Tammikuun Seksejä ja Runkkauksia

12.10.2023

su 1.1.
Eilen oli kyllä kankkus kiimaa ilmassa, mutta ei oikein mahiksia tehdä päivällä mitään. Illalla ei seksiä, joten minähän vetäisin pitkästä aikaa hyvät runkut sohvalla. En kyllä muista milloin viimeksi oon saanut rauhassa runkata päivällä, silleen oikeen pitkällä kaavalla, ehkä ensi viikolla kun alkaa koulut.Lesbo squirttailu pornoa kännykästä, Wandi pilluun ja Ruusu klitorikselle. Mä oikein pyöräytän sitä ruusua klitan päällä, niin tuntuu vielä enemmän. Ei kyllä kovin kauaa tarvitse suristella, kun hemmetin hyvä Orgasmi, kyllä musta ääntä lähtee ja kiroilakin pitää.Hetkeksi lelut sammuksiin ja pois, sitten takaisin, ja toista orgasmia perään. Wandista loppuu kesken akku, mutta ei haittaa yhtään, on Vittu vielä kovempi orgasmi, ihan helvetin hyvä. Pesuhuoneeseen kunnon sormetukset vetäiseen, kyllä hyvin pillumehua lentää lattialle ja tuntuu hemmetin hyvältä, kunnon orkku vielä tästäkin. Mun pikku Wandi taisi hajota, ei lataaSovittiin seksiajat tälle viikolle, tänään ja olikin jo, keskiviikkona ja perjantaina. Tänään piti taas täältä lähteä "evakkoon", onneksi on paikka mihin mennä.

ti 3.1.
Sanoin X:lle, että nyt kannattaa mennä peseen auto, kun tulee pakkaset huomenna. Ei se autonpesu mua kiinnostanut, vaan se, että mä meen mukaan ja saan sormetukset siellä. X kyllä tiesi, mitä tarkoitin, kun sanoi, että ei hän siellä tee mitään, kun niissä on kamerat. Ja että lähde toisella autolla, niin pestään molemmat samaan aikaan, sanoin, että en sitten lähde, käyn pesee toisen auton huomenna.No jonkun ajan päästä X sanoikin, että pakkaa kamat niin mennään, et katotaan mitä pystyy. No olikin sellainen ihan valoisa autopesu, aattelin, että olisi ollut pimeä. Odotetaan, että tulee pesuaineet, sitten nopeasti housut alas, ja laitan vielä kauppakassin jalkojen päälle. Sitten lähtee kunnon sormetukset, mutta vähän huono, kun X tekee oikealla kädellä. Pitää aina lopettaa, kun ei ollut pesuharjoja.Sitten vaihtaa kättä, niin VITTU kun on hyvä, ja kyllä valuu hyvin pillumehut pyyhkeelle, oikein persevakoa pitkin norona. Ja ihana kun saa huutaa, niin kovaa kun haluaa. Kotona vielä kun käyn saunassa lasten kanssa, ja ne on jo lähtenyt pois, niin vetäisen vielä hyvät sormetukset suihkussa. Mun pikku Wandi tosiaan hajosi, saa nähdä runkkaanko vielä, kun muut mennyt nukkumaan.

ke 4.1.
Tänään menin sitten pesemään toisen auton. Aloin vähän kasvattamaan kiima, ja laitoin Lushin pilluun surisemaan. Kävin putsaamassa auton lumesta ja lähdin viemään tyttöjä treeneihin, ja Lush surisee pillussa. Se on niin hiljainen, että ei kyllä kukaan kuule, ja vielä kun auto hurisee ja radio päällä. Välillä pakko sammuttaa, ettei paikat ihan turraksi mene.Pesussa on jonoa, niin laitan pyyhkeen alle valmiiksi, housut alas, ja ruusu klitorikselle. Alkaa olla aika kiimainen olo, kiima ehkä 9. Vähän pakko laittaa muovipussia suojaksi. Tulee mun vuoro, niin ajan auton sisään, ja odotan, että pesuaineet tulee lasille ja harjat lähtee pyörimään, kyllä ne kamerat vähän stressaa. Käännän nyt Lushin toisen pään peräaukolle, ja ruusu klitalla.Ei kyl kauan oikeasti mene kun eka helvetin hyvä orgasmi. Ja ihana kun saa huutaa niin lujaa, kun haluaa, ja kiroilua tulee myös. Hetkeksi lelut sammuksiin, mutta aika nopeasti toista orgasmia perään. Ei kyllä kestä kovin kauan, kun toinen ja vielä parempi, ja vittu kun HUUDAN kovaa ja kiroilen. Lelut pois ja kunnon sormetusta, mahtavat ruiskut ja orgasmit, kahdet ehti hyvin. Pyyhkeessä märkä läntti. Kyllä oli mahtava setti, kannatti mennä.

