Syyskuun Seksipäiväkirja

25.11.2022

to 1.9.
Kylläpä oli hyvät runkut taas tänään. Oliko muillakin, ketä runkkasi? Menin makkariin ja otin kannettavan sinne, että voin katsoa Erika Lustin pornoa. Kyllä mä sen voisin kännykkäänkin ladata, mutta en viitsi. Katson sitten kännykästä jotain Porhubia tai jotain. Lelut esille, ja laitoin ekana mustan anaalitapin perseeseen, ruusun klitorikselle ja pikku Wandin pilluun, aika nopeasti eka orgasmi, ihan jäätävä. Kauhea paine pillussa, niin pesuhuoneeseen vetäiseen kunnon sormetukset, seisaaltaan on kyllä hyvä, ja taas reittiä pitkin mehut valuu.Takaisin makkariin ja otan nyt värisevän anaalitapin ja laitan perseeseen. Ruusu klitalle, ja vähän lasidildolla dildottelen. Sitten tulee mieleen, että haenpa kesäkurpitsan, aika pieni se oli, mutta tuntuipa vaihteeksi hyvältä. Tappi perseessä, ruusu klitalla ja kurpitsalla dildotin menemään. Sitten vaihdoin kurpitsan tilalle taas pikku Wandin, kylläpä oli surinaa, kun tappikin vielä surisi perseessä. Se ei vaan tahdo pysyä, kun jännitän jalat suoriksi, ja varsinkin kun orgasmin saan, niin työnnän niin paljon, helvetin hyvä tämäkin orgasmi. Ja taas pesuhuoneeseen, ensin sormetan seisaaltaan, mutta sitten menen selälleni makaamaan. Dildotan lasidildolla niin saatanasti, ja saan mä silläkin ruiskuamaan, ja kyllä on pillu niin helvetin märkä. Ja välillä taas sormilla, kovasti yritän jos olisi saanut kunnon squirtin paineella tulemaan.Tästä tuleekin niin kova kiima, että vielä kolmas kunnon klitorisorgasmi vedettävä. Sitä ennen teen lasidildolla kohdunkaulasta, ja orkku, mutta ei kyllä lähelläkään sitä mitä se on, kun X tekee sen sormilla, ja taas Pikku Wand pilluun ja Ruusu klitorikselle, ihmeen vähän aikaa menee, että orgasmin saan, vaikka jo kolmas klitorisorgasmi menossa. Ja vittu kun onkin kova, näköjään kovenee vaan, kiroilen oikein kunnolla ja huudan.
Kyllä oli niin helvetin hyvä ja rento olo tämän jälkeen. Johan tässä aika kireä alkaa olla, kun seksiä ollut viimeksi sunnuntaina. Lauantaina ollaan lähdössä taas X:n kanssa hotelliin kahdestaan, että jospa siellä sitten. Huomennakaan ei päivällä onnistu seksit, aika usein on perjantai päivisin ollut seksihetki.

pe 2.9.
Kylläpä alkoi eilen illalla olla jo kireä meininki, meillä oli ollut viimeksi seksiä sunnuntaina illalla. Olin totta kai runkannut, mutta eihän se sama asia ole. X:llä ollut taas selkä kipeänä, joten en ole hirveästi edes olettanut, enkä itse ehdotellut. Muutenkin ajattelin, että en ehdota, X tulee sitten itse, enkä halunnut sellaista, että X tyydyttää vain minut. Minusta kyllä vaikuttaa tosi nopeasti sellaiseen yhteyteen, ja yleiseen ilmapiiriin, että onko seksiä vai ei. Kyllä seksi sellainen parisuhteen liima kuitenkin on. Meillä helposti häviää kaikenlainen läheisyys, kun minä en sitten oikein viitsi tehdä mitään, ettei ala himottaa liikaa, ja sitten tulee pettymyksiä ja turhia vitutuksia siitä, ja ettei X:lle tule olo, että "täytyy" tehdä jotain.Lähdin viemään tyttöä treeneihin, niin tuli extempore mieleen, että minäpä runkkaan pitkästä aikaa autossa. Sinne suunnalle olin menossa, missä on hyvä, rauhallinen runkkupaikka. Otin ruusun, liukkarin ja pyyhkeen mukaan, pääsin paikalle, niin housut alas, pornoa kännykästä, vähän liukkaria ja ruusu klitalla. Kiihottavaa, kun joku voi ajaa tai kävellä ohi, vähän se häiritsee, kun pitää peilistä vilkuilla, että tuleeko joku.Jalat jännittyy suoriksi, perse nousee ylös penkistä ja ai SAATANA mikä ORGASMI. Ja vittu, kun saa kerrankin huutaa niin lujaa, kun haluaa. Pieni tauko ja sitten aika nopeasti toista orgasmia perään, muutamia kertoja menee aika reunalle, mutta pakko keskeyttää, kun tulee auto. Tää on ihan hyvä vaan näin, koska kiima kasvaa lisää, ja toinen orgasmi onkin vielä parempi. Vittu kun huudan ja kiroilen, vittu, vittu. Ja siitä vielä sormetusta, ja squirttaan kyllä kunnolla, onneksi on pyyhe suojana. Olipa kyllä hyvät runkkaukset ja kireydet lähti.Kysyin X:ltä saunassa, että arvaapa missä olin? Sanoi paikan, eli oli arvannut mihin jäin. En saanut sormetuksia saunassa, joten minäpä sormettelin itse. Kyllä oli pillu märkänä, ei mitään hajua, että olisiko seksiä illalla.

Kun mentiin nukkumaan, niin kyllä X tuleekin halaileen, ja alkaa pikkareita riisumaan. Ottaa kädestäni kiinni ja laittaa sen kovana seisovalle kyrvälleen, alan runkata sitä, ja X sormettaa samalla. Yritän ottaa X:n kaulasta kiinni, että tulisi suutelemaan, mutta X sanookin, että ei uskalla, kun ehkä herpes tulossa. Vittu, mua alkoi vituttaa, ja meni maku koko hommasta. Kyllä se vie aika paljon pois siitä "kiihkeydestä" ja läheisyydestä, kun ei voi suudella. Ja olisin nyt kovasti kaivannut, kun ei ollut ollut seksiä neljään päivään.Mutta kylläpä olin nopeasti taas messissä, kun X sormettaa kunnolla menemään. Olin kuin Niagaran putous, huomasi kyllä neljän päivän tauon, mitä oli mennyt kunnon sormetuksista. Sitten ihanaa kohdunkaulan käsittelyä, ja ihan jäätävä kohdunkaulanorgasmi, ja ihan itku tulee pitkästä aikaa. Oli tunnetta paljon mukana, ja olin kovasti jo odottanut seksiä, niin siksi varmaan.Sitten kääntyy käsi toisin päin, ja X alkaa fistata, aika syvälle käsi menee ja tuntuu helvetin hyvältä. Orgasmeja satelee, vaikka olin jonkun verran viiniä juonut, mutta hyvä, kun olin klitorisorgasmit runkannut aiemmin, sitä en nimittäin olisi saanut. X tulee päälleni nussimaan lähärissä, ja vaihtaa asentoa, että on polvillaan, vähän tuskastelee, kun taitaa sattua selkään, joten käännyn kontilleni ja jatketaan siinä. Vittu kun X rynkyttää menemään ihan saatanan kovaa. Ai, kun kaipasin, että olisi avokämmenellä vähän vedellyt ja napannut vaikka hiuksista kiinni. X vetää kyrvän ulos ja laukeaa, minusta homma jäi vähän kesken, niin otan laatikosta tekokyrvän ja X jatkaa hetken sillä. Kun lopettaa, niin sormettaakin siitä asennosta, aika hyvä, erilainen, mutta ei kyllä yhtä hyvin pääse a- ja g-pisteelle. Joten käännyn vielä selälleni, että pystyy kunnolla sormettamaan, ja saa lennättää pillumehuja.

