne hyvin saavat squirttia lentämään, voi kun itsekin osaisi. Laitan vähän liukkaria ja pikku Wandin pilluun ja Ruusun klitorikselle. Ei kyllä kovin kauan tartte suristella, kun mahtava orgasmi, ja enhän mä hiljaa pysty olemaan, pakko vähän huutaa. Pieni tauko, lelut sammuksiin ja uutta orgasmia vaan perään, ja on kyllä helvetin hyvä tämä toinenkin.

Kun runkkaat, niin vedätkö yleensä enemmän kuin yhden orgasmin? X on tullut kotiin, mutta ei nyt kovin kovat odotukset ole seksin suhteen. Jos mä vähän sormetusta vaikka saisin.

Ti 4.10.
Ei seksiä, enkä runkannut, välipäivä siis orkuista. Lelutkin oli makkarissa, niin en lähtenyt niitä sieltä etsimään ja kaivelemaan, kun X jo nukkumassa.

Ke 5.10.
Kylläpä oli pitkästä aikaa helvetin hyvät seksit, ehdin puolisen tuntia reunailla, Lush pillussa, ja ruusua ja pupua pidin vuorotellen klitalla. Menen hoitopöydälle ja Erika Lustin pornoa kannettavasta (suosittelen, jos haluaa tilata laadukasta, eettistä pornoa). X suutelee ja laittaa liukkaria rinnoille ja pillulle, hieroo rintoja ja sitten aloittaa mahtavan suuseksin. Istuu tuolilla hoitopöydän vieressä, jolloin pystyy hyvin nuolemaan pituussuunnassa, eli Kivin metodilla. Vedän sormilla klitoriksen huppua ylös, niin tuntuu vielä paremmin.

Lähelle orgasmia mennään, mutta X jatkaa sormilla loppuun, ai helvetti mikä ORGASMI, ihan jäätävän hyvä. Jalat tikkusuorina, nilkat ojennettuna ja huudan niin lujaa kuin kehtaan. Ja kestää pitkään, ihan pieni tauko, ja pienempi orkku perään, vähän pidempi tauko ja vielä lähtee. Siitä suoraan kunnon sormetusta a-pisteeltä, niin ihan valtavaa squirttailua, olen kuin Niagaran putous. Parit ruiskuorgasmit ja siitä lähtee sormet syvälle kohdunkaulaan, ja niin helvetin hyvät kohdunkaulanorgasmit. Oletko sinä saanut kohdunkaulanorgasmin? Nousen puoli-istuvaan asentoon ja huudan, aivan kuin synnyttäisin. Sitten lähtee fistaus, nyrkki menee rystysiä myöden, minä hieron klittaa samalla, helvetin hyvä orkku tästäkin. Mutta vielä parempi, kun X samalla sormettaa ps-pistettä, tämä on vastakkaisella puolella, kuin g-piste, harvinaisempi, mutta kannattaa koittaa etsiä. Näin pääsee hyvin sormettaa kun käsi on fistatessa toisin päin, kun sormettaessa.

Nousen seisomaan ja X alkaa piiskata raipalla, hyvällä, tasaisella rytmillä, ja kyllä tuntuu. Hetken päästä piiskaorgasmi, ja ihan pakko sormettaa perään, pillumehut valuu sormille. X nussii takaapäin ja laukeaa sisääni, antaa vielä tekokyrpää perään ja kunnon sormetukset vielä lopuksi. Laitan sormet pilluun ja maistan pillumehua, makeaa, katson peilistä, kun X sormettaa, niin pornoa. Joku puolisen tuntia seksiä, ja varmaan 10 orgasmia.

Hyvien päiväseksien jälkeen, niin mulla oli aika kiimainen olo vielä illallakin, ja varsinkin kun luki @neiti.nautinnon tarinaa kimpasta. Kun mentiin sänkyyn, niin kysyin X:ltä, että voitko vähän sormettaa? Olin laittanut pyyhkeen jo valmiiksi, ja kyllähän minä sain mahtavat kolme sormetusta. Liukkaria pillulle ja sormet a-pisteelle ja siitä lähtee, minä tarvitsen voimakasta ja nopeaa sormetusta. Ja heti lähtee ruiskuamaan, ja kylläpä tulee, vaikka päivällä olin jo hyvin ruiskuttanut. Välillä sitä miettii, että mistä sitä pillumehua voi niin paljon tullakin? Squirttaatko sinä? Sitä voi opetella.Ja kahdet samanlaiset sormetukset a-pisteeltä. Kyllä oli pyyhe märkä, onneksi oli lasten kosteussuoja alla, olisi saattanut mennä läpi. Sellainen on hyvä, jos olet squirttailija, mutta lisäksi paksu pyyhe.

To 6.10.
En mä tänään runkannut, vaan pyysin X:n kaveriksi. Minä surrutan ruusulla ja X sormettaa samalla. Kyllä jonkun aikaa kestää, että orgasmin saan, mutta helvetin hyvä, siihen perään kahdet hyvät sormetukset, ja pillumehua ruiskuaa.Onneksi huomenna hotelliin X:n kanssa, että toivottavasti on seksintäyteinen viikonloppu tiedossa. Nyt ollutkin muutama viikko vähän seksiä, X:llä niin kiirettä ja stressiä töissä. Minä tarvitsen paljon seksiä ja orgasmeja, aina se runkkaaminen ei vaan riitä. Kaipaan myös kosketusta, suutelua, nussimista ja kyrpää, toista ihmistä.

pe 7.10.
Menimme hyvissä ajoin iltapäivällä hotellille, oli ihanaa kun ei ollut kiire seksin kanssa. Kaikki oli pakattu mukaan, lelut, pyyhkeet, alusta ja raippa, mä vähän ehdin surrutella ruusulla, niin kivasti sai kiimaa nousemaan. X tulee suutelemaan, ja vähän nuolee rintoja, siitä suoraan suuseksiin. Kieli leipoo klitorista ja häpyhuulia, välillä X imee, ja välillä tekee ihan kevyesti kielen kärjellä. Tekee koko ajan pituussuunnassa, eli makaa minun sivulla poikittain, Kivin metodilla. Lähelle orkkua mennään, mutta vaihtaa sormiin lopuksi, minä haluan laittaa Lushin pilluun, niin onpa hyvä lisä. Ei kauaa tarvitse kiihottaa klitorista sormilla, kun ihan jäätävä ORGASMI, ihan päässä pyörähtää, tuntuu, että taju lähtee. Huudan kovaa, Lush tulee ulos pillusta ja samalla squirttaus, kylläpä oli kova orkku, selkeästi Lush ja squirttaus sitä voimisti.Ja melkein heti perään kunnon sormetusta a-pisteeltä, ja ihan valtavasti ruiskuttaa, pyyhe heti ihan märkä. X lisää liukkaria ja työntää sormet syvälle kohdunkaulaan, sitä pitää käsitellä varovasti, sellaista tunnustelevaa se liike, ihan pientä. Ei saa sormettaa, se on arka paikka. Sitten X kääntää käden ja alkaa fistata, sitä voi tehdä siististi vaikka suorilla sormilla, kolmella, neljällä. Aika pian X laittaa kevyesti nyrkkiin, ja ruuvaa pillun suuaukolla, ei siis työnnä kovin syvälle, rystyset menee, mutta ei rannetta myöden. Muutamat orgasmit tästä, mä niin tykkään fistauksesta. Siitä X kääntää minut päällensä ratsastamaan, vitun siistiä. Ihanaa, kun tässä asennossa voi suudella, ja X hieroo samalla rintoja. Siirrytään sängyn päähän ja pyllistän, niin alkaa raipan iskut perseelle, ai, saatana kun kirpaisee, aijai, aijai. Kyllä pienen orkun saan, X tulee nussimaan ja onkin oikein kunnon rynkytystä. Laukeaa ja minä katson kun sperma lentää.Ja muutamat hyvät sormetukset lopuksi, että saa nussimisen ja piiskauksen tuomat paineet ruiskittua ulos. Tulimme myöhään yöllä hotellille, niin ei jaksanut kun vähän aikaa sormetusta ja minä runkkasin X:ää, mutta kyllä sitä näköjään pillumehua tuli kunnolla.la 8.10.
Aamupalan jälkeen vielä seksit, niin ajattelin, että olisiko voinut käyttää samaa pyyhettä, mutta ei todellakaan, joten piti uhrata toinen kylpypyyhe.Vähän aikaa surruttelin ruusulla, ja sitten otan pois se, kun X tulee suutelemaan. Ja laittaa sormia pilluun, vähän sormetusta, mutta sitten sormet pois, ja minä laitan taas Lushin pilluun surisemaan. X aloittaa pillun ja klitoriksen käsittelyn, vispaa klitorista oikein kunnolla, lisää välillä liukkaria, siinä ei kannata säästellä. Varsinkin kun kiihottaa klitorista sormilla, siihen pillun päälle ei sitä kosteutta juuri tule. Minä jännitän jalat ja nilkat tikkusuoriksi ja odotan, että milloin? Kohta, kohta ja ihan helvetin hyvä orgasmi, Lush ei tule heti pois, vaan hetken päästä. Nyt ei tule squirttia samalla.Kunnon sormetusta heti perään, ja on helvetin hyvä, kun X painaa g-pistettä siitä päältä,voimistaa hyvin orgasmia. Ja kyllä taas pillu pulputtaa, pyyhe märkänä, onneksi on lasten kosteussuoja lisänä. Siitä kohdunkaulanorgasmit, ja suoraan fistausta, X yrittää vähän liian nopeasti työntää nyrkkiä, niin ei se mene, kirraa liikaa. Otan vähän kädestä kiinni, niin X tietää höllätä, sanonkin sitten, että tee suorilla sormilla, ja sitten sitä ruuvaus liikettä. Kyllä on hyvä, ja hieroo niin hyvin niitä klitoriksen haarakkeita mitkä siellä pillun sisällä. Siellähän se suurin osa klitorista on, vain pieni kärki näkyy päälle päin. Sitten kättä nyrkkiin, ja sanon, että voitko sormettaa sitä ps-pistettä, ai helvetti kun on hyvä, kannattaa etsiä tämäkin piste.X tulee nussimaan siten, että on polvillaan edessäni, ja laittaa kätensä rinnoille, ja hieroo niitä samalla. Tämä on hyvä asento, koska näkee hyvin, kun kyrpä uppoaa pilluun. Ja kun laukeaa, niin ihana katsoa kun ruiskii spermat pillun päälle.Illalla kun lapset oli jo lähtenyt saunasta pois ja X myös, niin pyydän X:ää, että voitko tulla takas vähän sormettaa. Olipa hyvä, kun on seisaaltaan, niin on ihana ruiskia lattialle.

su 9.10.
Välipäivä orkuista, ei seksiä, enkä runkannut. Illalla oli kroppakin niin väsynyt ratsastuksen jälkeen, että en jaksanut.

La 1.10.

Kyllähän meillä meni sitten koko päivä riidellessä, tai se muutama tunti mitä nähtiin aamupäivällä, olin iltapäivän ja illan pois. Tänään välipäivä siis orkuista, en runkannut, eikä vittu ollut sitä seksiäkään. Kyl nää tällaiset on niin paska viikkoja, kun ei käytännössä seksiä ole ollenkaan.

Su 2.10.

Tänään aamulla ja päivällä nihkeä meininki jatkui, mua niin vitutti, kun x oli lähdössä duunireissuunkin, niin tiesi ettei tänään illallakaan olisi seksiä. Mutta sitten järkättiinlapset pihalle kännyköiden ja jälkkäreiden kanssa, että saadaan sellainen aikaiseksi.

No nyt on X messissä, tulee kiihkeästi suutelemaan, laittaa sormet pilluun, ottaa kädestäni kiinni ja ohjaa sen kovalle kyrvälle. Alan runkata sitä ihan kiihkossa, ja X hieroo samalla pillua. Sitten lähteekin huulet alaspäin vittua kohti. Ai kun tuntuu hyvältä, ja odotin jo perjantaina kovasti suuseksiä, niin nyt sain. Itsellä tuntuu ajatukset harhailevan ihan muualla, mutta pikkuhiljaa pääsen kunnolla messiin. X nuolee pillua ihan kiihkossa, vähän höllää tahtia, ja välissä ihan kevyttä kosketusta kielellä, ja sitten taas tahti kiihtyy. Sanon, että jatka sormilla loppuun, niin ai helvetti mikä ORGASMI. Päässä oikein pyörähtää, ja itku tulee, tunteet pinnassa tällaisessa sovintoseksissä. Onko sinulle tullut itku seksin aikana?

Pieni tauko pakko pitää, ja sitten lähtee kunnon sormetukset, ja kylläpä taas squirttia tulee, olen kuin Niagaran putous. Siitä kohdunkaulanorgasmi ja suoraan jatkuu fistauksena, nyrkkiä pilluun. Kyllä rystyset taitaa mennä, kirraa kyllä, vähän otan X:n kädestä kiinni, että höllää. Ottaa käden enemmän siihen huulille ja alkaa ruuvata oikein kunnolla, sellaista kello ysin ja kolmen välillä olevaa liikettä. Ihan helvetin hyvältä tuntuu. Eikä se nyrkin tartte olla siellä syvällä, eikä käsi edes nyrkissä, myös suorilla sormilla voi fistata. Samalla X kiihottaa klitorista, ja jossain kohtaa minä hieron klitorista samalla, kun X fistaa, helvetin hyvä orgasmi tästäkin. Sitten X tulee päälleni, työntää kyrpänsä märkään pilluun ja alkaa nussia. Ei kyl kauaa kestä kun laukeaa, ruiskii spermat pillun päälle, ja lentääkin pitkälle. Niin kiihottavaa, antaa vielä tekokyrpää perään ja minä hieron klittaa samalla. Muutamat sormetukset vielä lopuksi g-ja a-pisteeltä.

Kyllä ne a-piste orgasmit vaan on parempia ja voimakaampia

Ma 3.10.

Kyllähän mä eilen illalla runkkasin, kun lapset oli mennyt nukkumaan. Olkkarissa sohvalla olin, ja pornoa laitoin kännykästä. Katsoin lesbo squirttailua ja naisten runkkaus videoita. Kyllä ne hyvin saavat squirttia lentämään, voi kun itsekin osaisi. Laitan vähän liukkaria ja pikku Wandin pilluun ja Ruusun klitorikselle. Ei kyllä kovin kauan tartte suristella, kun mahtava orgasmi, ja enhän mä hiljaa pysty olemaan, pakko vähän huutaa. Pieni tauko, lelut sammuksiin ja uutta orgasmia vaan perään, ja on kyllä helvetin hyvä tämä toinenkin.

Kun runkkaat, niin vedätkö yleensä enemmän kuin yhden orgasmin? X on tullut kotiin, mutta ei nyt kovin kovat odotukset ole seksin suhteen. Jos mä vähän sormetusta vaikka saisin.

Ti 4.10.

Ei seksiä, enkä runkannut, välipäivä siis orkuista. Lelutkin oli makkarissa, niin en lähtenyt niitä sieltä etsimään ja kaivelemaan, kun X jo nukkumassa.

Ke 5.10.

