Toukokuun Seksipäiväkirja

07.09.2022

su 1.5.
Koko päivä meni ihan riidoissa, minä olin vittupää, kun lauantai iltana ei ollut seksiä. Näytän sen todellakin, ihan lapsellisesti käyttäydyn, olen hiljainen ja välttelevä. X siinä jo päivällä useamman kerran sanoi, että mitä hän on nyt tehnyt, ja mikä tässä taas homma nimi, iltapäivällä sitten alkoi keskustelut. Varmaan tunti taas jauhettiin näitä samoja asioita mitä ennenkin. Minun virhe, että odotin ja oletin, että on seksiä, niin se pettymys vaan on sitten niin valtava. Ja sanoin, että eihän sille mitään voi jos väsyttää, ja pitää mennä nukkumaan. Olisi vaan koko päivän pitänyt asennoitua siihen, että illalla sitten vaan runkkaan, minusta vaan on ihan perseestä, että lauantai iltana joudun runkkaamaan. Ja siitä kans sanoin, että kun iltaisin ei juuri koskaan ole seksiä, niin ei sen takia ole juurikaan spontaania seksiä, ja että voisi rauhassa ilman sovittua aikaa tai kelloon katsomista harrastaa. Päivisin on aina sovittu aika, tai pitää katsoa kelloa, että koska lapset tulee kotiin tai jotain. Nyt on tiedossa, että X on kolmena seuraavana perjantaina menossa, joten ihan varmana lauantaina on väsynyt, eikä VARMANA ole seksiä. Eli minä en edes odota viikonloppuja, vituttaa paremminkin.

Sovittiin sitten, että illalla on seksiä, seuraavalle viikolle ei edes voitu mitään sopia, kun lapset kotona päivät, kun alkaa opettajien lakko. Minä jo sitäkin stressasin, että mitenhän edes runkkaukset onnistuu, että pitääkö autorunkulle lähteä. X jo ihan innostuu siinä olohuoneen sohvalla, suutelee kiihkeästi ja sanoo, että tuu keittiöön. No sanoin, että ei pysty, kun tiesin, että kuopus tulee ihan kohta siihen, kun oli jo monta kertaa käynyt kyselemässä.

Illalla sitten, kun mentiin sänkyyn, niin ihanan kiihkeää sovintoseksiä. Kunnon suutelua alkuun, ja sormet menee pilluun. Ja X laittaa minun käteni kovan kyrvän päälle, ja minähän runkkaan aivan kiihkossa, ja X sormettaa. Lähtee klitoriksen kiihottaminen, ja yhtäkkiä myös kieli tulee mukaan. Ai, vittu kun tuntuu pitkästä aikaa hyvältä, jatkaa taas sitten sormilla, ai saatana mikä orgasmi. Ja näköjään ihan vakio nykyään, että pari pienempää perään, jos jatkaa kiihottamista.Menen kippuraan ja laitan jalat yhteen, olin ihan tärinöissä ja kiihkossa. Hetken huili, ja sitten avaan jalat, että saa sormettaa. Ja kylläpä taas pillumehua tulee oikein kunnolla. Kunnon kohdunkaulanorgasmit ja kännyyn puolittaiseen kylkiasentoon, niin tekeekin takakautta. On osittain sormetusta, mutta välillä taitaa olla enemmän sormia, ja onkin vähän kuin fistausta, mutta takaapäin. Välillä taitaa sormettaa ps-pistettä, on ihan helvetin hyvä näin päin, ja tuntuu erilaiselta. X tulee sitten taas viereeni, suutelee ja sormettaa, minä runkkaan kyrvän uuteen nousuun. X tulee nussimaan lähärissä, ja ai kun mä odotan, että josko olisin vaikka squirtannut, mutta en. Kyllä mä mahtavan orgasmin sain, ja vitun siistiä, kun x runkkaa spermat pillun päälle. Harmi vaan, kun mä en nähnyt, kun oli niin pimeää, minusta se on niin kiihottavaa. Oli kyllä hemmetin hyvä setti, kun oli kunnon suutelua ym. Ja kyllä sovintoseksissä on aina tunnetta ihan eri tavalla mukana.

ma 2.5.
Tänään piti ehdottomasti hyödyntää rauhallinen runkkaushetki, kun loppu viikon aikatauluista ei mitään hajua. Erika Lustin porno päälle, ja hommiin. Aluksi katson pätkää, missä ihanan iso ja paksu kyrpäinen mies nussii naista flyygelin päällä. Ensin nuolee pillua, ja on kyllä jotenkin kiihottavan näköistä. Cleopatra pilluun ja Ruusu klitorikselle, mutta eipä se toimikaan, akku loppu, niin otan sitten Satisfyerin. Tosi nopeasti eka orgasmi, huudan ja kiroilen ihan helvetisti, vittu, vittu, vittu ja saatana. Kiroileekohan kukaan muu seksin tai orgasmin aikana? Olisi kyllä kiva tietää, että tekeekö joku muukin tätä, vai olenko minä joku outo lintu? Mä uskon, että se jotenkin vielä vahvistaa orgasmia. Ja se vaan tulee, ihan sama kuin itku jos on tullakseen. 

Sitten Kiimakyrvällä dildottelen jonkun aikaa, mutta aika nopeasti siirryn pesuhuoneeseen, ja laitan kyrvän seinään. Laitan sen tosi matalalle ja pyyhkeen polvien alle. Siinä sitten nussin kyrpää ja lisäksi pidän pupua klitoriksella. Siirrän kyrvän hetken päästä lattialle pystyyn ja ratsastan sillä, ja pupu edelleen klitoriksella. On kyllä oikeasti hyvä, suosittelen kyllä tätä jos jonkun tekokyrvän haluaa hankkia. Tämä ei ole liian pitkä, että sattuisi kohdunkaulaan, mutta ihanan paksu. Minusta saisi olla jopa paksumpikin, perään sormetan kunnolla ja ruiskin pesuhuoneen lattialle.Takaisin sohvalle ja otan lasidildon, millä menen kohdunkaulaan varovasti. Pyörittelen sitä siellä ja hyvältä tuntuu, mutta ei kyllä voi verratakaan siihen, kun X tekee sormilla sieltä. Otan taas pupun klitorikselle ja jätän lasidildon pilluun, välillä vähän dildotan, ja vielä toinen kunnon klitorisorgasmi. Olipa kiva pitkästä aikaa runkata pupulla. Kunnolla vielä sormetan lopuksi, ja kyllähän sieltä pillumehut pyyhkeelle valuu.

ti 3.5.
Meille järjestyikin päivälle seksihetki yllättävän helposti. Tytöt meni kavereille kylään ja kuopus meni ip-kerhoon. Oli jotenkin erilainen se tilanne, kun ei ollut kuitenkaan etukäteen sitä sovittu. Vähän silleen, että no mitä tässä nyt tekisikään?

Mentiin nyt vaihteeksi sänkyyn eikä hoitopöydälle, mutta otin sinne kannettavan, että saatiin pornoa. Alkuun vähän suutelua ja sitten otan ruusun klitorikselle ja X sormettaa g-pistettä. Olikin hyvä, kun se porno pyöri siinä vieressä, niin pystyin itsekin sitä välillä katsomaan. Taas piti hieman pyyhkiä liukkaria pois, kun se on huono jos sitä on liikaa, se vie sitä tuntumaa pois, mutta olipa hyvä orkku. Ja kun ei tullut pienempiä orgasmeja perään, niin sai heti sormettaa. X tietää hyvin siitä, koska avaan jalat, pidän ne kiinni, kun ei vielä saa. Vähän aikaa kiusaa, ja sitten vasta sormettaa kunnolla.Siitä kohdunkaulan käsittelyä, ja minä nousen melkein istumaan, huudan, jalka tärrää ja hakkaan kädellä sänkyä. Ihan jäätäviä orgasmeja pari, ja sen jälkeen ihana "autuus" ja sellainen rauhallinen, hyvä olo, olisi voinut jopa lopettaa siihen.X tulee nussimaan takaapäin, ja sanon, että voisitko vähän antaa piiskaa, mutta antaakin avokämmentä oikein kunnolla. Molemmille pakaroille, ja kyllä tuntuu, kunnon läiskintää, ja hyvä kun porno pyörii siinä nenän edessä.

ke 4.5.
Päivällä niin paljon töitä ym. ettei mahdollisuutta runkata. Joten sohvalla illalla, kun muut mennyt nukkumaan. Pornoa katsoin kännykällä, ja kaksi hyvää orgasmia vedin ruusulla.

to 5.5.
Päivän runkut vedetty, mutta kauhea tykytys silti pillussa. Pakko varmaan pyytää illalla X:ltä vähän sormetusta. En jaksanut viritellä leluja ja pornoa olohuoneeseen, niin runkkasinkin tällä kertaa makkarissa. Laitoin pornoa kännykästä, ja laitoin cleopatran pilluun, ja pikku Wandin klitalle. Sepä hyytyi heti, no ei kun iso Wand laatikosta, kylläpä oli taas kunnon surinat pillussa. Orgasmi oli yllättävän laimea, ei huutoa, eikä kiroilua. Otan KiimaKyrvän ja ruusun ja menen pesuhuoneeseen, otan myös kännykän mukaan. Istun kyrvän päälle, ja laitan Ruusun klitorikselle. Siitä ei tartte pitää kädellä kiinni, vaan molemmat pysyy siinä, onpa hyvä. Vähän tuntuu, että voisin ehkä saada siinä asennossa orgasmin, mutta en sit kuitenkaan. Mun on pakko kääntyä selälleen, jännittää jalat suoriksi, ja kun saan orgasmin, niin KiimaKyrpä tulee pois pillusta. Ei kyllä pysy sisällä mitenkään, ellen pitäisi kiinni, niin paljon samalla työnnän poispäin. Nousen seisomaan ja sormetan pillumehut lattialle, suihkutan pillun puhtaaksi ja kerään lelut pois. Oli kyllä tunne, että jotenkin vajaaksi jäi, kauhea tykytys pillussa edelleen. Hoidin asioita välissä, ja kun tulin kotiin, oli vielä hetki aikaa yksin, niin äkkiä housut pois, sängylle, ja kunnon a-pisteen sormetusta, ja johan lähti. Nyt jo tulikin sitten vittu, vittu, vittu ja squirttaan vielä kunnolla. Vähän helpotti, mutta pakko varmaan illalla pyytää X:ltä vielä sormetusta.