la 3.9.
Aamulla riitaa ja kireä tunnelma, minä taas "suutuin" tai mua alkoi vituttaa, kun piti lähteä hotelliin X:n kanssa, ja taas hän sanoo, että ehkä herpes huulessa. Vittu, mua alkoi vituttaa, ei voi suudella eikä saa suuseksiä. No vähän saatiin asiaa keskusteltua, mutta hotellissa maattiin sängyllä ja katsottiin vittu korista. No sitten vaan minä riisuin vaatteet, laitoin pyyhkeen alle ja otin lelut esille, että nyt hommiin, ei voinut suudella, mutta ei se nyt hirveästi sitten haitanutkaan. Kyllähän siinä nyt enemmän tunnetta olisi mukana, kun voisi kunnolla suudella.X ottaakin meikkisiveltimen ja tekee sillä, niin melko hyvin korvaa huulet. Tekee rinnoilta, nänneiltä, jaloilta ja pillulta. Oikein kunnolla kutittelee klitorista ja pillua. Oletko sinä kokeillut meikkisivellintä? Miltä se tuntui? Kääntää pyllyn esille ja alkaa hiveltää ja painaa ristiluuta, nappaa raipan, ja piiskaa sillä samalla, onpa hyvä yhdistelmä. Käännyn takas selälleni, niin x alkaa kiihottaa klitorista sormilla, kyllä kestää jonkin aikaa, varmaan kolme kertaa pitää laittaa jalkoja yhteen, etten saa vielä. Tavallaan hyvä näin, kun kiima kasvaa ja ORGASMI on sitten ihan jäätävä. Jalat ja nilkat tikku suorina, tarraan kiinni lakanoista ja huudan vitun lujaa, ei vaan pysty olemaan hiljaaNyt yllättäen haluankin sormet suoraan sisään, nappaan X:n kädestä kiinni, ja työnnän ne, että sormeta heti, oli niin painetta kertynyt. Ja kyllä squirttaan ihan valtavasti, kunnon pulputus käy. Kohdunkaulanorgasmeja parikin, ja siitä suoraan fistausta, ei nyt rannetta myöden, mutta hyvin kuitenkin nyrkki pilluun uppoaa. Otan kyrvästä kiinni ja hetken runkkaan, X tulee päälleni nussimaan ja jonkun aikaa siinä, ja sitten nousen sängyn päätyyn seisomaan ja siinä takaapäin vedetään loppuun, tai kun X laukeaa. No, kylläpä siinä tuli loppu riidat selvitettyä, kaikki oli tämän jälkeen ok, sitten kylpyyn ja ravintolaan syömään.

su 4.9.
Saatiin myöhäisempi check out, niin ei ollut kiire, ehdittiin rauhassa vetäistä vielä hyvät seksit aamupalan jälkeen. Nyt voikin suudella, kun ei X:lle tullutkaan herpes, mutta en mä suuseksiä silti uskaltanut, kun jos vaikka onkin. Suutelulla aloitetaan, ja siitä aika nopeasti X alkaa sormettaa, ja minä runkkaan kyrpää. Hetken päästä X kääntääkin minut päällensä ja alan ratsastaa kyrvällä. Ihan vitun siistiä, ja varsinkin kun X hieroo samalla peukalolla klittaa. Minä vispaan lantiota oikein kunnolla ja välillä X "nostaa" minua ja rynkyttää menemään. Selkäni köyristyy, jännityn, huudan ja helvetin hyvä orgasmi.Käännyn takas selälleni ja haen Ruusun, se klitorikselle ja X sormettaa g-pistettä. Saatanan hyvä orgasmi, ja olipa kiva, kun ei aina mene samalla kaavalla, että ensin klitorisorgasmi. X tekee ihan helvetin pitkään orgasmikontrollia, ja minä olen aivan kiihkossa ja kiimassa, painetta ihan helvetisti pillussa, ja voihkin ja odotan, että milloin? Ei X sormetakaan, vaan oli menossa kohdunkaulaan siitä suoraan, mun piti sanoa, että sormeta nyt jo. Ai vittu, kun siistiä päästä ruiskuttaa kunnolla paineet pois.Kohdunkankaulan käsittely tuntuu erityisen hyvältä, ja oikeasti parasta on se ihan pieni liike, kun X pitää sormia käytännössä paikallaan, niin mahtavia kohdunkaulanorgasmeja. Oletko sinä saanut kohdunkaulanorgasmin?
Oletko miehenä antanut naiselle kohdunkaulanorgasmin? Suositteleen kokeilemaan, ja etsimään oikean paikan.Siitä suoraan fistausta, välillä suorin sormin ja välillä käsi nyrkissä, ja niin parasta, kun nyrkki vähän syvemmällä, niin tekee toooodella hitaasti puoli kaarta. Ai, SAATANA, kun hyvä. X tulee päälleni nussimaan ja suutelee samalla, minä levitän jalat ihan auki, hyvinpä venyttää 😀. Ja mikä parasta, saan spermat pillun päälle ruiskittuna, kylläpä taas tulee tavaraa oikein kunnolla. Ja kunnon sormetukset vielä lopuksi.

ma 5.9.
Välipäivä orkuista, en siis runkannut, eikä ollut seksiä.

ti 6.9.
Olipa meillä mahtavat seksit päivällä. kävin aamulla töissä muutaman tunnin ja tulin kotiin lounaalle ja panoille, sitten takaisin töihin. Sanoi aamulla x:lle, että onnistuisiko seksit kun tulen, syötiin yhdessä ensin lounasta ja sitten hommiin. Oltiin hoitopöydällä, Erika Lustin pornoa kannettavasta ja aloittelin ensin yksin. Laitoin Lushin @hotlips.fi pilluun ja Ruusun @erotiikanaika klitorikselle. Ai, kun teki jo mieli orkkua, kun eilen oli täysin välipäivä orkuista.X tulee messiin ja laittaa minulle silmälaput silmille, ottaa liukkaria
ja hieroo rintoja kunnolla, ja siitä sitten nivusia ja pillua. Oikein isolla, laajalla liikkeellä, tuntuipa hyvältä. Sitten pillun ja klitoriksen käsittelyä, X pyörittelee, kutittelee, hieroo ja sivelee, tahti kiihtyy ja välillä taas hidastuu. X lisää liukkaria tosi usein, se on kyllä tärkeää, kun klitorista kiihottaa sormilla. Yhtään ei saa tuntua nihkeeltä, pitää liukua hyvin. Kyllä edelleen ihmettelen, kun keskustelen ihmisten, lähinnä miesten kanssa, että miten vähän liukkaria käytetään. Usein sanovat, että no nainen on muutenkin jo märkä. Klitorista ei ainakaan voi sormilla kiihottaa ilman liukkaria. Ja jos yhtään pidempään meinaa sormettaa, niin tarvitsee yleensä liukkaria. Tai todennäköisesti kun liukkaria on, niin se tuntuu molemmista paremmalta. Minä en tahdo edes squirtata ellei ole liukkaria. Ja sitä olen paljon kans ihmetellyt, että miksi moni vain sormettaa ehkä yhden orgasmin? Miksi ei enempää?Jonkun ajan päästä helvetin hyvä orgasmi, X jatkaa kiihottamista ekan orkun jälkeen, ja pari pienempää perään. Lopettaa ja hetken tauko, niin sanon, että jatka vielä, kun saan vielä sen, niin otankin X:n kädestä kiinni, ja työnnän sormet sisään, haluankin heti sormetusta.Saan taas toivoa, kun X kysyy sormetusten jälkeen, että mitäs sitten? No tietenkin kohdunkaulanorgasmeja parit. Onkin hyviä, nousen istumaan ja huudan kunnolla, X on ihan helisemässä, että ei voi huutaa noin kovaa. Suoraan perään fistausta, ja vittu kun on hyvä, sellainen toooodella hidas puoli kaari. Ja nopeampaa ruuvausta sitten, jos nyrkki on enemmän siinä pillun suuaukolla. Se pillun suuaukko onkin herkkää aluetta. Suosittelen käsittelemään sitä esim. useammalla sormella, kolmella tai neljällä, ja laittaa niitä vaikka vähän silleen "löyhästi" nyrkkiin.Nousen ylös ja X alkaa antaa raippaa, ja vittu kun "sattuu", tuntuu niin pirusti. Saan piiskaorgasmin, ja X on lopettamassa juuri, kun piiskaaminen alkoikin tuntua enemmän nautinnolta. Taisikin vasta sitten lähteä endorfiinit liikkeelle, ja pyysin, että jatkaa. Sitten kyrpää pilluun ja nussimista takaapäin, käännyn katsomaan, kun X laukeaa, se on niin siistiä. Kylläpä oli niin hyvät päiväseksit, joku 45 minuuttia nautintoa ja paljon orgasmeja. Olipa tästä sitten hyvä lähteä jatkamaan töitä.

