Marraskuun Seksipäiväkirja

06.03.2023

ti 1.11.
Mulle iski flunssa, joten ei kauhea kiima ollut päällä, mutta päätin kuitenkin runkata kunnolla, kun siihen hyvä tilaisuus päivällä tuli. Minä runkkasin vaikka flunssassa olen, en kuitenkaan jaksanut reunailla vaikka olisi ollut mahista. Päivällä ei vielä niin huono olo, kuin nyt. Huomenna olisi päivälle sovittu seksit, mutta en mä kyllä jaksa jos on tällainen olo. Eikä tässä kyllä tee mielikään.Otin lelut esille ja kannettavasta laitoin Lustin pornoa. Wandi pilluun ja Ruusu klitorikselle, ja otankin pitkän anaalitapin ja laitan sen perseeseen. Hyvin se sinne uppoaa, kun on aika kapea, jätän sen sisään ja alan surrutella kunnolla Ruusulla. Eipä kauaa kestä, kun eka helvetin hyvä orgasmi, kyllä pitää huutaa. Ja ei tule nyt tappi ulos, kun on niin pitkä.Sitten otan tekokyrvän ja dildotan hetken aikaa, mun tekokyrpä on vain 14 cm pitkä, mutta 4,5 cm paksu. En ole halunnut kovin pitkää, koska sillä kun dildottaa, niin osuu helposti kohdunkaulaan ja sattuu, mieluummin kunnolla paksu kuin pitkä. Laitan kumihanskan käteen ja sormeilen samalla peräaukkoa. Lämmitelen vähän, että saisin värisevän tapin seuraavana mahtumaan, se on jo selkeästi paksumpi.Laitan Wandin takas pilluun, värisevän tapin perseeseen ja ruusun klitorikselle. Vielä parempi ORGASMI kuin eka, oikein kiroilla pitää vittu, vittu. Tappi ei tule pois, koska painan sitä koko ajan kädellä, en osaa sanoa, toiko anaalilelut jotain lisää. Flunssa ehkä vaimensi orgasmeja vähän. Sormetan sohvalla kolmella ja jopa neljällä sormella, helposti menee, vitsi kun pystyisi itse fistaamaan. Vielä käyn pesuhuoneessa sormettamassa, että saa loput ruiskia lattialle. Pyyhkeelle oli jo tullut aika hyvin pillumehuja.

ke 2.11.
Meillä oli sovittuna seksit puolen päivän aikaan, kun X lähti sitten duunireissuun, ja on kaksi yötä pois ja minä lähden sitten perjantaina ja olen koko viikonlopun pois. No edelleen olen flunssassa, eikä nyt kauheasti ollut seksihaluja, tavallaan ihan hyvä näin, niin en ollut ladannut mitään kovia odotuksia, että vedetään joku tunnin mahtava seksisetti. X ihan stressissä töiden suhteen, eikä meillä todellakaan olisi ollut edes tuntia aikaa.Mut kyl mulla sen verran oli haluja, että aattelin, että vedetään nyt lyhyt orkkukimara. Menen makkariin etukäteen ruusulla surruttelemaan, ja X liittyy hetken päästä messiin, laittaa liukkaria ja tulee sormettamaan. Ja hyvän orkun saan, oikein päässä pyörähtää, ja silmät levähtää auki. Kahdet kunnon a-pisteen sormetukset. Aattelin ensin, että riittäisi pelkät sormetukset, mutta pyydänkin kohdunkaulanorgasmia. Eli syvältä sitten, ja siihen perään kevyttä ruuvausta, ja käännyn kyljelleen, jolloin käsi ja sormet tulee takaapäin. Ihanaan pillun suuaukon käsittelyä, tuntuu niin hyvältä.Käännyn takas selälleni ja parit hyvät ruiskuorgasmit vielä lopuksi. Aattelin, että riittää, mutta tykyttää g-pisteellä, joten pyydänkin sormetusta siitä. Se onkin jännä, miten tunnen, että mistä kaipaan orgasmia ja kosketusta. Välillä esim. Ihan selkeästi ristiluulla, ja välillä just enemmän g-pisteeltä kuin a-pisteeltä.Kun kävin kaupassa, niin ostin pari kesäkurpitsaa. Valitsin niitä oikeasti sen mukaan, että olisi hyviä runkkaukseen. Toisesta tein jo ruokaa, mutta toisella taidan dildotella huomenna.

to 3.11.
Eilen kun olin kaupassa ja ostin ruokaa varten pari kesäkurpitsaa, niin toisen valitsin oikein sen takia, että millä olisi hyvä runkata, aika paksun otin ja vähän käyrän. Tänään oli aamupäivällä kyllä huonompi olo kuin eilen, ja jo mietin, että jaksanko runkata ollenkaan, mutta onneksi runkkasin. Olo parani selkeästi sen jälkeen.Laitoin taas kannettavasta Erika Lustin pornoa ja kesäkurpitsan päälle kortsun. Menin sohvalle ja suoraan kesäkurpitsa pilluun, olipa aika jötikkä, juuri sopiva, ei olisi yhtään isompi oikein mennyt, tai olisi kirrannut aika pahasti vastaan. Dildottelin oikein kunnolla menemään, jossain vaiheessa ruusu klitorikselle mukaan, ja jatkan dildotusta. Sitten teenkin niin, että pyöritän isoa, laajaa ympyrää oikein hitaasti, onpa hyvä, ja vähän tulee sama fiilis, kun X ruuvaa silleen just oikein hitaasti.Sitten vaihtuu kurpitsa Wandiin ja ruusu edelleen klitoriksella. Kiihotus kasvaa, jalat jännittyy suoriksi, pidätän hengitystä ja se tunne kun KOHTA, KOHTA ja helvetin hyvä Orgasmi. Jännitys purkautuu huudon ja kiroilun saattelemana. Taas dildotan välissä kesäkurpitsalla, oli 5 cm paksu, mun tekokyrpä on 4,5 cm. Pituutta en mitannut, koska sillä ei ole merkitystä, ei mennyt kokonaan. Minusta paksuus on tärkeämpää, kuin pituus. Liian pitkä osuu helposti kohdunkaulaan ja sattuu.Sitten uudestaan ruusu klitorikselle ja Wandi pilluun, ja vittu vielä parempi ORGASMI. Kyllä taas tulee vittu, vittu, vittua. Ja työnnän Wandin ulos pillusta.
Kun runkkaat niin saatko useamman orgasmin?Nopeasti vielä pesuhuoneessa kunnon sormetukset, niin sai ruiskia kunnolla pillumehut lattialle, osa valui reisille.