Kylläpä oli pitkästä aikaa helvetin hyvät seksit, ehdin puolisen tuntia reunailla, Lush pillussa, ja ruusua ja pupua pidin vuorotellen klitalla. Menen hoitopöydälle ja Erika Lustin pornoa kannettavasta (suosittelen, jos haluaa tilata laadukasta, eettistä pornoa). X suutelee ja laittaa liukkaria rinnoille ja pillulle, hieroo rintoja ja sitten aloittaa mahtavan suuseksin. Istuu tuolilla hoitopöydän vieressä, jolloin pystyy hyvin nuolemaan pituussuunnassa, eli Kivin metodilla. Vedän sormilla klitoriksen huppua ylös, niin tuntuu vielä paremmin.

Lähelle orgasmia mennään, mutta X jatkaa sormilla loppuun, ai helvetti mikä ORGASMI, ihan jäätävän hyvä. Jalat tikkusuorina, nilkat ojennettuna ja huudan niin lujaa kuin kehtaan. Ja kestää pitkään, ihan pieni tauko, ja pienempi orkku perään, vähän pidempi tauko ja vielä lähtee. Siitä suoraan kunnon sormetusta a-pisteeltä, niin ihan valtavaa squirttailua, olen kuin Niagaran putous. Parit ruiskuorgasmit ja siitä lähtee sormet syvälle kohdunkaulaan, ja niin helvetin hyvät kohdunkaulanorgasmit. Oletko sinä saanut kohdunkaulanorgasmin? Nousen puoli-istuvaan asentoon ja huudan, aivan kuin synnyttäisin. Sitten lähtee fistaus, nyrkki menee rystysiä myöden, minä hieron klittaa samalla, helvetin hyvä orkku tästäkin. Mutta vielä parempi, kun X samalla sormettaa ps-pistettä, tämä on vastakkaisella puolella, kuin g-piste, harvinaisempi, mutta kannattaa koittaa etsiä. Näin pääsee hyvin sormettaa kun käsi on fistatessa toisin päin, kun sormettaessa.

Nousen seisomaan ja X alkaa piiskata raipalla, hyvällä, tasaisella rytmillä, ja kyllä tuntuu. Hetken päästä piiskaorgasmi, ja ihan pakko sormettaa perään, pillumehut valuu sormille. X nussii takaapäin ja laukeaa sisääni, antaa vielä tekokyrpää perään ja kunnon sormetukset vielä lopuksi. Laitan sormet pilluun ja maistan pillumehua, makeaa, katson peilistä, kun X sormettaa, niin pornoa. Joku puolisen tuntia seksiä, ja varmaan 10 orgasmia.

Hyvien päiväseksien jälkeen, niin mulla oli aika kiimainen olo vielä illallakin, ja varsinkin kun luki @neiti.nautinnon tarinaa kimpasta. Kun mentiin sänkyyn, niin kysyin X:ltä, että voitko vähän sormettaa? Olin laittanut pyyhkeen jo valmiiksi, ja kyllähän minä sain mahtavat kolme sormetusta. Liukkaria pillulle ja sormet a-pisteelle ja siitä lähtee, minä tarvitsen voimakasta ja nopeaa sormetusta. Ja heti lähtee ruiskuamaan, ja kylläpä tulee, vaikka päivällä olin jo hyvin ruiskuttanut. Välillä sitä miettii, että mistä sitä pillumehua voi niin paljon tullakin? Squirttaatko sinä? Sitä voi opetella.

Ja kahdet samanlaiset sormetukset a-pisteeltä. Kyllä oli pyyhe märkä, onneksi oli lasten kosteussuoja alla, olisi saattanut mennä läpi. Sellainen on hyvä, jos olet squirttailija, mutta lisäksi paksu pyyhe.

To 6.10.

En mä tänään runkannut, vaan pyysin X:n kaveriksi. Minä surrutan ruusulla ja X sormettaa samalla. Kyllä jonkun aikaa kestää, että orgasmin saan, mutta helvetin hyvä, siihen perään kahdet hyvät sormetukset, ja pillumehua ruiskuaa.

Onneksi huomenna hotelliin X:n kanssa, että toivottavasti on seksintäyteinen viikonloppu tiedossa. Nyt ollutkin muutama viikko vähän seksiä, X:llä niin kiirettä ja stressiä töissä. Minä tarvitsen paljon seksiä ja orgasmeja, aina se runkkaaminen ei vaan riitä. Kaipaan myös kosketusta, suutelua, nussimista ja kyrpää, toista ihmistä.

pe 7.10.

Menimme hyvissä ajoin iltapäivällä hotellille, oli ihanaa kun ei ollut kiire seksin kanssa. Kaikki oli pakattu mukaan, lelut, pyyhkeet, alusta ja raippa, mä vähän ehdin surrutella ruusulla, niin kivasti sai kiimaa nousemaan. X tulee suutelemaan, ja vähän nuolee rintoja, siitä suoraan suuseksiin. Kieli leipoo klitorista ja häpyhuulia, välillä X imee, ja välillä tekee ihan kevyesti kielen kärjellä. Tekee koko ajan pituussuunnassa, eli makaa minun sivulla poikittain, Kivin metodilla. Lähelle orkkua mennään, mutta vaihtaa sormiin lopuksi, minä haluan laittaa Lushin pilluun, niin onpa hyvä lisä. Ei kauaa tarvitse kiihottaa klitorista sormilla, kun ihan jäätävä ORGASMI, ihan päässä pyörähtää, tuntuu, että taju lähtee. Huudan kovaa, Lush tulee ulos pillusta ja samalla squirttaus, kylläpä oli kova orkku, selkeästi Lush ja squirttaus sitä voimisti.

Ja melkein heti perään kunnon sormetusta a-pisteeltä, ja ihan valtavasti ruiskuttaa, pyyhe heti ihan märkä. X lisää liukkaria ja työntää sormet syvälle kohdunkaulaan, sitä pitää käsitellä varovasti, sellaista tunnustelevaa se liike, ihan pientä. Ei saa sormettaa, se on arka paikka. Sitten X kääntää käden ja alkaa fistata, sitä voi tehdä siististi vaikka suorilla sormilla, kolmella, neljällä. Aika pian X laittaa kevyesti nyrkkiin, ja ruuvaa pillun suuaukolla, ei siis työnnä kovin syvälle, rystyset menee, mutta ei rannetta myöden. Muutamat orgasmit tästä, mä niin tykkään fistauksesta. Siitä X kääntää minut päällensä ratsastamaan, vitun siistiä. Ihanaa, kun tässä asennossa voi suudella, ja X hieroo samalla rintoja. Siirrytään sängyn päähän ja pyllistän, niin alkaa raipan iskut perseelle, ai, saatana kun kirpaisee, aijai, aijai. Kyllä pienen orkun saan, X tulee nussimaan ja onkin oikein kunnon rynkytystä. Laukeaa ja minä katson kun sperma lentää.

Ja muutamat hyvät sormetukset lopuksi, että saa nussimisen ja piiskauksen tuomat paineet ruiskittua ulos. Tulimme myöhään yöllä hotellille, niin ei jaksanut kun vähän aikaa sormetusta ja minä runkkasin X:ää, mutta kyllä sitä näköjään pillumehua tuli kunnolla.

la 8.10.

Aamupalan jälkeen vielä seksit, niin ajattelin, että olisiko voinut käyttää samaa pyyhettä, mutta ei todellakaan, joten piti uhrata toinen kylpypyyhe.

Vähän aikaa surruttelin ruusulla, ja sitten otan pois se, kun X tulee suutelemaan. Ja laittaa sormia pilluun, vähän sormetusta, mutta sitten sormet pois, ja minä laitan taas Lushin pilluun surisemaan. X aloittaa pillun ja klitoriksen käsittelyn, vispaa klitorista oikein kunnolla, lisää välillä liukkaria, siinä ei kannata säästellä. Varsinkin kun kiihottaa klitorista sormilla, siihen pillun päälle ei sitä kosteutta juuri tule. Minä jännitän jalat ja nilkat tikkusuoriksi ja odotan, että milloin? Kohta, kohta ja ihan helvetin hyvä orgasmi, Lush ei tule heti pois, vaan hetken päästä. Nyt ei tule squirttia samalla.

Kunnon sormetusta heti perään, ja on helvetin hyvä, kun X painaa g-pistettä siitä päältä,voimistaa hyvin orgasmia. Ja kyllä taas pillu pulputtaa, pyyhe märkänä, onneksi on lasten kosteussuoja lisänä. Siitä kohdunkaulanorgasmit, ja suoraan fistausta, X yrittää vähän liian nopeasti työntää nyrkkiä, niin ei se mene, kirraa liikaa. Otan vähän kädestä kiinni, niin X tietää höllätä, sanonkin sitten, että tee suorilla sormilla, ja sitten sitä ruuvaus liikettä. Kyllä on hyvä, ja hieroo niin hyvin niitä klitoriksen haarakkeita mitkä siellä pillun sisällä. Siellähän se suurin osa klitorista on, vain pieni kärki näkyy päälle päin. Sitten kättä nyrkkiin, ja sanon, että voitko sormettaa sitä ps-pistettä, ai helvetti kun on hyvä, kannattaa etsiä tämäkin piste.

X tulee nussimaan siten, että on polvillaan edessäni, ja laittaa kätensä rinnoille, ja hieroo niitä samalla. Tämä on hyvä asento, koska näkee hyvin, kun kyrpä uppoaa pilluun. Ja kun laukeaa, niin ihana katsoa kun ruiskii spermat pillun päälle.

Illalla kun lapset oli jo lähtenyt saunasta pois ja X myös, niin pyydän X:ää, että voitko tulla takas vähän sormettaa. Olipa hyvä, kun on seisaaltaan, niin on ihana ruiskia lattialle.

su 9.10.

Välipäivä orkuista, ei seksiä, enkä runkannut. Illalla oli kroppakin niin väsynyt ratsastuksen jälkeen, että en jaksanut.

ma 10.10.

Ehtikö moni runkata päivällä? Minä kyllä vetäisin hyvät runkut, eilinen kun oli välipäivä orkuista, niin kyllä jo halutti.

Ajattelin kokeilla geishakuulia, niin laitoin ne pilluun ja lähdin puolen tunnin kävelylenkille. Kyllä mulla on aika hyvät lantionpohjanlihakset ilman erillistä treeniäkin, orgasmeissahan ne supistelee ihan automaattisesti.

Ihan mukavalta geishakuulat tuntui kävellessä, ja vähän kiimaa kasvatti, kun tulin kotiin, niin laitoin Lushin pilluun, ja pupun klitorikselle, pikkarit oli jalassa, niin pupu pysyi siinä hyvin paikoillaan. Hain loput lelut ja menin sohvalle, ja laitoin Lustin pornoa kannettavasta, vielä vähän reunailen, dildotan tekokyrvällä ja välillä lasidildolla, ja pidän ruusua klitalla.

Muutamia kertoja vedän kunnolla reunalle, ja hetkeksi ruusu pois, ja takas uudestaan. Sitten otan pikku Wandin ja laitan sen pilluun ja jatkan ruusulla. Yhden, kaksi kertaa vielä näin reunalle, ja sitten orkkuun asti. Eipä kyllä kauaa kestänyt, kun orgasmin sain, ihan helvetin hyvä ja pitkä. Kyllä huutaa piti, toivottavasti naapurissa ei ollut ketään kotona.

Menen pesuhuoneeseen sormettamaan, ja kylläpä squirttaan oikein kunnon määrän, on kiva ruiskia lattialle, seisaaltaan mielestäni pääsee hyvin a-pisteelle. Se on minusta nautinnollisempi ja squirttaan helpommin siitä, kuin g-piste. Tiedätkö sinä missä a-piste on?

Ja takaisin sohvalle, niin sormetan vielä siinä, ja dildotan lasidildolla ja tekokyrvällä. Kokeilen myös sormettaa neljällä sormella, no helposti menee. Ja sitten vaan toista orgasmia perään. Taas Wandilla ja Ruusulla, tämä on kyllä super pari, suosittelen. Tai ainakin jokin yhdistelmä, eli klitalla joku imuttaja, ja värisevä dildo ym. pillun sisään, tupla nautinto, eipä tartte tätäkään orgasmia odotella pitkään. Ja vielä käyn pesuhuoneessa sormettamassa. Kyllä jäi kiimaa, mutta ehkä kolmas orkku olisi jo kestänyt, ja vähän ajattelin, jos illalla olisi seksiä. No ei ollut, kun X:llä vähän kipeä olo, ja oli herännyt aikaisin.

ti 11.10.

Illalla mietin, että vetäisinkö sitä yhdet pikaiset runkut? No ei tarvinnut, vaan sanoin X:lle, että voitaisko tehdä jotain. Tiesin, että turha odottaa kauheasti mitään, joten otin suoraan ruusun mukaan. Laitan vähän liukkaria ja ruusun klitorikselle ja X sormettaa g-pistettä. Kylläpä kestää kauan ennen kuin orgasmin saan, mutta on kyllä helvetin hyvä. Ja juuri ennen orkkua kiroilua vittu, vittu, vittu... Ja huutoa, kun ORGASMIN saan, en mä vaan pysty oleen hiljaa. X sormettaa koko ajan ja minä pidän edelleen ruusua klitalla. Niin on kyllä hemmetin pitkä orgasmi, jatkuu vaan. Otan jossain kohtaa Ruusun pois, ja siihen vaan suoraan jatkuu kunnon sormetus a-pisteeltä, ja kyllä taas pillumehua tulee.

Sitten pidempi tauko ja kahdet hyvät sormetukset, ja yleensä sitten sanon X:lle, kun riittää, eli ei tartte enää sormetusta. Tunnen tosi hyvin pillun sisällä, että kaipaanko sormetusta a- vai g-pisteeltä. Kannattipa kysyä, niin sain helvetin hyvää käsiseksiä ja paljon orgasmeja, versus se, että olisin runkannut yksin sohvalla.

ke 12.10.

Hups, mitä kävi, squirtit sohvalle. Oli kauhean kiire päivä, ei mitään mahista runkata rauhassa, ajattelin, että jää siis iltaan, kun muut mennyt nukkumaan. Mutta iltapäivällä tarjoutuikin yhtäkkiä tilaisuus, kaikki lapset oli jossain ja X ei ollut tullut vielä kotiin.

No pornoa kännykästä ja ruusu klitorikselle ja pikku Wandi pilluun. Ihanat surinat pillussa, jalat ja nilkat jännittyy suoriksi, ja odotan kiimaisena orgasmia. Ja helvetti kun on hyvä, huutoa ja kiroilua taas tulee.

Hetkeksi lelut sammuksiin, ja pieni tauko, mietin, että riittäisikö yksi, no ei tietenkään, toista orgasmia vaan perään. Vähän kauemmin kestää, kun saan, mutta vittu kun on vielä parempi kuin eka. Kiroilen vittu, vittu, vittu ja huudan, Wandi lentää ulos pillusta ja samalla tulee kunnon squirtti sohvalle. Eihän mulla ollut mitään pyyhettä suojana, kun en mä silleen ollut edes suunnitellut, että runkkaan. Aina pitäisi kyllä laittaa, mutta kyllä oli hyvä orgasmi, ja squirtti kyllä sitä voimistaa selkeästi.