Pahin kiima siinä sitten tanssitunnin aikaan hälveni ja olin myös tosi väsynyt illalla, niin aattelin, että no en mä pyydä sormetuksia. Mentiin samaan aikaan sänkyyn, niin X sanookin yhtäkkiä, että voisin sua vähän sormettaa. No, kylläpä mulla housut lähti saman tien, ja olin, että no kiva, kyllähän se passaa. Vähän taas ensin orgasmikontrollia, ja sitten kunnon sormetusta, ja squirttaan oikein kunnolla. Kohdunkaulan käsittelyä varmaan 10 minuuttia, ja jäätävä kohdunkaulanorgasmi, kyllä X osaa juuri oikealla tavalla käsitellä kohdunkaulaa. Sen kanssa pitää olla varovainen ja malttia. Tämän jälkeen oli mahtava raukea olo, ja olisi voinut vaikka siihen lopettaa, mutta kyllä nyt yhdet kunnon sormetukset piti vielä loppuun saada. Sanoinkin sitten X:lle, että olipa kiva, kun ehdotit, että voit sormettaa.

pe 6.5.
Oltiin sovittu seksihetki noin kahden aikaan, ja tunnin verran oli aikaa, oli kyllä taas loistavaa seksiä. X laittaa silmälaput ja käsikahleet, suutelua ja aika nopeasti X kääntää mun perseen ja antaa piiskaa. Varmaan lyö sillä aika kovaa, mutta eipä se hirveästi tunnu, kun on saanut välillä raippaa. Sitten ihanasti kiihottaa ristiluuta ja nuoleekin sitä, vittu kun on hyvä, eka orgasmi. Hetken aikaa nuolee pillua takakautta, mutta aika nopeasti käännyn ja X jatkaa pillun nuolemista. Vittu, kun tuntuu niin hyvältä pitkästä aikaa saada suuseksiä. Vähän laitan jalkoja yhteen merkiksi, että ei tuu tästä satsista, ja sanon, että teepä välillä sormilla. Mutta kiihottaakin sitten sormilla orgasmiin asti. Ai helvetti, kun on hyvä, mahtava superorgasmi jälleen. Huudan ja kroppa aivan jännittyneenä, kädet rinnan päällä käsikahleissa. Siitä perään sormetusta, squirttailua ja kunnon kohdunkaulanorgasmeja. 

Sitten KiimaKyrpää takaapäin, ja samalla X kiihottaa klitorista, vittu mitä orgasmeja tässäkin. Sanon, että siirrytään olohuoneeseen, että voin nojata hoitopöytään ja saada raipalla piiskausta. Sanon, että annapa ensin piiskaa ja sitten vasta nussimista. Ensin X piiskaa liian nopealla rytmillä, ja se lätkä osuu reiden sivuun, ja sattuu liikaa, sanon, että siirräpä eri kohtaan, ja hidasta tahtia. Kyllä on hyvä, ja oikeasti tuntuu hemmetisti. Orgasmi jälleen, ja oon niin vitun kiimassa tämän jälkeen, huudan, että nyt nussimaan. Ja kyllä pillu saa kyrpää, ja mulla ihan hirveä paine päästä ruiskuttamaan. Olisi ollut ehkä kiva saada sormetukset siinä ja ruiskia lattialle, mutta mentiin kuitenkin makkariin, niin pystyi paremmin sormettaa oikein kunnolla a-pisteeltä.

la 7.5.
Nyt en ollut ladannut mitään odotuksia seksin suhteen illalle, ettei käy kuten edellisenä viikonloppuna. En saanut sormetuksia saunomisen lomassa, mutta minä sitten sormetin saunassa itsekseni, olin kyllä pettynyt, ja itku meinasi tulla.

Viiniä juotiin ja telkkaria katsottiin, lapset sitten meni jossain kohtaa nukkumaan. Niin mitäs sitten tapahtuikaan, X tulee siinä sohvalla kiihkeästi suutelemaan, ja työntää aika nopeasti sormet pilluun. Ihan helvetinmoista sormetusta, ja samantien ruiskuaa, pikkuhousut heti märkänä, ja vähän meni sohvallekin. Käyn vessassa, niin sillä aikaa X on hakenut pyyhkeen ja kosteussuojan. Alkaa mahtavat sormetukset ja ruiskutukset, minä aivan kiimassa kiemurtelen ja orkuttelen, ja squirttaan niin helvetisti, aivan märkänä on pyyhe. Onpa kyllä niin siistiä olla siinä sohvalla, ja että seksi oli spontaania. Jossain kohtaa käännyn sohvalla kontilleni, mutta X sanoo, että mennään keittiöön, se olisikin ollut liian riski paikka, jos vaikka joku lapsista olisi herännyt. Joten keittiössä takaapäin saatananmoista panoa, X laukeaa ja ruiskii spermat pilluun. Siitä vielä sohvalle ja kunnon sormetusta a-pisteeltä, aattelen, että se riitti. Mutta vähän jäi tykytystä pilluun, niin sanon, että yhdet vielä.

R.I.P Tohtorinautinto

Tohtorinautinto sai lauantaina äkillisen sairauskohtauksen ja nukkui pois aivan liian nuorena. Muistan kun elokuussa 2020 näin mainoksen Nautinnollisista Messuista ja että siellä olisi emätinfistauksen työpaja. Silloin vasta kuulin ekan kerran edes, että mitä fistaus on. Heti kyllä etsin tietoa, ja sanoin X:lle, että tonne pitää kyllä mennä. Mietin, että tosiaanko siellä ihan livenä fistataan? Hetihän sitä sitten messujen jälkeen kotonakin kokeilimme, ja olen tästä blogikirjoituksenkin kirjoittanut. Fistaus jäi kyllä pysyvästi meidän seksiin, rakastan sitä. Tohtorinautinto oli fistauksen "mestari", ja sen puolestapuhuja, kuten minäkin, että sitä voi tehdä siististi sormilla. Sen ei tarvitse olla brutaalia nyrkkinaintia, hän sanoikin, että jo kolmella sormella voi fistata. Ja yksi asia minkä myös opin häneltä oli, että aivo-orkkujakin voi saada.Meillä oli hyviä keskusteluja Tohtorinautinnon kanssa, puhuimme paljon muustakin kuin seksistä. Hän oli hyvin henkinen ihminen.Jään kaipaamaan häntä ja keskustelujamme. Rauha sielullesi ja lepää rauhassa ❤️

su 8.5.

Sain äitienpäivä kahvit, kukat ja kortit sänkyyn. Illalle oli sovittu seksiä, X kyllä ilmoitti, että ysin jälkeen pitäisi sitten päästä sänkyyn, että hänen pitää saada nukuttua hyvä, pitkä yö. Raskas työviikko tulossa ja seuraavasta seksiajankohdastakaan ei siis ollut tietoa. Aika kireänä alkoi X olla iltapäivällä, ja vähän jo aattelin, että no mitäköhän seksistä tulee? En nyt muuta odottanutkaan saavani, kun käsiseksiä.