ke 7.9.
Illalla pikaiset runkkaukset ruusulla, yhden orgasmin vetäisin, ja olipa hyvä, huutaa ja kiroilla piti. Vielä pesuhuoneessa kunnon ruiskuorgasmit sormetuksella, pillumehut valui vaan reittä pitkin.

to 8.9.
Minä vedin päivällä ihan helvetin hyvät runkut, ensin vähän reunailin, laitoin Lushin pilluun, sitten kannettavasta Lustin pornoa ja lelut esille. Otin lisäksi ruusun klitorikselle, vedin muutamia kertoja reunalle, ja vaihdoin jossain kohtaa Satisfyeriin, kun en ehtinyt ladata ruusua täyteen, niin säästin akkua. Laitoin hyvää perus heteroseksiä, missä mies ja nainen harrastaa seksiä riippumatossa.Otin anaalitapin ja laitoin sen perseeseen, Lushin vaihdoin wandiin ja Satisfyerin ruusuun, hetken päästä aivan tajuton orgasmi, kyllä huusin ja kiroilin, oli kyllä pitkäkin, varmaan 10 sekkaa. Lelut pois ja pesuhuoneeseen sormettamaan, ja niin helvetisti tulee pillumehua, ja pillu litisee. Takaisin sohvalle ja otan lasidildon, ja dildotan sillä, mutta en kyllä squirttaa. Mä tartten sen voimakkaan tule tänne liikkeen, mutta hyvältä se tuntuu, otankin siihen lisäksi ruusun, ja koitan samalla dildottaa lasidildolla. Hyvä, mutta vähän hankalaa saada orkkua, kun pitää keskittyä samalla dildottamiseen, joten Wandi takas pilluun, taas ihan helvetin hyvä orgasmi, ai VITTU.Sormetan sohvalla, ja koitan saada squirtin kaaressa lentää, mut en mä saa. En tiedä miten se onnistuisi? Mutta kylläpä on märkää, läntti pyyhkeellä, ja osa pesuhuoneen lattialla. Nostan oikein hyvin jalat sivuille, niin pillu siinä oikein esillä, ja saa sormet helposti sisään. Käyn vielä pesuhuoneesakin sormettamassa, koska seisaaltaan saa paremmin sormet a-pisteelle. Suosittelen kaikkia naisia etsimään itseltään a-pisteen, kun g-piste on löytynyt. Ja miesten toki kannattaa etsiä se myös. On minusta paljon nautinnollisempi ja squirttaan helpommin siitä. Ja moni mies on sanonut, kenelle olen sen neuvonnut, että kyllä naiset on saanut parempia orgasmeja kuin g-pisteeltä, ja moni siitä sitten lähtenyt squirttaakin.Vielä on kiimaa ja pillussa tykyttää, joten ei kun kolmatta orgasmia vaan. Hetken teen siten, että ruusu on klitalla ja wandia pidän pillun suulla, vähän ehkä osuu g-pisteelle. Työnnän sen sitten kuitenkin sisään, ja samalla setillä taas. Nyt jo tuleekin aika hiki, ja paita lentää pois. Ihmeen vähän aikaa kestää, että saan kolmannen orgasmin, ja helvetin hyvä edelleen. Vielä loppuun sormetukset pesuhuoneessa. Illalla oli vielä kova tykytys pillussa, vaikka monta hyvää orkkua runkkasin päivällä. Pakko oli pyytää X:ltä sormetukset, kun mentiin nukkumaan. Parit kunnon sormetukset a-pisteeltä ja hyvät ruiskuorgasmit.

pe 9.9.
Aamupäivällä oli helvetin hyvät seksit, Lustin pornoa kannettavasta ja laitan Lushin hetkeksi pilluun surisemaan, kun X tulee niin otan sen pois. Hän laittaa silmälaput silmille ja tulee suutelemaan, ja kieli siirtyy ensin nivusille ja sieltä sitten pillulle. Ihania pitkiä lipaisuja, ja kiertelyä klitoriksen ympärillä, ja ihan silleen kevyesti, että juuri ja juuri koskee. Suosittelen Erika Lustin pornoa, jos haluaa hyvää laatu pornoa. Varsinkin jos naisen kanssa haluaa katsoa yhdessä, niin tämä on ehkä sellaista paremmin naisillekin sopivaa. Varsinkaan, jos ei ole niin tottunut pornon katsomiseen. Erika Lust on naisohjaaja, ja tekee pornoa enemmän naisnäkökulmasta. Naisen nautinto ja orgasmit otetaan hyvin huomioon. Sieltä kuitenkin löytyy hyvin monenlaista pornoa, on kimppaseksiä, ryhmäseksiä, lesboseksiä, BDSM:ää, erilaisia fetissejä jne. Kannattaa käydä sivuilla katsomassa joku ilmais pätkä, niin saa sähköpostiin parin päivän päästä jonkun tarjouksen. Itse esim. maksan tällä hetkellä alle 6 € kuussa. Se ei ole juuri mitään laatu pornosta.X nuolee pituussuunnassa, eli Kivin metodilla, kannattaa kokeilla jos ei ole tuttu. Sanon jossain kohtaa, että sormetapa välissä, mutta ei loppuun asti, tämä tuli ideana, kun luin toukokuun seksipäiväkirjaa läpi. Siitä takas pillun nuolentaan, lähelle orkkua mennään, mutta X vaihtaakin sitten sormiin. Ai, vittu mikä orgasmi, huudan helvetin lujaa kai, X yrittää painaa kättä mun suun eteen, siirrän sen vihaisesti sivuun. Ja on pitkä orgasmi, kun tulee pienempiä perään. Sitten vähän pidempi tauko ja X lähtee vielä kiihottamaan klitorista, vielä orgasmi, ja orkun perään haluankin heti sormusta, ja pystyy sormettaa, koska se pieni tauko oli aiemmin. Otan X:n kädestä ja ohjaan sen pilluun, ihan helvetin hyviä ja voimakkaita orkkuja myös sormetuksella.Ja kohdunkaulanorgasmit myös helvetin hyviä, ja se on jännä, kun oikeasti melkein parhaalta tuntuu, kun X tekee aivan pientä liikettä. Sormet on melkein vaan paikoillaan, ja näistä orkuista jää sellainen ihanan raukea olo. Siitä fistaukseen, niin vittu eiköhän ovikello soi, ei kun nyrkki vaan pillusta pois ja avaamaan ovi. Tyttö kännykän kanssa hetkeksi pihalle, nyrkki takas pilluun ja homma jatkuu. Pyydän, että X nuolee samalla, ihan helvetin hyvä, ja mahtavia orkkuja. Ja vittu sellainen toooodella hidas puoli kaari, on niin hyvä.Nousen ylös ja pyllistän, X alkaa piiskata raipalla, hyvällä hitaalla, tasaisella rytmillä. Piiskaorgasmin jälkeen lopettaa, mutta sanon, että jatka, ja mun on ihan pakko sormettaa, pillumehua tulee lattialle ja toinen orkku. X nussii ja laukeaa pilluun, ottaa tekokyrvän ja dildottaa sillä perään, vitun hyvä. Ja muutamat sormetukset vielä loppuun, että saa kunnolla ruiskuttaa paineet pois.