Mulla jäi hyvä kiima iltapäivän runkkauksesta, kun tulin illalla suihkusta, niin hyppäsin hajareisin rinnat paljaana X:n syliin ja alan suudella kiimaisena. No, ei X oikein innostu, ja sanoo, että huono siinä sohvalla, sanon, että no mennään makkariin sitten. Yritän suudella ja saada X:ää messiin, mutta ei hän innostu, ja sanookin, että sorry, kun on vaan niin stressi töistä ja ihan väsynytkin, kun pitkä päivä.

Mutta silti mä sain mahtavan 20 minuutin käsiseksi setin, ja viisi hyvää orgasmia. Vähän lämmittelyä sormilla ja sitten lähtee, eka a-pisteeltä, ja hemmetti peitto siellä jotenkin välissä, niin ihan kastui kulma märäksi. Seuraava orgasmi g-pisteeltä ja edelleen hyvin ruiskuaa, sitten sormet kohdunkaulaan ja kolmas orgasmi sieltä. Siitä suoraan muuttuu fistaukseksi, ja kevyttä ruuvausta pillun suulla. Ai ihana, kun X:n peukalo osuu vähän klitalle, niin pakko ottaa kiinni, että joo, just siitä vähän hiero. Mutta hieronkin sitten itse samalla, kun fistaa, neljäs orgasmi tästä.

Sitten vielä kunnon sormetukset a-pisteeltä, ja kyllä ruiskuaa edelleen, eli viides orgasmi. Mut aika ihanaa, että näin hyviä orkkuja sain, vaikkei X innoissaan messissä ollutkaan. Minulle käy välillä vallan mainiosti pelkkä käsiseksi, en mä aina tartte nussimista ja kyrpää.

to 13.10.

Ehtikö moni runkata päivällä? Minä vedin kyllä taas hyvän setin. Lähdin taas kävelylle, ja laitoin geishakuulat pilluun, lähtökiima oli 7. Poikkesin metsään, ja hieroin klittaa siellä, kylläpä kiima olikin lenkin jälkeen jo 9. Aika mukavasti ne geishakuulat hieroo, ja nostaa kiimaa. Mä en ole mikään kävelijä ollut ennen, mutta ehkä musta tulee nyt. Onkin ihan eri fiilis käydä lenkillä ja nostattaa kiimaa samalla, ja tietää sitten, että kotona odottaa hyvät runkut ja orkut.

Kun tulin kotiin, niin vaihdoin geishakuulat Lushiin, hain lelut ja kannettavasta Erika Lustin laatu pornoa, katsoin kimppaseksiä, missä kaksi naista ja yksi mies. Otin ruusun klitalle, ja hetken nostin kiimaa näin. Sitten kaipasin kovasti jotain sisälleni, kun oli viimeksi nussittu lauantaina aamupäivällä. Niin dildottelin tekokyrvällä ja lasidildolla, ja pitkästä aikaa käytin myös Cleopatraa, suriseva dildo. Minun tekokyrpä ei ole kovin pitkä, mutta paksu se on. Ei ole hyvä, että dildo on kauhean pitkä, kun se voi helposti osua kohdunkaulaan ja sattua. Muutenkin minusta se paksuus on melkein tärkeämpi, tykkään nyrkistäkin.

Sitten Wandi pilluun ja Ruusu klitorikselle, vielä tällä tavalla kiimaa kasvatan. En laske mitään määriä, vaan välillä sammutan tai lähinnä otan Ruusun pois klitorikselta, kyllä aika lähellä kymppi plussaa oltiin. Ja sitten kun annan mennä, niin ai helvetti, kun on hyvä ORGASMI. Ei tule Wandi pois pillusta, kun itseasiassa vedän jalat ihan suppuun yhteen. Siitä menen pesuhuoneeseen sormettamaan, ja kyllä ruiskii lattialle, ja pitkin jalkaa valuu pillumehut.

Takas sohvalle, ja vielä siinä sormetusta ja tekokyrpää, sitten uudestaan Wandilla ja Ruusulla. Orgasmin saaminen kestää tietty pidempään, mutta helvetti, onkin taas parempi itseasiassa, ja nyt tulee wandi pois pillusta, ja squirtin kera. Ja mä niin kiroilen orgasmin aikana vittu, vittu... Pyyhe on huonosti alla, joten osa squirtista sohvalle. Koska squirtti voimistaa sitä orgasmia selkeästi, niin siksi se oli parempi. Ja vielä kunnon sormetukset vedän sohvalla. Kyllä pillu litisee ja mehua tulee.

pe 14.10.

Meillä oli päiväseksit sovittuna, mutta aika kiire kyllä tuli, äkkiä kävin suihkussa, ja kaikki valmiiksi. Pyysin, että X laittaa käsikahleet ja silmälaput, tulee suutelemaan rajusti, ja hivelee piiskan naruilla pitkin kehoa. Tämä on hyvä aloittelijoiden kevyt piiska, jos kinkya meininkiä haluaa kokeilla.

X kääntää perseen esille ja piiskaa sillä, ei kyllä juuri tunnu miltään, kun on raippaa saanut. Sitten nuolee ristiluulta, ai saatana kun tuntuu hyvältä, ja saan orgasmin, ja X nuolee takakautta vähän pilluakin. Sitten ottaakin raipan, ja muutamat napakat iskut pakaroille, tuntuu, mutta ei paljon, ei satu yhtään, ja just siistiä se, kun odottaa, että milloin isku tulee. X kääntää minut takas selälleni, ja nappaa kunnolla hiuksista kiinni ja suutelee rajusti.

Siitä huulet pillulle ja alkaa pillun nuolenta, ihan saatanan siistiä, kunnolla pyörittelee klitoriksen ympärillä, välillä imaisuja ja pitkiä vetoja kielellä. X tekee koko ajan pituussuunnassa, mikä on kyllä parempi. Tahti ja voimakkuus kiihtyy ja lähellä ollaan orgasmia, X vaihtaa kuitenkin sormiin, ja vispaa menemään. On tärkeää, että liukkaria on riittävästi, jossain kohtaa sanoinkin, että lisää sitä. Yhtään ei saa tuntua nihkeltä, X kyllä yleensä lisää itse. Liukkarin käyttöä suosittelen kaikille, se ei tarkoita, että ei pillu olisi märkä, mutta kannattaa kokeilla liukkarin kanssa, että olisiko seksi vielä nautinnollisempaa.

X kiihottaa klitorista, ja ihan jäätävä ORGASMI, päässä pyörähtää ja tähtiä näkyy, ja on pitkä, ja huudan. Pieni tauko ja vielä lähtee, tämän jälkeen vähän pidempi tauko, sitten lähtee sormetus, ja X nuolee samalla klittaa. Ai saatana miten hyvä, ja onkin tosi voimakas ORGASMI. Kohdunkaulanorgasmin jälkeen suoraan kunnon ruuvausta nyrkillä, ja minä runkkaan samalla kyrpää. Ja hieron klitorista, helvetin hyvä orkku tästäkin.

X tulee päälleni ja työntää kalunsa vittuun, nostan jalat harteille. Laukeamme yhtä aikaa, moni pitää sitä mahtavana ja tavoiteltavana asiana, minusta se ei ole mitään niin ihmeellistä. X laukeaa aika pian, kun viimeksi oli lauennut lauantaina, pyydän tekokyrpää perään, niin saan vielä silläkin orgasmi. Hyvät sormetukset tietty vielä loppuun, etta saa paineet ruiskia ulos.

Illalla kun mentiin nukkumaan, niin yritin vielä saada X:ää messiin, mutta ei nyt oikein jaksanut innostua. Sanoin sitten, että voitko vähän vaikka sormettaa, no sainhan minä muutamat hyvät ruiskuorgasmit. Kyllä se vähän niin on, että mitä enemmän sitä seksiä ja runkkausta harrastaa, ja saa orgasmeja, niin sitä enemmän sitä sitten haluaakin. Monilla pareilla, joilla seksi vähenee selkeästi, on tyyliin kerran kuussa tai harvemmin, niin ei sitä sitten kohta enää haluakaan. Seksinkin suhteen pitää tehdä töitä, aivan kuten muutenkin parisuhteen. Kyllä pitää vähän nähdä vaivaa, ja miettiä, että mitä esim. uutta voisi kokeilla. Jos yhteinen aika on kortilla, niin ehkä kannattaisi miettiä, että miten sitä saisi järjestettyä. Voisiko jotain muita menoja vähentää, tai onnistuisiko seksit esim. johonkin muuhun aikaan vuorokaudesta kuin väsyneenä illalla.

la 15.10.

Tänään aamupäivällä järjestyikin yhtäkkiä hetki, että onnistui seksit, kaikki lapset oli jossain.Tai no minä sain mahtavan orkkukimaran, käsiseksiä. Vähän suutelua ja X sivelee ristiluuta, sanon, että laitapa sinne liukkaria, tuntuupa hyvältä, kun liukkarin kanssa sivelee. Sitten pillulle ja X alkaa hipelöidä pillua, minä otan Ruusun, kun haluan kunnon klitorisorgasmin, ettei jää kauhea kiima päälle. X sormettaa samalla, ja sanon, että sormeta silleen ihan kunnolla, vai pystytkö, kun jännitän jalkoja suoriksi? No kyllä pystyy, ja ihan helvetin hyvä orgasmi hetken päästä, kunnon sormetusta perään, squirttia tulee, ja pyyhe märkänä. Siitä kohdunkaulan käsittelyä ja mahtava kohdunkaulanorgasmi, nousen taas puoli-istuvaan asentoon, ja muutenkin reagoin näissä kohdunkaulanorgasmeissa paljon kropalla.

Sitten X kääntää käden toisin päin, ja alkaa fistata. Välillä sormet suorana, ja välillä kevyesti nyrkissä, rystyset menee, mutta ei mitään rannetta myöden. Mutta niin helvetin hyvä, kun tekee sellaista hidasta puolikaari liikettä. Oikein hiiiiitaasti kääntää kättä, sanonkin, että vittu kun on hyvä. Välillä kiihotan klitorista samalla, mutta lopetan, kun se "häiritsee" keskittymistä siihen miltä tuntuu. Onko sinua fistattu? tai oletko fistannut? Minä nautin fistauksesta kyllä suunnattomasti. Vielä lopuksi parit hyvät sormetukset. Olipa hyvä puolen tunnin orkkukimara.

Illalla kun mentiin saunaan, niin ehdittiin olla hetken kaksistaan löylyissä X:n kanssa. X tulee sormettamaan, ai vittu kun tuntuu hyvältä, ja hetkessä laudeliinassa märkä läntti.

Mutta kun minä olen tauolla, niin menen keittiön nurkkaukseen ja sanon X:lle, että voitkos vähän. Vittu mikä lammikko lattialle hetkessä, oikeesti sitä pillumehua vaan tulee, pitkin reittä vaan valuu. Illalla ei sitten enää seksiä, minäkin olin aika väsynyt, mutta olisin minä mukana ollut jos X olisi tullut. Eikä niin tarvetta ollut, kun hyvä orkkukimara oli päivällä.

su 16.10.

Eilen illalla, kun X oli menossa nukkumaan, niin olin hakemassa ruusua makkarista, että runkkaan. Niin sanoinkin sitten, että eikö me tehdä mitään? No, yllättäen X sanoikin, että voidaan me jotain tehdä. Nappaan siis suoraan Ruusun, kun tiesin ettei nyt mitään pitkää settiä ole tiedossa. X sormettaa oikein kunnolla pillua, välillä enemmän g-pistettä ja välillä a-pistettä. Minä surruttelen samalla Ruusulla.

Kestää kyl jonkun aikaa, kun ihan vaan tolleen suorilta lähtee tekemään, ja näyttää jo, että X:n käsikin ihan väsyy sormetuksesta. Mutta kovan orgasmin saan, ihan päässä pyörähtää, ja pakko vähän huutaa, onneksi meidän lapset nukkuu sikeästi, enemmän ehkä naapureita pitää miettiä. Ja on hemmetin hyvä, kun X sormettaa koko orgasmin ajan, niin orgasmi on tosi pitkä. Ja se alkaa klittaorkkuna ja päättyy a-piste orgasmiin. Pillumehuakin vähän tulee, mutta ei silleen kunnolla kuin pelkällä sormetuksella. Kun siinä sitten silleen enemmän työnnän, ponnistan poispäin. Se on oleellinen juttu squirttaamisessa. Squirttaatko sinä? Haluaisitko oppia?

Pieni tauko, ja sitten X sormettaa kunnolla a-pisteeltä, niin johan lähtee kunnolla squirttia tulemaan. Ja kova on tästäkin orkku, oikein jalka tärrää, pieni tauko ja sanon X:lle, että vielä yhdet sormetukset, sitten riittää. Olipa paljon parempi ja kivempi näin, kuin että olisin yksin runkannut olohuoneessa.

ma 17.10.

Mietin jo tänään, että ei taida taas mitenkään onnistua runkkaukset, kun lapset on kotona syyslomalla, että pitääkö sitä autorunkulle lähteä. Kun olin kaupassa ja ostin kesäkurpitsoja, niin haaveilin, että näilläpä olisi kiva taas vähän runkkailla. Mutta eipä taida onnistua ennen kuin jo ruokaa pitää tehdä.

Mutta sitten iltapäivällä järjestyikin loistavasti tilaisuus, kun X lähti lasten kanssa kaupoille. Minä kaivan heti ruusun ja Wandin esille, sekä vedän kesäkurpitsan päälle kortsun. Laitan vaan nopeasti kännykästä pornoa, vähän liukkaria ja Wandi pilluun ja Ruusu klitorikselle. Katson taas kunnon lesbo squirttailua, on kyllä niin hyviä pätkiä. Hyvää pillun nuolentaa, sormetusta ja squirttailua. Katsotko sinä pornoa kun runkkaat?

Kova surina on pillussa, jalat jännittyy suoriksi, nilkat ojennettuina, klitorista kihelmöi ja odotan, että KOHTA, KOHTA ja helvetin hyvä orgasmi. Siitä suoraan pesuhuoneeseen sormettamaan, ja ruiskiipa hyvin lattialle ja reisille. Takaisin sohvalle ja kesäkurpitsalla kunnon dildotusta. Olipa aika hyvän kokoinen, olisi vähän paksumpi jopa voinut olla, otan Ruusun klitorikselle ja edelleen dildotan kurpitsalla. Onpa hyvä, ja pienen orkun saan tästäkin, sitten Wandi takas, ja toinen orgasmi. Ja on parempi orgasmi, Wandi tulee pois pillusta, ja taitaa tulla pieni squirttaus vielä samalla. Vähän vielä kurpitsalla dildotusta ja vielä kunnon sormetukset pesuhuoneessa.

ti 18.10.

Minä pohdin tässä, että runkkaanko vai en. Huomenna päivälle järjestetty seksihetki, niin aattelin, että tuntuuko paremmalta jos en nyt orkuta. Mutta en mä malttanut olla ilman orgasmeja. Ajattelin, että unikin tulee paremmin, joten pornoa kännykästä, katsoinkin ensin miesten runkkausvideoita, ja sainkin ekan orgasmin aika pian. Sitten vaihdoin taas lesbo squirttailuun, toinen orgasmin tulo kestää vähän aikaa, mutta on parempi. Kiroilua tulee, ja puristan jalat yhteen, mutta sitten vähän avaan niin työnnän Wandin pois pillun sisältä. Kyllä siinä kova työntövoima on, kun ei se Wandin pää ihan pieni ole.

ke 19.10.