Ja kyllähän sen tiesi, että ei lapset mene klo 21 vielä nukkumaan, ja pitää siinä aina odottaa jonkun aikaa, että ne on nukahtanut. Joten kymmenen jälkeen päästiin vasta hommiin, minä otan ensin pikku Wandin ja X sormettaa samalla g-pistettä. Tuntuu orgasmi kestävän, ja vaihdan Ruusuun, no siitä loppuu akku aika pian, ei kun vaan pupu sitten käyttöön. Vihdoin orgasmi, ja siitä aikalailla suoraan X sormettaa kahdet kunnon sormetukset a-pisteeltä.Minä siinä hetken mietin, että kehtaanko pyytää kohdunkaulanorgasmia, kun näki, että X vaan haluaisi päästä jo nukkumaan, ja työviikko stressaa mieltä. No, sanon sitten, ei tartte enää tehdä mitään. X siitä sitten vähän suuttui, koska äänensävyni oli kuulemma sellainen, että ei kelvannut, oli kuitenkin tiedossa, että ei pitkään mitään tehdä, ja kun aloituskin oli tuntia myöhemmin kuin olisi pitänyt. No kyl mä nyt vähän enemmän odotin, kun lelulla klitorisorgasmi ja kahdet sormetukset. Varsinkaan, kun ei seuraavasta seksikerrasta ollut mitään tietoa. No vähän riitainen olo siinä sitten jäi, ei edes hyvää yötä sanottu. Edes viikonloppuna ei välttämättä ole seksiä, koska X on perjantai illan menossa ja minä lauantain.Aattelin, että jos sitä kokeilisi olla pari päivää ilman orgasmia. En tiedä pystynkö? Jos en saa illalla unta, niin sitten on pakko runkata. Mitä veikaatte, että kuinka kauan pystyn olemaan ilman orgasmia? Näin kyselin instassa. Suurin osa oli sitä mieltä, että ei välipäivää tule.

ma 9.5.
Laitoin stooreihin videon, missä on ruusu latauksessa ja kysyn, että mitä ihmiset veikkaa, että milloin sitä käytän? Tänään, huomenna vai vasta keskiviikkona. Niin melkein kaikki veikkasi, että tänään. Paras kuitenkin oli, että heti kun valo lakkaa vilkkumasta 😀 Saapa nähdä miten käy, pillussa tykyttää. Välipäivä tuli, en runkannut maanantaina.

ti 10.5.
Illalla sitten runkkasin, ehkä olisin voinut vielä odottaa. Ei nyt ihme kyllä ollut ihan hirveä kiima vielä, kaksi vuorokautta maltoin olla ilman orkkuja. Pornoa laitoin kännykästä, ja yllättäen katsoin naisten runkkausvideoita ja lesbo squirttailua.Aloitin tietysti täyteen ladatulla Ruusulla, mutta sepä sammuikin heti kättelyssä. Olen luultavasti runkannut sillä aivan liian paljon 😀. Uusi pitää kyllä saada tilalle, ilman en voi olla. No jatkoin pupulla, jonkun aikaa kestää, ettei se orgasmi nyt ihan heti tullutkaan, ja yllättävän laimea oli, kyllä mä vähän ääniä päästelin. Enkä tietty paljon voinutkaan, kun kaikki muut nukkumassa. Kyllä se vaimentaa orgasmia, kun ei saa ääntä käyttää kunnolla.

Siitä aika perään vaan jatkoi, niin toinen orgasmi, mutta oli vähän sellainen puolittainen, ja sitten loppuikin virta pupusta. Kauhea kiima jäi, ja mietin, että vitsi kun Wandit on makkarissa, mutta pakko on kyllä hakea, pikku wandi oli helpossa paikassa, eikä X herännyt. Jatkoin siis pikku Wandilla, ja työnsin välillä sen pään kokonaan pilluun, ja välillä se oli klitalla. Ja kylläpä kestää kolmas orgasmi, vittu vihdoin kun saan, niin olipa helpotus. Vielä siitä sitten pesuhuoneeseen sormetamaan, että voin ruiskia lattialle, kun ei mulla edes ollut pyyhettä suojana sohvalla.

ke 11.5.
Kuopus kipeänä kotona, joten rauhalliset päivärunkut ei olisi edes onnistunut, en sitten runkannut illallakaan, joten TAAS taukopäivä. Miten on mahdollista? Enpä kyllä muista, että milloin viimeksi on olut viikon sisällä kaksi kahden päivän taukoa orgasmeista, outoa minulle.

to 12.5.
Olin suunnitellut, että vihdoin pääsen päivällä runkkaamaan rauhassa, kun kuopus meni jo kouluun. Mutta opettaja soittaakin kesken päivän, että oli kaatunut välitunnilla, ja pitäisi hakea kotiin. Joten iltaan piti runkkaukset siirtää, ja kylläpä oli haasteellista päästä runkkaamaan. Olin ajatellut, että jos kysyn X:ltä sormetuksia, mutta en sitten viitsinyt, kun oli niin kireä, ja jotain sanaharkkaa siinä jo tuli.

X meni yllättävän myöhään nukkumaan, ja sitten pitää odotella, että on nukahtanut. Vähän ajan päästä tytöt tulee peittojen kanssa olohuoneeseen, että ei me pystytä nukkumaan, kun O yskii niin paljon. Sanoin, että nyt takas nukkumaan, et ei tänne voi tulla kun valvon vielä. Sitten hetken päästä O käy vessassa. No vihdoin uskallan aloittaa, ja oli paljon kovempi kiima kuin tiistaina. Vaikka molemmissa oli kahden päivän orgasmitauko. Johtuikohan siitä, kun oli kuitenkin ollut seksiä pe ja la, ja vielä sunnuntai iltanakin jotain, niin tiistaina ei kiima ollut vielä niin kova? Mutta nyt oli, ja olin jo kireä ja kiukkuinen.

Pornoa kännykästä, ja Satisfyer klitorikselle. Ja alkaa ihana imutus, mutta vitsi kun on kovaääninen. Vittu, kun olen just saamassa orgasmin, niin eiköhän esikoinen tule taas peiton kanssa olkkariin. Kuulen, kun avaa oven, mutta ei heti paukkaa paikalle. En tiedä kuuleeko Satisfyerin surinan, ja ihmettelee? Minä en saa heti sammutettua Satisfyeriä, ja ärsyttävää, kun kaksi eri painiketta, Ruusussa vain yksi. Ja porno pyörii vielä, en onneksi jää kiinni, kun olen aika hyvin "suojautunut". Kaksi ovea avattu käytävälle näköesteeksi ja peiton alla olen. Aika vihaisena sanon, että nyt takaisin, että tule sitten vaikka myöhemmin, jos O vielä yskii. Minä jo paniikissa ehdin miettiä, että enkö oikeesti voi runkata loppuun. No vittu vihdoin orgasmi, ja ääntä päästän, ja aika nopeasti toista vaan perään, kyllähän siinä jonkun aikaa menee. Siitä menen vielä pesuhuoneeseen sormettaa, ja ruiskin lattialle pahimmat paineet pois.

pe 13.5.
Vihdoin onnistui rauhallinen runkkaushetki, ja kyllä nautiskelin, viimeksi sellainen oli onnistunut viime torstaina. Lustin pornoa kannettavasta ja sohvalle runkkaamaan. Ensin Endless fun pilluun ja Satisfyer klitorikselle, eipä mene kauaa, kun eka orgasmi, ai saatana, kun tuntuu hyvältä. Sitten heti perään sormetusta, nostan jalat sivuille, ja oikein kunnolla vispaan g-pistettä, saatana kun squirttaan hyvin. Pitää kyllä joku kerta yrittää ihan peilin kanssa katsoa, että löydänkö ne Skenen rauhaset. Parin kanssa nyt keskustellut, että mistä se pillumehu tulee, ja mitä pitkin erittyy. Monissa lähteissä lukee kuulemma, että virtsaputkea pitkin, mutta ei se kyllä sitä pitkin tule. Vaan suoraan niistä Skenen rauhasista. Ne on toki hyvin lähellä virtsaputkea, että voi luulla, että tulee sitä pitkin.

Sitten otan KiimaKyrvän ja Satisfyerin ja menen pesuhuoneeseen, kiimakyrpä lattiaan kiinni, ja istun ratsastamaan sen päälle, laitan Satisfyerin klitorikselle. Kyllä pienen orgasmin tässä saan, jos olisin vaihtanut asentoa, että jalat suorina, niin olisin saanut kunnollisen klitorisorgasmin. Sormetan ja ruiskin KiimaKyrvän päälle. Takaisin sohvalle ja otan lasidildon, millä menen syvälle kohdunkaulaan, sieltä kohdunkaulanorgasmi, ai kun tuntuu hyvältä. Viimeksi saanut sellaisen viikko sitten perjantaina. Ja vielä otan Satisfyerin klitorikselle ja pikku Wandin laitan heti siihen alapuolelle, eli osuu vähän g-pisteellekin. Kokeilin, että jos saisin näin ruiskuamaan kunnolla kaaressa. Työnnän sitten Wandin kokonaan pilluun, ja hetken päästä kunnon orgasmi, kyllä taas tulee vittu, vittu, vittu ja huudan. Ja loppuun kunnon sormetukset a-pisteeltä. Pyyhe on märkä ja osa pesuhuoneen lattialla.

la 14.5.
Vittu, kyllä mikä paska päivä oli ollut, huonosti nukkunut, ja kuopuksen kanssa taas sairaalassa käynti. Onneksi ei tarvinnut nyt sentään yöksi jäädä. Illalla oli sentään kaverin bileet, niin pääsi vähän tuulettumaan. Päivällä jo tiuskin taas X:lle, väsymykset ja vitutukset, ennen bileisiin lähtöä, sanon X:lle, että lähdepä nyt lasten kanssa hetkeksi jonnekin, että saisin hetken aikaa runkata. Vähän olotila ja kireys kyllä parani sillä, pornoa kännykästä ja Endless fun pilluun ja Satisfyer klitorikselle. Ei kyl kauaa tarvinnut suristella, kun orgasmi, sormetusta perään.Sitten otan kännykästä kameran ja tutkailen pilluani, että löytäisinkö ne Skenen rauhaset, ja en ottanut kuvaa pillustani 😀, ei löytynyt, pitäisi pystyä molemmin käsin levittämään.

