Tammikuun Seksipäiväkirja

12.02.2022

la 1.1.
Aamulla onneksi homma jatkui, lapsille elokuva päälle ja äiti ja isi makkariin nussimaan. Ensin pillun ja klitoriksen hyväilyä, ja kunnon sormetusta ja sitten naintia. Ensin ratsastin ja sitten takaapäin, että olin makuulla. Kyllä me tosi riskillä vedetään aamuisin, ei meillä ole lukkoa makkarin ovessa. Illalla oli sauna, niin X oli jo yhdet löylyt käynyt ottamassa kuopuksen kanssa. Minä olin vielä keittiössä, niin X tulikin yllättäen, että hei voin nyt vähän sormettaa. Ei kun keittiön nurkkaan, ja hetkessä valtava lammikko. Toiset sormetukset vielä, kun minä olen happihyppelyllä, olipa siistiä.
Illalla siinä sitten vähän mietin, että onkohan meillä seksiä, kun aamupäivällä oli jo ollut. Jonkun aikaa makoilin sängyllä, ja vähän odotin, että tulisiko X, vai menenkö vaan suoraan runkkaamaan? No, ei tullut, niin kyllä mä sitten kuitenkin menin X:ää halaileen, ja vitunmoista seksiä sitten olikin. Oikein kunnon fistausta nyrkillä, silleen nätisti, rystyset menee, mutta ei paljon enempää. Peräaukon hyväilyä, ja sormea myös, hyväily tuntuu hyvältä, mutta sormi edestakas ei. Mutta sitten X kiihottaa sormilla kunnolla peräaukolta, mutta ei laita sormia yhtään sisään, ja minä kiihotan samalla klitorista. Tää onkin hyvä, ja saan mä ihan orgasminkin. X nussii lähärissä, ja kysyn siinä sitten jossain kohtaa että nussi rintojen väliin. Ei innostu, en tiedä miksi ei halua? X ei laukea, kun aamulla oli saanut, ja ehkä oli vähän liikaa viiniäkin juonut. Minä haen lopuksi ruusun, ja vedän sillä itselleni klitorisorgasmin.

su 2.1.
Mutta heti aamusta X tuleekin sitten jatkamaan. Vähän sormetusta, ja sitten nussii lusikassa, ja vaihdetaan, että olen makuultani, ja laitan tyynyn lantion alle. Tää on tosi hyvä asento. Kyllä on taas viikon aikana pillu saanut kyytiä. Ja varsinkin nyt viikonloppuna, kun on ollut seksiä aamuin illoin.

ma 3.1.
Olin ajatellut, että runkkaan illalla, kun muut mennyt nukkumaan, mutta olinkin niin väsynyt, että menin jo nukkumaan klo 22.30. Olin postannutkin, että meinaatko joku runkata illalla. Välipäivä siis orgasmeista, teki ihan hyvää.

ti 4.1.
Herra X ollut vähän flunssainen jo eilen, joten en edes ole olettanut, että on seksiä. Enkä aio kysyä, että milloin ehkä olisi, joten runkkauksella mennään. Varauduin iltaan, että latasin ruusunkin täyteen. Minä olen parin viikon ajan saanut nauttia minulle kirjoitetusta seksinovellista. Tekstit tulee pienissä osissa, joten olin säästänyt pitkän pätkän iltaan, että aloitan sillä ennen kuin katson pornoa. Heti alkuun kahden naisen seksikäs kohtaaminen metsässä. Piti vaihtaa jo kesken pornoon, kun en oikein pysty näköjään lukemaan samalla, ja saamaan orgasmia. Laitoin kännykästä Pornhubin päälle, ja taas sieltä kunnon lesbo squirttailua. Minusta se on niin kiihottavaa, kolmen naisen kunnon squirttailu show. Nopeasti eka orgasmi, ihan lyhyt tauko ja uudestaan ruusu klitalle, ja toinen orgasmi perään ja squirttauksen kera. Se on kyllä jotenkin jännä tunne, kun tuntee, että nyt tulee, eikä voi mitään.