la 10.9.
Eilinen päivä oli ihan hemmetin nihkeää, minä olin kireä ja kiukkuinen, kun olin nukkunut huonosti, kun lonkkia ja selkää särki. Ja jotenkin taas oli silleen, et en oikeen tiedä mitä viitsii X:n kanssa tehdä, halailla, pussailla, ettei sitten turhia odotuksia ainakaan tule illalle. Niin, sitten helposti alan käyttäytyä päivänvastaisesti, mikä on todella hölmöä, eipä X sitten ainakaan tule. Ei ollut saunassakaan sormetuksia, enkä sitten edes itsekseen voinut, kun koko ajan joku lapsista oli samaan aikaan.X meni nukkumaan, niin menin jonkun ajan päästä perästä, yritin jotain halailla, no pakit tuli, X oli jo unessa. Menin siis olkkariin ja runkkasin yhden orkun Ruusulla ja Wandilla, menin takaisin ja vielä yritin, no keskusteluahan siitä taas tuli. Että jos olen vittupää koko päivän, niin miten edes voin olettaa, että seksiä olisi illalla. No minä siihen, no enhän mä oletakaan, kun siitä vasta se vitutus sitten tuleekin jos ei seksiä sitten olekaan ja olen odottanut. Vähän siis riitaisissa oloissa mentiin nukkumaan.

su 11.9.
Tänään kävin taas vetäisemässä ihan helvetin hyvät runkut autossa. Ajoin tuttuun, hyvään paikkaan, Lush pilluun, ruusu klitorikselle ja pornoa kännykästä. Joudun mä silti vilkuileen, että tuleeko ehkä autoa tai meneekö jalankulkijoita.
Ai saatana mikä orgasmi, ihan helvetin hyvä, vaikka vähän häiriintyy, kun painan Ruususta vahingossa eri säädön päälle.Hetkeksi sammutan molemmat lelut, mutta aika nopeasti toista orkkua perään. Ei edes kovin kauan mene, kun VITTU vielä parempi. Huudan saatanan lujaa, kiljun melkein, itkukin melkein tulee, ja squirttaus, tunnen sen, mutta ei paljon tule ulos, kun Lush on pillussa.
Kunnon sormetukset perään, ja niin hemmetisti tulee pillumehua. Onneksi on pyyhe monin kerroin alla, vittu kun oli hyvä. Mä huusin niin kovaa, että nyt ihan kurkussa tuntui.

Olin vetänyt helvetin hyvät runkut autossa iltapäivällä, niin eipä mulla ollut illalla edes mikään kauhea kiima, enkä odottanut, tai olettanut, että on edes seksiä. Vähän kyllä ajattelin, että ehkä on, kun lauantaina ei ollut, ja taas kauheat keskustelut silloin yöllä.X tulee suutelemaan, niin mä en edes heti ole kunnolla messissä. Mut sit lähteekin huulet alaspäin vittua kohti, niin kylläpä herään. Ensin vähän rinnoilta ja nivusilta, mutta aika pian sitten pillulle. Pitkiä nuolaisuja vulvaa pitkin, kielen kärjellä pyörittelyä klitoriksen ympärillä ja päältä. Tahti kiihtyy, ja mukaan tulee koko suu ja pää, välillä höllää ja minäkin laitan vähän jalkoja yhteen. Käydään lähellä orgasmia, mutta en vaan vielä saa. Mutta sitten X siirtyykin sivuilleni ja alkaa antaa suuseksiä Kivin metodilla, eli pituussuunnassa. Ei mene enää kauan, kun ORGASMI lähtee tuleen. Ai, helvetti mikä orkku, kuin sähköisku menee läpi koko kropan, jalat tikkusuorina, nilkat ojennettuna, kroppa tärrää, huudan ja itku tulee. Uutta vaan putkeen pienen tauon jälkeen, niin yhteensä orkku kesti varmaan pari minuuttia. Ihan käsittämätöntä, jossain kohtaa vähän pidempi tauko pakko pitää, klitta niin herkillä, mutta sitten vaan X jatkaa nuolemista, niin ei kun taas lähtee. Niin saatanan hyvä. Enpä kyllä ainakaan muista milloin tällaisen orkun olisin saanut, ja pelkällä suuseksillä, ei edes sormet pillussa, eikä mitään leluja.Vähän pidempi tauko pakko pitää ennen sormetusta, ja hetken X tekee orgasmikontrollia. Ruiskuorgasmitkin tuntuivat voimakkailta, aika usein vasen jalka tärrää, ja saatan hakata oikealla kädellä patjaa, kiroilen ja huudan, kyllä naapuri taas varmaa kuuli. Aamulla, kun sanoin X:lle, että olipa vuosisadan orgasmi, niin X sanoi, että no varmaan kuuli naapuritkin 😊.Myös kohdunkaulanorgasmit tuntui syviltä ja voimakkailta. Tai aina ne melkein tuntuu, kun ne on jotenkin niin erilaisia kuin klitorisorgasmi ja g- / a-piste orgasmit. Ja helvetin hyvää pillun ruuvausta perään, ja nussimista lähärissä. Kahdet hyvät sormetukset lopuksi, ja kyllä pillumehua tuli taas kunnolla. Kyllä oli niin helvetin hyvät seksit ja ORGASMIT.


ma 12.9.
Illalla kun olin käynyt suihkussa, niin hyppäsin sohvalla alasti hajareisin X:n syliin, ja laitoin nänniä suuhun. Ei oikein X innostunut, en mä kyllä kauheasti odottanutkaan, että seksiä olisi ollut, kun edellisenä päivänä oli. Kun X oli menossa nukkumaan, niin sanoin, että voitko vähän sormettaa. No sain kolme hyvää sormetusta, ja kolme kunnon orgasmia.Tulin vielä olohuoneeseen, ja odotin, että X nukahtaa, niin runkkasin. Taas pikku Wand pilluun ja Ruusu klitorikselle, pornoa kännykätä. Ihan helvetin hyvä orgasmi, kyllä on vaikeaa pidätellä ääntä ja taisin mä vähän kiroillakin. Vielä pesuhuoneessa sormetukset, ja pillumehua lattialle.

ti 13.9.
Tänään päivällä olisi ollut hyvin aikaa harrastaa seksiä, mutta aattelin, että en kyllä ehdota, että jos X ei ehdota, niin ei sitten. No ei ehdottanut, töitä vaan teki.

Illalla, kun oltiin menossa nukkumaan, niin pyysin taas X: ltä, että voiko sormettaa. Olin itsekin tosi väsynyt, kun olin käynyt luovuttamassa verta. Niin ajattelin, että haenkin ruusun, kun en jaksa jäädä runkkaileen sit sen jälkeen. Ruusu klitorikselle ja X sormettaa samalla, sanoo kyllä, että on vähän vaikeaa, kun mä suoristan jalat niin tikuiksi, mä en vaan voi sille mitään, mutta on pakko.Jäätävän hyvä orgasmi ja pitkä, varmaan joku 10 sekuntia. Siitä suoraan sormetusta, tai no vähän aikaa X tekee orgasmikontrollia. Kahdet hyvät sormetukset riittää, kun aika poikki olen itsekin, ja tiedän, että X haluaa päästä nukkumaan.