pe 6.1.
Ai saatana kun oli hyvät seksit päivällä, vietiin nyt vihdoin lapset sinne Superparkiin, ja meillä aikaa seksille. Puen päälle verkkosukkahoususetin, sukkanauhaliivit, sisäkön setistä rintaliivit, missä nännien kohdalla kivat aukot, ja pitsijutut ranteisiin. Menen olkkarin lattialle kontilleni, ja pyydän raippaa. Kysyn X:ltä, että mistä saan ja montako iskua?Kuulemma siitä, kuin aamulla kiukuttelin, kun minut tultiin herättää liian aikaisin. Sain 20 iskua ja laskin kaikki, itse pyysin kovempaa, liian hiljaa oli. Sain 10 lisää, ja X noulee takaapäin pillua, ai SAATANA, ja vähän sormettaa, nousen ylös ja vielä seisaaltaan lisää raippaa. Pakko vähän klittaa hieroa samalla, ja orkku. Siirrytään makkariin, ja X tuo kannettavan, missä porno päällä.Vähän aikaa suutelee, ja lähtee huulet pillua kohti, ja X nuolee pillua kun mikäkin Lassie. Tuntuu kyllä helvetin hyvältä, on sivullani ja nuolee siis pituussuunnassa, Kivin metodilla. Vaihtaa sormiin, minä pyydän lasidildon, ja itse dildotan sillä hetken. Jonkun ajan päästä ihan helvetinmoinen orgasmi, oikein varpaissa pistelee, kroppa tärrää ja huudan. X jatkaa kiihottamista ja minä dildotan lasidildolla, ja ai vittu mikä orkku perään ja pillumehua tulee helvetisti, ja kyllä orkku on voimakas.Sitten kunnon sormetukset a-pisteeltä, ja pillumehua kyllä tulee, on pyyhe märkänä. Sormet syvälle kohdunkaulaan, ja sieltä helvetin hyvä kohdunkaulanorgasmi, ja itku meinaa tulla. Välillä mä ääntelen silleen tosi matalalta, ihan kuin murahtelen. Ja kunnon nyrkkinaintia perään, X fistaa nyrkillä. Minä olen kylkiasennossa, tää on kyllä niin hyvä. Helvetin kovia orgasmeja, ja on hemmetin hyvä, kun X samalla hieroo klitorista, kun käsi pillussa. Orgasmit on kyllä niin kokonaisvaltaisia, koko kroppa tärisee holtittomasti. Ja kyllä nykyään menee helposti ja suht nopeaan se nyrkki rystysiä myöden.Hetken nussitaan lähärissä, ja vähän suuteluakin, sitten kunnon menoa takaapäin, pyydän, että X vähän läpsii samalla perseelle. Lauetaan yhtä aikaa. Loppuun kolmet hyvät sormetukset, ja kylläpä sitä pillumehua vieläkin riitti.


ma 9.1.
llalla vedin hyvät runkut, aika myöhäiseen taas meni, kun aina pitää hetki odotella, että kaikki on nukahtanut, ennen kuin voi aloittaa. Mun Wandi hajosi , niin Lush pilluun ja Ruusu klitorikselle. Pornoa kännykästä, ja arvatkaa mitä katsoin?Käännän taas Lushin toisen pään peräaukolle, se on kyllä hyvä niin. Eipä kovin kauaa tartte suristella, kun orgasmi. Hetkeksi lelut sammuksiin, mutta nopeasti toista orgasmia perään, ja on vielä parempi, kyllä taas pitää kiroillakin. Ja kunnon sormetukset pesuhuoneessa, pillumehut lattialle, ja pitkin reittiä vaan valuu.

