Blogi

Täältä löytyvät Rouva Ooh:n blogi kirjoitukset
 

Ai, että kun mä odotin meidän viikonlopun reissua Ruotsin risteilylle (8.-10.10). Viimeksi oltu kesällä jossain kahdestaan, kun olimme Berliinissä. Oli ajateltu, että laivaan pitäisi päästä melkein heti, kun ovet avataan klo 15.30, koska meillä oli aikaisin klo 17 varattu jo pöytä illalliselle. Oli siis tarkoitus harrastaa seksiä ennen sitä, kun...

pe 1.4.
Huh, huh mitä menoa taas. Kävin suihkussa ja puin päälleni sellaisen koko verkkosukkahousu asun, siinä on siis yläosa myös. Menen sängylle odottamaan, ja sieltä X saapuu. Olin laittanut kaikenmaailman lelut ja jutut valmiiksi. Ajattelin, että en sano mitään tai pyydä. Ensin alkaa suutelu, ja sitten x laittaakin silmälaput. Kohta...

ti 1.3.
Ei mahdollisuutta runkata päivällä rauhassa. Olin tosi väsynyt illalla, kun olin nukkunut huonosti edellisenä yönä. Joten en todellakaan jaksanut jäädä odottelemaan, että muut mennyt nukkumaan, tai siis X. Lapset toki oli jo nukkumassa. Joten menin edeltä sänkyyn, ja otin Wandin. Kylläpä ääni tuntui kovalta, varmaan naapuriin asti,...

ti 1.2.
Oli ehkä ihan hyvä, että en runkannut, koska meillä oli aamupäivällä sovittuna seksiä. Ja kyllä olikin oikeaa orgasmitykitystä, X keskeyttää hetkeksi työt, ja tulee antamaan minulle loistavaa käsiseksiä. Yksi pusu, liukkaria pillulle ja sit mentiin. Sanon kyllä, että älä nyt ihan suoraan käy klitoriksen kimppuun, että voisko vaikka vähän...

la 1.1.
Aamulla onneksi homma jatkui, lapsille elokuva päälle ja äiti ja isi makkariin nussimaan. Ensin pillun ja klitoriksen hyväilyä, ja kunnon sormetusta ja sitten naintia. Ensin ratsastin ja sitten takaapäin, että olin makuulla. Kyllä me tosi riskillä vedetään aamuisin, ei meillä ole lukkoa makkarin ovessa. Illalla oli sauna, niin X oli jo...

ke 1.12.
Kylläpä oli taas mahtava puolituntinen seksiä. Herra X oli ollut pari päivää työmatkalla, ja lapset oli synttäreillä, joten meillä aikaa seksille. Heti ensiksi LIUKKARIA reilusti pillulle, ja alkaa vulvan ja klitoriksen käsittely. Niin siistiä, kun peukalolla tai etusormella pyörittää klitoriksen ympäri. Ja pikkuhiljaa tahti kiihtyy. Ja X...

ma 1.11.
Keskustelimme aamulla Herra X:n kanssa, että milloin on tällä viikolla seksiä. Sovimme, että tiistaina ja perjantaina päivällä onnistuu. Ja viiden minuutin pikasormetuksia voi olla sitten lisäksi. Tämä tieto riitti minulle hyvin, vaikka kyllä toivoisin, että seksiä olisi vähintään joka toinen päivä. Ne sopimuseksipäivät ma, ke ja pe...

pe 1.10.
Olipa niin mahtavaa seksiä pitkästä aikaa, ettei parempaa voi kyllä toivoa. Puolitoista tuntia, ja ainakin 15 orgasmia. Olin ihan poikki sen jälkeen, en olisi enempää jaksanut. Ensin suuseksiä, vittu mikä orgasmi, painan X:n päätä pillua vasten ja huudan, että nussi mua. Ja laukesin isosti X:n suuhun. Ja oli kyllä pitkä, kaksi...

ke 1.9.
Keskiviikkopäivällä ei ollut mahdollista masturboida rauhassa, kun Herra X oli paikalla. Joten se jäi iltaan. Odotin, että kaikki on mennyt nukkumaan, niin laitan pupun surisemaan, menin sohvalle ja pupu klitalle. Mutta sepä ei kestänytkään pitkään, vaan akku loppui, joten jatkoin loppuun ruusulla. Missä on kyllä kovempi ääni, mutta ei...

su 1.8.
Taas aamupäivällä seksiä. Pitkän aikaa lämmittelyä vulvalta, rinnoilta ja ristiluulta. Sitten alkaa klitoriksen käsittely, ja kyllä X osaa hyvin tämän homman. Naisten kannattaisi opastaa miehiä, että miten klitorista kiihotetaan sormilla, että se tuntuu hyvältä, ja orgasmin saisi. Liukkaria pitää olla ehdottomasti, ja reilusti. Ilman sitä...