pe 4.11.
Hyvät pika runkut ehdin päivällä vetää, laitoin kännykästä pornoa, mahtavaa kun Annalbelle squirttailee 13 kertaa 10 min. aikana ja ajaa samalla autoa, tää on niin hyvä pätkä. Heti vaan ruusu klitalla ja wandi pilluun, nopeasti eka orgasmi. Pieni tauko, ja heti vaan toista putkeen meinasi kiire tulla, kun tajusin, että kohta tyttö tulee jo koulusta.Äkkiä vielä hyvät sormetukset keittiössä, hyvin tuli mehuja pillusta. Tein keittiössä, niin todistusaineisto näkyy paremmin 😀

la 5.11.
Olen viikonlopun vietossa mökillä, ja useampia ihmisiä paikalla. Oli hirveä kankkuspanetus, niin olihan mun pakko vetää yhdet orkut ruusulla. Makkarissa peiton alla, taisi joku olla viereisessä huoneessa, huutaa ei voinut kyllä yhtään. Kauhea kiima ja tykytys pillussa edelleen. Kiima ainakin 8. Nyt juhlimaan! Mahtavaa lauantai iltaa kaikille.

su 6.11.
Olipa mahtava viikonloppu, enpä edes muista milloin viimeksi olen ollut pari yötä pois kotoa. Kyllähän tässä kovasti tekee mieli seksiä, viimeksi ollut pikaseksit viikko sitten sunnuntaiaamuna. Ja sain mä keskiviikkona käsiseksiä, saapa nähdä onko illalla mitään. Kyllä jo kyrpää ja kunnon panoa teki mieli, ja kunnon orkkuja myös.Mentiin makkariin ja alkaa suutelu, hetken päästä X:n sormet menee liukkarituubin kautta pillulle. Ai kun tuntuu klitan käsittely hyvältä, ja kosketus ylipäätään, ihanasti kutittelee, ja pyörittelee, alkaa tahti kiihtyä, mutta pitää laittaa jalkoja yhteen, ettei tule tästä satsista. Vedän itse kädellä klitoriksen huppua ylös, että tuntuu vielä herkemmin, ja oikeesti tää on hyvä vinkki. X lisää liukkaria heti kun alkaa tuntua yhtään nihkeältä, sormien pitää liukua siinä klitoriksen, pillun päällä.Minä jännitän jalat tikkusuoriksi ja puristan lakanoista, alkaa kiroilu, Vittu, vittu kun orgasmi alkaa lähestyä. Se on kyllä jännä, että mistä tuo kiroilu oikein tulee? Ja vihdoin ihan helvetin hyvä orgasmi, ja pitkä, kun saan pari pienempää perään. Pieni tauko, ja vielä lähtee yksi.Ja pieni tauko ennen sormetusta, ja vittu kun tuntuu hyvältä saada oikein kunnolla ruiskuttaa, ja kyllä käykin oikein kunnon pulputus, pyyhe on märkä. Otan X:n kyrvän käteen ja runkkaan samalla, kun X sormettaa lisää. Muutamat ruiskuorgasmit ja sitten X tulee päälleni ja alkaa nussia. Ensin ihan perinteinen lähäri, ja sitten siten, että X on polvillaan, ja minulla jalat sivuilla. Siitä käännyn kontilleni, kun haluan oikein kunnon panoa takaapäin, ja kyllä saan.Käännyn selälleni, ja X antaa hetken vielä lasidildolla. Ja parit hyvät sormetukset loppuun, ja minä samalla kiihotan klittaa, olipa hyvä sillä tavalla.


ma 7.11.
Välipäivä orkuista, ei seksiä enkä runkannut.

ti 8.11.
Illalla tuli taas kunnon keskustelut x:n kanssa, kun mun mielestä on aivan liian vähän seksiä. X:llä ihan liian paljon töitä  stressiä, päivisin nykyään harvoin onnistuu ja iltaisin hän ei jaksa.Joten oli sitten iltarunkut tiedossa, maanantaina olikin välipäivä orkuista, joten kiima oli jo aika hyvä. Odotin, että X on nukahtanut ja otan Ruusun ja Wandin. Laitan kännykästä pornoa, ja nyt katson ihan loistavaa pätkää, missä mies sormettaa naista, ja joka kerta kun ottaa sormet ulos pillusta, niin kunnon kaaressa lentää squirtti. Sitten muuttuu siten, että hän nussii, mutta sama homma, että kun vetäisee kyrvän ulos pillusta niin taas kunnon squirtti kaaressa. Oli kyllä mahtavan näköistä, voi kun itsekin osaisi.Laitan vähän liukkaria pillulle, wandi sisään ja ruusu klitalle. Ei kyllä kauan kestä, kun ekan jäätävän hyvän orgasmin saan, kyllä ääntä lähtee, en mä vaan pysty oleen hiljaa. Hetkeksi lelut sammuksiin, mutta aika nopeasti vaan toista orgasmia perään, ja vittu onkin parempi, wandikin tulee ulos pillusta. Siitä vielä pesuhuoneeseen ja kunnon ruiskuorgasmit ja mehut lattialle. Mun piti ostaa uusi raippakin, kun vanha hävisi jonnekin.

ke 9.11.
Taas välipäivä orkuista, eli ei seksiä, enkä runkannut. Ei nyt ainakaan seksiä, kun ihan riidoissa X:n kanssa ollaan, kyllä vituttaa. Lauantaina pitäisi lähteä kahdestaan konserttiin ja hotelliin yöksi, saa nähdä tuleeko hommasta mitään. Ei tässä ehdi edes mitään sopia, kun illalla ehkä hetki aikaa olisi, ja sitten kun lapset mennyt nukkumaan, niin hankalaa keskustella, kun ääni kovenee kuitenkin.

to 10.11.
Kauheaa riitelyä ja huutoa heti aamusta, ei taaskaan mitään mahista sopia mitään. X koko päivän pois, ja tulee yöllä myöhään

Minä vedin taas hyvän setin, vähän harmitti, kun olisinkin ehtinyt reunailla pidempään, mutta olin katsonut lukkarit väärin, että milloin tytöt tulee koulusta. Ja oli jo kova orgasmin halu, koska eilen oli välipäivä orkuistaNo mutta lähdin lenkille geishakuulat pillussa. Lähtö kiima oli 6, poikkesin metsään, että pääsin hieromaan klitorista. Ja poimimpa samalla taskulisen sieniä 😀. Hyvin nousi kiima, kun pääsin kotiin, niin se oli jo 8 1/2.Sitten Lush pilluun ja Ruusu klitorikselle ja vielä Wandi siihen pillun suuaukolle. Jonkun aikaa tein näin, ja hain loput lelut ja liukkarin sekä laitoin kannettavasta Erika Lustin pornoa, ja kurkun päälle kortsun, sain kiiman ysi plussaan.Menen sohvalle ja kurkkua ekana vittuun, kunnolla dildotan jääkylmällä kurkulla, tuntuupa hassulta kun on niin kylmä. Mutta hyvä dildo on, ei mikään kovin paksu, mutta syvälle uppoaa. Sitten laitan ruusuun klitalle, samalla dildotan kurkulla, aika nopeasti eka orgasmi näin. Sitten laitan ton pienemmän anaalitapin perseeseen ja dildottelen lisää. Sitten kunnon sormetusta, kahdella, kolmella ja neljälläkin sormella. Kyllä tulee hyvin pillumehua, pitkästä aikaa maistan, lipaisen oikein kunnolla sormia. Ja kyllä niin helvetin hyvin pillu litisee, pitää joskus äänittää. Kokeilen pitkästä aikaa myös mustaa Cleopatraa, dildotan sillä, ja koitan saada kaaressa squirttia, ei se lennä.Vaihdan kurkun tilalle Wandin ja ruusu on klitoriksella. Tappi tuntuu jotenkin huonolta, sattuu, varmaan Wandi painaa, niin otan sen pois. Ja kokeilen toista, tota kiemuraista tappia. Mutta sepä ei pysykään sisällä, kun jännitän niin jalkoja suoriksi ja työnnän, no otan senkin sit kokonaan pois, ja tutulla setillä helvetin hyvä toinen orgasmi.