ti 10.1.
Oltiin sovittu päivälle seksit, X lopetteli Teamsiä ja minä laitoin kaikki valmiiksi hoitopöydälle, pyyhkeet, Lustin pornoa kannettavasta, lelut, liukkaria ja verhot kiinni. Laitoin Lushin pilluun ja menin hoitopöydälle valmiiksi, x tulee viereeni. Ei voi suudella, kun meillä molemmilla herpes huulessa, joten todellakin suoraan asiaan.Minulla on Ruusukin hetken aikaa klitoriksella, niin X kysyy, että mihin minua tarvitaan? 😀 No, otan Ruusun pois, mutta Lushin jätän. X alkaa kiihottaa sormilla klitorista, tuntuu hyvältä, kun Lush on pillussa. Ja kylläpä onkin helvetin hyvä Orgasmi, ja huudan kovaa, X laittaa kättä suun eteen. Sitten lähtee kunnon sormetusta a-pisteeltä, ja hyvin tulee pillumehua. Ajattelin pitkästä aikaa, että lasketaanpa orkut. Ja vielä toiset sormetukset, sitten helvetin hyvä kohdunkaulanorgasmi. Nyrkkiä pilluun, tai no en tiedä oliko ihan nyrkissä, vai suppu sormilla, mutta fistausta kuitenkin, tässä ainakin kaksi kovaa orgasmia. Ja jälleen olen kylkiasennossa, polvet koukussa sivulla.Nousen seisomaan ja X tulee nussimaan takaapäin, mä saankin helvetin hyviä orgasmeja kolme. Ja kyllä mä vähän squirttaan tässäkin, tunnen sen, ja silloin on aina selkeästi kovempi orgasmi. Takaisin hoitopöydälle ja ehti vaan yhdet sormetukset, oli pakko lopettaa. Vähän siis jäi kesken, kiire tuli. Mutta noin 35 min. sekstailtiin ja 9 orgasmia sain.

ke 11.1.
Vihdoin pääsin rauhassa runkkaamaan, toivottavasti moni muukin, ja kyllä minä nautiskelin. Kannettavasta Erika Lustin laatupornoa, missä yksi mies ja varmaan viisi naista. Lelut esille, pyyhe alle ja kurkun päälle kortsu. Hetken ehdin pitää Lushia pillussa, mutta siitä loppui akku. Testaan heti ekana kurkkua, onpa hyvän kokoinen, dildottelen oikein kunnolla. Otan Ruusun klitorikselle ja dildottelen vieläkin. Sitten Edless Fun pilluun, kun Wand tosiaan hajosi, tää on ihan melkein yhtä hyvä.Ei kyllä kauan tartte ekaa orgasmia odotella, ihan helvetin hyvä, huudan ja kiroilen. Lelut pois, ja kurkkua taas pilluun. Sitten nostan jalat sivuille, ja oikein kunnon sormetusta. Ai helvetti, kun on hyvä. Kyllä squirttia tulee, mä yritän kovasti, että saisin paineella lentämään kaaressa, ei vaan onnistu, otan ruusunkin klitalle jos auttaisi. Sitten kokeilen Cleopatralla dildottaa ja samalla ruusu on klitalla. Yritän vetäistä Cleopatran oikeaan aikaan pois, mut en mä saa lentää. Mutta jossain kohtaa tulee squirttia niin paljon, että tunnen, kuinka se vaan valuu persvakoa pitkin pyyhkeelle.Mä nostan jalat sivuille ja sormetan, hyvät on pillun litinät (ehtikö moni kuulla äänet). Monta orkkua saan, ja on kyllä niin helvetin hyvä. Suosittelen tätä asentoa naisille, jos haluat etsiä g-pisteesi. Se nousee, ainakin minulla ihan siihen melkein pillun huulille. Ja kun on kiihottunut, niin oikeasti se turpoaa, ja on kolikon kokoinen alue. Ja tuntuu todella röpelöiseltä, ne nystyrät on kans ihan paisunut. Näin sitä kannattaakin lähteä etsimään, että orkuttaa ainakin yhden orgasmin alle.Sitten taas vähän kurkulla dildottelua, ja Endless pilluun ja Ruusu klitorikselle. Ja vittu vielä parempi ORGASMI oli toinen, oikein jaloissa pistelee. Ja kunnon sormetukset välissä, ja pitkästä aikaa maistankin pillumehua, se maistuu makealta. Ja vielä oli pakko vetää kolmas, kun pitkästä aikaa siihen oli mahis, ja kova kiima vielä päällä, oli kyllä sekin helvetin hyvä. Ja vielä kunnon sormetusta perään, harmi vaan, kun en mä saa silleen paineella lentämään sitä squirttia.