Sitten pikku Wand klitan alapuolelle ja Satisfyer klitorikselle, työnnän koko Wandin pään pilluun, ja jatkan satisfyerillä loppuun. Saatana mikä orgasmi, koitan pitää wandia pillussa, mutta sitten otan käden pois, ja Wand työntyy helposti ulos pillusta. Ihan kuin samalla olisi tullut squirttaus, kun Wand työntyy pois. Ei ollut pyyhkeellä märkää, mutta orgasmi oli helvetin hyvä, sen tietää siitäkin, että kiroilin ja huusin.


Soitan X:lle, että saa tulla. Yöllä tulen kotiin vasta kolmen jälkeen, ja olen todella väsynyt, kun edellisenä yönä jäi myös yöunet vähiin, ja tiedän että minun pitää herätä muutaman tunnin päästä laittamaan tyttö kisakuntoon. Toki sen jälkeen sain mennä takaisin nukkumaan. Olin nukkunut yöllä jotain tunti, puoltoista, niin X tuleekin, että olisi seksiä halunnut. Mä en vaan pysty, oon ihan unessa ja aika huppelissa olin myös. Tää on kyllä harvinaista, että seksistä kieltäydyn, mutta ei siis vaan pystynyt.

su 15.5.
Sunnuntai illalle oli sovittu seksiä, mikä ei tietenkään ole X:lle paras mahdollinen ajankohta, ja minä olin myös aika väsynyt, kahdet lyhyet yöunet takana. Mentiin heti sänkyyn, kun mahdollista, että lapset ehkä olisi jo nukahtanut.

Homma alkaa suutelulla ja vähän myös nännin nuolentaa, liukkaria pillulle ja alkaa pillun ja klitoriksen käsittely. X kutittelee, pyörittelee, hieroo, käyttää välillä sormea pillun sisällä ja kokeilee g-pistettä, tahti kiihtyy, ja X vispaa sormilla oikein kunnolla. Minä odotan jalat suorina, että milloin orgasmi, mutta ei näköjään vielä tästä setistä. X hiljentää tahtia ja aloittaa ihan kevyesti vähän niin kuin alusta uudestaan. Ja tästä satsista kyllä lähtee, mutta jotenkin vähän laimea oli orgasmi. En tiedä johtuiko väsymyksestä vai mistä? Vähän pettynyt kyllä olin, aattelin, että varmaan kunnolla räjähtää, kun oli viikon tauko. Tai toki runkannut olin, mutta kyllä taas tulee muutama pienempi orgasmi perään, nykyään kyllä aina näin. Pakko pitää taas pieni breikki ennen kuin pilluun saa taas koskea. Lyhyen orgasmikontrollin perään kunnon sormetusta a-pisteeltä, ja kyllähän squirttaan ihan valtavasti. Tässä huomaa kans sen, että oli taukoa, kun en mä itse kuitenkaan pääse niin hyvin sormettamaan, tuntuu kyllä niin helvetin hyvältä. X:n sormet lähtee syvälle kohdunkaulaan, ja tunnustelevaa, hellää kosketusta sieltä. Sitä ei saa kovaa koskeakaan, muuten sattuu, ja se voikin olla ikävä oikein pistävä tunne.

X tulee viereeni ja taas sormet pilluun ja minä otan kyrvän käteen ja runkkaan. Mä niin kiihotun tästä, melkein orgasmin saan. Ja ihana kun X sormettaa, niin suutelee samalla. Sanon, että annapa vähän KiimaKyrpää, ja kylläpä dildottelee sillä oikein kunnolla. Siitä heti perään X tulee nussimaan lähärissä, ai kun mä olen kaivannut jo oikeatakin kyrpää, lauetaan taas yhtä aikaa. Lopuksi vielä yhdet kunnon sormetukset a-pisteeltä, kyllä oli pyyhe märkänä tämän jälkeen. Taas sovittiin seksihetket viikolle, ja X siis oikeasti laittaa ne kalenteriin ylös. Ma, ke ja pe, ja aamupäiville oli nämä ajat.

ma 16.5.
Tänään oli päivälle sovittu seksihetki joskus klo 11 jälkeen. Vasta 12:sta aikaan X sitten sanoi, että hänellä on täällä kalenterissa merkintä, et pitäs varmaan mennä? Yhdeltä alkaa sitten Teams. Siis kyllä minä olin huomannut, että paljon kello on, mutta en siinä mitään sitten sanonut. Sanoin sitten, että voidaan siirtää myös tiistaille, kun ei niin pakottavaa tarvetta itsellä ollut, kun illalla olin saanut laukeilla monta kertaa. Mutta siihen perään kyllä jatkoin, että no tehdään vähän jotain, aattelin, että ehkä sormetusta vähän ja lelulla vetäisen klitorisorgasmin, mutta loppupeleissä vedettiinkin koko setti.

Menen makkariin odottamaan ja laitan leluja esille, ja Satisfyerin klitorikselle. X tulee viereeni, ja pyydän, että sormettaa samalla. Jonkun aikaa suristelen, ja sitten jotenkin "yhtäkkiä" saan orgasmin ja huudan aika kovaa. X on ihan, että et sä voi huutaa noin kovaa. Naapurit kuulee, ja soittaa kohta tyyliin poliisit. Mut se oli tosiaan jännä, kun se orgasmi tuli vähän kuin "varoittamatta". Yleensä sen tietää, että kohta tulee, ja se olikin sellainen nopea, mutta taas pari perään, tai se silleen vähän niinkuin jatkuu, pari pienempää orkkua. Sormetusta kunnolla ja ai kun on ihanaa squirtata. Taas mahtava kohdunkaulanorgasmi, nousen istumaan ja siitä takas selinmakuulle. Aivan ihana olo, olisi voinut vaan jäädä siihen olotilaan, mutta eihän me nyt vielä lopetettu. Käännyn kontilleni ja pyydän KiimaKyrpää, ja vittu kun on hyvä, kun siitä takaapäin X nussii sillä. Taitaa olla sen verran kiihottavan näköistä, että X ottaakin housut pois ja KiimaKyrpä vaihtuu oikeaan kyrpään. Vittu, että olikin siistiä, en ajatellut, että X tulee edes nussimaan. Raippaa olisin kans vähän halunnut, mutta piti jo lopetella, joten vaan parit hyvät sormetukset ja ruiskutukset lopuksi.

ti 17.5.
Tänään välipäivä seksistä, enkä ollut erikseen miettinyt, että runkkaanko vai en. Mutta kun menin Citymarkettiin, niin aattelin, että nytpä sormetan kunnolla sovituskopissa, että ruiskin sovituskopin lattialle. Housut sovitukseen ja koppiin, ei ole kuin verho, mutta aika tyhjä kauppa, eikä muita sovituskoppeja vieressä. Housut ja pikkarit pois ja sormet märkään pilluun, ja kunnon sormetusta, ruiskin lattialle. Kaivan laukusta paperia ja pyyhin sen, vasta sen jälkeen sovitan housuja, ne on sopivat ja ostan. Kun lähden pois, niin heti joku nainen sinne menee, en tiedä oliko odottanut siinä jossain, toivottavasti ei. En sitten muuta tänään tehnyt, kun keskiviikko aamupäivälle oli sovittu seksiä.

ke 18.5.
Olipa kyllä taas saatananmoista seksiä, menen hoitopöydälle ja kaikki oli laitettu valmiiksi. Ajattelin jos kunnon fistausta saisi, olin laittanut pitkästä aikaa pullon, mutta nyt laitoin kortsun päälle. Lustin pornoa kannettavasta ja sitten hommiin, suutelua ja X hivelee vähän nännejä ja sisäreisiä. Siitä menee kieli klitorikselle, ja saan pitkästä, pitkästä aikaa suuseksiä. Tekee pituussuunnassa, Kivin metodilla.Jatkaa sormilla loppuun, ja jotenkin oli jännä orgasmi. Menee jalkoihin kuin sähköisku, mutta ei koko kroppaan. Ja jotenkin ei kauheasti tunnu pillussa ja lantiossa, taas pari pienempää orgasmia perään, x lopettaa kiihotamisen ja minä sanon, että jatka, kun vielä oli tulossa.

Sormetusta geeltä ja aalta, ja kyllä ruiskii ja pulputtaa. Siitä kunnon kohdunkaulan käsittelyä, ja pari orgasmia. Sitten limupulloa pilluun ja X laittaa Fisting voidetta ja hanskan käteen. Onpa hyvä, kun on kortsu päällä, niin korkki ei tunnu niin kovalta. Siitä lähtee sitten kunnon fistaus, ja kyllä menee syvimmälle käsi mitä on koskaan mennyt. Ei kirraa pahasti, nyrkki menee rannetta myöden, siihen mistä ranne alkaa. Tossa voiteessa on pieni puuduttava vaikutus, jotain mentholia, pullo oli avannut hyvin tietä nyrkille. Olipa siistiä, tuntuu täydeltä, parhaalta tuntuu se kunnon ruuvaus liike. Hyviä orgasmeja sain, mutta en mitään MEGA orgasmia, minkälaisen voisi kai saada, kun kunnolla nyrkillä pohjaan asti vetäisee.