Katson pornosta ryhmäseksi kohtausta, missä yksi nainen saa niin helvetin hyvän orgasmin. Siis hän huutaa varmaan puoli minuuttia suoraa huutoa, ei edes näy kunnolla, että mitä mies tekee. Mutta liikkeestä päätellen, olisiko fistannut? Ja hanskakin hänellä oli kädessä. Ja piti vielä käydä pesuhuoneessa sormettamassa, kun siitä asennosta pääsee paljon paremmin a-pisteelle ja ihania ruiskia lattialle.

pe 11.11.
No nyt on riidat sovittu, äsken oli ihan saatanan hyvää seksiä. Mut nyt kerron alkuillan autorunkut. Pakkohan mun oli lähteä, kun päivällä ei voinut runkata, ja illalle en odottanut seksejä, X oli tullut kotiin vasta aamulla.Olin ajatellut mennä jo aiemmin iltapäivällä, mutta sitten tajusin, että myöhemmin on parempi, kun se olisi ollut just paha ruuhka-aika, niin viimeksikin oli aika stressaavaa, kun autoja meni aika paljon ohi. Otin lelut, pyyhkeen ja liukkarin mukaan, ja sama tuttu paikka. Laitan Lushin pilluun ja etsin ruusua, mutta sepä ei olekaan mukana, joten pupu tällä kertaa. Ehkä voisikin vähän vähentää ruusun käyttöä, pornoa laitoin kännykästä, ja alan surrutella. Kyllä autoja ajaa varmaan neljä ohi, ja homma pitää keskeyttää. Onneksi ei niin häiritse, koska on pimeää, niin ei nää mitään kuitenkaan.Hyvin siinä kiimakin kasvaa, kun reunalle menee, ja sitten pitää lopettaa. Tai no Lushia en edes sammuta. Ja vittu kun on hyvä orgasmi, ei ehkä niin voimakas kun Ruusulla, mutta helvetin hyvä ja ihana kun saa huutaa niin lujaa kun haluaa.Hetkeksi lelut sammuksiin, ja aika pian uuttaa perään, mutta pupu ei käynnistykään, akku loppu. Onneksi sain sen yhden, olisi kyllä vituttanut jos olisi siinä loppunut kesken kaiken. No kunnon sormetusta ja pyyhkeelle ruiskimista, ja hyvät on taas äänet, ja ajan kotiin, ja mietin, että pakko vetäistä toinen orkku ruusulla. Onneksi kotona on vain kuopus, menen pesuhuoneeseen ja laitan pesukoneen päälle. Menen makaamaan lattialle ja surrutan ruusulla sen toisen orgasmin. Ja helvetin hyvä on tämäkin, ja vielä sormetukset ja ruiskin pesuhuoneen lattialle. Onneksi oven saa lukkoon, kyllä kuopus jo ehti tulla kyselemään, että mitä siellä teen ja miksi ovi on lukossa.

Illalla alkoi sitten kunnon keskustelut, kun lapset oli menneet nukkumaan. Jossain kohtaa X sitten tulee suutelemaan, en ole ihan heti messissä, kun vieläkin kiehuin kiihkeän keskustelun jälkeen. Mutta sitten alan lämmetä, ja varsinkin kun X ohjaa käteni housuihinsa kovaan kaluun kiinni. Siitä siirrymme aika nopeasti makkariin, ja vaatteet lentää pois, ja kiihkeä suutelu jatkuu seisten makkarissa. X työntää minut sängylle ja läimii perseelle ja hetken nussii.Sitten sängylle, kunnon kiihkeää suutelua ja lähtee X:n sormet pillulle. X kiusaa pitkään, ja minä niin kiimassa odotan, että milloin saan ruiskuttaa kunnolla ja orgasmin. No vittu vihdoin, ja kyllä ruiskin niin helvetisti. Otan X:n kyrvän käteen ja runkkaan samalla kun X sormettaa.Sitten X alkaa nuolla samalla klittaa ja sormettaa, niin osa pillumehuista X:n suuhun. Tuntuu niin helvetin hyvältä, ja painan välillä X:n päätä pillua vasten. Sitten X käsittelee pitkään pillun suuaukkoa, siinä sellaista ihanaa kevyttä pyörittelyä ja kosketusta. Kannattaa kokeilla tällaista se pillun suuaukko on todella herkkä. Ja sormetusta vähän väliä, ja vittu vaan litisee ja lotisee.X pyytääkin, että no kokeillaan nyt sitä penisrengasta, minkä olin hankkinut ajat sitten. Olin monta kertaa siitä aiemmin sanonut, että kokeillaan, ei ollut X siitä sitten aiemmin innostunut. Ja vittu kun olikin ihan helvetin hyvä. Tulee ensin nussimaan lähärissä, ja kun siinä on pieni vibra, niin se osuu välilihalle, ja tuntuu niin hyvältä. Ja minä squirttaan samalla, olen yhden kerran aiemmin squirtannut nussiessa. Välillä avaan jalat ihan auki sivuille, olen aika notkea. Siitä käännyn kyljelleni, ja X on polvillaan suoraan kohti, ja nyt painaa vibraa klitalle, vittu. Sitten takaapäin, ja minä huudan, että "Vittu nussi mua." Siitä ratsastamaan, ja vibra osuu klitalle, orkkuja satelee. Ja vielä takas lähäriin, ja X laukeaa ihanasti spermat ruiskien pillulle, en kyllä nää mitään, mutta tunnen. Vielä muutamat hyvät sormetukset lopuksi.Oli kyllä niin saatanan hyvää s3ksiä, että en muista milloin viimeksi olisi ollut tällaista. Paljon tunnetta mukana, kun oli sovintoseksiä ja nussittiin ihanan pitkään ja monessa eri asennossa. Penisrengas oli selkeästi hyvä juttu.

la 12.11.
Ihana oli herätä tänä aamuna, kun heti sai hyvät sormetukset, tai no kävin mä vessassa ja laitoin pyyhkeen suojaksi. Kolme hyvää sormetusta ja kolme hyvää ruiskuorgasmia. Ja minä tulin niin iloiseksi ja tähän meni joku viitisen minuuttia aikaa. Tällaisia kun olisi useammin, niin helppoa, eikä vie paljon aikaa.Lähdettiin viettämään hotelliyötä kahdestaan, niin kyllähän mä sain autossa taas mahtavat sormetukset. Olin varautunut, joten pyyhe alle, housut pois, jalka koelaudalle, ja helvetinmoista sormetusta. Ja kyllä ruiskuaa hyvin, ja on kyllä niin pornoa.