la 14.1.
Eilen oli kankkuskiimaa ilmassa, mutta mua jo melkein alkoi vituttaa, kun ei ollut tietoa, että miten seksit saataisiin järjestettyä. Aiemmin päivällä makoillaan sängyllä, niin X hiplailee ristiluuta ja sormeilee vähän pilluakin. Mut mä lähden sitten jossain kohtaa pois, kun halusin sitten kunnon seksit. Tunnin verran siinä sitten menikin, että saatiin lapset lähetettyä kauppareissulle. Mentiin makkariin, ja heti hommiin, nyt vähän suutelua aluksi, sitten liukkaria pillulle, ja X alkaa sitä hipelöidä, ja kutittelee klitorista.Tuleekin sitten lähärissä hetkeksi nussimaan, kiva kun ei aina kaikki mene samassa järjestyksessä. Minä pyydän lasidildon ja X jatkaa sormilla klitoriksen stimulointia. Minä dildotan lasidildolla, on tosi hyvä, ja varsinkin kun vetää sellaisessa kulmassa, että hankaa vähän klittaa ja g-pistettä, ei dildota ihan suoraan. Mulla tahtoo ajatukset harhailla, ja laitankin kerran jalat yhteen, etten tästä satsista saa. Mutta sitten vihdoin KOHTA, KOHTA ja ihan helvetin hyvä orgasmi. Oikein varpaissa pistelee, ja ennen orgasmia kiroilua, ei orgasmin aikana. Siitä X tietää hyvin, että nyt on orgasmi lähellä. Ja toki hengityksestä kuulee myös, kun huohotan.Kahdet hyvät ruiskuorgasmit ja sitten X tulee taas nussimaan lähärissä. Siitä hetken päästä vaihto ratsastukseen, X hieroo samalla rintoja ja minä vispaan lantiota. On kyllä hyvä, kun penisrengas surisee peräaukolla. Siitä käännyn mahalleni ja laitan tyynyn lantion alle, niin nousee parempaan asentoon. Kunnon rynkytystä, ja tuntuu helvetin hyvältä. Hetken päästä X laukeaa, ja ruiskii spermat perseen päälle. Minä oikein hankaan persettä terskan päähän, levitän spermoja.Sitten X kysyy, että onko toiveita, niin sanon, että sieltä syvältä, kun en mä oikein itse saa niitä kohdunkaulanorgasmeja tehtyä, tai no lasidildolla jotenkin. Ja hetken aikaa kylkifistauata, tai ei nyt nyrkillä, kun olisi aikaa vaatinut enemmän. Ja muutamat hyvät sormetukset lopuksi.Kyllä sain taas hyvät sormetukset saunomisen lomassa, keittiön nurkassa, lapset oli vielä pesulla, tulikin taas kunnon lammikko. Nyt sitten runkkuviikko tiedossa, kun X viisi yötä pois.