No niin, välillä sexyä verkkosukkaa päälle, nämä on kätevät, kun on vaan jalat peitossa, ja pylly ja pillu paljaana, ei tartte riisua seksiä varten. Menen hoitopöydälle, Lustin pornoa kannettavasta, X laittaa silmälaput silmille. Alkaa kunnon suutelu, ja X sivelee piiskan naruilla pitkin kehoa, rintoja ja pillun päältä. Kevyitä iskuja pillulle ja pyllylle, ja perseelle vähän kovempaakin. X siirtyy pääpuolelle, niin minä hamuilen kyrvän käteeni, ja runkkaan sitä samalla, x vaihtaa paikkaa. Minä ihmettelen, että millä sivelee klitorista, niin terskan päällä.

Huulet menee pillulle, ja minä nostan toisen jalan sivulle koukkuun, hetken X nuolee pillua, ja sitten alkaa kiihottaa kunnolla sormin klitorista. Tekee välillä pituussuunnassa ja välillä poikittais suunnassa. Minä vedän sormilla klitoriksen huppua ylöspäin, jolloin klitoriksen pää tulee hyvin esille. Hetken päästä päässä pyörähtää ja orgasmi, ehkä vähän puolittainen. Pieni tauko ja X jatkaa, niin saankin vielä toisen kunnon klitorisorgasmin perään.

Ja kun alkaa sormetus, niin helvetti kun tulee pillumehua, olen kuin Niagaran putous. Parit hyvät sormetukset a-pisteeltä, tämä on minusta nautinnollisempi ja squirttaan helpommin siitä, kuin g-pisteeeltä. Parempia orgasmeja tulee a-pisteeltä, kuin g-pisteeltä. Kohdunkaulankäsittely ja orgasmit tuntuivat niin hyviltä. Niitä en voi itse runkatessa saada.

Tämän jälkeen fistausta, ja ps-pisteen sormetusta. Nousen pois pöydältä ja pyllistän, niin kunnon iskuja raipalla, kyllä tuntuu. Sitten kunnon nussintaa takaapäin, ja minä huudan Vittu, nussi mua. X laukeaa sisääni, parit hyvät sormetukset vielä lopuksi.

to 20.10.

Tänään lähdettiin perheen kanssa syyslomaa viettämään. Ajomatkan aikana vihdoin paneuduin kunnolla kuuntelemaan kirjaa Miesseuralainen, kylläpä oli koukuttavaa.

Seksiä ei tänään tiedossa, katsotaan runkkaanko pesuhuoneessa, kun muut mennyt nukkumaan.

pe 21.10.

Olipa taas hyvät seksit iltapäivällä, lapset jälkkärille kännyköiden kanssa ja me hommiin. Mulla oli kyllä ihmeen haluton olo, ja kiiman taso ehkä 4. Harvinaista minulle, ja eilen välipäivä orkuista. Olin sängyllä, ja heitinkin X:lle, että mä makaan tässä kuin kuollut lahna. No en maannut kauan, X alkaa suudella oikein kunnolla, ja niin hyvä kun suutelee niskaa, minä hinkkaan samalla pillua X:n reiteen. Siitä nännien imutukseen, ja samalla X painaa sormilla ristiluuta, ja eka orgasmi, johan pillukin valahti märäksi.

Sitten liukkaria pillulle ja alkaa pillun räpläys ja klitoriksen kiihottaminen. Minulla tahtoo ajatukset harhailla, ja orkku kestää. Jossain kohtaa sanon, että lisää liukkaria ja tee pituussuunnassa kevyesti, no vittu vihdoin ORGASMI, ja on kyllä hyvä. Ihana kun voi aika hyvin huutaa, kun hotellissa ollaan, ja eikä ihan seinän takana toista huonetta.

Kun X lähtee sormettamaan, niin minä otan kyrvän käteen ja runkkaan, ja vittu, kun pillumehua tulee niin hemmetisti. Helvetin hyvää kohdunkaulan käsittelyä ja hyvät orgasmit. Kunnolla nyrkkiä ja suoria sormia pilluun, kunnon fistausta. Ruuvausta klo ysin ja kolmen välillä. Ja niin parasta sellainen oikein hidas puoli kaari liike, hyväilen samalla vähän peräaukkoa. Ja nopea ruuvaus liike on silloin hyvä, kun käsi kevyesti nyrkissä enemmän siinä pillun huulilla, minä hieron klittaa samalla, j katson kun X ruuvaa pillua. Ja sanon jossain kohtaa, että voitko tehdä silleen just oikeen hitaasti. Tykkäätkö sinä fistauksesta? Sitä voi tehdä myös siististi sormilla, ei tartte olla brutaalia nyrkkinaintia. Jotkut kyllä sanoo, että ei voi sanoa fistauksesksi, ellei vähintään rystyset mene, kyllä voi.

Kerrotko / pyydätkö rohkeasti seksin aikana, että mitä haluat?

X tulee nussimaan lähärissä ja laukeaa sisääni, X antaa vielä perään tekokyrpää, käännyn kontilleni ja pyydän vielä lisää siinä asennossa, ja samalla raippaa. Minä dildotan ja X piiskaa. Loppuun vielä parit hyvät sormetukset, ensin a-pisteeltä ja sitten pyydän g-pisteeltä.

la 22.10.

Taas oli hemmetin hyvät iltapäivän seksit, lapset jälkkärille ja me hommiin. Levitän koko lelukassin sängylle ja kysyn, että no mitäs käytetään? X siihen, no mitäs haluat, en sano mitään. Laittaa silmälaput silmille ja käsikahleet käsiin, X tulee päälleni istumaan, kun kiinnittää niitä. X ottaa piiskan ja sivelee sen naruilla pitkin kehoa, piiskaa kevyesti rintoja, ja pillua. Se oikeasti tuntuu hyvältä, kääntää perseen esille, ja sinne oikein kunnolla.

Sitten ottaa meikkisiveltimen, ja sillä siveleepitkin kehoa, ja vähän pillultakin. Yrittää laittaa satisfyeriä päälle, mutta sanon, että hae mieluummin ruusu. Sanon, että laitapa se nännille, niin onpa hyvä. Otan samalla lasidildon, niin X dildottaa sillä ja minä pidän ruusua klitoriksella. Helvetin hyvä orgasmi hetken päästä, mutta ei kyllä lelulla tule niin voimakasta, kun suulla tai sormilla. Mutta kun X lähtee sormettamaan, ai saatana, ja pillumehut roiskuu mun silmille, naamalle asti. Sormettaa sellaisella "haakkavalla" tyylillä.

Kohdunkaulanorgasmin jälkeen, kunnon ruuvausta, fistausta. Käännyn kylkiasentoon ja laitan polvet koukkuun, niin onpa hyvä kun fistaa tälleen takaapäin. Tuntuu erilaiselta, tosi hyvältä, ja hyvin nyrkki uppoaa. Pari puhelua tulee lapsilta, mutta onneksi minua ei sellainen pahasti häiritse. Nussimista ensin hetken ratsastaen, sitten takaapäin ja vielä lähärissä nussintaa. X laukeaa ja ruiskii spermat pillun päälle, siisti katsoa. Hyvät sormetukset loppuun.

Mennään kylpylään, niin mun pakko vähän sormettaa höyrysaunassa. Jäi kesken, niin pakko mennä vessaan sormettaa loppuun, että ruiskin lattialle, ja saan orkun. Eipä tarvinnut lattiaa kuivailla, kun lattia ihan märkä muutenkin.

Eilen hyvien seksien ja höyrysauna sormeilujen jälkeen, minulle palasi tuttu kiima päälle. Olin ollut pari päivää vähän alavireinen kiiman suhteen.

Kylläpä oli kaiken kaikkiaan vireämpi ja energisempi olo. Ja X:ää hiplailin ravintolassakin. Valvottiin ja juotiin viiniä huoneessa, ja kun mentiin nukkumaan, niin minä laitoin vaan automaattisesti pyyhkeen alle ja annoin X:lle liukkarin, että voitko vähän sormettaa. Ja kyllä sain hyvät kahdet sormetukset kunnon ruiskutuksen kera.

su 23.10.

Runkkasin pikaiseen illalla. Pornoa kännykästä, ja ruusulla surruttelin yhden orgasmin. Ja vielä hyvät sormetukset ja ruiskutukset pesuhuoneessa.

ma 24.10.

Mua niin panettaa, tai siis haluan orgasmeja, kauhea tykytys pillussa. Ei ehtinyt nyt päivällä rauhassa runkata.

Mutta kylläpä tässä on taas jo aikamoinen vitutus ja kyrpä otsassa, kun ei ole ollut seksiä ja kunnon orkutusta, viimeksi lauantaina päivällä. Minä täällä tiuskin X:lle kaikesta, eipä se kyllä edes auta asiaa, että olisi seksiä. Mulla kyllä niin vaikuttaa mieleen ja hyvinvointiin, että onko tarpeeksi seksiä ja orgasmeja. Kyllä mun on jo pakko pyytää vaikka käsiseksiä, vitsi kun ei edes ehdi päivisin runkata rauhassa.

Vaikuttaako sinulla? Tuleeko sinusta esim. Kireä ja kiukkuinen, jos ei ole seksiä tai et saa orgasmeja?

ti 25.10.

Kyllä on jo kireä meininki himassa, mua niin jo alkaa vituttaa, ja olla kyrpä otsassa. Viimeksi ollut seksiä lauantaina, ja kun ei ole voinut päivisin rauhassa monen orkun verran runkata.

Illalla menin makkariin edeltä, laitoin pyyhkeen valmiiksi ja otin ruusun mukaan. X tuli perästä, maattiin hetki hiljaa vierekkäin, ja vähän odotin, että tapahtuuko mitään. No ei tapahtunut, ja mun piti sanoa, että voidaanko tehdä jotain, että alkaa olla aika kireä olo, kun ei edes päivisin voi rauhassa runkata.

No kyllä X ottaa ja laittaa liukkaria pillulle ja minä laitan Ruusun klitorikselle. X sormettaa ja minä surruttelen samalla Ruusulla. Yllättävän kauan kestää, että saan orgasmin, jotenkin ajatukset harhailee ihan muualla. Mutta hyvä orgasmi, kun vähän sellainen yhdistelmä klitorikselta ja g-pisteeltä. Ja pitkä, eka kunnon klitorisorgasmi huippu ja siihen perään X sormettaa kunnolla, mutta jatkan ruusulla, niin sitten vähän kuin toinen huippu putkeen. Mutta siinä jo enemmän työnnän, ponnistan kuten g-piste ja a-piste orgasmeissa. Oikein itkukin tulee, jotenkin se kiukku ja kireys varmaan purkaantui.

Sammutan ruusun ja pieni tauko, ja sitten X sormettaa kunnolla a-pisteeltä, ja ai saatana kun on mahtavaa päästä kunnolla squirttaan, ja helvetin hyvä orgasmi. Jalka oikein tärrää, ja kyllä on vaikea olla hiljaa, ja vielä toinen samanlainen perään. Sitten sanon, että riittää, kun tiesin, että X haluaa jo nukkumaan päästä, eikä sen enempää kuitenkaan ole. Tämä oli jo hyvä, ja kylläpä tuli paljon parempi olo, kroppakin rentoutui oikein kunnolla ja hyvät unet kyllä tuli tämän jälkeen.

ke 26.10.

Tänään yksi seuraajani vinkkasi, että no mee autorunkulle, jos kotona ei onnistu rauhassa, no niinpä minä menin, ja kylläpä kannatti. Housut ja pikkarit nilkkoihin ja pyyhe alle. Vähän liukkaria ja Lush pilluun ja Ruusu klitorikselle, käänsin Lushin toisen pään peräaukolle. Kännykästä kunnon lesbo pornoa ja hommiin. Oli kyllä nyt vähän huono, kun oli ruuhka-aika, niin autoja meni aika paljon, että joutui kyttäillä koko ajan, että ajaako joku ohi. Yleensä olen ollut päivällä tai viikonloppuna.

Vähän tuli reunailtua automaattisesti, kun välillä piti keskeyttää, ja muka jotain kaivoin hanskalokerosta. Mutta ihan jäätävä orkku kyllä, ja on niin siistiä, kun saa huutaa vaikka kuinka lujaa. Pieni tauko ja käännän Lushin toisin päin. Ja sitten vaan toista orgasmia perään. Ja vittu vielä parempi, ja nyt jo kiroiluakin tulee vittu, vittu, vittu. Kunnolla vielä sormetan pillumehut pyyhkeelle.

Olipa taas hyvät runkut autossa. Oletko sinä runkannut autossa? Oletko jäänyt kiinni?

to 27.10.

Mahtavaa huomenta! Näin ne aamut pitäisi aloittaa, kävin vessassa ja hyppäsin X:n päälle pillu tykyttäen, siirryn hänen sivulle ja pyyhe alle. Ensin vähän ristiluun painamista, ja kiima kasvaa. Käännyn selälleni ja X laittaa liukkaria pillulle, alkaa kunnon sormetus a-pisteeltä, ja heti lähtee ruiskuamaan. Vaikeaa yrittää olla hiljaa, ja tuntuu niin helvetin hyvältä. Pitkä ja hyvä orgasmi ja näitä kolme samanlaista peräkkäin, mä niin tykkäsin tällaisista. Tähän meni joku alle 10 min. ja minä sain hyvät orgasmit.

Onko teillä usein aamuseksiä tai runkkaat aamuisin?

Tänäänkään ei mahdollisuuksia runkata päivällä rauhassa. No jos sitä olisi seksiä illalla. Suihkussa oli pakko vetää yhdet sormetukset, kylläpä oli pillu märkä. Illalla sovittiin, että perjantaina on seksit päivällä, mutta mulla oli niin kova panetus, että pyysin taas, että voidaanko tehdä jotain. Pari pusua ja liukkaria pillulle, otan Ruusun ja sanon X:lle, että voitko ottaa lasidildon. No sillä dildotteli ja minä pidän ruusua klitoriksella, sanon jossain kohtaa, että vaihda sormiin. On parempi, kun niillä pääse kunnon koukku sormin tekemään tule tänne liikettä. Kyllä taas jonkun aikaa kestää, sitten jotenkin jännä se eka orgasmi. Tarraan kiinni lakanoihin ja huudan. X vihaisena hyssyttelee, että ei noin kovaa voi huutaa. Ja taas on pitkä orgasmi ja klitorisorgasmi jatkuu heti perään g-/a-piste orgasmeina, kun X sormettaa.

Otan Ruusun pois klitorikselta ja heti vaan putkeen sormetusta, koitan oikein avata jalkoja josko squirttaisi kaaressa, no ei. Mutta kyllä muuten taas pillumehua tulee kunnolla. Minä lähden tosiaan heti työntämään, ponnistan X:n sormia vasten. Pidätän hengitystä, saan orgasmin, laukean ja puhallan ulos, näitä kolmet hyvät. Sain neljä hyvää orgasmia ja hyvän olon.

pe 28.10.