Sitten nousen seisomaan, ja piiskaa perseelle, hyvin X lätkii menemään, vähän kovempaa olisi voinut jopa piiskata, mun on ihan pakko sormettaa, ja orgasmi. X tulee nussimaan, ja kyrpää pilluun, ja antaa oikein kunnolla avokämmenellä, tuntuu melkein enemmän kuin raippa. Laukeaa ja ruiskii spermat pillun, pyydän sen jälkeen vähän kovempaa raippaa, ja nyt parempi, ja kunnon orkku. Sormetukset vielä ja tulee niin saatanasti vielä pillumehua. Sanon, että joo nyt riitti, mutta melkein heti perään, että ei kun vielä yhdet sormetukset. Kyllä oli pillu turpeena ja saanut kyytiä oikein kunnolla. Mä olin aivan poikki, varmaan tunnin setti vedettiin.

to 19.5.
Mun uusi Ruusu ei ollut vielä tullut, joten Satisfayerillä piti runkata. Ajattelin jos nyt kokeilisi reunailua, eli vaan rajalle menoa, että en laukeaisikaan. Lustin pornon laitoin päälle, vähän liukkaria ja Satisfyer klitorikselle, aloin reunailla. En ollut mitään määrää itse miettinyt. Yksi sanoi, joka paljon itsekin tekee reunailua, että tee viisi kertaa, mutta sitten sanoikin, että tuplaa se. Kylläpä lyheni aika melkein joka kerta, olisiko vikat ollu joku alle puol minsaa, vaikea arvioida.Ja tein sen 10 kertaa, voiko olla mahdollista? Minä joka olen niin orgasmikeskeinen ja orgasmikoukussa. Ei ollut helppoa, pahimmat oli 6, 9 ja 10. Jo kahden jälkeen tuntui vaikealta. Illalla kyllä runkkaan loppuun asti, mutta koitan vielä jos pystyy tekee sitä ennen 5 kertaa rajalle, ja VITTU sitten kuudes antaa mennä. Ehtisiköhän Ruusu tulla postiin sitä ennen?

Iltapäivällä tein vielä kolme kertaa rajalle. Olin keittiön pöydän ääressä, laitoin pornon päälle, housut alas ja Satisfyer klitorikselle. Aina oli jompi kumpi tytöistä huoneessaan. Ehkä puoli minsaa kärsi surrutella, kun piti jo lopettaa. Kiima oli kyllä tän jälkeen joku 8-9.Illalla kun muut oli jo nukkumassa, niin vähän oli kiima laskenut ja jo mietin, että jos en runkkaisikaan, ja odottaisin perjantaihin kun oli seksiä tiedossa. Mutta itseasiassa halusin ensin vielä vähän reunailla, ja sitten runkaten saada orgasmin. Sain illalla viestin, että ruusu on postissa, niin minähän lähdin samantien sitä hakemaan. No, vittu ärrähän oli jo kiinni, mitä helvettiä ne sitten laittaa viestiä?

Eli Satisfyerillä mentiin, pornoa kännykästä, ja alan taas reunailla. Eka, toka, kolmas, neljäs ja viides. Neljäs ja viides jo vitutti, vittu, kun sit tiesi, että seuraavalla kerralla saan laueta. Ei kyl kauaa mennyt kun ORGASMI. Mut ei se nyt mikään järisyttävä edes ollut, oletin, että olisi ollut kovempi. En ehkä tarpeeksi pitkälle sitä vie, tai sitten itseasiassa mietin, että jos ne pari vikaa menikin jo liian pitkälle? Vei sen terävimmän kärjen pois, vaatii treeniä vaan, että mikä se oma raja on. Aika putkeen sitten toista orgasmia, niin sehän kestääkin ennenkuin saan, mutta onkin parempi, ihan kiroilla pitää. Kun kiroilen, niin silloin kyllä on hyvä orgasmi kyseessä.

pe 20.5.
Kyllä oli päivällä taas saatananmoista seksiä. Hoitopöydälle ja porno päälle, ja aloitan itse vähän Satisfyerillä. X laittaa jo heti aluksi hanskat molempiin käsiin, ja käy sitten pillun kimppuun. Tuntuukin ihan erilaiselta, kun hanska kädessä. Ai, että kun hyvä kun hankaa rystysillä ylös alas, sitten ihan pientä kosketusta klitorikselta, ja tahti alkaa kiihtyä. Laitan jalat kiinni, ei tule tästä setistä. Uudestaan, ja tuntuu kyllä kestävän orgasmin saaminen. Jälkikäteen mietin, että hanska oli varmaan huono, vei tuntumaa pois. Mutta kyllä X niin kuulee, kun orgasmi lähellä, mä alan kiroilla, ja huohotan, jalat ja nilkat ihan tikku suorina, ja odotan. Ja jäätävä on laukeaminen, taas muutama pienempi perään. Vähän aikaa tekee orgasmikontrollia, ennen kunnon sormetusta. Ja kyllä olen taas kuin Niagaran putous, kuten pyyhkeestä näkyy. Vielä meni toisellekin pyyhkeelle, ja päälimäinen oli nelinkerroin. Myös sormetuksessa hanska huono, tuntuma häviää, paljaat sormet tuntuvat enemmän. Minä tarvitsen voimakasta, nopeaa sormetusta. Kohdunkaulanorgasmissa hanska ei haittaa, olipa ne taas ihania.

Sitten pulloa, missä kortsu päällä. Olipa hyvä, että keksin laittaa sen kortsun, ei tosiaan tunnu kovalta se korkki. Sitten lähtee käsi, ja nyrkki, menee saman verran kuin keskiviikkona, eli alku ranteeseen. On niin saatanan siistiä saada pulloa ja nyrkkiä, jotenkin niin pornoa. X nussii takaapäin, ja minä makaan yläkeholla hoitopöydällä, kädet roikkuu yli. Kun on lauennut sisääni, niin kysyy, että mitäs vielä, niin sanon, että yllätä mut. Toivon raippaa, ja kyllä saan. Tasaisella rytmillä piiskaa, ei kovin kovaa, mutta kiima alkaa kasvaa, ja kohta orgasmi. Jatkaa vielä ja piiskaa vähän kovempaa, niin mun on ihan pakko sormettaa ja taas orgasmi. Tämän jälkeen yhdet kunnon sormetukset kyllä riitti. Johan oli taas pillu turpeena ja saanut kyytiä kunnolla, peilistä ihailin.

Hain Ruusun postista, niin eipä kyllä ollut tarvetta illalla käyttää. Kyllä toi kunnon fistaus ja tollainen tunnin setti, ja ainakin 10 orgasmia yleensä aika hyvin riittää, ettei enää lisäksi tartte runkata.

la 21.5.
Tämän päivän olin OrgasmiOrjattarena, käskyttäjänä toimi yksi seuraajistani. Ensin aamupäivällä tui käsky sormettaa mahdollisimman pian, ja heti ilmoitus, kun tehty. Kuitenkin ennen klo 13, jos ei onnistu, niin ei lupaa laueta illalla. Ekan tein vessassa pikaiseen, sitten jo kunnolla pesuhuoneessa klo 12.45, piti olla juuri siihen aikaan. Klo 13.15 piti kysyä uusi tehtävä, ja se oli klo 15 mennessä runkkaus jollain, minkä itse päätän, 15 min. Ennen piti kysyä lupa, että saanko runkata sillä minkä valinnut.Itse piti keksiä myös tuo nimi, millä kutsutaan silloin, kun olen käskytyksessä. Seuraavana sormetin pesuhuoneessa, kun laitoin pyykkejä kuivumaan, ei lupaa laueta. Kysyttiin, että haluanko lisä tehtäviä? Kolme kertaa sama setti, yksi pitää olla ulkona tai puolijulkinen paikka. Lupa pitää kysyä, että saako laueta, ja kiiman taso sen jälkeen ilmoittaa. Ihan ekan jälkeen kiiman taso oli vasta 4. Minulla oli aikaa klo 20 asti nämä tehdä, sitten ehkä saan luvan laueta. Olin varautunut runkkaamiseen, seksiä en odottanut meillä olevan, kun X oli tullut aamulla klo seitsemän jälkeen vasta kotiin.Klo 15.55 sormetukset takapihalla, sinne ei voi nähdä kukaan, mutta sisältä olisi voinut tulla joku lapsista tai X. Tuli lisä määräys, että seuraavassa setissä piti olla KiimaKyrpä mukana, ja kunnolla sitä vitussa käyttää. Sitten tulikin runkkaustauko klo 17.15-18.15. En kyllä silloin olisi voinutkaan, perheen kanssa menoa. Sain lisäaikaa klo 21 asti, mutta yksi runkkauskerta lisää. Sanoin, että en tartte, mutta silti tuli se neljäs kerta. Klo 18.50 sormetin autossa, ja piti olla 5 kertaa rajalle. Vikassa käytin KiimaKyrpää, kiima tämän jälkeen jo 8-9. Takapiha sormetusten jälkeen taisi olla 6.