ke 14.9.
Mun on pakko kyllä runkata, vaikka illalla tiedossa seksiä, pillussa tykyttää ja panettaa, vedin kyllä hyvän setin, vaikka tänään pitäisi olla seksiä. En jaksanut odottaa iltaan, niin pillussa tykytti, vähän lämmittelin, niin laitoin Lushin pilluun surisemaan, ja hain sillä aikaa leluja valmiiksi ja Lustin pornoa kännykästä. Ruusu klitorikselle ja värisevällä dildolla vähän peräaukon hyväilyä.Sitten menin pesuhuoneeseen, ja laitoin suihkun päälle, menin makaamaan sen päälle, että suihku tuli peräaukolle ja samalla pidin ruusua klitoriksella. Olipa jotenkin erikoista maata pesuhuineen lattialla, ja runkata. No kyllä mä hyvän orkun sain, ja sen jälkeen olikin olo, että haluan jotain perseeseen. Menin takaisin sohvalle, ja laitan tekokyrvän pilluun. Dildottelen sillä, ja sitten sormetan kunnolla, maistankin pitkästä aikaa, pillumehu maistuu makealta, hyvältä. Laitan neljä sormea, ja sitten kaikki viisi, tosi helposti menee, vitsi kun voisi itse fistata, mutta se ei onnistu kyllä, koska käsi pitäisi kääntää toisin päin. Välillä myös lasidildoa ja sitten tekokyrpä takaisin, ruusu klitorikselle ja anaalitappi perseeseen.Tämä on vähän isompi, kuin se mun toinen, hyvin se menee, mutta jotenkin sitten painaa, kun tekokyrpä on samaan aikaan. Mun tekokyrpä on aika paksu, niin otan sitten jossain kohtaa tapin pois, kun ei se oikein tahdo edes pysyä. Tekokyrvän vaihdan Wandiin, eli tutulla setillä seuraava orgasmi. Helvetti kun hyvä, ehkä mun olisi kannattanut koittaa vaan pitää se tappi perseessä. Kunnon sormetusta taas, ja koitan saada kaaressa, paineella lentämään, ei lennä. Mitenhän se onnistuisi?Vielä tuntuu kiimaa olevan, niin ei kun vaan kolmatta orkkua. Wandilla ja Ruusulla, ja aattelen, että ehkä kestää kolmas tulla, mutta eipä siinä nyt kovin kauaa mennyt, ja edelleen ihan saatanan hyvä. Ja nyt tulee wandikin pois pillusta, niin paljon työnnän, vitsi kun olisi vielä squirttikin tullut samalla. Varmaan yli puoli tuntia runkkailin ja nautin.Ja enpä tiedä onko seksiä, X oli ollut pitkän päivän töissä, ja oli ihan stressaantunut. Mullekin sitten iski ihan väsy, ja oli niin hyvät runkut päivällä, ettei ollut sitten niin tarvettakaan.

to 15.9.
Aamupäivällä sanoin jossain kohtaa X:lle, että seksit ei onnistukaan huomenna, että tänään illalla sitten pitäisi olla. No meillähän sitten jo tuli riitaakin, jostain kyllä ihan muusta, mutta kyllä siihen sitten seksikin liittyi, sanoin, kun on liian vähän seksiä, viimeksi oli ollut sunnuntaina.Olin laittanut alustat jo aiemmin valmiiksi sänkyyn, ja menin sinne makaamaan, en tiennyt, että onko mitään vai ei, kun riitaa tuli. Ja X taas sanoi, että ehkä herpes huulessa, ei ollut varma. Olin vähän, no hemmetti, että suoraanko vaan sormet pilluun, kun ei voi suudella? Mutta sitten sanoin, että testataanpa uutta hierontaöljyä, makuna oli kiwi-mansikka. X levittää sitä reilusti rinnoille, ja siitä sitten pillun kautta takapuolelle, välilihalle, ristiluulle. Tuntuupa hyvältä, ja erityisen hyvältä, kun sivelee peräaukon päältä. Voihkaisen kunnolla, kun koskettaa sitä, ja sitten vähän enemmänkin hyväilee peräaukoa. Pitäisi näin ehkä tehdä useamminkin, että vain hyväilisi sitä, ei laita mitään sisään.Käännyn takas selälleni ja X alkaa keskittyä klitorikseen, ottaa normi liukkaria lisäksi, ihanasti kutittelee, kiertelee ja kiihottaa klitorista. Tahti alkaa kiihtyä ja minulla jalat jännittyy tikkusuoriksi, laitan jalat yhteen, että ei tule, ei oikein ole edes lähellä. X aloittaa alusta, ja minä otan sormista kiinni, että vähän sormettaisi välissä. Taas jalat yhteen, en vieläkään saa, alan tuskastua ja mietin jo, että haenko ruusun. Vielä kolmannen kerran X aloittaa vähän niinkuin alusta, no VITTU vihdoin, aivan JÄÄTÄVÄ ORGASMI. Kylläpä oli vaihteeksi tiukassa, että sain.Ruiskuorgasmit tuntui extra hyviltä ja ihan valtavasti tuli pillumehua. Otan X:n kyrvän käteen ja alan runkata, X sormettaa samalla. Siitä X kääntää minut päällensä ratsastamaan, ihan vitun siistiä, siitä vaihdetaan lähäriin, että mun jalat on X:n harteilla. X laukeaa ja ruiskii spermat pillun päälle, tunnen mutta en nää. Saankin tämän jälkeen vasta kunnon kohdunkaulanorgasmit. Olipa hyvä olo seksin jälkeen, kropassa tuntui jotenkin extra hyvältä ja rentoutuneelta. Varmaan, kun viimeksi oli ollut seksiä sunnuntaina, minulle kyllä liian harvoin, kun kolmen päivän väli.

pe 16.9.
Välipäivä, en runkannut, eikä seksiä, X oli illan pois.

la 17.9.
Tänään aamulla aikaisin, kun X tuli kotiin, sain mä vähän sormetusta. Aamupäivällä kun herättiin, taisi X:llä olla vähän kankkuspanetusta, kun tuli hiplaileen ja halaileen vähän väliä. Lähdettiin iltapäivällä kuopuksen peleihin, ja kun siellä tuli tunnin pelitauko, niin lähdettiin X:n kanssa metsään, että käydään katsomassa löytyykö sieniä.Kävin ensin puskapissalla, ja siitä suoraan hommiin. Vittu me mitään sieniä ehditty katsoa, otin kengän ja toisen housunlahkeen pois, ja minulla oli jäänyt viime syksyn sienireissusta kumihanska taskuun, niin X laittoi sen käteen. Nostan toisen jalan kiven päälle ja halausote X:stä, ja sitten lähtee saatananmoinen sormetus. Niin helvetin siistiä, ja kyllä tulee pillumehua. Muutamat sormetukset, sitten pyllistän ja otan puusta kiinni, X alkaa nussia. No eipä kauan kestä, kun X laukeaa, käännyn katsomaan, kun mälli lentää. Ja vielä sen jälkeen kunnon sormetukset, niin helvetin siistiä tällainen spontaani seksi metsässä. Oletko sinä harrastanut seksiä metsässä tai jossain muualla ulkona? Illalla ei sitten seksiä ollut, mutta sen nyt tiesikin, kun X oli vasta aamulla tullut kotiin. Kyllähän mulle jo vitutus tuli, vaikka kivat pikapanot oli metsässä. Mutta niin pikaiset vaan, ettei mulle riitä. Ja kun en ollut klitorisorgasmia saanut, enkä perjantainakaan, niin kiima jo aika kova.