Meillä oli sovittu seksit puolen päivän jälkeen. Ajattelin reunailla oikein kunnolla ennen sitä, kerrankin mahdollisuus. Lähtökiima oli 6, laitoin Lushin pilluun noin klo 9.30, välillä otin surinan pois. Kiima nousi seiskaan, lähdin lenkille geishakuulat pillussa, kävin hieromassa klittaa metsässä. Kiima lenkin jälkeen 8 1/2.

Tulin kotiin ja aloin lukea @neiti.nautinto minulle yksinoikeudella julkaistu koko tarina kimpasta. Olin säästellyt sitä hyvää hetkeä varten, samalla dildottelin lasidildolla ja pitkästä aikaa käytin pupua. Enemmän häpyhuulilla pidin, mutta välillä myös klitalla, tämän jälkeen kiima oli 9-. Siitä pesuhuoneeseen ja tekokyrpä seinään ja Ruusu klitorikselle. Nussin kyrpää, ja vedän ruusulla 10 kertaa reunalle. Menen sohvalle ja 10 reunalle sormetuksella. Onpa hyvä asento siten, että jalat koukussa sivuilla, g-pistekin oikein nousee siihen pillun huulille. Tämän jälkeen kiima 10-. Vielä 10 sormetusta olohuoneessa seisten, niin kiima 10 +.

Tekokyrvällä+ruusulla 10 kertaa reunalle ja vielä lasidildolla 10 kertaa reunalle. Olin siis aivan valmista kauraa seksiin, kiima 10 +.

Sitten tulee soitto koulusta, että kuopus pitää hakea kotiin. Vittu mikä pettymys, vitutus ja itku ihan tulee, ihan jäätävä se olo.

No keksittiin keino, missä voidaan harrastaa seksiä. Joten aloin reunailla uudestaan, mun kiima laski kasiin. Laitoin Lushin pilluun, kävin pesuhuoneessa tekee ruusulla 10 kertaa reunalle, kiima 9 -, kaikki lapset oli jo kotona tässä kohtaa. Sitten 10 kertaa sormettaen vessassa, kiima 9+. Ja vielä 10 kertaa ruusulla reunalle vessassa. Sain mä kiiman kymppiin, en kymppi plussaan. Ja tässä meni vielä varmaan vartti ennen kuin päästiin hommiin.

Eilen tosiaan seksit meinasi peruuntua kokonaan, mutta onneksi keksittiin paikka minne mennä. Kiima ehti laskea kasiin, mutta sain sen kymppiin, mutta meni vielä vartti ennen kuin päästiin hommiin. Olen hoitopöydällä ja X laittaa silmälaput silmille, ja tulee suutelemaan. Sivelee piiskan naruilla pitkin kehoa ja pieniä kevyitä napautuksia rinnoille, pillulle. Nappaa hiuksista kiinni ja kääntää perseen esille, sinne vähän napakampia iskuja.

Suutelua välissä ja lähtee huulet rinnoille, nännien imemistä, siitä sitten pillua kohti. Alkaa pillun ja klitoriksen nuolenta, ai että tuntuu hyvältä, oikin jo aikaa viime kerrasta. Otan vähän X:n kädestä kiinni, että sormet sisään samalla, kielen tahti kiihtyy, ja mukaan tulee pää ja suu. X antaa suuseksiä pituussuunnassa eli Kivin metodilla. Onko tämä sinulle tuttu? Suosittelen tätä tekniikkaa, varsinkin jos naisella on vaikeuksia saada orgasmi. Tässä tekniikassa, kun liike on pituussuunnassa, stimuloi se paremmin koko klitorista, eli myös niitä sisäpuolella olevia klitoriksen haarakkeita.

X lopettaa jossain kohtaa, kun korjaan asentoa, niin sanon, että ei kun jatka ja sormeta kunnolla koukku sormin g-pistettä. Pieni tauko tekee itseasiassa hyvää, koska sitten ei enää kestänyt kauan, kun ihan jäätävä ORGASMI ja squirttaan samalla, koska X sormettaa kunnolla g-pistettä. Niin helvetin hyvä, kyllä se squirttaaminen vaan voimistaa orgasmia. Pieni tauko ja sitten lähtee kunnolla a-pisteen sormetus, ja lisää vaan squirttia tulee.

Sitten kohdunkaulan käsittelyä, ja kylläpä olinkin kaivannut kohdunkaulanorgasmeja, viikko siten oli niistäkin jo mennyt. Ja sitten lähtee kunnon fistaus, nyrkillä kunnon ruuvausta, rystyset ja peukkunivel menee, mutta ei rannetta myöden. Välillä X sormettaa ps-pistettä, mikä on g-pisteen vastakkaisella puolella. Ja ai vittu kun mä rakastan, kun tekee oikein hitaasti puolikaarta, melkein silloin suorin sormin on parempi kuin nyrkissä. Hyvät sormetukset perään, ja sitten nousen pois hoitopöydältä ja X nussii takaapäin, ja minä hieron klittaa samalla, X taitaa laueta jotenkin osittain, ja sitten menee niin kuin vähän ohi. Pyydän tekokyrpää perään, niin X dildottaa sillä menemään. Sanoi sitten, että se oli jotenkin huono, kun mä siinä samalla hieroin klitta, hyvät sormetukset vielä loppuun. Kyllä oli taas sellainen orkkukimara, että oksat pois.

Lähdettiin illalla Sexhibition messuille. Olipa hyvät messut, paljon hyviä ja erilaisia esityksiä, mies strippari, kaksi lesboshowta, missä näkyi squirttailuakin. Ja loistava Bellazau esiintyi myös, ihan mahtavaa oli nähdä livenä.

Katsoimme myös piiskausshown, hienosti veteli musiikin tahtiin kahdella pitkähapsuisella floggereilla. Heillä oli myös osasto mihin sain mennä piiskattavaksi, no pakkohan mun oli kokeilla. Oli kunnon penkki mihin olisi saanut kädet ja jalat kunnolla kiinni, mutta sanoin etten halua, joten makasin siinä etuvartalolla nojaten. Kysyin, että miten tää niin kuin menee, niin piiskaaja sanoi, että kun et ole sidottu, niin nosta vain käsi pystyyn, kun riittää. Niin hän kysyy, että tauko vai lopetetaanko.

Kysyi, että millä aloitetaan, halusin juurikin sen floggerin. Piiskasi aika paljon reisille, ja etenkin sinne ulkosyrjille mitkä on paljon herkemmät kuin ihan pakarat olisi. Sinne ei juurikaan saisi edes piiskata, ellei juurikin halua kipua ja kunnon jälkiä. Nostin jossain vaiheessa käden, ja vaihdettiin välinettä. Järjestystä en muista, mutta sain rottingilla, pitkällä raipalla, sellaisella kunnon ruoskan näköisellä, kutsutaan singel tailiksi, ei ollut mikään siis kovin pitkä, muovisella pitkällä kenkälusikalla, oli yks pahimpia ja lätkällä mikä muistutti malliltaan pingismailaa. Kysyin jossain vaiheessa raippaa, niin olisin halunnut sellaisella lyhyellä, millä X yleensä piiskaa, ja että piiskaisi keskelle, mutta sanoi sen olevan "tylsää" eli ei ehkä niin näyttävän näköistä.

Kyllä oli pakarat kipeät, ja ne on aivan sinipunaiset, ihan järkyn näköiset, mulla oli housut jalassa, kun piiskasi. Oli siinä kyllä jotenkin aika keskittynyt olo, kun ei tullut yhtään ajatelleeksi, että on yleisöä katsomassa.

Kannatti kokeilla, kun oli sellainen tilaisuus, mutta kyllä tässä pari viikkoa menee ennenkuin mustelmat lähtee.

Perse mustelmilla ja hellänä tultiin messuilta kotiin. Päästiin nukkumaan aika myöhään, en tiennyt, että onko seksiä vai ei, X ei ollut ainakaan päivällä kunnolla lauennut.

Kun pääsen sänkyyn X:n viereen, niin kyllä alkaa kiihkeä suutelu. Minä haluankin kovasti kunnon halausta, suutelua ja lempeää kosketusta. Johtuen varmaan messuilla koetusta piiskauksesta, niin kaipasin kovasti kunnon halausta.

No kyllä X sormettaa kunnolla myös, ja tekee orkut hyvää tottakai, ja nautin. Pilluamehua lentää ja hyviä g- ja a-piste orgasmeja. Vähän ohjaan X:n sormia klitorikselle, ja siihenkin kaipaan lempeää kosketusta. Mutta kyllä X vähän tahtia kiihdyttää.

Tulee taas viereeni, ja suudellaan ihanan pitkään ja hellästi. Silleen, että juuri ja juuri huulet koskee, pientä näykkimistä, ja välillä ihan kunnon kielareita. X tulee päälleni ja työntää kalunsa märkään pilluun, edelleen paljon suutelua, laukeaa sitten sisääni.

la 29.10.

Mahtavat sormetukset saatu keittiön nurkassa saunomisen lomassa, kylläpä ruiskusi taas hyvin. Lisä kiihoketta tuo jännitys, että tuleeko joku lapsista paikalle, X:n piti välillä käydä katsomassa ja varmistelemassa, ettei kukaan tule.

Ei ollut kauheita odotuksia, että olisi illalla seksiä, olin itsekin tosi väsynyt, kun edellisen yön unet oli jäänyt lyhyiksi. No X sanookin, että haluisitko vähän jotain tonne, ja osoittaa pillua. No minähän otan äkkiä pikkarit pois ja laitan pyyhkeen alle, saan mä kolmet hyvät sormetukset ja ruiskuorgasmit.

su 30.10.

Aamulla menin X halaileen ja kiehnään vieressä, X käy vessassa ja tulee takas, ja alkaa suudella. Nopeasti laitan taas alustan ja X laittaa liukkaria ja alkaa sormettaa. Vittu kun on vaikeaa olla hiljaa, lapset hereillä olkkarissa. X yrittää laittaa kättä suun eteen tai muka yskii. Ensin kahdet hyvät sormetukset ja orgasmit, sitten pikapanot lähärissä ja X ruiskii spermat pillun päälle, siistiä. Panot oli niin lyhyet, että pyydän tekokyrpää, mutta sitä ei löydykään mistään, niin sanon, että anna sitten lasidildolla. Sitten vielä parit sormetukset, ja olen jo sanomassa, että riittää, mutta sanonkin, että ei kun vielä. Ja X sormettaakin g-pisteeltä, juuri siitä kaipasinkin, jotenkin tunnen selkeästi, että mistä tartten orkun, tai missä ns. Tykyttää. Onko a-piste vai g-piste, ja välillä ihan selkeästi esim. Ristiluulla.

Mulla jäi kyllä kauhea kiima ja tykytys klitorikselle, ja olisin niin halunnut kunnon klitorisorgasmin, en ollut lauantaina sellaista saanut. Mutta ei ollut mahista jäädä vaikka ruusulla siihen surrutteleen, oli pakko nousta ylös. Kyllä vaan se kunnon klitorisorgasmi on se paras ja tärkein. Ilman sitä jää helposti myös kova kiima vaan päälle.

Mutta iltapäivällä olikin minulla sitten hetki aikaa ihan yksikseen, niin kylläpä heti tilanteen hyödynsin.

Menin sohvalle ja laitoin kannettavasta Erika Lustin pornoa, pikku Wand pilluun ja Ruusu klitorikselle. Ai vittu, kun tuntuu hyvältä, eipä kestä kauaa, kun ensimmäinen jäätävän hyvä orgasmi. Huudan ja kiroilen vittu, vittu, vittu. Hetkeksi lelut pois päältä, ihan pieni tauko ja toista orgasmia perään.

Katson pornosta hyvää ryhmäseksi kohtausta, on varmaan ainakin viisi miestä ja viisi naista. Hyvännäköistä suohinottoa paksu kyrpäiseltä mieheltä. Yleensä en juuri jaksa katsoa suohinottoa, minusta se on tylsää.

Ei kyllä mene kovin kauaa, että saan toisen orgasmin. Vittu vielä parempi, Wandi tulee pois pillusta, ei tule squirttia, vaikka siltä vähän tuntuukin. Eli niin paljon työnnän, ponnistan. Se on erityisen tärkeää, jos haluaa squirttailua opetella.

Nopeat sormetukset pesuhuoneessa, hyvin ruiskuaa lattialle.

ma 31.10.

Ei mahdollisuutta runkata päivällä rauhassa, en sitten jaksanut illallakaan, kun olin nukkunut huonosti edellisen yön.

ma 10.10.
Ehtikö moni runkata päivällä? Minä kyllä vetäisin hyvät runkut, eilinen kun oli välipäivä orkuista, niin kyllä jo halutti.

Ajattelin kokeilla geishakuulia, niin laitoin ne pilluun ja lähdin puolen tunnin kävelylenkille. Kyllä mulla on aika hyvät lantionpohjanlihakset ilman erillistä treeniäkin, orgasmeissahan ne supistelee ihan automaattisesti.Ihan mukavalta geishakuulat tuntui kävellessä, ja vähän kiimaa kasvatti, kun tulin kotiin, niin laitoin Lushin pilluun, ja pupun klitorikselle, pikkarit oli jalassa, niin pupu pysyi siinä hyvin paikoillaan. Hain loput lelut ja menin sohvalle, ja laitoin Lustin pornoa kannettavasta, vielä vähän reunailen, dildotan tekokyrvällä ja välillä lasidildolla, ja pidän ruusua klitalla.Muutamia kertoja vedän kunnolla reunalle, ja hetkeksi ruusu pois, ja takas uudestaan. Sitten otan pikku Wandin ja laitan sen pilluun ja jatkan ruusulla. Yhden, kaksi kertaa vielä näin reunalle, ja sitten orkkuun asti. Eipä kyllä kauaa kestänyt, kun orgasmin sain, ihan helvetin hyvä ja pitkä. Kyllä huutaa piti, toivottavasti naapurissa ei ollut ketään kotona.Menen pesuhuoneeseen sormettamaan, ja kylläpä squirttaan oikein kunnon määrän, on kiva ruiskia lattialle, seisaaltaan mielestäni pääsee hyvin a-pisteelle. Se on minusta nautinnollisempi ja squirttaan helpommin siitä, kuin g-piste. Tiedätkö sinä missä a-piste on?Ja takaisin sohvalle, niin sormetan vielä siinä, ja dildotan lasidildolla ja tekokyrvällä. Kokeilen myös sormettaa neljällä sormella, no helposti menee. Ja sitten vaan toista orgasmia perään. Taas Wandilla ja Ruusulla, tämä on kyllä super pari, suosittelen. Tai ainakin jokin yhdistelmä, eli klitalla joku imuttaja, ja värisevä dildo ym. pillun sisään, tupla nautinto, eipä tartte tätäkään orgasmia odotella pitkään. Ja vielä käyn pesuhuoneessa sormettamassa. Kyllä jäi kiimaa, mutta ehkä kolmas orkku olisi jo kestänyt, ja vähän ajattelin, jos illalla olisi seksiä. No ei ollut, kun X:llä vähän kipeä olo, ja oli herännyt aikaisin.

ti 11.10.
Illalla mietin, että vetäisinkö sitä yhdet pikaiset runkut? No ei tarvinnut, vaan sanoin X:lle, että voitaisko tehdä jotain. Tiesin, että turha odottaa kauheasti mitään, joten otin suoraan ruusun mukaan. Laitan vähän liukkaria ja ruusun klitorikselle ja X sormettaa g-pistettä. Kylläpä kestää kauan ennen kuin orgasmin saan, mutta on kyllä helvetin hyvä. Ja juuri ennen orkkua kiroilua vittu, vittu, vittu... Ja huutoa, kun ORGASMIN saan, en mä vaan pysty oleen hiljaa. X sormettaa koko ajan ja minä pidän edelleen ruusua klitalla. Niin on kyllä hemmetin pitkä orgasmi, jatkuu vaan. Otan jossain kohtaa Ruusun pois, ja siihen vaan suoraan jatkuu kunnon sormetus a-pisteeltä, ja kyllä taas pillumehua tulee.Sitten pidempi tauko ja kahdet hyvät sormetukset, ja yleensä sitten sanon X:lle, kun riittää, eli ei tartte enää sormetusta. Tunnen tosi hyvin pillun sisällä, että kaipaanko sormetusta a- vai g-pisteeltä. Kannattipa kysyä, niin sain helvetin hyvää käsiseksiä ja paljon orgasmeja, versus se, että olisin runkannut yksin sohvalla.

ke 12.10.
Hups, mitä kävi, squirtit sohvalle. Oli kauhean kiire päivä, ei mitään mahista runkata rauhassa, ajattelin, että jää siis iltaan, kun muut mennyt nukkumaan. Mutta iltapäivällä tarjoutuikin yhtäkkiä tilaisuus, kaikki lapset oli jossain ja X ei ollut tullut vielä kotiin.