Noin klo 19.30 pyysin lupaa sormettaa keittiön pöydän ääressä. Tytöt oli pois, ja kuopus X:n kanssa makkarissa. Piti itse sanoa, että monta kertaa rajalle, sanoin, että 6, käskyttäjä sanoi, että 8, eikä saa laueta. Minä tein 9, koska viides ei ollut tarpeeksi rajalle. Eipä tarvinnut montaa tule tänne liikettä tehdä, kun tuntui jo, että tulee. Käskyttäjä kehui, että tämä oli hienosti tehty, kun korjasin virheeni. Alkoi olla kiire, joten aika pian pyysin uutta lupaa, että vessassa sormetan. Nyt oli 10 kertaa rajalle, a-pistettä sormetin, ja kylläpä oli lyhyitä, heti meinasi lähteä ruiskutusta tuleen. Kiima jo 9-10, kun tulin vessasta, hyppäsin X:n syliin hajareisin, ja sanoin, että nyt on kyllä KIIMA päällä. Odotin kovasti, että saan luvan ja X sormettaa saunomisen lomassa, ja saan laueta.Vielä piti perusteluja antaa, että miksi saisin luvan laueta. Rankkua meinasi tulla, kun olin mennyt hipelöimään pillua saunassa ilman, että olin lupaa pyytänyt. Perusteluna, että kaikki tein mitä pyydettiin, ja vielä viikonloppuna, kun perhe paikalla. Sain luvan kahteen orgasmiin. Noin klo 20.30 olen happihyppelyllä, ja lapset saunassa, niin vihdoin keittiön nurkkaukseen ja X alkaa sormettaa. Ai, vittu mikä ORGASMI, huudan ja ruiskutan niin helvetisti lattialle, ja on pitkä orgasmi. Siitä heti toinen perään, ja edelleen pillumehua vaan tulee. Vittu, kun oli hyvä.

Kiinnostus selkeästi minulla lopahti, kun olin orgasmit saanut. Loppu tehtävät jäi, en olisi oikein pystynyt, kun syötiin silloin. Klo 21.50, olisi pitänyt kertoa mikä oli rankku, kun hipelöin pillua ilman lupaa, ja klo 22.15 olisi pitänyt kysyä lupaa laukeamiseen. Kokonais suoritus oli kuulemma hyvä ensikertalaiselle, ja että tein viikonloppuna, ja perhe paikalla, sain arvosanaksi 8 -. Kyllä kiima kasvoi hyvin nelosesta kymppiin. OrgasmiOrjattaren muistia pitää parantaa, luvan kysymisessä ja, että pitää kiittää useammin. Minä kiitän nyt käskyttäjääni, tämä oli hieno, erilainen ja uusi kokemus. Ehkä jatkamme X:n kanssa kahdestaan tällaista silloin tällöin.Illalla hyvien sormetusten ja laukeamisten jälkeen, oli vähän olo, että voisi jopa seksiäkin olla, X oli yllättävän virkeä, vaikka oli vasta aamulla tullut kotiin. Minä sain niin hyvän tyydytyksen sormetuksilla, että ajattelin, en ehkä runkkaakaan, jotenkin kauhea väsymys iski, huonosti nukuttu yö takana.Mentiin sänkyyn, niin X käykin aika kiimaisena kiinni, harmi kun ei voinut suudella, kun X:llä taas herpes huulessa. Liukkaria pilluun ja sormetusta, hyvä, että pyyhkeen ehdin napata alleni, kyllä edelleen tulee pillumehua ja oikein kunnolla. Runkkaan samalla kyrpää, ja X kääntääkin minut hänen päällensä. Jes, pitkästä aikaa ratsastusta, ai kun tuntuu hyvältä, samalla klitan hierontaa peukalolla. Siitä käännyn puolittaiseen kylkiasentoon, ja laitan pitkästä aikaa anaalitapin, tässä on kaksi aika isoa pampulaa, vain yksi tuntuu ihan ok:lta, toinen jo sattuu. Nussimista vähän aikaa tässä asennossa, siitä vielä kontilleen ja takaapäin nussimista. Saan vielä kohdunkaulan käsittelyä, ja sieltä orgasmin. Ja tietysti kunnon sormetukset loppuun, ja oli pyyhe märkänä. Ja ihanaa, kun olikin seksiä, vaikka en todellakaan olettanut, ja olisi uskonut.

su 22.5.
X sanoi iltapäivällä, että pitää käydä tankkaamassa. Minä heti näin tilaisuuden sormetuksella, niin sanoin, että tulen mukaan, kävin laittamassa pussiin pyyhkeen, paperia ja liukkarin. Laitan pyyhkeen ja varmuudeksi vielä muovipussiin alle, riisun kengät, sukat, housut ja pikkarit pois. Laitan liukkaria pillulle, nostan toisen jalan koelaudalle, otan niskatuen kahvoista kiinni. Ja X alkaa sormettaa, vittu kun on siistiä, pillumehua lähtee tulemaan. Saan kerrankin huutaa täysiä ja minähän huudan, monta orgasmia ja kunnon ruiskutusta. Kiimaa jäi illaksi, koska ei pystynyt sormettaa a-pisteeltä. Katotaan onko ruusulla runkkausta, vai saisko vielä kunnon sormetusta. Kyllä minä aika haukkana yritän hyödyntää kaikki tilaisuudet saada orgasmeja. Ja vielä jos on vähän erikoisempi paikka kyseessä, niin sitä parempi.


Kun lapset oli menneet nukkumaan, niin menin vähän X:ää halaileen ja suuteleen kaulalle. Kysyin, että voisko vähän tehä jotain? No X ihan kireänä vastasi, väsyttää ihan sikana, että tossa tunti sitten jo, olisit sanonut aiemmin. No, eipä siinä paljon aiemmin olisi voinut mennä, kun esikoinen meni nukkumaan vasta kymmenen jälkeen. No X meni nukkumaan ja minä runkkasin vihdoin Ruusulla, perjantaina jo hain postista, ja nyt vasta korkkasin. En edes laittanut pornoa kännykästä, kun säästän vähän mun kättä. Vasen lapa ei tykkää yhtään, kun sometan aivan liikaa. Mutta eipä haitannut, liukkaria olisin vähän kaivannut, mutta en lähtenyt sitä makkarista hakemaan. Jonkun aikaa piti surrutella, mutta sitten kun räjähti, niin kylläpä oli saatanmoinen orgasmi, pakko oli vähän huutaa ja kiroilla.


ma 23.5.
Huomasin, että aiemmassa postauksessa oli nyt se yhden kirjaimen virhe. Piti olla, että mun vasen lapa ei tykkää yhtään, kun sometan liikaa. Niin siellä luki sormetan liikaa 😀. En mä sormeta yhtään liikaa, ja teen sitä kyllä oikealla kädellä. Meillä ei siis ollut X:n kanssa sovittu mitään seksiaikoja tälle viikolle. Pikaisesti autossa X kysyi, että jotain pitäisi varmaan sopia. Minä siihen, että miten me voidaan mitään sopia, kun sä meet tiistaina ja keskiviikkona toimistolle ja keskiviikkona lähdetään risteilylle koko perhe. Ja illat on huonoja, no siihen sit keskustelu jäi. Aattelin, että no minä en mitään kysele, kun eilen tuli pakit.

Illalla X sitten sanoikin, mennään nyt, niin hän voi vähän sormettaa, vaikka onkin ihan väsynyt ja huominen stressaa, no minäpä sain ihan loistavat sormetukset. X lähtee kiusaan sormilla, varmaan viis minsaa sormettaa kevyesti, pyörittelee klitorista ym. Hyvin kiima kasvaa kutosesta kymppiin. Onko kymppi, että on pakko saada laueta? No kyllä oli pakko, ei olisi voinut jättää siihen. Sormettaakin ensin g-pisteeltä, mutta jäätävä orgasmi jo siitä, huudan ja ruiskutan. Jatkaa aikalailla suoraan a-pisteelle, ja vielä parempi orgasmi. Jalka tärrää, hakkaan kädellä sänkyä, huudan, kiroilen ja pillumehua tulee. Siitä vielä kaksi kunnon sormetusta a-pisteeltä, ja kyllä on hyvä. Sitten sanon, että riittää, vaikka olisinhan mä voinut ottaa vastaan vielä vaikka mitä, ajattelin, että pääsee X nukkumaan. Sormetukset olikin niin hyvät, että ei mun sitten ollutkaan tarvetta runkata Ruusulla. Pidän mieluummin huomenna kunnon runkkaushetken. Viimeisestä onkin jo aikaa, kun viime torstaina reunailin päivän, ja sitten vain satisfyerillä kaks orgasmia.

ti 24.5.
Minä runkkasin saatanasti oikein pitkällä kaavalla nautiskellen. Erika Lustin porno päälle, ja reunailua lähdin tekemään. Ajattelin, että 10 kertaa menen reunalle, ja sitten annan mennä. Tuttu yhdistelmä Cleopatra pilluun ja Ruusu klitorikselle, kylläpä oli taas kunnolla surinaa pillun täydeltä. Lähtö kiima oli jo 7, ekaan meni ehkä se minuutti, kaksi. Seuraavat jo nopeammin, tällä yhdistelmällä tein viisi ekaa. Sitten Kiimakyrvällä, mutta perään sormetusta, ja vittu, jo piti nopeaan lopettaa, kun kunnon koukku sormilla teki, seuraavana tein lasidildolla, ja sormetusta perään. Vikat taas Cleopatra, Ruusu yhdistelmällä. Ja vittu sit kun tietää, että seuraavalla saa laueta, kiima oli jo 9-10. Ai saatana kyl mikä orgasmi, huudan ja kiroilen, sähköisku menee läpi kropan, ja on pitkä orgasmi. Vähän silleen just tulee pienempiä siihen perään.Siitä pesuhuoneeseen ja istun KiimaKyrvän päälle, ja laitan Ruusun klitorikselle. Hetken aikaa ratsastan, ja vähän dildotan Kiimakyrvällä. Nousen seisomaan ja sormetan kunnolla lattialle ruiskuttaen. Takaisin sohvalle, ja lasidildolla kohdunkaulaan, ja kyllä uppoaa melkein koko lasidildo pilluun. Kevyttä pyörittelyä ja dildottelua. Koitan kääntää lasidildoa ja etsiä ps-pistettä, etsin sitä myös sormin, ei oikein löydy. Kun käsittelen kohdunkaulaa, niin olen aikalailla silmät kiinni, en katso silloin pornoa. Kohdunkaulanorgasmin jälkeen, sormetusta kunnolla a- ja g-pisteeltä. Ja kyllä ruiskuaa, reisille räiskyy ja näköjään ei ollut pyyhe hyvin alla, kun meni sohvalle.