su 18.9.
Tänään sain järjesteltyä kaikki lapset samaan aikaan jonnekin, niin onneksi järjestyi semsihetki päivälle. X lähti iltapäivällä reissuun, ja tulee vasta keskiviikko illalla takaisin. Mä olin ollut jo kaksi päivää ilman klitorisorgasmia, joten kovasti jo klitassa tykytti.Mentiin makkariin ja X alkaa suudella ja laittaa liukkaria pillulle, alkaa hipelöidä vulvaa ja klitorista, ja aika nopeasti tahti kiihtyy. Mun niin tekee mieli suuseksiä, niin yhtäkkiä vaan painan X:n päätä pillua kohden, että sinne niin. Kun on siinä sivussa, niin alkaa nuolla heti pituussuunnassa, eli Kivin metodilla, tuntuu niin hyvältä. Ei kyl kovin kauaa mene, kun jäätävän hyvä klitorisorgasmi, ai että kun olin kaivannut. Ja on pitkä orgasmi, X vaan nuolee ja painan päätä pillua vasten, ettei vaan lopeta kesken.Kiihottaa vielä sormilla perään, ainakin kolme, neljä orkkua, ja kunnon sormetusta parin orkun verran. Sitten otan kyrvän käteen ja runkkaan, ja X sormettaa samalla. X kääntyy jalkopäähän, ja työntää sormet syvälle kohdunkaulaan. Sieltä pari kohdunkaulanorgasmia.X nussii ensin lähärissä, sitten käännyn vatsalleni, ja laitan tyynyn lantion alle. Mutta ei tässä asennossa kovin kauaa, vaan nousen kontilleni. X rynkyttää menemään oikein kunnolla, hyvä orgasmi tässäkin. X ei laukeakaan, ei hän aina, eikä sitä aina kaipaa, minä sitten sitäkin enemmän. Kahdet hyvät sormetukset sitten riittikin. Makoilin pitkän aikaa ja fiilistelin, oli kyllä hyvä olo. Kyllä kunnon klitorisorgasmi teki hyvää, se on kyllä pakko yleensä saada, vaikka muita orkkuja ja saisi, niin ei riitä. Kyllä se kunnon klitorisorgasmi on se paras ja tärkein.Nyt minulla on joka yö joku lapsista vuorollaan vieressä nukkumassa, ei tartte yksin nukkua.

ma 19.9.
Tänään oli taas kunnon runkkauspäivä, aloin reunailla puolen päivän aikaan, laitoin Lushin pilluun surisemaan. Jossain kohtaa vähän ruusua klitalla, muutamia kertoja vedin reunalle, sitten välissä piti käydä koululla. Kun tulin takaisin, niin jatkoin ja keitin päiväkahvit, istuin sohvalla pillu levällään, hörpin kahvia ja reunailin. Kyllähän siinä kiima hyvin kasvoi, ja alkoi jo orkkua tehdä kovastikin mieli.Hain loput lelut esille ja Erika Lustin pornoa kannettavasta, vielä reunailin muutaman kerran ja otin jo Wandinkin käyttöön, vähän dildottelin tekokyrvällä myös. Sitten otankin anaalihelmet jo tungen sen perseeseen, hyvin se sinne uppoaa koko pituudeltaan. Ajattelin, että eipä ainakaan tule orkun aikana pois, että kokeillaanpa nyt kunnolla.Helmet perseessä, Wand pillussa ja ruusu klitoriksella, ja sitten orkkua kohti. Ai, helvetti kun on hyvä, mutta anaalihelmet tuntuu vähän painavan, olisi varmasti ollut parempi ilman. Pitäisi ehkä kokeilla, että joku pienempi kuin Wand olisi pillussa. Ei noi anaalijutut taida vaan olla mun juttu, otan helmet pois ja jatkan ilman. Sormetan kunnolla ja kyllä on märkää, kunnon squirttia tulee. Dildotan tekokyrvällä ja lasidildolla, laitan Ruusun klitorikselle ja dildotan samalla lasidildolla. On hyvä, mutta vaikeaa saada orgasmia, kun pitää keskittyä dildottamiseen.Joten lasidildon tilalle taas wand, ja toista orgasmia perään, ja on parempi, huudan ja kiroilen, eikä satu perseeseen. Vittu, mä kyl nyt taas hetkeksi unohdan noi persetapit, välissä taas sormetan ja dildotan lasidildolla. Aattelen, että jokohan riitti, mutta ei, vaan vielä kolmas orgasmi, ja vieläkin ihan helvetin kova. Taisi olla paras orkku, melkein Wandi tuli ulos pillusta.

ti 20.9.
Ei mitään mahista runkata rauhassa päivällä, joten iltaan jäi. Wandi pilluun ja Ruusu klitorikselle ja kännykästä pornoa. Mahtavaa squirttailua, kun nainen runkkaa, istuu jossain ulkona takapihalla. Ja siinä vaan vetelee squirtteja kaaressa, toki näissä jotkut saattaa olla feikkiä, että pissaa suurin osa. Mut olisi kyl siistiä, kun itsekin osaisi tolla tavalla.Ensin vetäisin ekan, eikä oikeasti kestänyt kun ehkä 2-3 minuuttia kun sain, huusin ja kiroilin vittu, vittu, vittu. Ajattelin, että riittää yksi, mutta ei, toista vaan perään ja yhtä hyvä. Taas piti vähän huutaa ja kiroilla vittu, vittu, vittu. Kun tulee kiroilua, niin silloin on kyllä helvetin hyvä orgasmi. Sormetukset pesuhuoneessa lopuksi, kyllä mä hyvät pillumehut sain lattialle ruiskittua.

ke 21.9.
Ei mahista runkata rauhassa päivällä, X tulossa kotiin illalla. Onkohan seksiä? Mä muistin ihan väärin, että mihin aikaan tulee, luulin, että aiemmin illalla. Joten menin nukkumaan ja vetäisin sängyssä yhden orkun wandilla ja ruusulla, tekipä hyvää.

to 22.9.
Ei mahista runkata päivällä, ja vähän mietin, että onkohan illalla seksiä, kun viimeksi oli ollut sunnuntaina, kun X oli ollut reissussa. X oli kyllä tehnyt pitkän päivän töitä, ja oli ihan stressaantunut, joten en ajatellut, että on mitään. Oli kaikenlaista siinä illalla, ja meni myöhään, ja vähän kyselin, että olisiko vaikka sormetusta saanut. X sanoi, että ei kyllä mitenkään jaksaisi mitään, no eihän siinä sitten. Itsekin olin sitten niin väsynyt, että en sitten edes runkannut.

pe 23.9.
Hyvät runkkaukset oli päivällä, olikin jo aikamoinen tykytys pillussa, kun eilen ei orkutusta ollenkaan. Minulle tuli extempore mieleen kokeilla kurkkua, ei kun kortsu vaan päälle ja testiin. Liukkaria kurkulle ja pillulle, kurkku pilluun ja Ruusu klitorikselle. Kurkku olikin aika hyvä, siitä sai hyvän otteen, dildotus tuntui hyvältä ja ruusu surisi klitoriksella. Melkein olisi voinut näin kokeilla saada orgasmia, mutta vaihdoin kurkun tilalle kuitenkin Wandin.

Kimppakivaa katsoin Lustin pornossa ja paras kohta on, kun mies laukeaa. Ei ihan hirveän kauaa tarvii suristella, kun ensimmäinen jäätävän hyvä orgasmi. Lelut pois, ja kurkulla dildottelua perään ja sormetusta. On kyllä pillu märkä, oikein kunnon litinää kuuluu, siitä pesuhuoneeseen ja ruiskutukset lattialle. Takaisin sohvalle ja ei kun toista orgasmia perään, wandi pilluun ja Ruusu klitorikselle. Ai saatana, vielä parempi ORGASMI. Kiroilua vittu, vittu, jaa niin paljon ponnistan, että Wandi tulee pois pillusta ja squirttaus samalla. Onpa niin hyvä, kyllä squirttaus selkeästi voimistaa orgasmia, ja se ponnistaminen on siinä se oleellinen asia. Squirttaamista voi opetella. Parhaiten se onnistuu hyvällä sormetuksella g-pisteeltä. Ja g-pisteen löytymiseen helppo ohje on kaksi sormea sisään, koukistus ja tule tänne liike. G-piste tuntuu röpelöiseltä. Liukkaria kannattaa olla. A-piste löytyy sitten muutama sentti g-pisteeltä eteenpäin, ei ehkä niin koukistetuin sormin. Tämä voi olla vaikeampi löytää, koska se ei erityisesti tunnin miltään kuten g-piste. A-piste on minusta nautinnollisempi, eli saan paremman orgasmin kuin g-pisteeltä, ja squirttaan helpommin siitä.