Kun päästiin hotellille, niin heti alettiin hommiin. Sain silmälaput silmille, ja alkaa suutelu, ja huulet menee nänneille ja X kääntääkin minut mahalleen ja nuolee ristiluuta, ja yhtäkkiä lävähtääkin raippaa perseelle. Ai kun tuntuukin hyvältä, ja se odotus, että milloin lävähtää. Minun messupiiskaus mustelmat parani puolessatoista viikossa.Sitten lähtee huulet pillua kohti, ai kun tuntuu hyvältä, oikein kunnon pillun nuolentaa. Sormet samaa aikaa pillussa, mutta parempi olisi asento, että X on sivullani ja nuolee pituussuunnassa, ja sitten olisi sormettanut. Nyt oli suoraan kohti jalkovälissä. Sanonkin, että voitko siirtyä sivulle, mutta X jatkaakin sormilla loppuun. Ihan jäätävän hyvä orgasmi, huudan ja kiroilen, tai no kiroilen ennen orgasmia, kun se alkaa olla lähellä. Pieni tauko ja vielä lähtee toinen orgasmi, ei toki niin hyvä, kun se ihan ensimmäinen. Sormet pilluun ja jäätävää sormetusta, ja kyllä edelleen tulee pillumehua, vaikka aamulla ja autossa oli jo ruiskutettu. Pyydän tämän jälkeen piiskaa, kun olen klitorisorgasmin saanut, ja aivan kiimassa, joten käännyn mahalleni ja saan raippaa perseelle.Pyydän syvältä, eli kohdunkaulasta, sieltä en ollutkaan pitkään aikaan orgasmia saanut. Tuntuukin ihan hemmetin hyvältä, ja se liike on kyllä pientä, melkein paikallaan X pitää sormia. Ja fistausta heti perään, ja sanon että tee silleen sormilla ja oikein hidasta puolikaarta. Tää on kyllä hyvä tyyli, eikä todellakaan tarvitse mitään nyrkkiä välttämättä tunkea, suorin sormin voi tehdä. Ja taas sormetusta ja minä runkkaan X:n kyrpää, ja hän laittaa penisrenkaan, ja tulee päälleni nussimaan. Ja niin hyvä kun penisrenkaan surina tuntuu pillussa ja välilihalla. Siitä ratsastukseen ja tässä kanssa niin hyvin surina osuu klitorikselle, ja kyrpä g-pisteelle, helposti tulee kyllä orkkuja. Ja vielä kontillaan takaapäin, ja X laukeaa, ja käännyn katsomaan, kun X runkkaa spermat. Ja vielä muutamat sormetukset lopuksi, kyllä oli taas pyyhe märkänä.

Yöllä myöhään kun tultiin takas hotellille mahtavan keikan jälkeen, niin sain jonkun aikaa sormetusta ja pillumehua hyvin ruiskutin pyyhkeelle. Olin itsekin jo aika väsynyt, ja olin jo heti aamulla saanut sormetukset ja autossa, ja sitten oli ollut hyvät seksit, niin tämä oli ihan hyvä näin.

su 13.11.
Aamupalan jälkeen vielä vedetiin hyvä setti. Otin pitkästä aikaa pupun, ja laitoin sen klitorikselle, yritän vähän vähentää ruusun käyttöä. Monihan on jäänyt esim. Satisfyeriin vähän koukkuun, ja ruusussa sama idea, eli alipaine imutus. X sormettaa samalla, kun suristelen pupulla, tuntuukin erilaiselta, orgasmi ei kyllä ole ehkä niin voimakas.Sitten pupu pois ja kunnolla sormetusta, ja pillumehujen ruiskutusta. Mun olis niin tehnyt mieli, että X olisi vähän antanut suuseksiä. Monta hyvää orgasmia ja kunnon sormetusta a-pisteeltä. Se löytyy muutama sentti g-pisteeltä eteenpäin, ei ehkä niin koukistetuin sormin. On minusta nautinnollisempi ja squirttaan helpommin siitä. Orgasmi on voimakkaampi kuin g-pisteeltä. Tiedätkö sinä missä a-piste on?X laittaa taas penisrenkaan paikalleen ja tulee nussimaan lähärissä. Ja kyllä niin helvetin hyvin surina osuus välilihalle, koska se surinaosa on sillä puolella. Sanon, että mennään sängyn päätyyn, kun haluan kunnolla piiskaa. X alkaa piiskata raipalla hyvällä tasaisella rytmillä, tuntuu hyvältä pitkästä aikaa, kyllä mä piiskaorgasmin saan. Ja sitten kyrpä sisään ja kunnon nussimista, X laukeaa ja käännyn katsomaan, menen niin lähelle, että osa spermoista tulee rinnoille.Takaisin sängylle ja ainakin kolmet kunnon sormetukset. Ensin a-pisteeltä ja sitten sanon, että voitko tehdä g-pisteeltä, kun siellä tuntui tykytystä. Ja sitten vielä yhdet a-pisteeltä, kylläpä oli hyvä seksintäyteinen viikonloppu. Mä sain taas jonkun flunssan, ei oo kiva. Isänpäiväkahvit otettiin sitten iltapäivällä, X meni sänkyyn ja lapset toi kortit ja laulettiin.



ma 14.11.
Välipäivä orkuista, en runkannut, eikä ollut seksiä. Minä kyllä ihan hirveässä nuhassa, että ei niin tehnyt mielikään.

ti 15.11.
Minä ihan taas flunsassa kotona, kyllä vituttaa, viikon olin terveenä ja nyt taas kipeenä. Mulla oli tosi kipeä olo, mutta sitten päivällä vähän parani, niin kyllähän mä heti pika runkut vetäisin. Nopeasti vaan Lustin pornoa kannettavasta ja vähän liukkaria, wand pilluun ja Ruusu klitorikselle.Ihmeen hyvä orkku, vaikka kipeä olinkin, ihan kiroilla piti, eilen toki välipäivä orkuista, niin ehkä siksi. Mutta en mä toista jaksanut, sormettaa kävin pesuhuoneessa, että vähän sain ruiskia pillumehuja.Meillä nykyään on käytössä klickin vesipohjainen perus liukkari. Mikä on sinun liukkari suosikkisi? Ennen oli Protex , mutta mä jotenkin herkistyin sille. Alkoi kutiseen ja tuli näppyjä. Onko teillä seksin aikana liukkaria? Keskusteluissa tulee paljon ilmi, ettei monetkaan käytä ollenkaan liukkaria. Olen ollut kyllä yllättynyt.