Siitä vielä Cleopatra pilluun ja Ruusu klitorikselle, ja toinen jäätävä orgasmi, sekä loppu sormetukset ja ruiskutukset.Oli kyllä niin paljon parempi orgasmi kuin silloin torstaina, kun olin reunaillut. En tiedä vaikuttiko se, että nyt oli lisä kiihotusta pillun sisällä, vai menikö ne vikat reunailut jo vähän orkun puolelle, ja vei näin ollen sen terävimmän kärjen pois? No saatiin sovittua huomiseksi päiväksi seksihetki. Voisin vähän itse lämmitellä sitä ennen, jos vetäisi 10 kertaa reunalle, niin olisi aika hyvin kiimassa jo valmiiksi. Kun X oli menossa nukkumaan, niin kysyikin, että tehdäänkö jotain vähän. No minähän hyppäsin saman tien sohvalta ylös ja sanoin, että joo. Pyyhe alle ja liukkaria pillulle, ja alkaa kiusaa taas. Ihanaa kun sormet on pillun sisällä ja sitten samalla pyörittelee klitorista. Vähän sormettaa ja lopettaa, sormettaa ja lopettaa, ja siitä sitten jossain kohaa loppuun asti, ja kyllä pillumehua taas tulee. Vasen jalka tärrää, ja hakkaan oikealla kädellä patjaa, pieni tauko pakko pitää, niin uutta perään. Laitan jalat yhteen, ja menen kippuraan, avaan jalat kun saa jatkaa. Vielä vika, niin sanon, että teeppä se g-pisteeltä, kyllä squirttaan hyvin siitäkin.

ke 25.5.
Olihan meillä seksihetki päivällä, mutta aika kiireellä puolessa tunnissa piti ehtiä. Olin aatellut, että kiimaa nostattaisin sitä ennen, mutta eipä siitä oikein tullut mitään. Vähän ehdin ruusulla surrutella, mutta oli kaikenlaista säätöä siinä ennen. Kun X tulee kotiin, niin meidän oli pakko molempien syödä, niin minä pillusillaan laitan ruokaa ja syön. Aloitan cleopatralla ja ruusulla, otan pois ja x jatkaa suoraan siitä klitoriksen kiihottamista sormilla. Kylläpä on orgasmi tiukassa, kolme kertaa pitää höllätä ja ottaa vauhtia alusta. Mä oon jo aivan hiestä märkä, kun vihdoin viimein orgasmin saan, jotenkin jännä orkku, nopea ja ei kovin kummoinen, siihen kyllä pari pienempää perään. Kunnon sormetusta aasta, ja on hyvät ruiskutukset.

Tahti oli kova, kun ei meillä ollut paljon aikaa. Siitä kohdunkaulaan, ja sieltä niin hyvät käsittelyt ja orkut, että pitkästä aikaa tulee ihan itku. Siitä hetken aikaa ruuvausta ja sitten Kiimakyrpää vittuun ja samalla X kiihottaa klitorista. Sitten jo X on tulossa nussimaan, minä sanon, että enkö saa pulloa? X siihen, että ei vaan nyt kaikkea ehdi (oli auton haku, ja laivalle lähtö). Nussii ja laukeaa, pyydän raippaa ja saan. Tosi tärkeää on kyllä se rytmi siinä, ensin X tekee liian nopeaa ja kevyesti, pyydän, että hitaammin ja kovempaa, niin johan lähti. Taas kunnon orgasmi ja painetta kertyy pilluun, en sormeta. Jotenkin kyllä mielenkiintoista, että mihin perustuu se piiskasta saatu orgasmi? Kai se on se kosketus ja osittain pieni kipu, ei saa kyllä liikaa sattua. Äkkiä vielä hoitopöydälle ja kahdet hyvät sormetukset. Olipa kyllä ihana ja raukea olo tämän jälkeen, ei vaan ehtinyt yhtään jäädä makoileen ja nautiskeleen. Olisin mä yöllä vähän sormetusta halunnut, kun tultiin hyttiin, mutta X alkoi suoraan nukkumaan.

to 26.5.
Aamulla menin X:n sänkyyn, kun oli kauhea kankkuskiima. Halusin vähän sormetusta saada, ensin peiton alla piilossa, kun lapset hyöri vieressä, kylläpä oli vaikeaa olla hiljaa, mut heti orgasmi. Sitten saatin ne lähtemään viideksi minuutiksi ulkopuolelle, että X pääsi antamaan kunnolla sormea. Kolme mahtavaa ruiskuorgasmia a-pisteeltä.

Kylläpä oli mahtavat pikaiset spontaanit sormetukset ja panot. Lapset oli lähtenyt pois hytistä, niin X sanoo, että hei testataan mun sormia. Tarkoitti, kun oli leikannut kynnet, ja leikkasi muuten vain vasemmasta kädestä, kun sillä sormettaa. Sanoinkin sitä ennen, että aamulla vähän tuntuikin terävältä. Liukkaria pillulle ja taas kolme sormetusta aalta ruiskuttaen, hyvät orgasmit ja mä olen aivan kiihkossa ja kiimassa. Sitten X kaivaakin kyrvän housuistaan ja minähän pyllistän samantien, siinä vielä kunnon orgasmi huudon kera. Minä käännyn katsomaan, kun X runkkaa ja laukeaa. Punainen kyrvän pää sykkii spermat pihalle. Ja mitä meni aikaa tähän kaikkeen? Vain 6 minuuttia. Olipa hyvä, spontaania ja X ehdotti.

Yöllä kun tultiin X:n kanssa hyttiin, niin olihan sitä pakko pienet sormetukset ottaa. Ei kyllä enempää olisi voinutkaan, kun tytöt oli jo heräillyt siihen kun tulimme. Mutta kyllä mä nyt muutamat orgasmit sain, ja litinä oli aikamoinen, senkään takia ei olisi voinut jatkaa pidempään.

pe 27.5.
Oli jo aika kova kiima illalla, mentiin saunaan ja kyllähän mä sain taas kunnon sormetukset keittiössä. X vaan sanoi siinä ennen, että ei kai tää nyt sit tarkoita mitään, että seksiä sitten oletat, että on illalla? Hän on ihan poikki. Kolme orgasmia ja kunnon lammikko lattialla. Mutta vitutushan siinä tuli, x lähdössä huomenna duunikekkereihin ja on yön pois. Kiima laski kyllä kasista vitoseen, no ei kai auta, kun runkata Ruusulla.


Kyllä mulle tosiaan taas vitutus ja pettymys sit tuli hyvien sormetusten jälkeen, kun tajusin, että muuta seksiä ei sitten ole. Ja mä jo niin kaipasin kunnon klitorisorgasmia, kun keskiviikkona siis viimeksi saanut sellaisen. X oli menossa nukkumaan, niin sanoi, että voidaan jotain tehdä, mutta ei hän nyt tässä kyl hirveästi mitään jaksa. Sanoin, että antaa olla, en halua vaan vähän jotain sormetuksia. Ehkä olisi pitänyt sanoa, että no mä voin ottaa lelun, ja aloitetaan siten. Mutta en sit sitäkään, mua jo niin vitutti, ja olisi ehkä vaan alkanut vituttaa lisää, kun x tyyliin odottaa, että pääsis vaan nukkumaan. Mieluummin sit runkkasin, riitaan päättyi se ilta. Ja sekin jo vitutti etukäteen, kun tiesi, että X olisi lauantai illan ja yön pois, joten ei seksiä lauantainakaan.