Illalla kun mentiin nukkumaan, niin en yhtään tiennyt, että onko seksiä vai ei. X tuleekin aika kiimaisena kimppuun, ja alkaa kunnon suutelu, ja aika pian myös sormetus. Klitorisorgasmia en edes odottanut saavani, kun viiniä olin jonkun verran juonut, onneksi olin päivällä saanut parit hyvät klitorisorgasmit, niin ei niin tarvettakaan. Pillumehua ruiskuaa, ja kunnon pillun litinää ja lotinaa, on kyllä märkää.

X siirtyy alemmas ja alkaa nuolla pillua, on kuin mikäkin Lassie. Minä otan kyrvän käteen ja alan runkata, X sormettaa ja minä runkkaan. X tuleekin nussimaan lähärissä ja onkin oikein kunnon menoa, X nousee pois, eikä vielä laukeakaan. Siirtyy jalkopäähän ja työntää sormet syvälle kohdunkaulaan. Ihan helvetin hyviä kohdunkaulanorgasmeja parit. Minä otan taas kyrvän käteen, runkkaan hetken ja sitten alankin ottaa suihin. Ai kun on siistiä, X kääntää minut päällensä ja alkaa samalla nuolla pillua. Siinä sitten ollaan 69:ssä aika pitkään. Ihan vitun siistiä, ja X nuolee niin vitun hyvin, ja välillä oikein imee klittaa, se vasta hyvältä tuntuukin.

Siitä sitten uudestaan lähärissä nussimista, ja minä huudan, että Vittu nussi mua. X laukeaa ja ruiskii spermat pillun päälle, en nää, mutta tunnen kuinka märkä, lämmin sperma lentää. Loppuun vielä kolmet hyvät sormetukset. Olipa huono kun en laittanut lasten kosteussuojaa, koska olikin mennyt pyyhkeestä läpi tai ohi. Joten märkä sänky, piti laittaa kuiva pyyhe, että viitsi mennä nukkumaan.

la 24.9.
Pitkästä aikaa sain saunomisen lomassa jäätävän hyvät sormetukset keittiössä. Kaikki lapset olivat vielä saunassa, niin pitihän sitä tilaisuus hyödyntää. Äkkiä pyyhettä ylös, ja X työntää sormet märkään pilluun, ja alkaa sormettaa a-pistettä. Ja kyllä pillumehua valuu niin helvetisti, pitkin reisiä. Lapset huutelee äitiä, ja minä yritän jotain takaisin vastata. Äkkiä vielä toiset sormetukset, ja helvetin hyvä orgasmi, ja oikeasti on kyllä kunnon lammikko lattialla, ei ihan pieni pala paperia riitä kuivaamiseen. Seksin suhteen ei ollut juurikaan odotuksia illalle, kun X oli herännyt jo klo 6. Mielestäni aika hyvin sain pettymykseni ja vitutuksen peitettyä, en tiedä huomasiko X, olihan se minun käytös vähän sellaista "teennäistä", mutta eipä ainakaan riitaa tullut silloin illalla. En mä sitten runkatakaan jaksanut, ja olisi voinut vähän kestääkin orkun saaminen, kun viiniä olin jonkun verran juonut.


su 25.9.
Kyllä oli taas päivällä vähän kireä meininki, kun ei lauantaina ollut seksiä. Ja ihan jo kunnon huudot iltapäivällä tuli jostain, no X kyllä pyysi sitten anteeksi. Ei ollut kauheasti odotuksia seksin suhteen, X oli vähän kipeän oloinenkin. Tuli kyllä sohvalla viereeni, joten aattelin, että jotain saattaisi ollakin.

Mentiin makkariin, niin nappasin ruusun mukaan, ja kyllä X tulee suutelemaan, laittaa liukkaria pillulle ja alkaa pillua hieroa. Kiertelee ja kutittelee klitorista, pidän ruusua koko ajan käden alla, että otan sen jossain kohtaa sitten mukaan. Hyvän aikaan X kuitenkin lämmittelee ja kiihottaa klittaa.

Laitan Ruusun klitorikselle, ja X jatkaa sitten siitä g-pisteen sormetusta. Ja minä surruttelen samalla ruusulla. Hetken päästä ihan helvetin hyvä orgasmi, oikein päässä pyörähtää ja huudan. Siitä heti perään X sormettaa loikein kunnolla, ja minä pidän edelleen ruusua klitalla. Onpa hyvä, ja ajattelen jos olisin paineella kunnolla squirtannut, mutta en, hyvin pillumehua silti tulee. Toinen orkku perään, kun pidän edelleen ruusua klitalla, ei ole sellainen ihan pelkkä klitorisorgasmi, vaan vähän sellainen yhdistelmä.

Otan Ruusun pois klitorikselta, ja sitten ihan pelkästään sormetusta a-pisteeltä ja kyllä tulee pillumehua ja tuntuu helvetin hyvältä. Parit hyvät, kunnon sormetukset, ja sitten sanon X:lle, että riittää. En nyt kauheasti enempää odottanutkaan. Mutta minä sain hyvän käsiseksi setin, ja kunnon klitorisorgasmin, mitä en lauantaina saanut ollenkaan. Kyllä se kunnon klitorisorgasmi on se kaikkein paras ja tärkein.



Ma 26.9.
Illalla X valvoi yllättävän myöhään, vaikka oli vähän flunssainenkin, ja ollut pitkän päivän töissä. Minä jo mietin, että pyydänkö sormetusta, ja olisin surrutellut ruusulla, kun ajattelin, että en jaksa kohta itsekään valvoa ja odotella, että X menee nukkumaan ja sitten vasta runkkaan.

No en viitsinyt kysyä, kun melkein tiesin vastauksen, niin odottelin, että X meni nukkumaan. Heti vaan pornia kännykästä ja vähän liukkaria, pikku Wand pilluun ja Ruusu klitorikselle, ai vittu kun tuntuu hyvältä. Ja tunne kun kiima kasvaa ja KOHTA, KOHTA helvetin hyvä ORGASMI, ja en mä vaan pysty olemaan hiljaa.

Hetkeksi lelut pois pillusta, ja pieni tauko ja takaisin, toista orkkua perään. Ja helvetti, melkein parempi orgasmi. Siitä vielä pesuhuoneeseen, sormetukset ja ruiskimiset lattialle, reittä pitkin pillumehut vaan valuu.

Ti 27.9.

Välipäivä orkuista. Ei mahista runkata päivällä, kun kuopus kipeänä kotona, eikä illallakaan seksiä.

Ke 28.9.

Kylläpä oli ihan helvetin hyvät autorunkut, eilen en siis runkannut, eikä ollut seksiä, että välipäivä orkuista, joten aikamoinen kiima jo oli tänään. Pakko oli lähteä autorunkulle, kun kuopus kipeänä kotona.

Sama tuttu paikka, housut alas, penkki taakse, pyyhe alle, vähän liukkaria, Lush pilluun ja Ruusu klitorikselle. Pornoa kännykästä, kunnon lesbo squirttailua, ja sit lähtee, joudun kyllä koko ajan katseleen peileistä, että tuleeko autoja. Muutamia ajaa ohi, niin sitten pitää keskeyttää, vähän kyllä häiritsee.

Kunnon surinat pillussa, ja tuntuu helvetin hyvältä, kauhea kiima päällä, ja kova halu kunnon orgasmiin. Ja ai SAATANA mikä ORGASMI. Vittu Lush lentää paineella ulos pillusta auton lattialle. Samalla kunnon squirtti, osa penkille, oli pyyhe huonosti ja osa lattialle, ja huudan niin helvetin lujaa, kun kerrankin saa. Ja se kyllä voimistaa orgasmia, kun ei ääntä tarvitse pidätellä yhtään. Oli kyllä voimakas orgasmi, kyllä se squirtti vaan selkeästi voimistaa orgasmia. Lush surisee auton lattialla, otan sen sieltä ja putsaan käsidesillä, että saan sen uudestaan pilluun.