ke 16.11.
Oliko monilla hyvä runkkaushetki? Minulla oli, vaikka en vielä ihan terve olekaan. Laitoin Erika Lustin pornoa, laitoin nyt ihan perus heteroseksiä. Suoraan vaan Wand pilluun ja Ruusu klitorikselle. Tuntuupa jo ihan erilaiselta kuin eilen, kun on jo parempi olo, ja ei mene kauan, kun eka orgasmi.Sitten kunnon sormetusta, ja kyllä litisee ja squirttaan kunnolla, pyyhkeelle mehut valuu. Otan paksun tekokyrpäni ja hetken dildotan sillä, se ei ole kovin pitkä, mutta paksu, 4,5 cm, meluummin paksu kuin pitkä. Sitten lasidildolla teen kohdunkaulasta, ja onpa hyvä, en dildota sillä, koska se sattuisi vaan pyöritän. Ai, kun tuntuu hyvältä. Suosittelen lasidildoa, harmi kun tota ei, eikä mun loistavaa tekokyrpää saa enää Sinfulilta. Kaikki hyvä lopetetaan, samoin kuin Kaalimato lopetti pupun myynnin. Varmaan pari, kolme kohdunkaulanorgasmia sain, ja oli tosiaan hyvä tyyli pyörittää, eikä tehdä edes takas. Onko sinulla lasidildoa?Sitten sormetan ja äänitän litinöitä, kylläpä oli hyvän kuuloista, ja kiroilutkin tuli mukaan. Sitten vielä uudestaan Wand pilluun ja Ruusu klitorikselle, ja helvetin hyvä toinen orgasmi, huutoa ja kiroilua. Ja vielä sormetan oikein kunnolla lopuksi, ihan nilkalle räiskyy, kun pidän ne koukussa sivuilla. Pyyhekin oli näköjään huonosti, kun vähän meni sohvallekin. Mulla jäi jopa vähän kiimaa tämän jälkeen, että olisi ehkä kolmannen voinut vetää, mutta vähän kiire olisi tullut. Jos mä sit illalla vielä runkkaan.

to 17.11.
Taas oli runkkauspäivä tiedossa, ja aika terve jo olin. Laitoin Lushin pilluun surisemaan ja lähdin Mäcciin syömään. Lähtökiima oli 6, kun pääsin Mäcin pihaan, niin oli noussut seiskaan. Sammutin sen, kun olin pöydässä syömässä, mutta jonkun ajan päästä vaan uudestaan päälle. Kukaan ei kyllä kuule mitään, se on niin hiljainen. Sitten kävin vessassa, ja siellä 10 sormetusta reunalle, olisi kyllä niin tehnyt mieli jo ruiskia, kiima sitten 8 1/2. Kotona lelut esille, ja kesäkurpitsan päälle kortsu, pornoa kannettavasta ja sohvalle.Aloitan heti ekana dildottaa kesäkurpitsalla, hyvältä tuntuu, paksuus noin 5 cm. Ehkä vähän paksumpi kuin mun tekokyrpä. Otan siihen ruusun mukaan, ja jatkan dildotusta, hyvin se syvälle uppoaa. Sitten otan Cleopatran ja laitan sen pilluun, ja ruusu edelleen klitoriksella. Vähän aikaa reunailua ja saan kiiman 9 plussaan, ei ole enempää aikaa, pakko lähteä orkuttaa, ja kyllä on saatanan hyvä orgasmi, kiroilua ja huutoa. Ja heti perään kunnon sormetusta, ja kylläpä on märkää ja hyvät äänet lähtee, taas dildotan välissä kurpitsalla, ja oikeesti on kyllä hyvä, kantsii kokeilla tai kurkkua.Vaihdan Cleopatran Wandiin, niin ei tule niin helposti pois, ja sitten vaan toista orgasmia, ja kyllä on vieläkin parempi kuin eka. Oikein jalat puristan yhteen, ja kunnon huutoa ja kiroilua, toivottavasti naapurissa ei ollut ketään kotona. Ja vielä perään kunnon sormetusta.Tiedätkö sinä missä g-piste on? Kaksi sormea sisään, koukistus ja tule tänne liike, kohta tuntuu röpelöiseltä. Tuolla helpolla ohjeella pitäisi g-piste löytyä. Sitten vaan g-piste orgasmeja ja opettelemaan squirttaamista. Se vaatii sen ponnistamisen, työntämisen, ja naiselta heittäytymistä ja rentoutta, uskaltaa antaa mennä.Milloinhan meillä on seksiä? Jos sitä vaikka käsiseksiä tänään saisi, X:llä tiukka työviikko ja mäkin tässä flunsassa ollut.

Hyppäsin suihkun jälkeen alasti hajareisin X:n syliin, kun mua niin panetti. X ei innostunut yhtään, oli ihan stressi, väsy ja pää kipee. Sanoi kyllä, että mennään makkariin mieluummin, minä sinne äkkiä alasti makaamaan ja odottamaan. No käsiseksiä sain, en nyt muuta odottanutkaan. Liukkaria pillulle ja X kiusaa jonkun aikaa g- ja a-pistettä ennen kuin kunnolla sormettaa. Ai vittu kun tuntuu hyvältä kunnon sormetus, enhän mä tietenkään itse pysty yhtään niin hyvin sormettamaan.Ja kyllähän sitä kunnolla taas pillumehuakin valuu, nyt minulla oli pussilakana alla, aattelin, että käytetään tähän, kun muutenkin oli menossa pesuun. Ei kyllä niin hyvä kuin pyyhe, kun ei oikein ime. Jos vasta opettelee squirttaamista, niin sänky kyllä kannattaa suojata valmiiksi, koska jos sitä alkaa miettiä, että mitä jos tuleekin ja sänky kastuu, niin ei kyllä squirttaa. Samoin jos mahdollista pissahädän tunnetta jännittää, ei saa olla mitään sellaista mitä pitää pidätellä tai miettiä, ei kyllä onnistu muuten.Ensin parit hyvät sormetukset ja sitten X vaihtaa asentoa suoraan kohti jalkoväliä, ja menee sormilla syvälle kohdunkaulaan. Alkaa kohdunkaulan käsittely, mikä on ihan erilaista kuin sormetus. Se on arka paikka, ja kosketuksen pittä olla pientä ja tunnustelevaa. Ai, kun tätäkin olin jo kaivannut, saan mä itse tehtyä lasidildolla jonkinlaisen kohdunkaulanorgasmin.Sitten X:n sormien, käden liike menee siihen pillun suuaukolle, pyörittää ja välillä käsi on sellaisessa puoli "nyrkissä", mutta ei ole fistausta, vaikea selittää. Voisi sanoa, että monipuolista pillun suuaukon hyväilyä, tuntuu helvetin hyvältä. Loppuun vielä parit hyvät sormetukset.Jään sängylle hetkeksi makaamaan, ja kyllä mulle tulee kyyneleet silmiin, kun mä oisin niin halunnut jo kunnon seksiä. Tällaiset viikot on vaan niin perseestä.