ti 17.1.
Toivottavasti moni runkkasi päivällä, nyt olikin pitkä aikaväli. Kyllä useammalta sain viestiä, ja joku intoutui toisenkin kerran, kun laitoin reunailu päivityksiä stooreihin. Lähtökiima oli 7, laitoin Lushin pilluun, ja jossain kohtaa pupun klitalle, pysyi siinä hyvin, kun oli pikkarit jalassa, kaikki lelut oli esillä ja Lustin porno pyöri. Hyvin kiima lähti nousuun ja aika nopeasti 8.Otan tekokyrvän ja ruusun ja menen pesuhuoneeseen, laitan sen seinään kiinni ja nussin sitä, ruusua pidän klitalla. Siirrän sen lattialle pystyyn ja nussin kyykyssä. Koska se ei ole kovin pitkä, niin uppoaa koko kyrpä sisään, eikä satu. Tämän jälkeen oli kiima jo 9-.Menen sohvalle ja dildottelen vuoron perään kurkulla ja tekokyrvällä. Kurkku ei ole kovin paksu, mutta kivasti käyrä päästä, valitsin juuri sellaisen, välillä Ruusu ja välillä Satisfyer klitalla. Jossain kohtaa laitan tekokyrvän pystyyn sohvalle, ja nussin siinä sitä. Kurkulla dildotan, kun olen rahin päällä kyljelläni, onkin hyvä asento, kiima 9 1/2. Välillä ihan vaan sormilla hieron klittaa.Vaihtelen välillä, endless funia, ruusua, kurkku jne. Ja jess mun pikku Wandi ei ollut hajonnutkaan, joten se pilluun jossain kohtaa. Kiima alkaa olla kympissä, mutta vielä vähän, Wand surisee pillussa ja ruusu klitalla, pakko ottaa ruusu välillä pois, kun meinaa orkku tulla.Sitten alkaa olla 10+, ja lähden vetämään loppuun asti, VITTU kun on kova ORGASMI. Huudan kyllä niin lujaa, että varmasti naapurikin kuuli, jos siellä joku kotona oli. Jaloissa oikein pisteli, ja koko orgasmi on jotenkin todella räjähtävä ja voimakas.Hetkeksi lelut sammuksiin, mutta aika nopeasti toista orgasmia perään. Ei kovin kauaa mene tähän, ja vittu melkein parempi, en huuda yhtä lujaa, mutta kiroilen, ja lopussa Wand tulee pillusta ulos.Otan lelut pois, ja kunnon sormetusta, ja koitan taas pillumehuja lennättää, mutta ei lennä, vaan valuu persvakoa pitkin pyyhkeelle, ja kyllä tuleekin paljon, maistan myös. Vielä kolmas orgasmi, kestää vähän kauemmin tulla, mutta helvetin hyvä edelleen. Kunnon sormetusta ja kyllä pillu litisee hyvin, lopuksi vielä kunnon mehut pesuhuoneen lattialle. 2 h reunailin ja 30 min runkkasin.


to 19.1.
Tänään taas oli aikaa pitää kunnon runkkuhetki. Eilen illalla kyllä vedin kuitenkin kaksi hyvää orgasmia, ja pienet ruiskut pesuhuoneessa. Laitoin jossain kohtaa aamupäivällä Lushin pilluun, taas lähtökiima oli 7, aika pitkään se surisi pillussa. Sitten minun piti lähteä hoitamaan asioita, niin vaihdoin sen geishakuuliin. Kun tulin kotiin, niin Lush takaisin, ja otin pupun kaveriksi. Muut lelut esille, Lustin pornoa ja kortsu kurkun päälle.Nyt kurkku on vähän paksumpi, kun se tiistain, mutta ei lähelläkään mun tekokyrpää. Se oli ollut jääkaapissa, niin kylläpä tuntuu kylmältä pillussa. Dildottelen kurkulla menemään, ja hyvä on, välillä pidän ruusua samaa aikaan klitalla. Otan pitkästä aikaa mun mustan dildon, ja dildotan välillä sillä. Ja onpa hyvä, se on vain 13 cm pitkä, niin sillä voi hyvin dildottaa vapaasti pohjaan asti, eikä satu. Otin sen oikeastaan sen takia esille, kun halusin kokeilla jumppailla, että saanko sen nostettua pillulla maasta. Tekokyrpää tiistaina en saanut, se on sen verran painava, mutta tämän sain. Kokeilin myös, että laitoin siihen liukkaria, niin sitten ei kyllä onnistunut.Sitten Wandi pilluun, ruusu klitorikselle ja kokeilen vielä lisänä pitää pupua, se on siinä enemmän häpyhuulten päällä. Vähän on hankalaa, joten otan pupun pois. Ja tutulla setillä mentiin. Kyllä on helvetin hyvä orgasmi, vaikka en ehtinyt kiimaa saada kun ehkä ysiin. Oikein jaloissa pistelee. Pieni tauko, lelut pois ja kurkulla dildottelua, ja sormetusta väliin. Sitten uutta orgasmia, ja helvetin kova on sekin, mutta jotenkin se ihan viimeinen "puristus" jäi uupumaan. Niin vedän pienen tauon jälkeen pelkällä ruusulla vähän niin kuin kolmannen orkun, mutta se oli jotenkin vaan se loppu, mikä jäi kakkos orkusta uupumaan. Vaikea selittää. Kiroilua ja huutoa taas, ja se on muuten jännä, että kun runkkaan, niin kiroilen kun saan orkun. Mutta X antaa suuseksiä tai kiihottaa klitorista sormilla, niin kiroilen vähän ennen orgasmia, en sen aikana. Siitä X hyvin tietääkin, että nyt on lähellä, ja toki kuulee hengityksestä myös. Sohvalla vielä hyvät sormetukset ja pesuhuoneessa. Kyllä oli taas hyvä runkkaus setti.

