Masturbointia uusilla leluilla

10.02.2021

Maanantaina myöhään illalla huomasin mahtavan tarjouksen Satisfyer Pro3 Vibrationista. Ajattelin, että voisi kokeilla tuollaista, kun siinä on mukana myös värinä, eikä pelkästään sitä alipainetta. Jos se toimisi minulle paremmin. Tilasin samalla mustan perusdildon, ja liukuvoidetta. Ettei tarvinnut maksaa postikuluja. Tilaus olikin pakettiautomaatissa jo tiistai iltana. Hain sen, ja kun lapset oli menneet nukkumaan, niin ajattelin, että kokeilin Satisfyeriä. Herra X olikin kaksi yötä pois, työmatkalla. No pimeässä yritin laittaa säädöt täysille, sekä imun, että vibran, mutta eivät varmaan olleet, ja eikä mulla ollut liukkariakaan. No, kyllä mä kyydit sain, mutta ei mitään ihmeellistä. Jotenkin sen alipaineen imu ei mulla tunnu juuri ollenkaan. Kun sormen sinne laittaa, niin kyllä se sormeen tuntuu, mutta jotenkin siellä liian syvällä. Ettei se imu ylety kunnolla siihen klitorikselle.

No keskiviikkona päivällä ajattelin, että luen ihan rauhassa ohjeet, ja otan kunnon masturbointi hetken Satisfyerin ja dildon kanssa. Siirryin sohvalle, ja kannettava siihen, että voin katsoa pornoa samalla. Jos sitä vähän alkaisi välillä panostaa masturbointiin, ettei aina vaan pikaiset pupulla. Katselin Lustin pornoa, ja etsin jotain hyvää pätkää. No, voi helvetti, löytyikin mahtava musta-valkoinen lesboporno lyhyt elokuva, missä oli fistausta. Hanska kädessä nainen fistasi rannetta myöden toista naista. Toinen loistava pätkä, mikä löytyi, oli "opetusvideo" suuseksistä. Ja kyllä vittu mies nuoli ja sormetti niin saatanasti pillua. Pari naista aina välillä kommentoi, kuten opetusvideossa kuuluukin.

Sitten levitin liukkaria pilulle ja laitoin sitä myös dildolle. Minulla on sellainen musta, ei mikään kovin iso, ihan perus dildo. Tästä oli testiryhmän kommentteja, joten se oli vaikuttanut ostopäätökseeni. Esim. lesbopari kommentoi, että on sopivan pituinen, ettei osu kohdunsuulle, jolloin helposti sattuu. Satifyeristä laitoin sekä alipaineen, että värinän täysille ja aloin asetella sitä klitoriksen kärjelle. Hain pitkän aikaa oikeaa kohtaa, ja tunnustelin, että mitenhän tästä nyt saisi kaiken tehon kunnolla irti. Katsoin myös, ettei häpykarvoja jää väliin, kuten ohjeissa oli sanottu. Välillä runkkasin kovaa dildolla pillua, edes takas, ja samalla pidin Satisfyeriä klitalla. Odottelin rauhassa, että mitä tuntemuksia alkaa tulla. Dildo tuntui hyvälle g- ja a-pisteellä, ei tietysti lähellekään mitään sellaista, mitä Herra X pystyy sormilla tekemään, mutta hyvältä kuitenkin. Vähän tuli sellaista paineen tunnettakin, mikä enteilee yleensä squirttia, mutta en sitä sen kummemmin ajatellut. Vähän ajan kuluttua alkoi tuntua, että orgasmi olisi tulossa. Tunne kasvoi pikkuhiljaa, ja olin, että KOHTA, KOHTA se tulee. Ja sain mahtavan orgasmin, kun ajattelee, että se tuli masturboidessa. Oli erilainen, kokonaisvaltaisempi ja voimakkaampi kuin pupulla saatu.

Jäi vähän jotenkin kiima ja halut päälle, niin ajattelin, että no kokeillaanpa, josko saisin toisen orgasmin heti perään. Pidin vähän aikaa taukoa, ja vaihdon pornopätkän tässä kohtaa siihen suuseksin "opetusvideoon". Runkkasin ensin pelkällä dildolla voimakkaasti pillua. Ja kyllä tosiaan se on juuri hyvän kokoinen, ja osuu aika hyvin g- ja a-pisteeseen, kun kääntää sitä häpyluuta kohden. Sitten taas Satisfyer klitalle, ja odottelin jonkun aikaa, että saanko toisen orgasmin, vai mitä. Ja jälleen tunne kasvoi pikkuhiljaa, ja sain toisen orgasmin. Ja yhtäkkiä squirttasin. Tämä tapahtui ihan yllättäen, ei tullut sellaista paineen tunnetta, se vaan tuli. Olin ihan ihmeissäni, mutta se tuntui erittäin hyvälle, ja orgasmi sen ansiosta selkeästi voimakkaammalta. En tiedä kuinka pitkälle squirtti olisi lentänyt, mutta dildo oli sisälläni. Kuitenkin sohvalle tuli ihan kunnon märkä läntti. Tämä oli juuri sellainen yksittäinen ruiskaus, mitä joillekin saattaa tulla seksinkin aikana. Mutta kun Herra X minua sormettaa kunnolla, niin silloin minä enemmänkin valun ja tunnen pulppuavan nesteen sisälläni. Joskus kyllä pitäisi testata, että Herra X ottaa kesken ruiskuamisen sormet pois, jotta näkisi mihin asti se lentää. Mutta, toki se tällöin katkaisee sen orgasmin, mutta ehkä se yksi ei haittaisi, koska saan monta ruiskuorgasmia seksin aikana. Se ei saisi olla se mikä tulee klitorisorgasmin perään, eikä se minkä saan nussimisen jälkeen. Ne ovat yleensä kaikkein parhaimmat ja voimakkaimmat. Ja varsinkin silloin valun ja pulppuan kuin Niagaran putous.

Kyllä oli hyvä olo tällaisen masturbointi hetken jälkeen. Oikein posket hehkuivat, kuten kunnon orgasmin jälkeen kuuluukin. Ja hymyilytti se squirtti. Olin siitä edelleen hämilläni, mutta hyvin iloinen, että näin kävi. Tämän jälkeen, en ole onnistunut squirttaamaan, kun olen masturboinut.