No pornoa kännykästä ja ruusu klitorikselle ja pikku Wandi pilluun. Ihanat surinat pillussa, jalat ja nilkat jännittyy suoriksi, ja odotan kiimaisena orgasmia. Ja helvetti kun on hyvä, huutoa ja kiroilua taas tulee.Hetkeksi lelut sammuksiin, ja pieni tauko, mietin, että riittäisikö yksi, no ei tietenkään, toista orgasmia vaan perään. Vähän kauemmin kestää, kun saan, mutta vittu kun on vielä parempi kuin eka. Kiroilen vittu, vittu, vittu ja huudan, Wandi lentää ulos pillusta ja samalla tulee kunnon squirtti sohvalle. Eihän mulla ollut mitään pyyhettä suojana, kun en mä silleen ollut edes suunnitellut, että runkkaan. Aina pitäisi kyllä laittaa, mutta kyllä oli hyvä orgasmi, ja squirtti kyllä sitä voimistaa selkeästi.

Mulla jäi hyvä kiima iltapäivän runkkauksesta, kun tulin illalla suihkusta, niin hyppäsin hajareisin rinnat paljaana X:n syliin ja alan suudella kiimaisena. No, ei X oikein innostu, ja sanoo, että huono siinä sohvalla, sanon, että no mennään makkariin sitten. Yritän suudella ja saada X:ää messiin, mutta ei hän innostu, ja sanookin, että sorry, kun on vaan niin stressi töistä ja ihan väsynytkin, kun pitkä päivä.Mutta silti mä sain mahtavan 20 minuutin käsiseksi setin, ja viisi hyvää orgasmia. Vähän lämmittelyä sormilla ja sitten lähtee, eka a-pisteeltä, ja hemmetti peitto siellä jotenkin välissä, niin ihan kastui kulma märäksi. Seuraava orgasmi g-pisteeltä ja edelleen hyvin ruiskuaa, sitten sormet kohdunkaulaan ja kolmas orgasmi sieltä. Siitä suoraan muuttuu fistaukseksi, ja kevyttä ruuvausta pillun suulla. Ai ihana, kun X:n peukalo osuu vähän klitalle, niin pakko ottaa kiinni, että joo, just siitä vähän hiero. Mutta hieronkin sitten itse samalla, kun fistaa, neljäs orgasmi tästä.Sitten vielä kunnon sormetukset a-pisteeltä, ja kyllä ruiskuaa edelleen, eli viides orgasmi. Mut aika ihanaa, että näin hyviä orkkuja sain, vaikkei X innoissaan messissä ollutkaan. Minulle käy välillä vallan mainiosti pelkkä käsiseksi, en mä aina tartte nussimista ja kyrpää.

to 13.10.
Ehtikö moni runkata päivällä? Minä vedin kyllä taas hyvän setin. Lähdin taas kävelylle, ja laitoin geishakuulat pilluun, lähtökiima oli 7. Poikkesin metsään, ja hieroin klittaa siellä, kylläpä kiima olikin lenkin jälkeen jo 9. Aika mukavasti ne geishakuulat hieroo, ja nostaa kiimaa. Mä en ole mikään kävelijä ollut ennen, mutta ehkä musta tulee nyt. Onkin ihan eri fiilis käydä lenkillä ja nostattaa kiimaa samalla, ja tietää sitten, että kotona odottaa hyvät runkut ja orkut.Kun tulin kotiin, niin vaihdoin geishakuulat Lushiin, hain lelut ja kannettavasta Erika Lustin laatu pornoa, katsoin kimppaseksiä, missä kaksi naista ja yksi mies. Otin ruusun klitalle, ja hetken nostin kiimaa näin. Sitten kaipasin kovasti jotain sisälleni, kun oli viimeksi nussittu lauantaina aamupäivällä. Niin dildottelin tekokyrvällä ja lasidildolla, ja pitkästä aikaa käytin myös Cleopatraa, suriseva dildo. Minun tekokyrpä ei ole kovin pitkä, mutta paksu se on. Ei ole hyvä, että dildo on kauhean pitkä, kun se voi helposti osua kohdunkaulaan ja sattua. Muutenkin minusta se paksuus on melkein tärkeämpi, tykkään nyrkistäkin.Sitten Wandi pilluun ja Ruusu klitorikselle, vielä tällä tavalla kiimaa kasvatan. En laske mitään määriä, vaan välillä sammutan tai lähinnä otan Ruusun pois klitorikselta, kyllä aika lähellä kymppi plussaa oltiin. Ja sitten kun annan mennä, niin ai helvetti, kun on hyvä ORGASMI. Ei tule Wandi pois pillusta, kun itseasiassa vedän jalat ihan suppuun yhteen. Siitä menen pesuhuoneeseen sormettamaan, ja kyllä ruiskii lattialle, ja pitkin jalkaa valuu pillumehut.

Takas sohvalle, ja vielä siinä sormetusta ja tekokyrpää, sitten uudestaan Wandilla ja Ruusulla. Orgasmin saaminen kestää tietty pidempään, mutta helvetti, onkin taas parempi itseasiassa, ja nyt tulee wandi pois pillusta, ja squirtin kera. Ja mä niin kiroilen orgasmin aikana vittu, vittu... Pyyhe on huonosti alla, joten osa squirtista sohvalle. Koska squirtti voimistaa sitä orgasmia selkeästi, niin siksi se oli parempi. Ja vielä kunnon sormetukset vedän sohvalla. Kyllä pillu litisee ja mehua tulee.

pe 14.10.
Meillä oli päiväseksit sovittuna, mutta aika kiire kyllä tuli, äkkiä kävin suihkussa, ja kaikki valmiiksi. Pyysin, että X laittaa käsikahleet ja silmälaput, tulee suutelemaan rajusti, ja hivelee piiskan naruilla pitkin kehoa. Tämä on hyvä aloittelijoiden kevyt piiska, jos kinkya meininkiä haluaa kokeilla.X kääntää perseen esille ja piiskaa sillä, ei kyllä juuri tunnu miltään, kun on raippaa saanut. Sitten nuolee ristiluulta, ai saatana kun tuntuu hyvältä, ja saan orgasmin, ja X nuolee takakautta vähän pilluakin. Sitten ottaakin raipan, ja muutamat napakat iskut pakaroille, tuntuu, mutta ei paljon, ei satu yhtään, ja just siistiä se, kun odottaa, että milloin isku tulee. X kääntää minut takas selälleni, ja nappaa kunnolla hiuksista kiinni ja suutelee rajusti.Siitä huulet pillulle ja alkaa pillun nuolenta, ihan saatanan siistiä, kunnolla pyörittelee klitoriksen ympärillä, välillä imaisuja ja pitkiä vetoja kielellä. X tekee koko ajan pituussuunnassa, mikä on kyllä parempi. Tahti ja voimakkuus kiihtyy ja lähellä ollaan orgasmia, X vaihtaa kuitenkin sormiin, ja vispaa menemään. On tärkeää, että liukkaria on riittävästi, jossain kohtaa sanoinkin, että lisää sitä. Yhtään ei saa tuntua nihkeltä, X kyllä yleensä lisää itse. Liukkarin käyttöä suosittelen kaikille, se ei tarkoita, että ei pillu olisi märkä, mutta kannattaa kokeilla liukkarin kanssa, että olisiko seksi vielä nautinnollisempaa.X kiihottaa klitorista, ja ihan jäätävä ORGASMI, päässä pyörähtää ja tähtiä näkyy, ja on pitkä, ja huudan. Pieni tauko ja vielä lähtee, tämän jälkeen vähän pidempi tauko, sitten lähtee sormetus, ja X nuolee samalla klittaa. Ai saatana miten hyvä, ja onkin tosi voimakas ORGASMI. Kohdunkaulanorgasmin jälkeen suoraan kunnon ruuvausta nyrkillä, ja minä runkkaan samalla kyrpää. Ja hieron klitorista, helvetin hyvä orkku tästäkin.X tulee päälleni ja työntää kalunsa vittuun, nostan jalat harteille. Laukeamme yhtä aikaa, moni pitää sitä mahtavana ja tavoiteltavana asiana, minusta se ei ole mitään niin ihmeellistä. X laukeaa aika pian, kun viimeksi oli lauennut lauantaina, pyydän tekokyrpää perään, niin saan vielä silläkin orgasmi. Hyvät sormetukset tietty vielä loppuun, etta saa paineet ruiskia ulos.

Illalla kun mentiin nukkumaan, niin yritin vielä saada X:ää messiin, mutta ei nyt oikein jaksanut innostua. Sanoin sitten, että voitko vähän vaikka sormettaa, no sainhan minä muutamat hyvät ruiskuorgasmit. Kyllä se vähän niin on, että mitä enemmän sitä seksiä ja runkkausta harrastaa, ja saa orgasmeja, niin sitä enemmän sitä sitten haluaakin. Monilla pareilla, joilla seksi vähenee selkeästi, on tyyliin kerran kuussa tai harvemmin, niin ei sitä sitten kohta enää haluakaan. Seksinkin suhteen pitää tehdä töitä, aivan kuten muutenkin parisuhteen. Kyllä pitää vähän nähdä vaivaa, ja miettiä, että mitä esim. uutta voisi kokeilla. Jos yhteinen aika on kortilla, niin ehkä kannattaisi miettiä, että miten sitä saisi järjestettyä. Voisiko jotain muita menoja vähentää, tai onnistuisiko seksit esim. johonkin muuhun aikaan vuorokaudesta kuin väsyneenä illalla.

la 15.10.
Tänään aamupäivällä järjestyikin yhtäkkiä hetki, että onnistui seksit, kaikki lapset oli jossain.Tai no minä sain mahtavan orkkukimaran, käsiseksiä. Vähän suutelua ja X sivelee ristiluuta, sanon, että laitapa sinne liukkaria, tuntuupa hyvältä, kun liukkarin kanssa sivelee. Sitten pillulle ja X alkaa hipelöidä pillua, minä otan Ruusun, kun haluan kunnon klitorisorgasmin, ettei jää kauhea kiima päälle. X sormettaa samalla, ja sanon, että sormeta silleen ihan kunnolla, vai pystytkö, kun jännitän jalkoja suoriksi? No kyllä pystyy, ja ihan helvetin hyvä orgasmi hetken päästä, kunnon sormetusta perään, squirttia tulee, ja pyyhe märkänä. Siitä kohdunkaulan käsittelyä ja mahtava kohdunkaulanorgasmi, nousen taas puoli-istuvaan asentoon, ja muutenkin reagoin näissä kohdunkaulanorgasmeissa paljon kropalla.Sitten X kääntää käden toisin päin, ja alkaa fistata. Välillä sormet suorana, ja välillä kevyesti nyrkissä, rystyset menee, mutta ei mitään rannetta myöden. Mutta niin helvetin hyvä, kun tekee sellaista hidasta puolikaari liikettä. Oikein hiiiiitaasti kääntää kättä, sanonkin, että vittu kun on hyvä. Välillä kiihotan klitorista samalla, mutta lopetan, kun se "häiritsee" keskittymistä siihen miltä tuntuu. Onko sinua fistattu? tai oletko fistannut? Minä nautin fistauksesta kyllä suunnattomasti. Vielä lopuksi parit hyvät sormetukset. Olipa hyvä puolen tunnin orkkukimara.Illalla kun mentiin saunaan, niin ehdittiin olla hetken kaksistaan löylyissä X:n kanssa. X tulee sormettamaan, ai vittu kun tuntuu hyvältä, ja hetkessä laudeliinassa märkä läntti.Mutta kun minä olen tauolla, niin menen keittiön nurkkaukseen ja sanon X:lle, että voitkos vähän. Vittu mikä lammikko lattialle hetkessä, oikeesti sitä pillumehua vaan tulee, pitkin reittä vaan valuu. Illalla ei sitten enää seksiä, minäkin olin aika väsynyt, mutta olisin minä mukana ollut jos X olisi tullut. Eikä niin tarvetta ollut, kun hyvä orkkukimara oli päivällä.

su 16.10.
Eilen illalla, kun X oli menossa nukkumaan, niin olin hakemassa ruusua makkarista, että runkkaan. Niin sanoinkin sitten, että eikö me tehdä mitään? No, yllättäen X sanoikin, että voidaan me jotain tehdä. Nappaan siis suoraan Ruusun, kun tiesin ettei nyt mitään pitkää settiä ole tiedossa. X sormettaa oikein kunnolla pillua, välillä enemmän g-pistettä ja välillä a-pistettä. Minä surruttelen samalla Ruusulla.Kestää kyl jonkun aikaa, kun ihan vaan tolleen suorilta lähtee tekemään, ja näyttää jo, että X:n käsikin ihan väsyy sormetuksesta. Mutta kovan orgasmin saan, ihan päässä pyörähtää, ja pakko vähän huutaa, onneksi meidän lapset nukkuu sikeästi, enemmän ehkä naapureita pitää miettiä. Ja on hemmetin hyvä, kun X sormettaa koko orgasmin ajan, niin orgasmi on tosi pitkä. Ja se alkaa klittaorkkuna ja päättyy a-piste orgasmiin. Pillumehuakin vähän tulee, mutta ei silleen kunnolla kuin pelkällä sormetuksella. Kun siinä sitten silleen enemmän työnnän, ponnistan poispäin. Se on oleellinen juttu squirttaamisessa. Squirttaatko sinä? Haluaisitko oppia?Pieni tauko, ja sitten X sormettaa kunnolla a-pisteeltä, niin johan lähtee kunnolla squirttia tulemaan. Ja kova on tästäkin orkku, oikein jalka tärrää, pieni tauko ja sanon X:lle, että vielä yhdet sormetukset, sitten riittää. Olipa paljon parempi ja kivempi näin, kuin että olisin yksin runkannut olohuoneessa.