ke 5.1.
Ajattelin, että voin runkata vasta illalla, kun muut mennyt nukkumaan. Mutta tarjoutuikin tilaisuus jo päivällä. Ei kun vaan äkkiä housut pois jalasta, ja Lustin porno päälle, katsoin hyvää lesbopornoa, missä kunnon pillun ja peräreiän nuolentaa. Istuin keittiön tuolilla ja ruusu klitalla, mutta asento tuntui huonolta, niin siirryin äkkiä kannettavan kanssa olohuoneen sohvalle. Ei mennyt sitten kauaa, kun orgasmin sain. Kyllä mä jo niin kaipaan kunnon seksiä ja varsinkin suuseksiä, en oo varmaan kahteen viikkoon saanut. Illalla täytyy vielä varmaan yhdet orgasmit vetäistä. Jossain kohtaa illalla alkoi X:n kanssa kauhea riitely ja vääntö ihan typerästä asiasta, mutta sitten siihen taas tulikin kaikki nää samat asiat mukaan. X taas sanoi, että nytkö tää ,"helvetti" taas alkoi, että menihän tässä pari päivää hyvin. Tarkoitti, että minä alan olla "vittupää" sen takia, kun ei ole ollut seksiä. Mutta ei se kyllä pitänyt paikkaansa, nytkin olin asennoitunut runkkaamaan, eikä minulla ollut mitään ongelmaa sen suhteen. Sanoinkin, että kun sä sitä tolla tavalla hoet, ja teet omia johtopäätöksiä, niin pidät sitä asiaa yllä, ja että tilanne muka olisi siitä kiinni. No keskusteltiin ainakin tunti. Ja kun X tajusi sen, niin sitten kiittelikin minua, kun olen asian eteen tehnyt töitä, ettei joka viikonloppu ja lomat mene näistä asioista riidellessä. X lähti nukkumaan, ja minä jäin vielä katsomaan telkkaria. Ja aattelin, että runkkaan vielä, mutta X tulikin nopeasti takaisin, ja sanoi, että enkö tule myös nukkumaan, sanoin, että en. Meni taas makkariin, ja tuli taas takaisin, ja sanoi, että tuu halaileen, sanoin siihenkin, että en mä nyt tuu. Kun en mä mitään halailua kaivannut vaan kunnon seksiä ja orgasmeja. Sanoikin sitten, että no nussimaan sitten. No, minähän heti nousin sohvalta ja menin makkariin, ja olikin niin mahtavaa sovintoseksiä.
Alkaa hitonmoinen suutelu, aivan ihanaa. Siitä lähtee huulet alaspäin rinnoille ja sieltä pillua kohti. Ai, vittu kun olinkin odottanut jo suuseksiä. Minä kiimaisena, pillu märkänä kiemurtelen ja voihkin, ja nautin märästä kielestä ja suusta. Orgasmi tuntuu kestävän, ja X vaihtaa sormiin. Ja ai, että kun vihdoin laukean, ja saan pari pienempää orgasmia perään, kun X jatkaa kiihottamista.
Sitten otan kyrvän käteeni ja runkkaan samalla, kun X sormettaa. Ja kyllä ruiskuaa, X sormettaakin aika paljon g-pistettä, ja koittaa selkeästi saada ruiskuamaan kunnolla. On hyvä, kun siinä samalla sormet hieroo klittaakin. Sitten vittu nuolee samalla klitorista ja sormettaa, ottaa pillumehut suuhunsa. Laittaa sormet suuhuni, ja minä saan myös maistaa makeaa pillumehua ja kiimaa.
Jälleen kunnon fistausta myös, tuntuu niin hyvältä. Kylläpä saan mahtavia kohdunkaulanorgasmeja. Nousen taas ihan istumaan asti ja huudan, ihan kuin synnyttäisin, siinä on kyllä paljon samaa, orgasmi on hyvin erilainen kuin muut. Kun X ei sormettanut perään, niin jäin sellaiseen orgastiseen tilaan. Ja kun X tulee lähärissä nussimaan, niin minulla onkin jotenkin jännä olo. Ihan kuin en olisi siinä "oikeasti" jotenkin mieli siellä orgastisessa tilassa ja keho erillisenä, tosi vaikea selittää. X laukeaa, kun nussii takaapäin, ja minäkin saan samalla kunnon orgasmin ja vähän squirttaankin. Loppuun hyvin riittikin yhdet kunnon sormetukset, kyllä oli pyyhe märkänä. Minä olin niin väsynyt, että käytännössä nukahdin samantien. Tunnin päästä heräsin pieneen orgasmiin.

to 6.1.
Lähdettiin perheen kanssa risteilylle. Kun olimme viemässä lapsia hyttiin nukkumaan, niin tuli taas X:n kanssa riitaa ihan typerästä asiasta. Minä suutuin jostain naurettavasta jutusta. Oltiin sitten erillään käytännössä koko ilta, olipa minulta lapsellisesti toimittu, kun ollaan molemmat tultu hyttiin, niin alkaa jälleen kuitenkin jäätävä sovintoseksi. Ihanan paljon suutelua, oikein kunnon rakastelua, paljon tunnetta mukana. Hiljaa pitää olla, kun samassa pienessä hytissä ollaan koko perhe. Onneksi meidän lapset on hyvä unisia kaikki. X:n huulet lähtee alaspäin, ja vittu taas oikein kunnon pillun nuolentaa. Minä huohotan ja kiemurtelen kiimaisena, vaikeaa yrittää olla hiljaa. X sormettaa samalla, kun nuolee ja ottaa taas pillumehuja suuhun, antaa myös minun nuolla sormiaan. Jossain kohtaa itse sormetan g-pistettä samalla, kun X nuolee klitorista, on tosi kiihottavaa. Ja kyllä kättä ja nyrkkiäkin taas sain.
Mentiin ilman liukkaria, kun en sitä pimeässä löytänyt, mutta eipä haitannut. Hyvin luisti ja ruiskusi ilmankin. Ja siitä sormetuksesta kuuluu melkein kovin ääni, kun niin hirveästi litisee. Minäkin otan jonkun aikaa X:ltä suihin, hän ei kyllä kauheasti välitä suihinotosta. Tämäkin on vähän sellainen yleinen oletus, että kaikki miehet siitä kyllä tykkää ja sitä haluaa. Mutta todella mahtavaa seksiä jälleen.