pe 20.1.
No jopas oli taas helvetin hyvät autorunkut, ajoin mun vakkari paikkaan, vähän oli huono, kun perjantain iltapäivä ruuhka oli alkamassa. Siellä takana on yritys, ja aika paljon autoja tuli ohi. Housut alas, liukkaria pillulle, Wandi pilluun ja Ruusu klitorikselle, pornoa kännykästä. Ja sitten hommiin, kyllä piti monta kertaa keskeyttää, kun autoja ajoi ohi, ja joku kävelikin.Mun on pakko nousta vähän ylös ja olen tekevinäni jotain. Kyllä siis jonkun aikaa kesti, mutta tavallaan se on hyvä, kun menee just sinne reunalle, ja sit pakko keskeyttää. Mut vittu sitten, kun orgasmi lähtee tulemaan, ihan helvetin kova. Ja niin siistiä, kun saa kerrankin huutaa niin kovaa kuin haluaa, ja kyllä kiroilua tulee. Lelut hetkeksi sammuksiin ja sit vaan uutta perään. Ja nyt ei enää mene niin kauan, ja vittu on kyl vielä parempi. Lelut pois, ja sit lähtee kunnon sormetukset, helvetti kun on hyvä, ja kyllä pillumehut valuu pyyhkeelle. Kolmet hyvät sormetukset vedän.Kyllähän tässä kiimaa jäi, X tulee kohta kotiin, saa nähdä onko seksiä illalla vai ei.

No oli kyllä seksiä, olin jonkin verran viiniä juonut, kun en odottanut, toki toivoin, että olisi seksiä. Ja aattelin, että jos on, niin en mä välttämättä klitorisorgasmia tartte, kun hyvät kaksi olin autorunkulla jo saanut.Mentiin makkariin, ja x tulee suutelemaan, ja nopeasti siinä yökkärikin minulta päältä lähtee. X tulee päälleni, ja minä hinkaan ihan kiimaisena pillua ja klitorista X:n jalkaa vasten, ekan orkun sain jo tästä. X ottaa liukkaria ja alkaa hipelöidä pillua ja klitorista, tuntuu niin helvetin hyvältä. Alkaa kiihottaa sormilla klitorista, ja vähän mietin, että saankohan orgasmia ollenkaan? Laitan jossain kohtaa jalkoja yhteen, että ei tule tästä satsista. Mut ihana, kun X ei hevillä anna periksi, kun näkee kuitenkin, että tosi lähellä orgasmi on. Näitä pari kertaakin, mutta aina SAATANA mikä orgasmi sitten vihdoin. Huudan helvetin lujaa, kroppa tärrää, kiroilen ja kiemurtelen, useampi pienempi orgasmi perään. Kunnon sormetukset ja ruiskutukset välissä ja sitten ihanaa kohdunkaulan käsittelyä.Siitä lähtee kunnon fistaus, ensin sormilla, sormet supussa, mutta aika nopeaa käsi menee nyrkkiin. Ensin olen selälläni, mutta sitten menen kyljelleni polvet koukkuun. X tunkee nyrkkiä menemään, välillä edestakaisin ja välillä kunnon ruuvausta. Ihan jäätävän voimakkaita orgasmeja, ainakin kolme. Tässäkin kroppa tärrää, ja yritän purra tyynyä, ettei niin kovaa ääntä lähtisi. X tulee nussimaan lähärissä ja vielä takaapäin, ai kun olinkin jo ehtinyt kaivata kunnon nussimista ja kyrpää. Ja helvetin hyvät kunnon sormetukset loppuun. Kyllä on pyyhe märkä, ja mä olin ihan poikki, orgasmit on aika rankkoja kropalle. Melkein puolitoista tuntia seksiä, ja sain varmaan 12-15 orgasmia.