ma 17.10.
Mietin jo tänään, että ei taida taas mitenkään onnistua runkkaukset, kun lapset on kotona syyslomalla, että pitääkö sitä autorunkulle lähteä. Kun olin kaupassa ja ostin kesäkurpitsoja, niin haaveilin, että näilläpä olisi kiva taas vähän runkkailla. Mutta eipä taida onnistua ennen kuin jo ruokaa pitää tehdä.Mutta sitten iltapäivällä järjestyikin loistavasti tilaisuus, kun X lähti lasten kanssa kaupoille. Minä kaivan heti ruusun ja Wandin esille, sekä vedän kesäkurpitsan päälle kortsun. Laitan vaan nopeasti kännykästä pornoa, vähän liukkaria ja Wandi pilluun ja Ruusu klitorikselle. Katson taas kunnon lesbo squirttailua, on kyllä niin hyviä pätkiä. Hyvää pillun nuolentaa, sormetusta ja squirttailua. Katsotko sinä pornoa kun runkkaat?Kova surina on pillussa, jalat jännittyy suoriksi, nilkat ojennettuina, klitorista kihelmöi ja odotan, että KOHTA, KOHTA ja helvetin hyvä orgasmi. Siitä suoraan pesuhuoneeseen sormettamaan, ja ruiskiipa hyvin lattialle ja reisille. Takaisin sohvalle ja kesäkurpitsalla kunnon dildotusta. Olipa aika hyvän kokoinen, olisi vähän paksumpi jopa voinut olla, otan Ruusun klitorikselle ja edelleen dildotan kurpitsalla. Onpa hyvä, ja pienen orkun saan tästäkin, sitten Wandi takas, ja toinen orgasmi. Ja on parempi orgasmi, Wandi tulee pois pillusta, ja taitaa tulla pieni squirttaus vielä samalla. Vähän vielä kurpitsalla dildotusta ja vielä kunnon sormetukset pesuhuoneessa.

ti 18.10.
Minä pohdin tässä, että runkkaanko vai en. Huomenna päivälle järjestetty seksihetki, niin aattelin, että tuntuuko paremmalta jos en nyt orkuta. Mutta en mä malttanut olla ilman orgasmeja. Ajattelin, että unikin tulee paremmin, joten pornoa kännykästä, katsoinkin ensin miesten runkkausvideoita, ja sainkin ekan orgasmin aika pian. Sitten vaihdoin taas lesbo squirttailuun, toinen orgasmin tulo kestää vähän aikaa, mutta on parempi. Kiroilua tulee, ja puristan jalat yhteen, mutta sitten vähän avaan niin työnnän Wandin pois pillun sisältä. Kyllä siinä kova työntövoima on, kun ei se Wandin pää ihan pieni ole.

ke 19.10.
No niin, välillä sexyä verkkosukkaa päälle, nämä on kätevät, kun on vaan jalat peitossa, ja pylly ja pillu paljaana, ei tartte riisua seksiä varten. Menen hoitopöydälle, Lustin pornoa kannettavasta, X laittaa silmälaput silmille. Alkaa kunnon suutelu, ja X sivelee piiskan naruilla pitkin kehoa, rintoja ja pillun päältä. Kevyitä iskuja pillulle ja pyllylle, ja perseelle vähän kovempaakin. X siirtyy pääpuolelle, niin minä hamuilen kyrvän käteeni, ja runkkaan sitä samalla, x vaihtaa paikkaa. Minä ihmettelen, että millä sivelee klitorista, niin terskan päällä.Huulet menee pillulle, ja minä nostan toisen jalan sivulle koukkuun, hetken X nuolee pillua, ja sitten alkaa kiihottaa kunnolla sormin klitorista. Tekee välillä pituussuunnassa ja välillä poikittais suunnassa. Minä vedän sormilla klitoriksen huppua ylöspäin, jolloin klitoriksen pää tulee hyvin esille. Hetken päästä päässä pyörähtää ja orgasmi, ehkä vähän puolittainen. Pieni tauko ja X jatkaa, niin saankin vielä toisen kunnon klitorisorgasmin perään.Ja kun alkaa sormetus, niin helvetti kun tulee pillumehua, olen kuin Niagaran putous. Parit hyvät sormetukset a-pisteeltä, tämä on minusta nautinnollisempi ja squirttaan helpommin siitä, kuin g-pisteeeltä. Parempia orgasmeja tulee a-pisteeltä, kuin g-pisteeltä. Kohdunkaulankäsittely ja orgasmit tuntuivat niin hyviltä. Niitä en voi itse runkatessa saada.Tämän jälkeen fistausta, ja ps-pisteen sormetusta. Nousen pois pöydältä ja pyllistän, niin kunnon iskuja raipalla, kyllä tuntuu. Sitten kunnon nussintaa takaapäin, ja minä huudan Vittu, nussi mua. X laukeaa sisääni, parit hyvät sormetukset vielä lopuksi.

to 20.10.
Tänään lähdettiin perheen kanssa syyslomaa viettämään. Ajomatkan aikana vihdoin paneuduin kunnolla kuuntelemaan kirjaa Miesseuralainen, kylläpä oli koukuttavaa.
Seksiä ei tänään tiedossa, katsotaan runkkaanko pesuhuoneessa, kun muut mennyt nukkumaan.

pe 21.10.
Olipa taas hyvät seksit iltapäivällä, lapset jälkkärille kännyköiden kanssa ja me hommiin. Mulla oli kyllä ihmeen haluton olo, ja kiiman taso ehkä 4. Harvinaista minulle, ja eilen välipäivä orkuista. Olin sängyllä, ja heitinkin X:lle, että mä makaan tässä kuin kuollut lahna. No en maannut kauan, X alkaa suudella oikein kunnolla, ja niin hyvä kun suutelee niskaa, minä hinkkaan samalla pillua X:n reiteen. Siitä nännien imutukseen, ja samalla X painaa sormilla ristiluuta, ja eka orgasmi, johan pillukin valahti märäksi.Sitten liukkaria pillulle ja alkaa pillun räpläys ja klitoriksen kiihottaminen. Minulla tahtoo ajatukset harhailla, ja orkku kestää. Jossain kohtaa sanon, että lisää liukkaria ja tee pituussuunnassa kevyesti, no vittu vihdoin ORGASMI, ja on kyllä hyvä. Ihana kun voi aika hyvin huutaa, kun hotellissa ollaan, ja eikä ihan seinän takana toista huonetta.Kun X lähtee sormettamaan, niin minä otan kyrvän käteen ja runkkaan, ja vittu, kun pillumehua tulee niin hemmetisti. Helvetin hyvää kohdunkaulan käsittelyä ja hyvät orgasmit. Kunnolla nyrkkiä ja suoria sormia pilluun, kunnon fistausta. Ruuvausta klo ysin ja kolmen välillä. Ja niin parasta sellainen oikein hidas puoli kaari liike, hyväilen samalla vähän peräaukkoa. Ja nopea ruuvaus liike on silloin hyvä, kun käsi kevyesti nyrkissä enemmän siinä pillun huulilla, minä hieron klittaa samalla, j katson kun X ruuvaa pillua. Ja sanon jossain kohtaa, että voitko tehdä silleen just oikeen hitaasti. Tykkäätkö sinä fistauksesta? Sitä voi tehdä myös siististi sormilla, ei tartte olla brutaalia nyrkkinaintia. Jotkut kyllä sanoo, että ei voi sanoa fistauksesksi, ellei vähintään rystyset mene, kyllä voi.
Kerrotko / pyydätkö rohkeasti seksin aikana, että mitä haluat?X tulee nussimaan lähärissä ja laukeaa sisääni, X antaa vielä perään tekokyrpää, käännyn kontilleni ja pyydän vielä lisää siinä asennossa, ja samalla raippaa. Minä dildotan ja X piiskaa. Loppuun vielä parit hyvät sormetukset, ensin a-pisteeltä ja sitten pyydän g-pisteeltä.

la 22.10.
Taas oli hemmetin hyvät iltapäivän seksit, lapset jälkkärille ja me hommiin. Levitän koko lelukassin sängylle ja kysyn, että no mitäs käytetään? X siihen, no mitäs haluat, en sano mitään. Laittaa silmälaput silmille ja käsikahleet käsiin, X tulee päälleni istumaan, kun kiinnittää niitä. X ottaa piiskan ja sivelee sen naruilla pitkin kehoa, piiskaa kevyesti rintoja, ja pillua. Se oikeasti tuntuu hyvältä, kääntää perseen esille, ja sinne oikein kunnolla.Sitten ottaa meikkisiveltimen, ja sillä siveleepitkin kehoa, ja vähän pillultakin. Yrittää laittaa satisfyeriä päälle, mutta sanon, että hae mieluummin ruusu. Sanon, että laitapa se nännille, niin onpa hyvä. Otan samalla lasidildon, niin X dildottaa sillä ja minä pidän ruusua klitoriksella. Helvetin hyvä orgasmi hetken päästä, mutta ei kyllä lelulla tule niin voimakasta, kun suulla tai sormilla. Mutta kun X lähtee sormettamaan, ai saatana, ja pillumehut roiskuu mun silmille, naamalle asti. Sormettaa sellaisella "haakkavalla" tyylillä.Kohdunkaulanorgasmin jälkeen, kunnon ruuvausta, fistausta. Käännyn kylkiasentoon ja laitan polvet koukkuun, niin onpa hyvä kun fistaa tälleen takaapäin. Tuntuu erilaiselta, tosi hyvältä, ja hyvin nyrkki uppoaa. Pari puhelua tulee lapsilta, mutta onneksi minua ei sellainen pahasti häiritse. Nussimista ensin hetken ratsastaen, sitten takaapäin ja vielä lähärissä nussintaa. X laukeaa ja ruiskii spermat pillun päälle, siisti katsoa. Hyvät sormetukset loppuun.Mennään kylpylään, niin mun pakko vähän sormettaa höyrysaunassa. Jäi kesken, niin pakko mennä vessaan sormettaa loppuun, että ruiskin lattialle, ja saan orkun. Eipä tarvinnut lattiaa kuivailla, kun lattia ihan märkä muutenkin.

Eilen hyvien seksien ja höyrysauna sormeilujen jälkeen, minulle palasi tuttu kiima päälle. Olin ollut pari päivää vähän alavireinen kiiman suhteen.
Kylläpä oli kaiken kaikkiaan vireämpi ja energisempi olo. Ja X:ää hiplailin ravintolassakin. Valvottiin ja juotiin viiniä huoneessa, ja kun mentiin nukkumaan, niin minä laitoin vaan automaattisesti pyyhkeen alle ja annoin X:lle liukkarin, että voitko vähän sormettaa. Ja kyllä sain hyvät kahdet sormetukset kunnon ruiskutuksen kera.

su 23.10.
Runkkasin pikaiseen illalla. Pornoa kännykästä, ja ruusulla surruttelin yhden orgasmin. Ja vielä hyvät sormetukset ja ruiskutukset pesuhuoneessa.

ma 24.10.
Mua niin panettaa, tai siis haluan orgasmeja, kauhea tykytys pillussa. Ei ehtinyt nyt päivällä rauhassa runkata.

Mutta kylläpä tässä on taas jo aikamoinen vitutus ja kyrpä otsassa, kun ei ole ollut seksiä ja kunnon orkutusta, viimeksi lauantaina päivällä. Minä täällä tiuskin X:lle kaikesta, eipä se kyllä edes auta asiaa, että olisi seksiä. Mulla kyllä niin vaikuttaa mieleen ja hyvinvointiin, että onko tarpeeksi seksiä ja orgasmeja. Kyllä mun on jo pakko pyytää vaikka käsiseksiä, vitsi kun ei edes ehdi päivisin runkata rauhassa.Vaikuttaako sinulla? Tuleeko sinusta esim. Kireä ja kiukkuinen, jos ei ole seksiä tai et saa orgasmeja?

ti 25.10.
Kyllä on jo kireä meininki himassa, mua niin jo alkaa vituttaa, ja olla kyrpä otsassa. Viimeksi ollut seksiä lauantaina, ja kun ei ole voinut päivisin rauhassa monen orkun verran runkata.Illalla menin makkariin edeltä, laitoin pyyhkeen valmiiksi ja otin ruusun mukaan. X tuli perästä, maattiin hetki hiljaa vierekkäin, ja vähän odotin, että tapahtuuko mitään. No ei tapahtunut, ja mun piti sanoa, että voidaanko tehdä jotain, että alkaa olla aika kireä olo, kun ei edes päivisin voi rauhassa runkata.No kyllä X ottaa ja laittaa liukkaria pillulle ja minä laitan Ruusun klitorikselle. X sormettaa ja minä surruttelen samalla Ruusulla. Yllättävän kauan kestää, että saan orgasmin, jotenkin ajatukset harhailee ihan muualla. Mutta hyvä orgasmi, kun vähän sellainen yhdistelmä klitorikselta ja g-pisteeltä. Ja pitkä, eka kunnon klitorisorgasmi huippu ja siihen perään X sormettaa kunnolla, mutta jatkan ruusulla, niin sitten vähän kuin toinen huippu putkeen. Mutta siinä jo enemmän työnnän, ponnistan kuten g-piste ja a-piste orgasmeissa. Oikein itkukin tulee, jotenkin se kiukku ja kireys varmaan purkaantui.Sammutan ruusun ja pieni tauko, ja sitten X sormettaa kunnolla a-pisteeltä, ja ai saatana kun on mahtavaa päästä kunnolla squirttaan, ja helvetin hyvä orgasmi. Jalka oikein tärrää, ja kyllä on vaikea olla hiljaa, ja vielä toinen samanlainen perään. Sitten sanon, että riittää, kun tiesin, että X haluaa jo nukkumaan päästä, eikä sen enempää kuitenkaan ole. Tämä oli jo hyvä, ja kylläpä tuli paljon parempi olo, kroppakin rentoutui oikein kunnolla ja hyvät unet kyllä tuli tämän jälkeen.

ke 26.10.
Tänään yksi seuraajani vinkkasi, että no mee autorunkulle, jos kotona ei onnistu rauhassa, no niinpä minä menin, ja kylläpä kannatti. Housut ja pikkarit nilkkoihin ja pyyhe alle. Vähän liukkaria ja Lush pilluun ja Ruusu klitorikselle, käänsin Lushin toisen pään peräaukolle. Kännykästä kunnon lesbo pornoa ja hommiin. Oli kyllä nyt vähän huono, kun oli ruuhka-aika, niin autoja meni aika paljon, että joutui kyttäillä koko ajan, että ajaako joku ohi. Yleensä olen ollut päivällä tai viikonloppuna.Vähän tuli reunailtua automaattisesti, kun välillä piti keskeyttää, ja muka jotain kaivoin hanskalokerosta. Mutta ihan jäätävä orkku kyllä, ja on niin siistiä, kun saa huutaa vaikka kuinka lujaa. Pieni tauko ja käännän Lushin toisin päin. Ja sitten vaan toista orgasmia perään. Ja vittu vielä parempi, ja nyt jo kiroiluakin tulee vittu, vittu, vittu. Kunnolla vielä sormetan pillumehut pyyhkeelle.Olipa taas hyvät runkut autossa. Oletko sinä runkannut autossa? Oletko jäänyt kiinni?

to 27.10.
Mahtavaa huomenta! Näin ne aamut pitäisi aloittaa, kävin vessassa ja hyppäsin X:n päälle pillu tykyttäen, siirryn hänen sivulle ja pyyhe alle. Ensin vähän ristiluun painamista, ja kiima kasvaa. Käännyn selälleni ja X laittaa liukkaria pillulle, alkaa kunnon sormetus a-pisteeltä, ja heti lähtee ruiskuamaan. Vaikeaa yrittää olla hiljaa, ja tuntuu niin helvetin hyvältä. Pitkä ja hyvä orgasmi ja näitä kolme samanlaista peräkkäin, mä niin tykkäsin tällaisista. Tähän meni joku alle 10 min. ja minä sain hyvät orgasmit.Onko teillä usein aamuseksiä tai runkkaat aamuisin?