pe 7.1.
Kun X ei yöllä lauennut, niin tuli heti aamulla sormettaa, ja melkein nussimaankin, taisi olla kunnon kankkuspanetus. No käytiin kuitenkin ensin aamupalalla, ja lähetettiin taas lapset kännyköillä pelaamaan. Vähän aikaa X sormettaa ja nussii sitten, niin ei kyllä kestänyt kauaa, kun X laukesi. Mutta itse kaipasin klitorisorgasmia, niin ruusulla sen sitten vetäisin. Ja ennen lounaalle lähtöä, maattiin X:n kanssa vierekkäin sängyllä, niin sain sormetusta, vaikka lapset siinä vieressä. Niin, siistiä siinä piilossa saada sormetusta ja orgasmi, puolet orgasmista tuli jo siitä jännityksestä. En sentään squirtannut, ja hyvä niin, koska ei ollut mitään pyyhettä alla. Nyt vietettiin yhdessä iltaa sulassa sovussa, kun hyttiin tultiin, niin ihan vaan parit sormetukset sain. Eipä paljo enempää kumpikaan jaksettu.

la 8.1.
Tultiin reissusta kotiin, niin X sanoo, että mennään "lepää". No, heti pikkarit pois ja liukkaria pillulle. On aika nopeasti laittamassa sormia sisään, että sormettaa. Mutta minä laitan jalkoja yhteen, ja sanon ettei vielä, alkaakin sitten hyväillä klitorsta. Siitä sitten sormet sisään, ja kohta jo fistaa. X:n pää lepää vatsallani, niin mun niin tekee mieli, että vähän lipsuttaisi kielellä klitorista. No vähän työnnän päästä, että sinne niin pillua nuolemaan. Ja kyllähän se kieli sinne meneekin, onpa hyvä kun fistaa ja samalla nuolee klitorista. Sitten muuttaa sormetukseksi, mutta jatkaa edelleen nuolemista. Koska X onkin poikittain sivullani, niin hän nuolee pituussuunnassa. Eli tämä on Kivin metodi. Samalla sormettaa, ja sormet on "poikittain", eli ei niin kuin yleensä sormettaessa. Tuntuu niin saatanan hyvältä, mietin vähän, että saankohan orgasmia, lapset oli kuitenkin olohuoneessa, ja että kestääkö liian kauan. Mutta tämä olikin niin hyvä ja "tehokas", että nopeasti olin lähellä orgasmia. Kun tajusin, että voin saada, niin sitten lähdin sitä "tavoittelee", ja ai helvetti kun oli hyvä. Äänen pidättely toki vaimentaa orgasmia jonkun verran. Ei varmaan mennyt, kun 5 minuuttia, kun orgasmin jo sain. Pieni tauko ja jatkaa nuolemista, niin taas pari pienempää perään. X tulee hetkeksi lusikassa nussimaan, mutta ei laukea ja luulen, että jo lopetettiin. Puin vaatteet päälle, niin X tuleekin, että ei kun jatketaan. Niin housut vaan alas ja seisten takaapäin siinä sängynpäätyyn nojaten. Kyllä niin riskillä vedettiin, olisi ehkä pitänyt mennä vaikka vaatehuoneeseen.

su 9.1.
Olin ajatellut, että illalla runkkaan pikaisesti, kun muut mennyt nukkumaan, mutta en sitten jaksanutkaan. Rankka risteily takana, ja olin illalla ratsastamassakin. Herra X:llä tiedossa pari tiukkaa työviikkoa joten ei tietoa, että milloin meillä on seksiä. Runkkausviikko siis tiedossa.