pe 18.11.
Välipäivä orkuista, ei mahdollista sekstailla päivällä, ja X oli illan pois. En sitten runkannutkaan, kun meni niin myöhään ja viiniäkin olin juonut, enpä olisi orkkua tainnut saadakaan.

la 19.11.
Aamulla taas pientä riitaa, mutta sovittiin, ja sitten X työntääkin minut samantien pesuhuoneeseen. Kyllä äkkiä lähti toinen housunlahje ja sukka pois. Ja helvetin hyvää sormetusta, kyllä pillumehut hyvin ruiskuaa. Ja vielä toiset sormetukset perään, niin helvetin hyvä, ai että kun mä tykkään just tällaisesta. X availee jo housujakin, mutta sanon että ei, eikä olisi ollut aikaakaan. Myöhemmin vielä, kun istun sohvalla, niin X nappaa takaapäin hiuksista kiinni, ja vetää päätä taaksepäin ja suutelee. Pillu valahtaa märäksi, niin siistiä. Olisikohan tänään seksiä?

Aamupäivällä sain hyvät sormetukset pesuhuoneessa, ja pientä hiplailua ym. Vähän pitkin päivää ja illalla. Jossain kohtaa X:n sormet pillussa, kun istutaan sohvalla ja katsotaan telkkaria. Lapsetkin siinä, mutta ei ne mitään huomaa, onpa siistiä. Välillä hiipii pelko, että vittu jos ei olekaan seksiä, meinaa kyyneleet tulla silmiin.Mennään makkariin, ja kyllä on taas niin helvetin hyvää seksiä. Alkaa kiihkeä suutelu, ja aika pian X:n huulet meneekin pillulle. Ai saatana, kun tuntuu pillun nuolenta hyvältä. Mietin, että en ehkä klitorisorgasmia saa, kun jonkun verran viiniä olin juonut. X antaa suuseksiä Kivin metodilla, eli on sivullani ja nuolee pituussuunnassa. Suosittelen kokeilemaan, tämä tyyli on helvetin hyvä, ja samalla pystyy sormettaan. Alkaa tuntua, että ehkä orgasmin voisin saadakin, ja saan, mutta erikoinen. Mulle tulee itku, ja ei ole kovin voimakas orgasmi, alkoholi vaimentaa. Hemmetin hyvä, kun sormettaa samalla, ja pillumehua tulee, osa varmasti X:n suuhun.Otan kovan kalun käteen, ja runkkaan samalla kun X sormettaa. Vähän aikaa kohdunkaulan käsittelyä, ja sitten X laittaa värisevän penisrenkaan ja työntää kyrvän märkään pilluun. Tää on niin hyvä, kun se värinä osuu klitorikselle ja oikeastaan koko pillulle. Siitä X selälleen ja minä ratsastamaan, ja kyllä saan hyviä orkkuja. Ohjaan X sormen perseeseen, mutta ei se vaan tunnu hyvältä. Ehkä pitäisi vaan hyväillä peräaukkoa, ei laittaa sisään. Siitä vielä hetki lähärissä ja sitten saatanmoista rynkytystä kontillaan takaapäin. Kääntää minut ja tulee ruiskimaan spermat rinnoille, vittu siistiä. Muutamat hyvät sormetukset lopuksi, saman tien aloin nukkumaan. En edes pukenut päälle, vasta kun heräsin jossain kohtaa vessaan.

su 20.11.
Taas välipäivä orkuista, ei seksiä enkä runkannut. Kolme välipäivää yhdellä viikolla, se on kyllä paljon minulle. Illalla kyselin X:ltä, että voitaisko nyt seuraavalle viikolle jotain seksiaikoja sopia? Vähän kyselin, että eikö nyt illalla olisi parempi sekstailla, kun sitten huomenna yrittää johonkin väliin saada sopimaan? No X sanoi, että ei kyllä mitenkään nyt jaksa, että kyllä on parempi huomenna.

ma 21.11.
Kuopus ei sitten tänään mennyt kouluun, niin meidän seksit siis kusi, mutta olikin paljon parempi. Meillä oli spontaanit aamuseksit, ja vielä arkiaamuna. Minä meen x:ää halaileen, ja kiehnään, vähän on nihkeää, ja minä jo käännyn pois, että jos jatkaisin unia. Mutta X tuleekin halaileen, ja ristiluuta hiveltämään, käännyn selälleni, ja laitan pyyhkeen alle, X ottaa liukkaria ja alkaa sormeilla pillua. Minä vähän ohjaan, että klittaa hieroo, eikä suoraan sormetusta. Mä niin kaipaan kunnon klitorisorgasmia, se lauantaina saatu, ei ollut ihan kunnollinen, kun viiniä olin juonut.No X alkaakin kunnolla kiihottaa sormilla klitorista, minä vähän mietin, että saankohan, kun stressaa kuopus olohuoneessa. No kyllä vittu saan, ja eikä edes kestä kovin kauan, ja taas tulee itkukin, mutta helvetin hyvä klitorisorgasmi. Kroppa vaan tärrää, pieni tauko, ja X hyssyttelee, että olisin hiljaa. Ja vielä lähtee toinen, ja sitten kunnon sormetusta a-pisteeltä, kyllä taas pillumehua tulee. Sitten "kevyessä" nyrkissä pillun suulta pyörittelee, sellaista hyvin kevyttä liikettä. Otan sen jälkeen kyrvän käteen ja runkkaan ja X sormettaa. Mun on kyllä pakko lopettaa, kun mä saan niin voimakkaita orkkuja, että mä muuten puristaisin kyrvän ruttuun. Ja menee muuten vähän se orgasmi ohi, kun pitää keskittyä runkkaamiseen.X laittaa penisrenkaan, ja tulee nussimaan lusikassa, niin vittu kun on hyvä, kun se värinä osuu tässä asennossa peräaukolle, tuntuupa hyvältä. Lusikka asento, on kyllä aika turvallinen, jos on mahdollista, että yllätetään.Mutta X vaihtaa vielä lähäriin ja hetken päästä laukeaa, ja ruiskii spermat pillun päälle, vielä kahdet hyvät sormetukset lopuksi. Kyllä oli niin paljon paremmat näin spontaanit aamuseksit kuin sovitut.