Tänäänkään ei mahdollisuuksia runkata päivällä rauhassa. No jos sitä olisi seksiä illalla. Suihkussa oli pakko vetää yhdet sormetukset, kylläpä oli pillu märkä. Illalla sovittiin, että perjantaina on seksit päivällä, mutta mulla oli niin kova panetus, että pyysin taas, että voidaanko tehdä jotain. Pari pusua ja liukkaria pillulle, otan Ruusun ja sanon X:lle, että voitko ottaa lasidildon. No sillä dildotteli ja minä pidän ruusua klitoriksella, sanon jossain kohtaa, että vaihda sormiin. On parempi, kun niillä pääse kunnon koukku sormin tekemään tule tänne liikettä. Kyllä taas jonkun aikaa kestää, sitten jotenkin jännä se eka orgasmi. Tarraan kiinni lakanoihin ja huudan. X vihaisena hyssyttelee, että ei noin kovaa voi huutaa. Ja taas on pitkä orgasmi ja klitorisorgasmi jatkuu heti perään g-/a-piste orgasmeina, kun X sormettaa.Otan Ruusun pois klitorikselta ja heti vaan putkeen sormetusta, koitan oikein avata jalkoja josko squirttaisi kaaressa, no ei. Mutta kyllä muuten taas pillumehua tulee kunnolla. Minä lähden tosiaan heti työntämään, ponnistan X:n sormia vasten. Pidätän hengitystä, saan orgasmin, laukean ja puhallan ulos, näitä kolmet hyvät. Sain neljä hyvää orgasmia ja hyvän olon.

pe 28.10.
Meillä oli sovittu seksit puolen päivän jälkeen. Ajattelin reunailla oikein kunnolla ennen sitä, kerrankin mahdollisuus. Lähtökiima oli 6, laitoin Lushin pilluun noin klo 9.30, välillä otin surinan pois. Kiima nousi seiskaan, lähdin lenkille geishakuulat pillussa, kävin hieromassa klittaa metsässä. Kiima lenkin jälkeen 8 1/2.Tulin kotiin ja aloin lukea @neiti.nautinto minulle yksinoikeudella julkaistu koko tarina kimpasta. Olin säästellyt sitä hyvää hetkeä varten, samalla dildottelin lasidildolla ja pitkästä aikaa käytin pupua. Enemmän häpyhuulilla pidin, mutta välillä myös klitalla, tämän jälkeen kiima oli 9-. Siitä pesuhuoneeseen ja tekokyrpä seinään ja Ruusu klitorikselle. Nussin kyrpää, ja vedän ruusulla 10 kertaa reunalle. Menen sohvalle ja 10 reunalle sormetuksella. Onpa hyvä asento siten, että jalat koukussa sivuilla, g-pistekin oikein nousee siihen pillun huulille. Tämän jälkeen kiima 10-. Vielä 10 sormetusta olohuoneessa seisten, niin kiima 10 +.Tekokyrvällä+ruusulla 10 kertaa reunalle ja vielä lasidildolla 10 kertaa reunalle. Olin siis aivan valmista kauraa seksiin, kiima 10 +.Sitten tulee soitto koulusta, että kuopus pitää hakea kotiin. Vittu mikä pettymys, vitutus ja itku ihan tulee, ihan jäätävä se olo.No keksittiin keino, missä voidaan harrastaa seksiä. Joten aloin reunailla uudestaan, mun kiima laski kasiin. Laitoin Lushin pilluun, kävin pesuhuoneessa tekee ruusulla 10 kertaa reunalle, kiima 9 -, kaikki lapset oli jo kotona tässä kohtaa. Sitten 10 kertaa sormettaen vessassa, kiima 9+. Ja vielä 10 kertaa ruusulla reunalle vessassa. Sain mä kiiman kymppiin, en kymppi plussaan. Ja tässä meni vielä varmaan vartti ennen kuin päästiin hommiin.


Eilen tosiaan seksit meinasi peruuntua kokonaan, mutta onneksi keksittiin paikka minne mennä. Kiima ehti laskea kasiin, mutta sain sen kymppiin, mutta meni vielä vartti ennen kuin päästiin hommiin. Olen hoitopöydällä ja X laittaa silmälaput silmille, ja tulee suutelemaan. Sivelee piiskan naruilla pitkin kehoa ja pieniä kevyitä napautuksia rinnoille, pillulle. Nappaa hiuksista kiinni ja kääntää perseen esille, sinne vähän napakampia iskuja.Suutelua välissä ja lähtee huulet rinnoille, nännien imemistä, siitä sitten pillua kohti. Alkaa pillun ja klitoriksen nuolenta, ai että tuntuu hyvältä, oikin jo aikaa viime kerrasta. Otan vähän X:n kädestä kiinni, että sormet sisään samalla, kielen tahti kiihtyy, ja mukaan tulee pää ja suu. X antaa suuseksiä pituussuunnassa eli Kivin metodilla. Onko tämä sinulle tuttu? Suosittelen tätä tekniikkaa, varsinkin jos naisella on vaikeuksia saada orgasmi. Tässä tekniikassa, kun liike on pituussuunnassa, stimuloi se paremmin koko klitorista, eli myös niitä sisäpuolella olevia klitoriksen haarakkeita.X lopettaa jossain kohtaa, kun korjaan asentoa, niin sanon, että ei kun jatka ja sormeta kunnolla koukku sormin g-pistettä. Pieni tauko tekee itseasiassa hyvää, koska sitten ei enää kestänyt kauan, kun ihan jäätävä ORGASMI ja squirttaan samalla, koska X sormettaa kunnolla g-pistettä. Niin helvetin hyvä, kyllä se squirttaaminen vaan voimistaa orgasmia. Pieni tauko ja sitten lähtee kunnolla a-pisteen sormetus, ja lisää vaan squirttia tulee.Sitten kohdunkaulan käsittelyä, ja kylläpä olinkin kaivannut kohdunkaulanorgasmeja, viikko siten oli niistäkin jo mennyt. Ja sitten lähtee kunnon fistaus, nyrkillä kunnon ruuvausta, rystyset ja peukkunivel menee, mutta ei rannetta myöden. Välillä X sormettaa ps-pistettä, mikä on g-pisteen vastakkaisella puolella. Ja ai vittu kun mä rakastan, kun tekee oikein hitaasti puolikaarta, melkein silloin suorin sormin on parempi kuin nyrkissä. Hyvät sormetukset perään, ja sitten nousen pois hoitopöydältä ja X nussii takaapäin, ja minä hieron klittaa samalla, X taitaa laueta jotenkin osittain, ja sitten menee niin kuin vähän ohi. Pyydän tekokyrpää perään, niin X dildottaa sillä menemään. Sanoi sitten, että se oli jotenkin huono, kun mä siinä samalla hieroin klitta, hyvät sormetukset vielä loppuun. Kyllä oli taas sellainen orkkukimara, että oksat pois.

Lähdettiin illalla Sexhibition messuille. Olipa hyvät messut, paljon hyviä ja erilaisia esityksiä, mies strippari, kaksi lesboshowta, missä näkyi squirttailuakin. Ja loistava Bellazau esiintyi myös, ihan mahtavaa oli nähdä livenä.Katsoimme myös piiskausshown, hienosti veteli musiikin tahtiin kahdella pitkähapsuisella floggereilla. Heillä oli myös osasto mihin sain mennä piiskattavaksi, no pakkohan mun oli kokeilla. Oli kunnon penkki mihin olisi saanut kädet ja jalat kunnolla kiinni, mutta sanoin etten halua, joten makasin siinä etuvartalolla nojaten. Kysyin, että miten tää niin kuin menee, niin piiskaaja sanoi, että kun et ole sidottu, niin nosta vain käsi pystyyn, kun riittää. Niin hän kysyy, että tauko vai lopetetaanko.Kysyi, että millä aloitetaan, halusin juurikin sen floggerin. Piiskasi aika paljon reisille, ja etenkin sinne ulkosyrjille mitkä on paljon herkemmät kuin ihan pakarat olisi. Sinne ei juurikaan saisi edes piiskata, ellei juurikin halua kipua ja kunnon jälkiä. Nostin jossain vaiheessa käden, ja vaihdettiin välinettä. Järjestystä en muista, mutta sain rottingilla, pitkällä raipalla, sellaisella kunnon ruoskan näköisellä, kutsutaan singel tailiksi, ei ollut mikään siis kovin pitkä, muovisella pitkällä kenkälusikalla, oli yks pahimpia ja lätkällä mikä muistutti malliltaan pingismailaa. Kysyin jossain vaiheessa raippaa, niin olisin halunnut sellaisella lyhyellä, millä X yleensä piiskaa, ja että piiskaisi keskelle, mutta sanoi sen olevan "tylsää" eli ei ehkä niin näyttävän näköistä.Kyllä oli pakarat kipeät, ja ne on aivan sinipunaiset, ihan järkyn näköiset, mulla oli housut jalassa, kun piiskasi. Oli siinä kyllä jotenkin aika keskittynyt olo, kun ei tullut yhtään ajatelleeksi, että on yleisöä katsomassa.Kannatti kokeilla, kun oli sellainen tilaisuus, mutta kyllä tässä pari viikkoa menee ennenkuin mustelmat lähtee.

Perse mustelmilla ja hellänä tultiin messuilta kotiin. Päästiin nukkumaan aika myöhään, en tiennyt, että onko seksiä vai ei, X ei ollut ainakaan päivällä kunnolla lauennut.Kun pääsen sänkyyn X:n viereen, niin kyllä alkaa kiihkeä suutelu. Minä haluankin kovasti kunnon halausta, suutelua ja lempeää kosketusta. Johtuen varmaan messuilla koetusta piiskauksesta, niin kaipasin kovasti kunnon halausta.No kyllä X sormettaa kunnolla myös, ja tekee orkut hyvää tottakai, ja nautin. Pilluamehua lentää ja hyviä g- ja a-piste orgasmeja. Vähän ohjaan X:n sormia klitorikselle, ja siihenkin kaipaan lempeää kosketusta. Mutta kyllä X vähän tahtia kiihdyttää.Tulee taas viereeni, ja suudellaan ihanan pitkään ja hellästi. Silleen, että juuri ja juuri huulet koskee, pientä näykkimistä, ja välillä ihan kunnon kielareita. X tulee päälleni ja työntää kalunsa märkään pilluun, edelleen paljon suutelua, laukeaa sitten sisääni.

la 29.10.
Mahtavat sormetukset saatu keittiön nurkassa saunomisen lomassa, kylläpä ruiskusi taas hyvin. Lisä kiihoketta tuo jännitys, että tuleeko joku lapsista paikalle, X:n piti välillä käydä katsomassa ja varmistelemassa, ettei kukaan tule.Ei ollut kauheita odotuksia, että olisi illalla seksiä, olin itsekin tosi väsynyt, kun edellisen yön unet oli jäänyt lyhyiksi. No X sanookin, että haluisitko vähän jotain tonne, ja osoittaa pillua. No minähän otan äkkiä pikkarit pois ja laitan pyyhkeen alle, saan mä kolmet hyvät sormetukset ja ruiskuorgasmit.

su 30.10.
Aamulla menin X halaileen ja kiehnään vieressä, X käy vessassa ja tulee takas, ja alkaa suudella. Nopeasti laitan taas alustan ja X laittaa liukkaria ja alkaa sormettaa. Vittu kun on vaikeaa olla hiljaa, lapset hereillä olkkarissa. X yrittää laittaa kättä suun eteen tai muka yskii. Ensin kahdet hyvät sormetukset ja orgasmit, sitten pikapanot lähärissä ja X ruiskii spermat pillun päälle, siistiä. Panot oli niin lyhyet, että pyydän tekokyrpää, mutta sitä ei löydykään mistään, niin sanon, että anna sitten lasidildolla. Sitten vielä parit sormetukset, ja olen jo sanomassa, että riittää, mutta sanonkin, että ei kun vielä. Ja X sormettaakin g-pisteeltä, juuri siitä kaipasinkin, jotenkin tunnen selkeästi, että mistä tartten orkun, tai missä ns. Tykyttää. Onko a-piste vai g-piste, ja välillä ihan selkeästi esim. Ristiluulla.Mulla jäi kyllä kauhea kiima ja tykytys klitorikselle, ja olisin niin halunnut kunnon klitorisorgasmin, en ollut lauantaina sellaista saanut. Mutta ei ollut mahista jäädä vaikka ruusulla siihen surrutteleen, oli pakko nousta ylös. Kyllä vaan se kunnon klitorisorgasmi on se paras ja tärkein. Ilman sitä jää helposti myös kova kiima vaan päälle.Mutta iltapäivällä olikin minulla sitten hetki aikaa ihan yksikseen, niin kylläpä heti tilanteen hyödynsin.Menin sohvalle ja laitoin kannettavasta Erika Lustin pornoa, pikku Wand pilluun ja Ruusu klitorikselle. Ai vittu, kun tuntuu hyvältä, eipä kestä kauaa, kun ensimmäinen jäätävän hyvä orgasmi. Huudan ja kiroilen vittu, vittu, vittu. Hetkeksi lelut pois päältä, ihan pieni tauko ja toista orgasmia perään.Katson pornosta hyvää ryhmäseksi kohtausta, on varmaan ainakin viisi miestä ja viisi naista. Hyvännäköistä suohinottoa paksu kyrpäiseltä mieheltä. Yleensä en juuri jaksa katsoa suohinottoa, minusta se on tylsää.Ei kyllä mene kovin kauaa, että saan toisen orgasmin. Vittu vielä parempi, Wandi tulee pois pillusta, ei tule squirttia, vaikka siltä vähän tuntuukin. Eli niin paljon työnnän, ponnistan. Se on erityisen tärkeää, jos haluaa squirttailua opetella.
Nopeat sormetukset pesuhuoneessa, hyvin ruiskuaa lattialle.

ma 31.10.
Ei mahdollisuutta runkata päivällä rauhassa, en sitten jaksanut illallakaan, kun olin nukkunut huonosti edellisen yön.