ke 25.1.
Meillä oli tiistaille sovittuna seksit, mutta katselin kun X haukotteli siinä, niin sanoin sitten, että voidaan siirtää tälle päivälle. No X:lle se sopi erittäin hyvin. Minä olin aamupäivällä itse ihan stressissä mun tilin poistosta, ja sitten jo poistettiin yksi kommenttikin.Laitoin kaikki valmiiksi, hain lelut, porno päälle, ja pyyhkeet hoitopöydälle. Sanoikin X:lle, että mitähän tästä tulee edes, aattelin, että saankohan edes orgasmeja, kun niin päässä pyöri vaikka mitä ajatuksia. Laitoin ruusun hetkeksi klitorikselle, ja sitten X tulee suutelemaan, ja ottaa liukkaria käteen. Sanon, että voitko vähän nuolla, ja levitä liukkaria rinnoille.X alkaa nuolla pillua ja klitorista, ja mä yritän unohtaa kaiken muun, ja keskittyä nauttimaan. X jatkaa sormilla, ja minä pyydän lasidildon, ja dildotan sillä samalla. Laitan pari kertaa jalkoja yhteen, että ei tule tästä satsista, mutta ai helvetti sitten, kun vihdoin saan, niin on kyllä ihan jäätävä ORGASMI. Oikein jaloissa pistelee ja huudan kovaa, ja on kyllä pitkä ja hyvä orgasmi. Siitä heti perään kahdet kunnon sormetukset a-pisteeltä, ja hyvin mehut lentää, seksiä olikin viimeksi ollut lauantaina, toki olin runkannut maanantaina.Siitä sormet syvälle kohdunkaulaan, ja sieltä yksi mahtava kohdunkaulanorgasmi. X laittaa kaikki sormet sisään, ja kohta nyrkkiin, ja alkaa fistaus. Ensin olen selälläni, mutta aika nopeasti käännyn kyljelleni. X ruuvaa nyrkillä menemään, ja kyllä menee nyrkki rystysiä myöden, ei ranteeseen asti. Kaksi todella kovaa orgasmia fistauksella.Nousen seisomaan ja nojaan hoitopöytään, X antaa raipalla piiskaa, iskut tuntuu kunnolla, ja hetken päästä, kunnon piiskaorgasmi pitkästä aikaa. X laittaa penisrenkaan, ja kunnon nussimista takaapäin, ja helvetin hyvä orgasmi. Hän laukeaa ja käännyn katsomaan, kun spermat lentää. Vielä takaisin hoitopöydälle, ja kahdet kunnon ruiskuorgasmit. Oli kyllä taas sellainen kunnon orkkukimara, 10 orgasmia 35 minuutissa.