Kun oli mahtavat spontaanit aamuseksit, niin kyllähän mulla aika hyvä kiima jäi koko päiväksi. Joten illalla kun kaikki oli mennyt nukkumaan, niin minäpä nappaan Ruusun, laitan pornoa kännykästä ja surruttelen itselleni mahtavan orgasmin. Ei kyllä kauaa tarvinnut ruusua klitalla pitää, kun orgasmin saan. Ja kyllähän musta ääntä lähtee, en mä vaan pysty olemaan täysin hiljaa, vielä kävin hyvät ruiskuorgasmit vetäiseen pesuhuoneessa.

ti 22.11.
Äsken menin X:ää halaileen ja sanoin, että voitaisko tehdä jotain, X hetken hiljaa ja sanoo, että en mä tiedä, ehkä jotain voidaan tehdä. No mennään makkariin ja nappaan Ruusun mukaan, pyyhe alle ja X laittaa liukkaria pillulle ja minä laitan Ruusun klitorikselle. X sormettaa ja minä surruttelen ruusulla, minulla ajatukset tahtoo harhailla, ja vähän pitää pyyhkiä liika liukkari pois. Tahtoo orkun tuleminen kestää, mutta vihdoin viimein. Se on kyllä jännä, kun mä alan kiroilla kun orgasmi lähestyy, vittu, vittu, vittu. Kiroiletko sinä? Välillä kyllä mietin, että olenko tämän suhteen joku outolintu, että kiroileekohan kukaan muu seksin aikana. Pidän edelleen ruusua klitalla ja toinen, vähän pienempi orgasmi vielä perään. Kolmet kunnon sormetukset, ja näissäkin kiroilen nyt jotenkin extra paljon. Tuntuu helvetin hyvältä, ja kyllä pillu litisee ja squirttia tulee. Sitten annan X:lle pusun ja sanon kiitos.

ke 23.11.
Ei mahista runkkailla päivällä rauhassa, enkä mä sitten illallakaan jaksanut, joten välipäivä orkuista.

to 24.11.
Piti olla yhteinen runkkuhetki päivällä, mutta mä sain jonkun vatsataudin. Taisi olla ruokamyrkytys, kun meni sitten päivässä ohi, eikä muihin tarttunut.

pe 25.11.
Kyllä oli kamalan huono olo koko torstai päivän, illalla mietin, että mun kiima oli 0-1, eipä ole koskaan ollut varmaan niin alhainen. Joten illalla, kahden välipäivän jälkeen ilman orgasmia, niin onhan mun jo orgasmi saatava.Joten pornoa kännykästä, vähän liukkaria pillulle ja ruusu klitorikselle. Jonkun aikaa pitikin suristella, että ei nyt ihan heti tullutkaan. Muutaman lasin olin toki viiniä juonut, mutta en niin paljon, että en olisi luullut sen vaikuttavan. Vihdoin, sellainen hyvä perus orkku, kyllä mä vittua päästelen ja vähän huudan. Vielä ennen kuin menen nukkumaan niin hyvät ruiskimiset pesuhuoneessa.X tulee yöllä pikkujouluista kotiin, niin yllättääkin minut loistavilla 15 minuutin sormetuksilla. Kyllä sai pillu kyytiä ja kyllä oli mahtavaa pillun litinää.

la 26.11.
Lähdettiin yhdeksi yöksi hotelliin, minulla oli tietty kovat odotukset seksin suhteen. Kun viimeksi oli ollut seksiä maanantai aamuna, ja käsiseksiä sain tiistaina. Välipäiviä orkuista oli ollut ja torstain runkkaushetkikin kusi.Kun päästiin huoneeseen, niin menen ensin suihkuun, kun todellakin haluan kunnon suuseksiä pitkästä aikaa. Vähän suutelua, ja sitten heti X nappaakin raipan ja naputtelee sillä perseelle, pillulle ja rinnoille, ja sanoo, että "tuhma täti" ja laittaa silmälaput silmille. Sitten X:n kieli lähtee liikkeelle pitkin vartaloa, nänneillä, nivusilla, reisillä, minä odotan aivan kiimaisena, että koska pillulle ja klitorikselle, mutta ei vaan tee. Ai, vittu kun vihdoin painaa märän kielen klitan päälle, tuntuu niin helvetin hyvältä. X lähtee pikkuhiljaa lipomaan oikein kunnolla, ja samalla sormettaa. Jossain kohtaa sanon, että siirry sivulle ja nuole pituussuunnassa. On kyllä näin parempi, ja lähelle orgasmia mennään, mutta X vaihtaa sitten sormiin, no ei kauan enää kestä, kun jäätävä ORGASMI, ei tule squirttia samalla vaikka sormettaa. X:kin taitaa yrittää, että saisiko sen squirtin paineella lentämään.Monta hyvää sormetusta vaihdellen g- ja a-pisteeltä, ja kyllä on pyyhe märkä. Siitä muutamat kohdunkaulanorgasmit, ja ai kun on hyvä, näitä ei itse oikein saa tehtyä. Nousen seisomaan sängyn sivulle ja X antaa piiskaa, ai kun just siistiä odottaa, että milloin se napsahtaa, ei piiskaa tasaisella rytmillä. X laittaa penisrenkaan ja alkaa nussia, niin helvetin hyvä, kun se se värinä osuu peräaukolle. X ottaa kunnolla lanteista kiinni ja painaa itsensä minua vasten, jolloin värinä tuntuu saatanan hyvin, ja kyrpä sisällä samalla. Tässä vielä piiskaakin muutamat iskut. Painaudun alas sängylle, ja menen polvilleni. Takas sängylle ja vielä nussimista lähärissä, ja surisee niin hyvin pillussa, ja hyviä orkkuja saan. Kun X laukeaa, niin nousen istumaan, niin saan spermat rinnoille, vittu kun siistiä.

Hyvien seksien jälkeen lähdimme ravintolaan syömään, mä olin edelleen ihan kiimainen, ja vinkkasin X:lle, että hei mennäänkö vähän vessaan. Vitsillä heitin, kun ei siellä olisi oikeasti voinut mitään tehdä. X taisi jotain sanoa, että no käy siellä vähän yksikseen hommailee jotain, että rauhoitut. Muutenkin siinä hiplailin kättä ym. X sitten jotain sanoi, että taas lataat kauheat odotukset yölle, että ei kannata. No muahan vähän alkoi vituttaa, mutta en sitä sit sen enempää miettinyt, vaan meninpä vessaan sormelle. Kunnolla sormetin ja ruiskin pikkuhousuille, kylläpä helpotti. Kotimatkalla hotellille olin etäinen ja kyllä vähän vitutti, että ei nyt sit seksiä varmaan ole. Mentiin sänkyyn ja sanottiin hyvät yöt, ja vittu ei mitään. Mulle tuli kyyneleet silmiin ja menin vessaan itkemään. Menin takas sänkyyn ja halaileen X:ää, jos saisin hänet messiin. No en saanut, vaan riitelyähän siitä vaan tuli. Mua vitutti, että vittu tällainen hotelliviikonloppu, kun ei seksiä ollenkaan yöllä, ei mitään. Ja viimeksi ollut pikaiset aamuseeksit maanantaina ja olin mä käsiseksiä saanut tiistaina. Nukuin todella huonosti, ja mietin, että vittu kun olisi kaikki paljon helpompaa, jos mä en haluaisi näin paljon. Silleen ehkä kerran viikossa, niin ei ole joka helvetin viikko näitä samoja vääntöjä.