ma 10.1.
No niin kuopus tuli kotiin koulusta, ja koti koronatesti oli postiivinen, joten sisarukset koulusta pois myös. Joten se siitä runkkaushaaveesta, että olisin voinut rauhassa päivällä runkata. Runkkaus piti siis jättää iltaan. Ensin itseasiassa katsoin dokumenttia pornon tekemisestä ja katsomisesta. Niin johan siinä alkoi itselläkin tehdä mieli. Niinpä sitten ruusu esille ja pornhub päälle kännykästä. Pornhub on suosituin ilmainen pornosivusto, sitä katsoo päivittäin 96 miljoonaa ihmistä!!! Ja taas mahtavaa lesbo squirttailua sieltä valitsin, mun täytyy oikeasti alkaa treenata sellaista squirttailua, kahden orgasmin verran nautiskelin. Mutta kyllä jo kaipaan sellaista kunnon runkkaushetkeä rauhassa.

ti 11.1.
Koko päivän oli kaikki kotona, ei siis mitään mahista runkata rauhassa. Illalla mun jo niin teki mieli saada edes vähän sormetusta, mutta en sitten kehdannut X:ltä pyytää, kun oli ihan kipeä ja väsynyt. Joten sama setti sohvalla, kun eilen. Pornhubista lesbo squirttailua päälle, ja ruusulla runkkaamaan, kaksi orgasmia taas.

ke 12.1.
Nyt jo X:n korona kotitesti oli positiivinen, minun vielä negatiivinen, mutta kipeä olo. Jäseniä särkee ja kuumettakin jo 38 astetta. Enää ei edes seksiä tee mieli, eli nyt kunnolla kipeä.

to 13.1.
Paljon parempi olo kyllä, kuumetta vain 37,2 eikä jäseniä enää särje. Johan sitä alkoi iltapäivästä seksiäkin tehdä mieli. Taas vaan piti runkata sohvalla, kun muut menneet nukkumaan. Olisin sormetusta vähän halunnut, mutta ei X jaksanut, sen verran kipeä oli. Pornoa katsoin kännykällä, lesbo squirttailua ja miehen runkkaamista. Jälleen kaksi orgasmia, harvoin minulle yksi nykyään riittää, jos on yhtään enemmän aikaa.pe 14.1.
Hyvin huomaan olossa, että milloin vointi on parempi, kun silloin alkaa mieli tehdä seksiä. Illalla tosiaan olo parani selkeästi, kun söi sushia ja joi vähän valkkaria. Kun katsottiin X:n kanssa telkkaria, niin vähän kyselin, että saisko vähän edes sormetusta. No, oli nihkeä vastaus, ettei tässä nyt taida jaksaa, kyllä harmitti. Mutta kun mentiin makkariin, niin X sitten sanoi, että no voin mä vähän jotain tehdä. Alkaa ihanasti käsitellä pillua ja erityisesti klitorista. Oikein pitkän aikaa pyörittelee, kiertelee ja kiihottaa. Ai, että kun tuntuu hyvältä, viimeksi tehty jotain lauantaina. Alkaakin pikkuhiljaa sormien tahti kiihtyä, ja mietin, että vittu saanko sittenkin klitorisorgasmin? Ja kyllä X tietenkin kiihottaa loppuun asti, kun aloitti. Vittu kun tuntui hyvältä, vaikka en täysin kunnossa olekaan. Siihen perään yhdet kunnon sormetukset, kunnon squirttauksen kera. Kyllä tällä korona lähtee 😊.

la 15.1.
Mä niin odotin, että saan illalla hyvää sormetusta jonkun aikaa. X alkaa ihanasti hipelöidä pillua ja klitorista. Pitkään sormettaa silleen vähän, ei kunnolla, että pääsen squirttaan ja saan orgasmin, orgasmikontrollia siis. Varmaan 15 minuuttia sormeilee ja hiveltää, odotan kovasti, että vittu sormeta jo kunnolla. No, vihdoin, mutta vittu lopettaa kesken. Minä siinä vähän, että no voitko tehdä loppuun asti, ja kränäähän siitä sitten vähän tuli. X:llä olo aina huononee selkeästi illalla ja minulla taas paranee. Hankalaa on nyt sitten jotain seksiä johonkin kohtaan ottaa. Nytkin minulla on tosi huono olo, mutta kyllä panettaa silti, kova tykytys pillussa.

su 16.1.
Kyllä oli kipeä olo koko päivän, mutta olisin mä sormetusta halunnut silti illalla. No ei ollut X:n kunto sellainen, että olisi jaksanut. Kyllä oli huono yö itsellä, vuorotellen palelin ja hikoilin. Eli sahaavaa kuumetta varmasti.

ma 17.1.
Kyllä oli kipeä ja voimaton olo koko päivän, mutta kyllä mua seksiä teki mieli. Illalla ei X:n kunto antanut myöden tehdä mitään.