Miksi tyytyä yhteen orgasmiin, kun voi saada useamman? Kun sinä runkkaat, niin vedätkö useamman orgasmin putkeen? Sormetukset välissä, ja kyllä on pillu märkänä, sitten lelut takaisin pilluun, ja toista orgasmia perään. Kestää kauemmin sen saaminen, mutta helvetin hyvä sekin, ei yhtä voimakas kuin eka, nyt pysyy Lush pillussa. Vielä loppuun yhdet sormetukset, ja kyllä pillumehua tulee.

To 29.9.

Osa 1.

Ehtikö moni runkata päivällä? Minä vedin taas ihan helvetin hyvät runkut. Aloin reunailla klo 11, lähtökiima oli 6. Laitoin Lushin pilluun ja Minivibran klitorikselle. Olin ihan unohtanut, että minulla on sellainenkin. Pieni, mutta hemmetin tehokas, hyvät värinät. Tein näillä 10 kertaa reunalle, sen jälkeen kiima oli

7 1/2. Siitä aikalailla putkeen Satisfyer klitalla ja samalla dildotin lasidildolla, taas 10 kertaa reunalle. Tämän jälkeen kiima oli 8 +.

Sitten iso Wandi klitorikselle ja tekokyrvällä dildottelin, taas 10 kertaa reunalle, siihen 10 sormetusta perään, niin kiima oli

9 1/2. Sitten Ruusu klitorikselle ja lasidildolla dildotan 20 kertaa reunalle. Kyllä alkoi olla vaan pieni hetki, kun ruusua saattoi klitalla pitää, tän jälkeen kiima olikin jo 10-.

Sitten tein 10 sormetusta vessassa, niin kiima 10, ja lähelle mentiin, ettei lähtenyt ruiskuamaan. Minivibralla 5 kertaa reunalle, ja kiima 10+, mitä tavoitellaan. Sitten tekokyrpä pesuhuoneen seinään, nussin sitä ja minivibra klitalla. Näin 5 kertaa reunalle ja 10 + tietty kiima. Eli 80 kertaa reunalle noin puolentoista tunnin aikana. Ja kiima saatiin 10 plussaa.

Osa 2.

Olin hyvin reunaillut kiiman kymppi plussaan, niin sitten lähdin orkuttamaan. Laitoin Erika Lustin pornoa kannettavasta, ja pikku Wandin pilluun ja ruusun klitorikselle. Vetelen vielä muutamat reunalle ennenkuin vien loppuun asti. Ei kyllä mene kauan, kun lähtee orgasmi tulemaan, ai saatana mikä ORGASMI. Huudan vitun kovaa, varmaan naapurikin kuuli, jos siellä ketään oli kotona. Jalat tikkusuorina, päässä pyörähtää, tähtiä näkyy, ihan jäätävä ja pitkä. Ponnistan tai työnnän, niin Wandi tulee pois pillusta. Kyllä täytyy taas alkaa useammin reunailla, sormetan kunnolla paineet pois ja kyllä pillu litisee märkänä, ja pillumehua tulee. Sormetus orkkuja väliin.

Siitä aika putkeen toista orkkua samoilla leluilla. Vähän kauemmin kestää tuleminen, mutta helvetin hyvä on toinenkin orgasmi. Väliin taas sormetusta ja lasidildolla dildotusta. Käyn myös pesuhuoneen lattialle ruiskimassa, kun seisaaltaan saa tosi hyvin tehtyä, ja paremmin ylettyy a-pisteelle, kun on seisaaltaan.

Vielä tuntui kiimaa olevan ja tykytystä pillussa, joten kolmatta orgasmia vaan. Nytpä sitten jo kestääkin, mä oon jo ihan hiestä märkä, pakko ottaa t-paita pois päältä. Vaihdan hetkeksi ruusun satisfyeriin, jos vaihto auttaisi, hetken päästä ruusu takas. Ja vihdoin olo, että KOHTA, ja kyllä saan kolmannen mahtavan orgasmin. Ei enää niin jäätävä, kun kaksi ekaa, mutta hyvä, ja vielä sormetukset lopuksi.

Kyllä oli niin helvetin hyvät runkkaukset, toivottavasti monella muullakin. Illalla oli jo pakko sitten sanoa X:lle, että milloinhan meillä on seksiä? Sovittiin sitten, että huomenna aamupäivällä on. Istuttiin hetki ja katsottiin telkkaria, niin sitten X yhtäkkiä sanoikin, että hei mä voin vähän tehdä jotain jos haluat. No salamana pomppasin sohvalta ylös, ja sanoin, että joo.

Vähän aikaa suutelua, ja minä jo aika kiimaisena, mutta vähän toppuuttelen itseäni, kun tiedän, että ei tässä nyt mitään pitkällä kaavalla tehdä, ja luultavasti saan vain käsiseksiä. X laittaa liukkaria pillulle, ja alkaa tehdä orgasmikontrollia, ai, kun tuntuu hyvältä, ja varsinkin kun vähän klittaa hieroo samalla. Kiusaa aika pitkään, ja minä jo ihan kiimaisena pyörin, että vittu sormeta jo kunnolla.

Ai, kun vihdoin pääsee kunnolla squirttaan, kun kunnon sormetusta a-pisteeltä. Tiedätkö sinä missä a-piste on? Minusta se on nautinnollisempi ja squirttaan helpommin siitä, paremmat orkut tulee kuin g-pisteeltä. Muutamat ruiskuorgasmit ja sitten pyydän, että syvältä, kaipasin jo kohdunkaulanorgasmeja, niitä en oikein saa itse tehtyä, jonkinlaisen ehkä lasidildolla. X vaihtaa asentoa suoraan kohti jalkoväliä, ja työntää sormet syvälle kohdunkaulaan, ai vittu, kun on hyvä. Pikkuhiljaa orgasmi kasvaa, tai hyvänolon tunne kasvaa ja päättyy orgasmiin. Kohdunkaulanorgasmi ei ole sellainen nopea, räjähtävä orgasmi kuin muut, se on ihan erilainen. Jossain kohtaa X muuttaa käsittelyä vähän sellaiseksi koko pillun käsittelyksi, mutta ei kuitenkaan ruuvaa, fistaa, tää on kans niin hyvä. Varsinkin just se pillun suuaukko on herkkää aluetta.

Pe 30.9.

Päivällä ei seksit onnistunutkaan, vaikka piti olla, niin kyllä mä sit odotin, että illalla on. Olen itse sitten lauantai illan pois, ja X lähtee sunnuntaina yhdeksi yöksi duunireissuun.

Mentiin makkariin, ja X suutelee hetken, ja sitten jo laittaa liukkaria pillulle ja alkaa hipelöidä klitorista. Minä yritän vähän, että ei nyt ihan suoraan, vaan että tulisi nyt suutelemaan lisää, ja vaikka hyväilisi rintoja tai jotain. Tuntuu X:n ajatukset olevan ihan muualla, vähän sellaista "mekaanista" pillun hipelöintiä, ei ole pää messissä yhtään. No mua alkaa ärsyttää, ja laitan jalat yhteen, että ei tartte, jos ei "nappaa". Vaikka käsi oli pillussa, niin silti tuntui, että X oli "kilsan" päässä. En ollut viiniäkään juonut kuin pari lasia, kun halusin saada kunnon klitorisorgasmin. Sitä en saa, jos olen juonut enemmän, muita orgasmeja kylläkin.

Olin vaan niin odottanut kunnon seksiä, kun viikko sitten oli viimeksi ollut. Halusin suutelua, kosketusta, kunnon klitorisorgasmin ja vaikka suuseksiä, ja ihan kyrpääkin ja nussimista. No riitelyähän siitä vaan tuli, ja melkein jo nukahdinkin, keskustelu sitten jatkui, niin vähän heräsin, niin meninkin sitten olkkariin runkkaan. Pornoa kännykästä, ja pikku Wandilla ja Ruusulla vedin yhden kunnon orgasmin. Että niin sitten kusi meidän seksit. No jospa ensi viikolla vähän helpottaa X:n työt, ja olisi enemmän seksiä, ja X:kin messissä kunnolla.