la 28.1.
Olipa taas työlästä tänään, että saatiin lapset lähtemään kauppareissulle, että saataisiin seksit järjestymään. Mua sitten jo niin vitutti, että kyyneleetkin tuli jossain kohtaa silmiin. Ja sitten kun vihdoin viimein lapset lähti, niin mä olin niin vittuuntunut, että ei hommasta meinannut tulla mitään. Meni varmasti 15 min. Kun kiukuttelin ja harmittelin, että vittu kun nyt tässä kiireessä pitäisi äkkiä jotain, ja päästä fiilikseen. Kiimakin oli laskenut kasista kutoseen.X:kin oli, että kannattaako tässä nyt käyttää tää aika tähän? Mä kävin turhaan suihkussakin, kun en saanutkaan suuseksiä, kun X epäili, että herpes ehkä huulessa, sekin vitutti. Hain ruusunkin valmiiksi, kun aattelin että ei tuu tässä "kiireessä ja mielentilassa" hommasta mitään.Mutta X osaa onneksi vetää oikeista naruista. Suutelee kunnolla, nappaa hiuksista kiinni, kääntää perseen esille ja kunnon läpsyjä ja sanoo, että tuhma olet ollut. Nyt kuulee vähän tulee, ihan vitun siistiä. Hetkessä pillu valahtaa märäksi, ja kiima pomppaa ysiin.


X kääntää minut takaisin selälleni ja laittaa käden kovalle kalulle, runkkaan sitä. Otan Ruusun ja laitan klitalle, X sormettaa samalla. Eipä enää menekään kauan, kun helvetin hyvän orgasmin saan, kiroilua ja huutoa. Kyllä X sai pienellä jutulla tilanteen käännettyä ja kiiman nostettua. Toki olen aika helppo, ja nopeasti itsekin pääsen seksi-orgasmi moodiin.Siitä muutamat hyvät kunnon ruiskuorgasmit a-pisteeltä, ja X tulee nussimaan lähärissä. Kankkuskiimaa taitaa olla ilmassa, kun tuntui X:llä olevan vähän kiire panemaan, hyvältä tuntuu ja mä nautin. X laukeaa ja ruiskii spermat pillun päälle.Sanon sitten, että haluan syvältä, niin saan mahtavan kohdunkaulanorgasmin. Ja se on jännä miten mä välillä oikein matalalta murahtelen, käytän ääntä hyvin monella tapaa, itku meinaa tulla. Ja vielä fistausta perään, ja kyllä kyljellään on niin hyvä, jäätävän hyvät orgasmit tässäkin. Loppuun vielä parit hyvät sormetukset ja ruiskimiset. Ja eipä mene kauan, kun ollaan lopetettu, niin ovikello soi.

ti 31.1.
Tänään oli taas yhteinen runkkuhetki, ehtikö moni runkata? Minulla lähtökiima oli 7, laitoin Lushin pilluun surisemaan ja välillä pidin ruusuakin klitalla. Kiima nousi ehkä 8 :aan. Lähdin lenkille, kun oli niin hieno sää, laitoin geishakuulat pilluun. Kiiman sain nostettua 8 1/2:een.Kotona jatkoin reunailua ja kiiman kasvatusta, dildottelin tekokyrvällä ja samalla ruusu klitalla. Välillä lasidildolla dildotusta ja kunnon sormetusta. Koko ajan samalla katsoin Lustin pornoa. Hyvin kiima nousee 9+:aan. Sitten Wandi pilluun ja Ruusu klitorikselle, ja vielä näin, että sain kiiman ehkä 10-:een. Wandi voi olla koko ajan, mutta ruusu pitää välillä ottaa pois, kun orkku meinaa tulla.Ja sitten kun annan mennä loppuun asti, niin helvetti kun on hyvä ORGASMI. Oikein varpaissa pistelee, huudan ja kiroilen vittu, vittu, vittu. Ja heti perään kunnon sormetusta, kyllä on pillu märkä, hyvät litinät lähtee. Ja sitten vaan toista orkkua perään, samalla setillä. Ja onpa melkein vielä parempi ORGASMI, ensin pillumehujen lennätystä sohvalla ja vielä pesuhuoneessa käyn ruiskimassa.Vielä pakko ottaa kolmas orgasmi, ja kyllä vaan tuntuu, että joka kerta orkku paranee, ihan helvetin kovia oli kaikki. Vielä kunnon sormetukset, että sai kaikki paineet ruiskittua pois. Kyllä on orgasmit kovia, kun tekee hyvin reunoja ennen sitä.