ti 18.1.
No niin, tässähän alkaa käytännössä olla terve. Huomaa siitä, kun alkaa tehdä mieli seksiä ja orgasmeja. Tytöt pihalle hetkeksi ja minä pyysin X:ltä sormetusta. Kyllähän mä heti ruiskutan oikein kunnolla, vaikka puolikuntoinen olen. Kohdunkaulanorgasmi tuntui tosi hyvältä pitkästä aikaa. Sen jälkeen ruusu klitorikselle, ja vielä klitorisorgasmi. Ai, että kun oli hyvä, eiköhän tässä jo huomenna ole aika hyvissä voimissa. En mä tiedä, että tekeekö orgasmit hyvää, kun sydän hakkaa, ja silleen "fyysinen" suoritus kuitenkin. Ai, että kun mä odotan, että ollaan molemmat kunnossa ja voidaan harrastaa kunnolla, pitkällä kaavalla seksiä.

ke 19.1.
Kyllä on sitkeä tauti tää korona. Ihan kipeä vielä olen, kuumetta ja jäseniä särkee. Ja todella väsynyt olo. Tytöt meni taas ulos, niin kyllä mä viiden minuutin pika sormetukset pyysin, hyvää se teki.

to 20.1.
Edelleen heikko ja voimaton olo. Aamupäivällä oli pakko vähän siivota, ja kyllä huomasi heti, että ei kyllä tahdo jaksaa mitään. Illalla kun menin nukkumaan, niin sanoin X:lle, että vähän voisi jotain tehdä, vaikka kipeä olo oli. No nukahdin saman tien melkein, ja kun X tuli vähän myöhemmin, niin sanoin, että en mä jaksa, mä nukun jo. Eli todella kipeä siis, kun en edes lyhyitä sormetuksia jaksanut.

pe 21.1
Iltapäivällä tytöt pihalle hetkeksi, ja meillä olisi vähä pam, pam, pam. Mittasin kuumeen sitä ennen, ja edelleen oli 37,7. Mietin vähän, että mitähän sitä uskaltaa oikein tehdä. Ei ihan hirveästi tietty voi hengästyä ja hikoilla, ettei tule mitään jälkitautia. Mutta kylläpä oli tervehdyttävää seksiä, kun sen jälkeen kuume oli vihdoin laskenut normaaliksi, jospa tämä tästä alkaisi mennä ohi. Klitorisorgasmia en saanut, se olisi voinut käydä liikaa kunnon päälle, joten aika suoraan sormetusta. Hyvältä tuntuu ja ruiskuaa hyvin. Aika nopeasti X on tulossa nussimaan, niin minä sanon, että ei nyt vielä, haluan syvältä ja fistausta. Vittu, kun onkin hyvä, mutta ei nyt tietty yhtä hyvältä tunnu, kun jos olisi täysin terve. Oikein kunnon ruuvausta kuitenkin saan. Ei kyllä kauaa kestä, että X laukeaa, kun takaapäin tulee nussimaan. Ja vielä loppuun kunnon sormetukset, ja tytöt jo ovikelloa soittelee. Ehkä olisin ruusulla vetäissyt klitorisorgasmin, jos eivät olisi vielä tulleet. Jos kova kiima vielä illalla, niin pitää sitten runkata, kun muut mennyt nukkumaan. No riittikin kunnon sormetukset keittiön lattialle ruiskien, kun kävimme saunassa. Ei ollut niin pakottavaa tarvetta runkata enää illalla.

la 22.1.
Johan on taas kiima päällä ja pillu märkänä oikein kunnolla. Iltapäivällä pitkästä aikaa kunnon seksihetki. Sanoin, että haluan koko setin, myös klitorisorgasmin. X oli vähän, että voisiko jonkun lelun ottaa avuksi, ettei hän ihan vielä kunnossa ole. Mutta kyllä hän sitten klitoriksen kimppuun käy, ai, saatana mikä orgasmi pitkästä aikaa. Ja pulloa pilluun oikein kunnolla ja kunnon fistausta. X ruuvaa menemään, ja minä kiemurtelen ja voihkin ihan kiimaisena. Ja kyrpää pilluun takaapäin, kunnon rynkytystä, puoli tuntia täyttä nautintoa. Kyllä oli niin hyvä olo tämän jälkeen. Kunnon klitorisorgasmi teki niin hyvää.
Saunassa ehdin ihan lyhyet sormetukset saada. Mutta kun olin happihyppelyllä, niin sohvalla istuskelin pillu märkänä, ja sanoin X:lle, että voitko vähän sormettaa? Ja kyllä pillu litisee oikein kunnolla, pyyhettä vaan tunkea alle, ettei mene sohvalle. Sitten kysyn, että voitko ihan vähän lipaista? Ai, saatana kun tuntui hyvältä, lämmin, märkä kieli, mä niin kaipaan jo kunnon suuseksiä. Pakko oli itse vielä saunassa sormettaa ja kiihottaa klitorista. Kyllä oon jo ihan tervehtynyt, kaikki halut tullut takaisin. Nytkin vielä tykyttää pillussa.