su 27.11.
Aamulla riita ja keskustelut jatkui. Mä taas tietty käyttäydyin todella lapsellisesti, mulla oli vaan niin kovat odotukset viikonlopulle. Kun seksiä on nyt viime viikkoina ollut muutenkin vähän. X yritti kovasti, että meillähän on nyt tässä aikaa ja voisko nyt sopia ja tehdä? Mä olin vaan jääräpää, että ei, ja vittu meni jo, ei mua nyt kiinnosta, antaa olla. Pakkasin kamat ja olin jo ihan, että lähdetään himaan jo, harvinaista minulta, kun seksiä olisi ollut tiedossa. Mutta olin jo niin viittuuntunut, surullinen ja päättänyt, että antaa olla.Jossain kohtaa sit sanon, no tehdään sit jotain, kun aattelin, että olisiko se niin kuin sovintoseksiä ja ei sit taas tiedä, että milloin on seuraavan kerran. Laitan pyyhkeen alle ja menen makaamaan passiivisena, että no niin... X tulee suutelemaan ja hiveltämään, mä en oo kyl yhtään messissä. Kiiman taso ehkä 2-3, ja kyllä ajatuksilla voi vaikuttaa paljon, koitan vähän olla mukana, mutta väkinäistä on, X:kin jo lopettaa ja sanoo, no ei tartte jos ei oikeesti nappaa. Yritän sit, ei kun tehdään nyt vaan, kyl mä tästä innostun. Ja X laittaa käden pillulle, niin johan mä alan herätä, olinkin odottanut, että milloin koskee pilluun.Aloittaa vihdoin kunnon pillun käsittelyn, ja kiihottaa sormilla klitorista. Kyllä saa aika kauan vispata oikein tosissaan, että orgasmin vihdoin saan. Kyllä se vaikutti paljonkin, että lähtö kiima oli niin huono ja mieli maassa ja vittuuntunut. Onkohan haluttomuus tuollaista? Ehkä. Mutta helvetin hyvä orgasmi, ja itku tulee, se oli kyllä odotettavissa. Onko sinulle tullut itku orgasmin aikana tai jälkeen? Ja huudan kyllä lujaa, X hyssyttelee, sanon, että ei täällä enää ketään ole, kun siivoojia ehkä. Meillä oli late check out.Monet hyvät sormetukset a-ja g-pisteeltä, ja kyllähän sitä squirttia taas kunnolla tulee. X laittaa penisrenkaan ja tulee päälleni, jalat nostan hartioille, siitä käännyn kontilleni ja kunnon nussimista takaapäin. Penisrengas taas surisee hyvin peräaukolla. Minä otankin vähän liukkaria ja sivelin sitä sinne, niin X vielä peukalolla samalla sitä hyväilee. Siitä laskeudun mahalleni ja laitan tyynyn lantion alle, niin se kohottaa hyvin pyllyn, eikä sitä tarvitse itse jännittää. X rynkyttää menemään, ja kun laukeaa, niin kylläpä malli lentää, kun mun käsivarsille asti, hyvä ettei hiuksille.No ei tää nyt ihan kunnon sovintoseksiä ollut, kun nihkeä meininki edelleen jatkuu. Eikä me mitään seksiaikoja olla edes sovittu, vaikka sekin piti tehdä.

ma 28.11.
Välipäivä, en runkannut, eikä todellakaan ollut seksiä, kun ihan tässä riidoissa vielä X:n kanssa ollaan. Ei ole kunnolla asiaa keskusteltu ja sovittu.

ti 29.11.
Eilinen taas välipäivä ilman orgasmeja. Mä aattelin nyt kokeilla olla muutaman päivän ilman. Katsotaan montako päivää onnistuu? Käy veikkaamassa stooreissa. Kiima tällä hetkellä 7.

En runkannut vielä eilen, eli nyt kaksi päivää ilman orkkuja. Jos olen vielä tänäänkin ilman, niin se on kolmas päivä, ja en kyllä muista milloin näin monta päivää olisi ollut. Kiima tällä hetkellä 8. Näin yöllä unta, että runkkasin autossa, en lauennut unissani. Huusin kovaa sen muistan. Olin jo ajatellut, että käyn päivällä autorunkulla, mutta vittu mä mihinkään ehdin. Kiima tällä hetkellä 8.

Laitoin tiistaina stooreihin kyselyä, että monta päivää veikkaat minun olevan ilman orgasmia. Viimeksi olin orkkuja saanut sunnuntaina päivällä. Vaihtoehdot oli 1, 2, 3 ja 4. Ajattelin, että eniten olisi veikattu kahta päivää, mutta yllättävää kyllä, se olikin 4. Eli monilla oli kova luotto minuun, että olisin runkannut vasta perjantaina. Olin tehnyt visan, kun minun olisi pitänyt tehdä kysely. Joten en saa sieltä tuloksia ulos, missä olisi näkynyt prosentit miten vastattiin.No runkkasin mä sit illalla kuitenkin. Kiima oli ehkä 8 1/2 ja olisin mä varmaan voinut olla runkkaamatta vielä yhden päivän, mutta en mä sit jaksanut pitkittää enää. Ja tiesin ettei tänäänkään olisi voinut rauhassa runkkailla. Otin siis Ruusun ja Wandin, pornoa kännykästä ja vähän liukkaria pillulle. Ei kyllä vittu kestänyt kauan, kun ensimmäinen orgasmi. Helvetin hyvä, puristan jalat yhteen, huudan ja kiroilen.Pieni tauko ja lelut pois, ja sitten vaan uutta orkkua perään. Nyt koitan, että jos vetäisee Wandin pois ihan just ennen orgasmia, niin saisiko oikein kunnon squirtin lentämään kaaressa. No ei se onnistu, ja näköjään orgasmi tästä vähän häiriintyy, jää kesken. Joten takas Wand pilluun ja vähän niinkuin pinnistän, työnnän aivan kuten sormetuksessa sen orgasmin loppuun, nyt tuli wandikin ulos pillusta.Koitan tätä tekniikkaa, kun yksi nainen vähän treenasi minun neuvoilla, että oppisi squirttaan, ja kyllähän hän oppi. Sitä voi oikeasti siis opetella, ja siinä se ponnistaminen, työntäminen on se oleellinen juttu. Hän sai tuolla tekniikalla, että vetäisee dildon juuri ennen orkkua pois, niin kaaressa lentämään. Mun pitää vielä treenata.Mutta kyllä mä hyvin ruiskin, kun menen sitten pesuhuoneeseen, tulee kyllä niin helvetisti mehuja lattialle. Mutta kylläpä mä olen jo surullinen ja apaattinen, kun ei ole seksiä ollut, eikä meidän riitakaan oikein selvä ole.

ke 30.11.
En runkannut, eikä ollut seksiä.