Heti hommiin, kun X mennyt sänkyyn, en jäänyt odottelemaan, minäkin halusin päästä jo nukkumaan. Olin hakenut Cleopatran ja liukkarin makkarista valmiiksi, joten sainkin kunnon surinat pilluun, ruusu tietenkin klitorikselle. En laittanut pornoa, kun käsi tahtoo kipeytyä. Tein muutamia kertoja reunalle, ehkä 4-5 kertaa, hyvin kiima kasvoi. Ja vittu, kun olikin hyvä orgasmi, oikein kunnolla tärähti, pakkohan oli vähän huutaa ja kiroilla.Kun menen sänkyyn, niin kyllähän mä yritän vähän X:n vieressä kyhnätä, josko olisi sormetusta irronnut, mutta ei mitään. Aivan unessa oli, mutta kyllä minäkin sammuin aika nopeaan.

la 28.5.
Aamulla siis kireä tunnelma, eikä tullut X herättelee, että olisi ollut heti aamu sormetuksia ja seksiä. Kävin jossain kohtaa halaa ja antaa pusun, että ei nyt riidellä enää, mut ei se nyt siitä vaan ollut sitten ok. Sitten X tuli jossain kohtaa, että mennään nyt makkariin. Minä olin vähän nihkeenä, kun mua vitutti, että ei voi kunnolla mitää tehdä, kun yksi lapsista oli kotona ja kohta oli esikoinen tulossa treeneistä kotiin. Mentiin kuitenkin ja X yrittää suudella, ja minä en oikein ole messissä, kun ärsyttää, ettei voi sit kunnolla tehdä. Sanoin tyyliin, että no sormeta nyt sitten 10 minuuttia, X sormettaa ja hyvältähän se tuntuu, ja sitten jo vähän muutenkin antaudun ja lähden messiin. X alkaakin kiihottaa sormilla klitorista, ristiriitaista, kun tuntuu niin hyvältä, mutta toisaalta mietin, että en taida orgasmia saada, kun stressaa kuopus viereisessä huoneessa, ja hiljaakin pitäisi pystyä olemaan. Laitan pari kertaa jalat yhteen, merkiksi, että ei kannata jatkaa en mä saa. Mut X on onneksi sinnikäs, tietää, että haluan klitorisorgasmin, ja kyllä sen oon kuitenkin monesti saanut vaikka lapset ollutkin viereisessä huoneessa. Pieni tauko tulee siinäkin, kun esikoinen tulee kotiin, niin X käy huikkaa, että me äitin kanssa vähän "lepäillään." Ja jatkaa taas klitoriksen kiihottamista, ja VITTU kyllähän mä sen orgasmin saan. Ihana se tunne, kun vähän ennen orgasmia tajuaa, että nyt KOHTA.

Perään sormetusta a-pisteeltä, ja kyllä tämä on niin paljon parempi kuin g-piste. Tiedätkö sinä missä a-piste on? Paljon parempi ja voimakkaampi orgasmi kuin g-piteeltä, ja squirtaan helpommin siitä. A-piste löytyy muutama sentti g-pisteeltä eteenpäin, ei ehkä niin koukistetuin sormin. Se ei erityisesti tunnun miltään, kuten g-piste, joten voi olla vähän vaikeampi löytää. Mutta kyllä naisesta näkee ja kuulee, kun oikeaan kohtaan osut. Saattaa jopa ekalla kerralla kysellä, että mitä VITTUA sä oikein teet, kun tuntuu niin hyvältä.Siitä sormet kohdunkaulaan, ja eiköhän kuulu kuopuksen askeleet, ja äkkiä peitto päälle. Mahtavat kohdunkaulanorgasmit, ja kunnon ruuvaustakin perään, kun pyydän. Käännyn kylkiasentoon hetkeksi, niin X tuikkaakin kyrpänsä pilluun. No eipä kestä varmaan, kun minuutin kun jo laukeaa, taisipa olla aika kova kiima X:lläkin. Jatkaa suoraan sormetusta siitä asennosta, mutta käännyn sellälleni, koska siitä pääsee paremmin a-pisteelle. Tällainen hyvä koko setti sitten kuitenkin pystyttiin vetää, vaikka aattelin, että ei onnistu ja häiriötekijöitä oli. Kyllä vaan se klitorisorgasmi on paras ja tärkein.

su 29.5.
Onkos jollain ollut sunnuntaiseksiä? Täällä voi vaan haaveilla siitä, joten runkata täytyy. Kiimaa olen tässä kasvattanut muutamilla sormetuksilla vessassa. Jopa, kun olin ratsastamassa, niin tallilla vessassa käydessä pienet sormetukset ja äsken suihkussa käydessä. Vielä ehtii muutamat vetäistä tässä finaalipelin lomassa. Sitten muutamat reunailut ennen orgasmia. Tällä hetkellä kiima joku 8-9, ja pillussa tykyttää.

Mahtavaa Suomi voitti Maailmanmestaruuden! Ja minähän runkkasin sen jälkeen. Laitoin nyt kännykästä pornoa, mutta laitoin sen reiden päälle, niin ei rasitu käsi. Katsoin naisten runkkaus videoita, ja sellaisia missä mahtavat squirtit lentää. Vitsi olis kyllä hienoa, kun itsekin saisi sillä tavalla kunnon kaaressa ruiskittua. Olin tosiaan kiimaa nostattanut illan aikana. Aattelin, että tehdäänpä ensin muutamat reunalle vedot, että saisi kiiman lähelle kymppiä, että orgasmi olisi parempi. Joten Cleopatra pilluun ja ruusu klitalla, muutamat kerrat reunalle, ja pois, taas reunalle ja pois. Ja en ehkä ollut oikein päättänyt, että vieläkö reunalle vai orgasmi, mutta orgasmi tulikin sit ehkä vähän yllättäen. Olipa mahtava, pakkohan sitä oli vähän huutaa, siitä pesuhuoneeseen sormelle ja ruiskin lattialle. Takas sohvalle ja uudestaan, nyt vaan suoraan orkkua. Jonkun aikaa kestää toisen tuleminen, mutta edelleen ihan vitun hyvä. Ja vielä piti käydä lopuksi sormettaa pesuhuoneessa, ja ruiskimassa paineet pois.

ma 30.5.
Tänä aamuna oli jo heti aamusta aika kiimainen olo, menin halaileen ja suuteleen X:n käsivartta, no työntää pois. Nukutaan, tai lepäillään parikyt minuuttia, niin uusi yritys, nappaan pyyhkeen alle ja X laittaa liukkaria pillulle. Alkaa kiusaa klitorista, ja sormeilee g-ja a-pisteeltä. Aika pitkään hieroo ja pyörittelee, mä oon aivan kiihkossa ja kiimassa, ja odotan, että milloin kunnolla ja saan orgasmin ja ruiskuttaa kunnolla. Sitten X siirtyykin enemmän haaroväliin kohtisuoraan, että menisi siitä kohdunkaulaan. Minä olen vähän, että MITÄ?? Sanon, että vittu sormeta NYT. En tiiä mitä ajatteli, kyllähän mä aika kiimaisena pyörin, mutta enhän mä ollut orgasmia saanut ja enkä kunnolla squirtata.Vittu vihdoin ja kyllä huudan, ja X koittaa laittaa kättä suun eteen, että hiljempaa. Kolme kunnon sormetusta ja orgasmia. Enempää ei edes voinut, kun piti töihin lähteä, mutta kylläpä oli hyvä, ja heräsikin kunnolla. Illalle oltiin sovittu seksihetki, aika usein se on silloin vain käsiseksiä, jos se iltaan jää.

Käytännössä suoraan hommiin, ei edes pusua. Liukkaria pillulle ja X alkaa hipelöidä pillua, aika pian alkaa kunnon klitoriksen kiihotus. Jossain kohtaa sanon, että sormetapa reunalle muutaman kerran. X kysyi, että no mistä tiedän, että milloin pitää lopettaa, sanoin, että no mä sanon. Ei kyllä kauaa tarvinnut sormettaa, kun meinas lähteä ruiskuamaan, piti kyl nopsaan sanoa, että ei enää. Lisäsi kyllä kiimaa, kun näin teki välissä, oli hyvä orgasmi, ja heti toinen perään. X lopettaa kiihottamisen, minä sanon, että jatka vielä, niin kolmas. Pieni huili väliin, ja kyllä on klitoris hellänä, ei voi kyl edes koskea hetkeen. Sormetusta a-pisteeltä ja oikein kunnolla pulputtaa pillumehua, parit orgasmit sieltä. Sitten lähtee ihan paras osuus, X menee kohdunkaulaan, ja alkaa käsitellä sitä taitavasti, kuten yleensäkin. Mutta nyt tekeekin vähän kaikenlaista. Välillä taitaa olla useampikin sormi. Pyörittelee välillä syvemmällä, välillä enemmän siinä pillun huulilla, välillä enemmän välilihan kohdilla, vähän kaikenlaista, mutta ei sormetusta. Ja mä olen ihan jossain mahtavassa tilassa koko sen ajan. Pari kasvaa orgasmiin asti, mutta siitä mahtavasta tilasta en tule pois. On vaikea selittää, kannattaa kokeilla. Oikeasti suosittelen kokeilemaan, että minkälainen kohdunkaulanorgasmi voi olla. Ainakin 10 minuuttia sain nauttia tästä mahtavasta käsittelystä ja tunteesta. Olisi voinut tähän lopettaa, mutta vielä hyvät sormetukset loppuun.

ti 31.5.
Aamulla heti kun heräsin, niin oli jo kauhea kiima, menin X:ää halaileen, ja suuteleen käsivarteen. Mua niin tykytti yllättäen ristiluulta, ei niinkään pillusta. Käänsin selän X:ään päin ja otin hänen kädestä kiinni, ja ohjasin käden ristiluulle. Ai vittu, kun tuntui hyvältä. Hän painaa sormilla kahdesta kohdasta, aikalailla heti pyllyvaon yläpuolella, ja vähän liikuttaa. Minä painan X:n koko kämmenen ristiluuta vasten, makaan mahallani ja nautin hetken. Aikaa ei ollut paljon, oli pakko nousta ylös. Päivä meni töissä ja ilta kuopuksen peleissä. Siellä sanoin X:lle, että olisipa nyt kiva, jos olisi se lelu pillussa, mitä voi apillä sitten X ohjailla. Voi vetää reunoja tai orkkuja jossain yleisillä paikoilla. Saan sellaisen testiin Hotlipsiltä.