su 23.1.
Tänään välipäivä, ei runkkausta eikä seksiä.


ma 24.1.
Postasin pitkästä aikaa yhteisestä runkkaushetkestä klo 11-14. Ja olipa niin siistiä runkata rauhassa kunnolla. Viimeksi oli tällainen kunnon runkkaus ollut 14.12. Lustin porno päälle, ja sieltä ihan uusi lesbopornopätkä ja lelut esille. Aloitin Cleopatralla ja Satisfyerillä. Olisin lauennut tosi nopeaa, mutta vähän halusin pitkittää ja nautiskella, jäätävä orgasmi, huudon kera. Siitä heti perään lasidildolla kunnon dildotusta ja ruusu klitalla. Hyvin ruiskuaa, teen sekä g- että a-pisteeltä. Koitan saada ruiskuamaan kaarella, mutta en mä saa. Pillu litisee niin märkänä, monta orkkua sormettaessa ja dildottaessa, ai kun lasidildokin tuntuu hyvältä. Kestää vähän kauemmin saada toinen klitorisorgasmi, ihan jäätävä, huudan vielä lujempaa ja kiroilen, oikein varpaissa asti pistelee. Vielä kunnon sormetusta ja dildotusta loppuun, ja on kyllä märkää. Eipä paljon liukkaria tarvinnut, kun aluksi, ihan märkä läntti pyyhkeessä.

ti 25.1.
Kiire päivä töissä, joten ei mitään mahista harrastaa seksiä tai runkata päivällä. Vähän kyselin X:ltä, että olisiko illalla seksiä, mutta ei hän jaksanut. Kysyin, että no saanko viiden minuutin pikasormetukset edes, no kyllä sain. Sitten sohvalla runkkasin ruusulla, kun ensin odotin, että kaikki on varmasti nukahtanut. On siinä ruusussa sen verran kova ääni, että välillä tuntuu, että herääkö kaikki. Vähän peittoa päälle, että vähän äänet vaimenisi. Lesbo squirttailua katsoin kännnykällä ja sitten naisten runkkausvideoita. Kyllä orgasmin katsominen miehen, tai naisen on melkein parasta. Ensin yksi orgasmi, ja aattelin, että se riittää, mutta kun jatkoin pornon katsomista, niin johan sitä alkoi tehdä mieli uudestaan. Joten vielä toinen orgasmi perään, kylläpä teki hyvää.

ke 26.1.
Saatana mitä seksiä pitkästä aikaa. Menin hoitopöydälle makaamaan ja Lustin porno päälle, X laittaa käsikahleet käsiin ja silmälaput silmille. Suutelee oikein kunnolla ja nappaa hiuksista kiinni, minulla jo heti pillu ihan märkänä. Ottaa piiskan, ja alkaa kiusata piiskan naruilla rinnoilta, reisiltä, pillun päältä ja piiskaa myös. Kääntää minua vähän kyljelleni, ja kovemmin piiskaa perseelle. Ja samalla painaa sormilla ristiluulta. Saatana kun on kiihottavaa, mua niin tykyttää pillussa, ja haluisin jo heti squirtata paineet pois. Sitten alkaa klitoriksen kiusaaminen ja kiihottaminen, aivan jäätävä orgasmi, huudan niin kovaa, kun kehtaan. Jalat jännittyy suoriksi, nilkat ojentuu, pakarat puristuu yhteen, kädet puristuu nyrkkiin. Ja aah, mikä ihana laukeaminen ja valtava hyvän olon tunne valtaa koko kropan. X jatkaa vielä kiihottamista ja toinen pienempi orgasmi perään. Sitten menen hetkeksi kyljelleni kippuraan, pieni huili, ei saa koskea pilluun. X ei sormetakaan heti kunnolla, vaan kiusaa ja tekee orgasmikontrollia. Niin ihanasti kasvattaa kiimaa, ja ai saatana sitten kun lähtee oikein kunnolla, oikeasti tuntuu, että tulvii. Siitä aikalailla suoraan fistaukseen, nyrkkiä pyörittelee pillun suulla. Kokeilen jossain kohtaa, että miten se käsi siinä on, kiihotan itse samalla klitorista. X ottaa käden pois, niin sanon, ei kun JATKA, mä niin rakastan fistausta, saankin vasta sen jälkeen pulloa pilluun. Sitten vielä pyydän syvältä kohdunkaulanorgasmin, ja tuleekin pitkästä aikaa itku, tuntuu niin hyvältä. Hyppään pöydältä alas, ja X nussii takaapäin, ja hetken päästä laukeaa sisääni. Otan silmälaput pois, kun haluan nähdä peilistä, kun hän sormettaa. Sormetan sitten itsekin, ja koitan jos saisi oikein kaaressa ruiskuamaan. Ehkä se ei näin lopussa enää lentäisikään. Mutta oli kyllä pornoa katsoa sormetusta peilistä.

to 27.1.
Runkkauspäivä tiedossa, ja laitoin taas postauksen Instaan, että ketä mukana. Erika Lustin porno päälle, Cleopatra pilluun ja Satisfyer klitorikselle. Vähän pitää taas himmailla, etten ihan heti laukea. Pornossa katson useaan kertaan kohtaa, kun mies laukeaa, sitten otan lasidildon ja ruusun, dildotan oikein kunnolla, ja välillä sormetan. Kyllä squirttaan, ja pillu on niin märkä ja litisee vaan. Koitan saada ruiskuamaan kaaressa, mutta ei se vaan lennä. Mitenhän sen saisi onnistumaan? Sitten kokeilen lasidildolla tehdä kohdunkaulasta. Kyllä se onnistuu, mutta ei se kyllä tunnu yhtään niin hyvältä, kun sormilla tehtynä. Sitten jätän lasidildon pilluun ja kunnolla keskityn ruusulla runkkaamiseen, vittu, mikä orgasmi, ihan jäätävä, ja lasidildo tulee pillusta ulos. Siinä näkee hyvin sen, että miten paljon siis työnnän ulospäin. Vaikka puristan jalat yhteen ja jännitän suoriksi. Sormetuksen aikana työnnän, ponnistan sormiani tai X:n sormia vasten ehkä vieläkin enemmän. Ja loppuun vielä kunnon sormetusta ja ruiskutusta.

pe 28.1.
No onpa nussittu olo. Ensin kunnon suutelua ja sitten suuseksiä. Ihanaa klitoriksen nuolentaa, ja nostan lantiota ylös, että kieli menee pillun suuaukolle. Kun olisin halunnut vähän välilihan nuolemista myös, niin siinä vähän yritin sitä tarjota, mutta en sitten sanonut mitään. X antaa suuseksiä taas Kivin metodilla, eli makaa minun sivulla poikittain, ja käyttää kieltä pituussuunnassa, ja sormet kevyesti sormettaa g-pistettä. X:llä väsyy niska, joten siirrytään hoitopöydälle. Siinä homma tietenkin vähän keskeytyy, mutta kun orgasmi vihdoin tulee, niin ihan käsittämätöntä. Menee kuin sähköisku läpi koko kropan. Jotenkin olen rennompi, en niin jalat suorana jännittyneenä, ja ihan itku tulee, lopussa X aika voimakaastikin sormettaa samalla. Ai kun mä olin kaivannut kunnon suuseksiä. Pieni tauko pakko pitää, ja sitten kunnon sormetusta, ja kyllä squirttaan ihan valtavasti. Sitten syvältä kohdunkaulasta, ja minä nousen puoli-istuvaan asentoon, taivutan yläkroppaa taaksepäin, ja nojaan käsiin ja avaan jalat. Voiko tämän enempää auki olla? Niin jäätäviä kyllä nämä kohdunkaulanorgasmit. Siitä aikalailla suoraan fistausta, katson peilistä, miten nyrkki pyörii ja ruuvaa pillua, niin pornon ja kiihottavan näköistä. Vasta sen jälkeen pulloa pilluun, ja minä nussin sitä pulloa. Oikein kunnolla vispaan lantiota pulloa vasten. Sitten siirrytään takas makkariin, ja sanon että laitetaanpa anaalitappi perseeseen, ja sehän onkin hyvä. Makaan kyljelläni, mikä on aika hyvä asento. Kun X nussii takaapäin, niin pidän kiinni tapista, koska muuten se näyttää tulevan pois. Orgasmi on selkeästi voimakkaampi, erilainen, kun tappi on perseessä. X jatkaa vielä lasidildolla, niin kylläpä senkin kanssa orgasmi on erilainen, kun se tappi on samalla perseessä. Tuntui, että squirttaaminen oli tosi lähellä. Käännyn selälleni ja otan tapin pois, niin vielä siinä kunnon dildotusta lasidildolla. Ja loppuun vielä kunnon sormetukset, ja kyllä tulvii.

Lähdemme sitten X:n kanssa pitkälle lounaalle. Kun istutaan pöydässä, niin sanon, että mitä jos otetaan sormetukset vessassa, kun tiesin, että siellä on unisex vessat. X ei kovin innostuneelta vaikuta, mutta ei nyt suoraan sano ei, kuten viimeksi, ja minua niin alkoi silloin vituttaa vaan. Lähden edeltä vessaan, ja X maksaa laskun, olimme sopineet, että mihin vessaan menen. Nämä oli senkin takia hyvin suunniteltu, koska vessat olivat oven takana, ja siellä soi aika kovalla musiikki. Toisesta jalasta kenkä ja housun lahje vaan pois, ja sormet pilluun. Ja kunnon sormetusta, hetkessä lammikko lattialla, X lähtee pois, ja minä pyyhin lattian. Kotimatkalla taksissa yritän ottaa X:n kädestä kiinni, mutta hän vetäisee sen pois, kun jotain maileja katsoo. No, mua alkoi ärsyttää, että miksi niin teki. Vähän oli sitten kotona nihkeää, ja jotain riitahan siitä vähän siinä sitten tuli. X meni tosi aikaisin sänkyyn, ja minä perässä, niin keskustelu vielä jatkui. Mutta sitten X tuleekin ihanasti suutelemaan, vähän käy mielessä, että olisiko ollut seksiä, mutta menen vessaan, kun oli vessahätä. Mutta virhe oli jäädä pesemään meikkejä, ja hampaita, kun tulin takaisin sänkyyn, niin X oli jo nukahtanut. Harmittelin vähän, että menetinkö seksin mahdollisuuden? Olisiko ehkä ollut kiimaista "sovintoseksiä"?

la 29.1.
Oltiin aikalailla koko päivä menossa, joten ei mahdollisuutta sopia seksihetkeä. Ja sitten kun olisi ollut, niin oli alkanut jo lumimyräkkä, eikä lapsia olisi enää voinut lähettää ulos. En edes saanut saunomisen lomassa sormetuksiakaan, ei ollut sopivaa hetkeä, odotin kuitenkin kovasti, että jotain seksiä olisi illalla. Kyllähän sen melkein tiesi että X on ihan väsynyt, kun oli aika aikaisin aamulla joutunut heräämään, vähän nihkeetä siis oli. Vähän suutelua, ja sitten kunnon sormetusta, ja sitten pyydän taas, että X laittaa anaalitapin. Hän sitten vähän innostuu itsekin, että tuleekin vähäksi aikaa nussimaan, mutta ei kuitenkaan laukea. Pyydän jossain kohtaa, että kokeilee myös lasista anaalitappia. Ei se kyllä kovin syvälle mene, kun on jo aika iso mulle. Sinfulin anaalitappi setistä on nyt kahta kokoa kokeiltu. Molemmat meni suht helposti. Pyydän vielä kohdunkaulanorgasmin ja vähän X fistaakin.

su 30.1.
Mutta aamulla sitten homma jatkui, ja olikin parempi, kun X:kin vireessä. Ihanaa kunnolla ristiluun, selän ja niskan sivelyä. Sitten X sormettaa takaapäin, niin onpa kyllä hyvä, tuntuu erilaiselta siitä asennosta. Pyydän, että X kiihottaa välilihaa, ihanaa sekin pitkästä aikaa. Minä otan X:n kyrvän käteen ja runkkaan oikein kunnolla. Aattelin ensin mennä ratsastamaan, mutta se on aika riski asento, jos joku lapsista tulee paikalle. Kokeillaan lähärissä, mutta sänky nitisee sen verran, että mennäänkin vaatehuoneeseen. Olipa tämäkin siistiä pitkästä aikaa, ei mene kauaa, kun X laukeaa. Pyydän vielä vähän fistausta ja lasidildolla dildotusta. Ja aina pitää saada kunnon ruiskutus sormetukset loppuun. Illalla vähän kyselin, että pitäs varmaan ensi viikkoa vähän miettiä, että milloin on seksiä? X ilmoitti, että hän menee työpaikalle ke-pe. Minä sitten siihen, että no varmaan maanantaina päivällä seksiä? Sovittiin se siis, ja minä sitten, että mites sitten loppuviikko, jos et jaksa iltaisin? Miksi en voi vaikka vaan saada käsiseksiä kuten ennenkin, jos muuta ei jaksa? En mä halua, että menee taas siihen, että on monta päivää ilman seksiä, enkä edes tiedä milloin on. Sovittiin seksihetki maanantai päivälle ja torstai illalle. Minulle sopii vallan mainiosti välillä käsiseksi.

ma 31.1.
Meillä oli sovittuna seksihetki kahden aikaan, mutta aika meni niin tiukille, että ei sitten onnistunutkaan, tai en mä halunnut, kun olisi ollut vain 20 minuuttia aikaa. Illalla odottelin, että menisi X jo nukkumaan, että voisin pikaisesti runkata sohvalla, mutta yllättäen X sitten valvoikin siihen asti, kun minäkin. En mä sitten enää jaksanut, ajattelin että tuntuupa sitten huomenna paremmalta. Oltiin sovittu tiistai päivälle uusi aika. Kunnon klitorisorgasmin olin saanut viimeksi perjantaina, että kyllä alkoi kiimaa jo olla.